Jos vastauksesi on “siinä 40 nurkilla” niin sinun pitäisi kiinnittää erityistä huomiota nyt tehtävään tulevaisuusselontekoon.
Pääministeriltä haluan kysyä: kuinka monta vuoden 2030 nelikymppistä ryhmässä on? Itsehän olet silloin jo kuudenkympin korvilla. Rakennatko tulevaisuutta myös sen ajan nelikymppisille?
Nyt puhutaan syrjäytyneistä nuorista. Aika ikävällä tavalla, mielestäni. Heidät on tungettu”häviäjien” lokeroon vaikka mistä me voimme tietää ovatko he omasta mielestään häviäjiä tai edes syrjäytyneitä. Ehkä todellisia syrjäytyneitä olemme me, jotka yritämme tunkea nuoria siihen laatikkoon, joka meille itsellemme on tuttu ja turvallinen?
Joku tutkija ilmoitti jo taannoin, että tällaisia häviäjänuoria olisi jopa 50000. Mutta miten ihmeessä joku kehtaa sanoa noin? Keitä sitten ovat voittajanuoret? Tai voittaja-aikuiset?
Ennen meille opetettiin että suomalaisuus on synnynäinen voitonlahja. Että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Nyt voittajat ovat niitä, jotka eivät ole joutuneet yhteiskunnan hyväksynnän ulkopuolelle ja pystyvät osoittamaan sen. Vaikkapa merkkivaatteilla.
Haloo! Tuohan on ihan sairasta. Onkohan tutkija tullut ajatelleeksi, että merkkivaatteessa kulkeva nuori tyttö tai poika on saattanut saada hienot vetimet ylleen tarjoamalla seksiä merkkivaatteen tai ravintolaillan hinnalla? Voittajako?
Minun ymmärtääkseni voittaja on sellainen, joka on kilvoittemalla omien lahjojensa ja taitojensa avulla kokenut ja saavuttanut jotain itselleen ainutlaatuista. Sellaista, joka säteilee hyvää energiaa myös ulospäin. Tutkija sanoi, että syrjäytyneitä häpeäjä nuoria saattaa olla jopa 50000. Kammottava luku, mutta kuinka monella noista nuorista olisi lahjakkuutta ja intoa olla mukana, jos hän saisi ilmaista sitä, mikä hänessä on parasta. Kuinka moni näistä nuorista soittaa vaikkapa kitaraa yksin sängyllään ja haaveilee, että ollapa mukana jossain bändissä. Soittamassa toisten kanssa.
Ben Furman opetti minulle, että ei ole väliä mistä aloitetaan, kunhan päästään hyvään prosessiin. Eikö näiden häpeäjä nuorten “pelastaminen” kannattaisi aloittaa siitä, mikä heille tuntuu omimmalta? Sen sijaan, että katsotaan, että heidät pitää saada johonkin yleisesti hyväksyttyyn “voittajien” ryhmään, tyrkyttämällä jotain ulkokohtaista koulutusta tai ohjausta. Puhumattakaan “arjen tekemisestä” tai “niskasta kiinni ottamisesta”.
Tämä outo kahtiajako voittajiin ja häviäjiin syyllistää paitsi niitä, jotka ovat yhteiskunnan rattaiden ulkopuolella myös niitä, jotka ovat niitä “voittajia”. Omalla, usein kovalla työllään ja sitkeällä kehittymisellä, menestystä saavuttanutta henkilöä pidetään väärin perustein ylimielisenä ja välinpitämättömänä itseään heikompien tilanteesta. Lukekaa todellisten voittajien elämänkertoja niin saatte tietää minkälaisiin uhrauksiin he ovat elämässään joutuneet saavuttaakseen sen, minkä he ovat saavuttaneet.
Viidenkymmenentuhannen nuoren joukossa ei ole yhtään häpeäjää eikä häviäjää. Siellä on monta tarinaa, jotka odottavat päivänvaloa. Siellä on tuhansia lahjakkuuksia ja upeita kykyjä, jotka haluavat päästä mukaan – ei siihen kilpailuun, minkä tutkija määrittelee kilpailuksi ja kilpailuyhteiskunnaksi – sellaiseen kilpailuun, joka on positiivista ihmisten yhteentulemista ja taitojen ja kykyjen yhdessä koettelemista, tavoitteena löytää aihioita tulla paremmaksi.
Väitän, että nämä 50000 nuorta eivät ole syrjäytyneet yhteiskunnasta. Yhteiskunta on syrjäytynyt heistä. Nämä nuoret ovat tulevaisuutemme – kannattaisiko yhteiskunnan muuttaa ajatteluaan heidän vuokseen?
Meille kaikille: antakaamme voittajien olla voittajia. Siis he, jotka ovat aidosti omilla kyvyillään tulleet johonkin ainutlaatuiseen ja arvokkaaseen. Niistä ihmisistä saamme upeaa esikuvallisuutta elämään ja työhön.
ps. Päätös lopettaa taideaineiden opetuksen aloituspaikkoja on todella julma ja väärä. Tämä päätös syrjäyttää nuoria entisestään niistä asioista, joihin heidän sielunsa palaa. Sitäpaitsi – tulevaisuudessa, jo lähitulevaisuudessa, tarvitaan nimenomaan luovasti taitavia ihmisiä. Yksinkertaiset hommat siirtyvät – ensin halpamaihin, sitten roboteille. Taideaineet valmistavat ihmisiä myös muiden luovien alojen osaajiksi.
Cristina A. 11.9.2012
Intellectual Transit Zone 
Olen samaa mieltä kanssasi siitä että tuota 50k nupin “lokeroa” kannattaisi segmentoida vähän tarkemmin. Ihan varmaan on osa sellaisia jotka ovat loogisesti laskeneet että nykymallin koululla ei ole heille mitään annettavaa; eikä näyttäisi olevan työelämälläkään.
Osa tuosta ryhmästä saattaa hyvinkin tehdä netissä asioita, joilla on suurikin arvo, vaikkakaan nykymenetelmin emme pysty laskemaan tälle työlle bkt-osuutta.
Linkki EVAn raporttiin, jossa tuota “lokeroa” on siis segmentoitu tarkemmin.
http://www.eva.fi/julkaisut/eva-analyysi-hukassa-keit%C3%A4-ovat-syrj%C3%A4ytyneet-nuoret/3823/
Kirjoituksessa ei mainita, kuka tutkija ilmoitti että ”häviäjänuoria olisi jopa 50000”. OLETAN, että tällä viitataan ”EVA:n julkaisuun Hukassa – Keitä ovat syrjäytyneet nuoret?”, jonka kirjoitti Pekka Myrskylä. Raportin uutisoinnissa todettiin ”Syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Syrjäytymisen ytimessä oli 32 500 ulkopuolista nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi.”
Raportin kolmanteen lauseeseen saakka lukemalla huomaa, että syrjäytyneiden määrän laskeminen on hyvin ongelmallista. ”Syrjäytyneiksi luokitellaan sellaiset työvoiman ja opiskelun ulkopuoliset nuoret, joilla ei ole peruskoulun lisäksi muuta koulutusta.” Tässä luvussa voivat siis ilmeisesti olla mukana esim. välivuotta pitävät nuoret jotka lukevat ja/tai bailaavat täysipäiväisesti, pimeätä työtä 60 tuntia viikossa tekevät, rikkaat, ulkomailla opiskelevat jotka eivät saa Suomesta opintotukea, vankilassa, sairaalassa tms. laitoksessa olevat, jne. Toisaalta, jos joku on käynyt peruskoulun jälkeen jonkin toisen asteen koulun tai on sellaisessa kirjoilla, häntä ei enää luokitella syrjäytyneeksi vaikka olisi tapahtunut mitä.
Mittari ei siis mitenkään mittaa sitä, onko joku henkisesti syrjäytynyt tai käyttäytyykö kuten syrjäytyneiden oletetaan käyttäytyvän. Se on vain indikaattori.
Tutkija toteaa, että Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksen mukaan 60% syrjäytyneiksi lasketuista nuorista ei ole syrjäytyneitä enää viisi vuotta myöhemmin – ”syrjäytyneet nuoret eivät ole vuodesta toiseen samoja henkilöitä”. Tämän mittarin mukaan tämä syrjäytymisen tila on suurimmalle osalle väliaikainen vaihe, ei pysyvä. Eli nykyiset interventiot toimivat jo aika hyvin, vaikka parantamisen varaa toki on. Mediassa sen sijaan puhutaan periytyvästä syrjäytymisestä ja kaiken kaikkiaan toivottomasta tilanteesta.
Jokainen elämä on tärkeä eikä ketään pidä jättää jälkeen. Silti ihmetyttää, kun tämän indikaattorin mukaan syrjäytyneiden määrä on pudonnut huomattavasti 90-luvulta, joskin siinä on ollut pientä kasvua vuosina 2008-2009. Korkeimmillaan se on ollut 9% kaikista 15-29 –vuotiaista nuorista, nyt vain 5%. Tämän mittarin perusteella olisi siis syytä kysyä, miksi syrjäytymiskriisistä puhutaan nyt?
Interesting perspectives to think about.
Thank you Cristina!
Keep on inspiring us!
Kiitos kommenteista. Tosiaan, Evan raportti on kyseessä. Eva onkin kunnostautunut rohkeilla esilletuloilla – kiitos myös siitä.
Syrjäytymiskeskustelussa pitäisi muistaa. että ei ole enää putkea, jonne kaikki voidaan työntää työllistymään ja aktivoitumaan. Eikä sellaista putkea ole näköpiirissä. Täytyy keksiä jotain muuta – tai siis – yksilöiden on keksittävä jotain muuta. Ja kyllähän he keksivät, kunhan estävää väliintuloa on mahdollisimman vähän ja kannustusta ja valmiuksien (ei siis välttämättä ja aina tiedon) kasvattamista enemmän.
Olisi lakattava puhumasta työpaikkojen luomisesta. Julkinen hallinto ei siihen kykene eikä saisi tehdä sellaista.
Olin 20v. sitten mukana kirjoittamassa kirjaa, jonka teema oli “holhousvaltiosta yrittäjä- ja aloitevaltioksi”. Jokohan nyt olisi aika?