Rakennusalan valtionhallinto: Kuin hyttynen hallinnoisi mehiläisyhdyskuntaa

Vieraskynä: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen

Näyttää, että valtio ei edes yritä, vaikka ongelmat ovat selvästi nähtävissä.

1990-luvulla Rakennushallitus lakkautettiin, ja valtion kiinteistötoiminta muutettiin liiketoiminnaksi. Rakennusalan hallinto ohjautui suureksi osaksi ympäristöministeriöön. Alan kokonaishallinto pirstoutui hahmottomaksi ja nimettömäksi organisaatioksi. Äärimmäisen teknisen, ja pragmaattisen rakennusalan hallinto keskittyi lopulta ympäristöministeriön pikkuiseen osastoon. Sitä voi verrata hyttyseen, joka yrittää hallinnoida mehiläisyhdyskuntaa. Molemmat ovat heikkoja ja yrittävät toimia itselleen täysin vieraassa ympäristössä.

Miksi hallintoa ei ole muutettu?

Eduskunta ja valtioneuvosto (hallitus) eivät tunnista rakennusalan kansantaloudellista ja yhteiskunnallista merkitystä. Valtioneuvoston ykkönen, valtiovarainministeriö, laatii strategiansa pääosin suhdannebarometrin avulla.. Rakennusalalla se on kunnossa, työllisyys ja kannattavuus ovat hyvät. Ala ei näytä tarvitsevan erityisiä toimenpiteitä. Nykyisessä taloustilanteessa rakennusala on barometrin mukaan todellinen menestymisen esikuva. Katalaa ristiriitaa, että huono rakentaminen poikii työtä ja kannattavuutta, barometri ei havaitse.

Elinkeinoelämän tärkein ministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, on pitänyt alasta näppinsä irti. Se ei ole sen paremmin kuin ympäristöministeriökään esittänyt vaatimuksia tai edes toivomuksia hallinnon kehittämisestä.

Tutkijoiden erimielisyys uudesta rakentamisesta ja korjaamisesta on riski

Tutkimuksen merkitys rakennusalalla on huonosti tunnistettu. Kun parhaillaan rakennusmääräyksiä uusitaan, tutkimuksen pitäisi olla erityisen luotettavaa. Nyt keskeiset tutkimuslaitokset Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT ja Tampereen teknillinen yliopisto TTY ovat eri mieltä, miten taloja (nollaenergiarakentaminen) pitäisi tehdä.

Viime aikojen järkytys on ollut rakentamisen perusmateriaalin betonin laatuongelma. Betonin valmistuksessa ja/tai käytössä on selviä puutteita. Siitä tutkimuslaitoksetkaan eivät ole eri mieltä.

Rakennusalan kurja tilanne ei saa vakiintua

Jos valtio pitäytyy rakennusalan nykyisessä valtionhallinnossa, hometalot, homekoulut , epäonnistuneet putkiremontit ja muut ongelmat saattavat liueta yhteiskunnan muuhun problematiikkaan. Rakennusalan tilanne voi vakiintua.

Ympäristöministeriön mahdoton tehtävä

Rakennetun ympäristön osaston pitäisi pystyä ohjaamaan 500 miljardin euron rakennusomaisuuden (yli puolet kansallisvarallisuudestamme) ylläpitoa ja uuden rakentamista. Tehtävä on ollut raskaasti ylivoimainen. Kansantalouden kannalta huono juttu on myös, että alan mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä.

Rakennusalan vientimahdollisuudet ovat hyvät. Yhteistyö rakennusteollisuuden kanssa on välttämätöntä

Yhteistyö vaatii taakseen koko valtioneuvoston. Se onnistuu, kun rakennusalan käsittelyllä on tasavertainen asema hallituksessa. Se tuskin on mahdollista, ennen kuin rakennusalasta vastaa oma ministeriö, rakennusministeriö. Sen tehtävänä on sitten poistaa home- ja muut laatuongelmat. Ne on joka tapauksessa pakko ratkaista. Siinä yhteydessä syntyy vientikelpoista teknologiaa ja suunnittelua. Mukaan kehitykseen piää saada hallituksen kärkihanke digitalisaatio. Anteeksiantamattoman vähälle huomiolle jääneet mobiililiikenne ja robotisaatio voivat saada hankkeessa uutta puhtia.

Mitä Guggenheimin tilalle?

Guggenheimia ei tule, se näyttäisi nyt olevan selvää. Mutta paikka, jonne Guggenheimia ehdotettiin ansaitsee ilman muuta arvokkaaseen ympäristöön sopivan rakennuksen, joka palvelee laajasti taiteesta kiinnostunutta yleisöä ja lisää samalla Helsingin ja koko Suomen kiinnostavuutta matkailukohteena.

Ehdotan, että etelärannan tontille rakennetaan keinoälymuseo.

Keinoäly on valtava muutostrendi, joka jo parhaillaan mullistaa tapojamme elää, tehdä työtä ja rakentaa yhteistä kulttuuria ja sivistystä pohjaksi jälkipolville. Keinoäly roboteissa tarjoaa mahdollisuuden tehdä maapallon hyväksi tekoja, joista olemme ennen vain haaveilleet. Keinoäly ja robotit luovat ihmisille hyvinvointia monin eri tavoin, ei vähiten paremman terveydenhoidon osalta. Keinoäly rakentaa uudenlaisia muotoja kommunikointiin ihmisten ja robottien kesken.

Keinoäly luo uutta taidetta. Robottiviikolla näimme ihmisen tanssivan robotin kanssa. Keinoäly on tehnyt leffatrailerin, maalauksia. Keinoäly luo koreografioita tanssijoiden kanssa.

Suomen uudessa keinoälymuseossa keinoäly voitaisiin kokea monella eri tavalla. Esimerkiksi:

Robotit tanssivat keinoälyn luomia tansseja yksin, ryhmissä ja ihmisten kanssa.
Keinoälyn säveltämää musiikkia voidaan esittää ihmisten tai virtuaalimuusikkojen toimesta. Museon konserttisalissa voisi olla esimerkiksi keinoälysäveltäjä, joka säveltää aina uuden teoksen yleisön mielialojen mukaan. Keinoälyn kirjoittama kirjallisuus, teatteri, elokuva ja muut taidemuodot olisivat tietysti esillä.
Robotit tekevät maalauksia ja piirroksia kävijöistä.
Robotit voivat olla sekä taiteilijoita että taiteen kohteita. Museosta voisi ostaa designrobotin kotiin taide- tai käyttöesineeksi.
Virtuaalitodellisuuden avulla voidaan tehdä yhteistyöprojekteja esimerkiksi Guggenheimin kanssa. Laajennetun todellisuuden avulla vierailija voi kiertää museota vaikkapa suosikkitaiteilijansa kanssa.
Keinoälyn luoma design tietysti vahvasti läsnä, huonekalut, taideesineet, kudonnaiset jne.
Museossa voi olla keinoälypalveluita, jotka tietysti ovat käytössä myös virtuaalisesti. Keinoäly voi tehdä esimerkiksi elämänkertoja – museossa voisi sijaita elämänkertojen kirjasto “We live forever”.

Arkkitehtuuri ja rakennussuunnitelma tilattaisiin tietysti keinoälyltä ja itse rakennustyössä käytetään mahdollisimman paljon robotteja.

Ideoita riittää, keinoälymuseon toteutuksessa ei ole kuin mielikuvitus rajana. Ennen kaikkea keinoälymuseo olisi suuri mahdollisuus luoda uutta työtä ja taidetta Suomeen ja nostaa Suomi maailman keinoälykehityksen keskipisteeksi.

Keinoälyjä ja robotteja on esillä mm. Japanissa ja Dubaissa eikä varmasti mene kauaakaan, että joku toteuttaa täydellisen keinoälymuseon. Tehkäämme se siis ensin.

Kun robotit tekevät yhä suuremman osan ihmisten työstä, ihmisen tehtäväksi jää luovuus, muotoilu ja uudet jännittävät konseptit. Keinoälymuseossa ihmisen luovuus pääsee valloilleen ja löytää uuden kanavan toteuttamiselleen.

Helsingissä 1.12.2016

Cristina Andersson

Työelämän uusi käyttöliittymä: Work as an Investment

Avasimme Work as an Investment, työ sijoituksena, -ajattelua edellisessä blogissamme. Tässä kirjoituksessa tutustumme lähemmin mallin perusperiaatteisiin.

Työelämä kaipaa muutosta. Robotit vievät nykyisistä töistä suuren osan, jopa kokonaisia arvoketjuja voidaan robotisoida. Robotisointia ei voida pysäyttää, vaan kaikki, mikä voidaan hoitaa roboteilla, tullaan robotisoimaan.

Robotisaatio on digitalisaation mahdollistama aalto, joka tuo ulottaa digitaalisen maailman fyysiseen maailmaan ja tuo keskuuteemme uuden toimijan, robotin. Tulevaisuuden robotit ovat nimittäin itsenäisiä. Ne voivat toimia internetistä, ihmisistä ja infrastruktuureista riippumattomina autonomisina toimijoina.

Ihmisen rooli muuttuu robotisaation myötä. Kuten BohoBusiness –kirjassa tuomme esille, on ihmisen työn tulevaisuus luovuudessa, palvelussa ja inhimillisessä välittämisessä. Samoilla linjoilla kanssamme on prof. Richard Florida, joka on asian myös tutkimuksissaan selvittänyt.

Robotit lisäävät hyvinvointia. Niiden avulla voidaan ratkaista esimerkiksi SoTe –sektorin vaikeimmat haasteet sekä parantaa merkittävästi liikenteen turvallisuutta. Mutta työelämän ja työmarkkinoiden on muututtava radikaalisti, jos haluamme selvitä robovallankumouksesta voittajina. Työ ei lopu, vaikka nykyisenlaiset työpaikat katoavat. Työn tekemisen tavat muuttuvat huomattavasti.

Work as an Investment palauttaa työn tekemisen kunnian ja nostaa osaavan ihmisen uudestaan jalustalle. WaaI mallissa ihminen rakentaa itselleen sopivan töiden kokonaisuuden, portfolion ja hallinnoi sitä jatkuvasti omia ja sopimusyritysten tarpeita arvioiden.

Myös yritysten on panostettava liiketoimintansa kehittämiseen. Sijoittajatyöntekijät asettavat kovia vaatimuksia yrityksille, joihin työpanoksensa investoivat. Heikot arvot, tehottomat prosessit tai vääränlainen johtaminen voi nopeastikin johtaa sijoituksen poisvetoon.

Powerpointissa tarkastelemme WaaI:n keskeisiä periaatteita.

Work as an investment from Cristina Andersson

Work as an Investment – uusi ratkaisu digitalisoituvaan työelämään.

Työelämän tulevaisuus on herättänyt viime aikoina huolta. Keskustelu AiRo teknologioiden – robotisaation ja digitalisaation – vaikutuksista työhön käy kuumana. Uusia ratkaisumalleja tarvitaan, sillä robotit ovat jo vieneet joitakin työpaikkoja ja kehitys jatkuu siirtyen yhä uusille aloille. On selvää, että vanhoilla malleilla on vaikea jatkaa kohti tulevaisuutta.

Esitämme Work as an Investment –mallia, joka mielestämme voi kehittyä toimivaksi ratkaisuksi työelämän yhä koventuviin haasteisiin.

Professori Richard Florida on tutkimuksissaan osoittanut, että työt, joissa on palvelua ja luovuutta, lisääntyvät, kun taas maatalous- ja teollisuustyöt vähenevät siinä määrin, että niiden tilastoinnilla ei enää ole juurikaan merkitystä. Näin, vaikka sekä maatalous- että teollisuustuotanto on kasvanut määrällisesti voimakkaasti.

Kansainvälisen robotiikkayhdistyksen IFR:n, vastikään uusiin tehtäviin siirtynyt johtaja, Dr. Shinsuke Sakakibara, ennakoi vuonna 2013, että seuraavan viiden vuoden aikana robotit luovat miljoonia ”high quality” työpaikkoja siellä missä niitä hyödynnetään. Kehitys on nähtävillä esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa itse Nobel-palkittu Paul Krugman kiitti robotteja uusista työpaikoista reshoringin muodossa (http://krugman.blogs.nytimes.com/2012/12/08/rise-of-the-robots/) . Samansuuntainen kehitys on jatkunut Yhdysvalloissa tähän päivään asti ja eri sidosryhmät ovat varsin tyytyväisiä valitusta reshoring-stategiasta.

Aikaikkuna on auki. Robotit ja automaatio luovat ympäri maailmaa uusia työpaikkoja, uusia ja uudenlaisia innovaatioita ja yrityksiä sekä aivan uudenlaisia mahdollisuuksia ratkoa maailman suuria ongelmia. Mutta aikaikkuna saattaa sulkeutua. Mitä tapahtuu, kun robotit kehittyvät niin hyviksi, että ne voivat tehdä jopa korkeasti koulutettujen, älykkäiden, luovien ja palveluhenkisten ihmisten töitä? Tämä aikaikkunan sulkeutumisen hetki voi olla lähempänä kuin haluamme uskoa.

Monen poliitikon unelmana lienee vieläkin näky tehtaasta, jonne ihmiset vyöryvät töihin viidessä vuorossa. Tämä poliittisten päättäjien ”märkä unelma” ei valitettavasti tule toteutumaan. Ensimmäiset miehittämättömät tehtaat ovat jo toiminnassa. Ilmiö on leviämässä myös palvelualoille. Ensimmäiset hotellit, joissa työvoimana ovat robotit, on jo avattu. Heikot signaalit uudesta kehityksen suunnasta on vastaanotettu ja rekisteröity.

Työn tulevaisuus: pätkätyöntekijästä osaamispääomasijoittajaksi

Mikä siis on työn tulevaisuus? Pätkätyöt, mikrotyöt, joukkoistetut työt, yrittäjyys – kaikkea tarjotaan mahdollisuutena, näistä ehkä yrittäjyys on se varmin vaihtoehto. Tällä hetkellä joukkoistavat työmuodot ovat käytössä, mutta niidenkin tulevaisuus on muuttuva. Esimerkiksi Über, jota pidetään jakamistalouden edelläkävijänä, on jo hankkinut ensimmäisen robottiautonsa (http://www.theguardian.com/technology/2015/may/22/uber-self-driving-car-pittsburgh).

Mutta riittääkö yrittäjyys takaamaan kaikkien ihmisten työllisyyden? Ei ehkä riitä, sillä jokainen ihminen ei ole yrittäjähenkinen ja toisaalta tulevaisuudessakin on yrityksiä, jotka tarvitsevat ihmistyövoimaa.

Kansalaispalkasta puhutaan myös paljon ja Suomessa käynnistynee kokeilu jossain vaiheessa. Mutta ratkaiseeko sekään työmarkkinoidemme ja ihmisten toimeliaisuuden ongelmat? Tuskin – uskallamme väittää. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka edistävät hyvien yritysten ja muiden tahojen menestystä sekä tarjoavat ihmisille järkevän, kannustavan ja sopivasti turvallisen tavan ansaita elantonsa.

Yksi mahdollisuus voisi olla työ investointina tai WaaI, Work as an Investment. WaaI on nykyaikainen, monitahoinen konsepti, jonka tarkoitus on auttaa ihmisiä rakentamaan monimuotoinen ja palkitseva työura sekä yrityksiä löytämään juuri oikeanlainen ja oikeankokoinen työpanos erilaisiin tehtäviin.

WaaI:n keskeinen ajatus on, että ihminen tarjoaa yritykselle työnsä sijoituksena samalla tavalla kuin sijoitetaan yritysten osakkeisiin. Sijoituksen aikana maksetaan osinkoa, jos sijoitus on kannattava ja sijoitusta kannattaa jatkaa. Jos sijoitus ei vaikuta kannattavalta, osaamissijoituksen voi sanoa irti, jolloin yrityksen on maksettava sijoituksesta ”päivän hinta”. WaaI -ajattelu sisältää ajatuksen sekä työntekijän että työnantajan kannustimista.

Uusi tapa ajatella työmarkkinoita

WaaI:lla ei tarkoiteta aikapankkia, jossa kansalaiset vaihtavat työtä keskenään. Se ei ole myöskään joukkoistamisen muoto, vaikka siinä onkin samoja elementtejä.

WaaI on business- ja sijoittaja-ajatteluun pohjautuva uusi tapa ajatella työmarkkinoita. Elina Lepomäki kirjoittaa kolumnissaan: ”… kenen tahansa osaamisesta käydään suoraan tai epäsuoraan rajat ylittävää kauppaa, on töitä tarjolla vain heille, joilla on omassa lajissaan jotain annettavaa ja sille markkinahinta.” WaaI on ihmisen tapa suhtautua työpanokseensa kuin sijoittaja. Työpanoksen voi sijoittaa myös, omien voimavarojen mukaisesti, useampaan yritykseen ja siten rakentaa itselleen ”osakekorin”, jossa oma innostus- ja osaamispääoma tuottaa parhaiten osinkoa ja kasvattaa optimaalisimmin pääomaa.

CV:sta osaamis- ja kyvykkyysportfolioon

Työntekijöille olisi hyödyllistä arvioida omaa osaamistaan suhteessa asiaosaamiseen, asiakasosaamiseen ja strategiseen osaamiseen. Jokaisella yksilöllä on oma osaamisportfolionsa, jonka osalta hän käy kauppaa työmarkkinoilla. Toisaalta jokaisella työntekijöillä on oma lahjakkuusvarantonsa, jota he voivat kehittää koulutuksen ja itsensä kehittämisen kautta. Kun työntekijä menee töihin mihin tahansa organisaatioon, merkitsee mahdollisuutta kehittää osaamisportfoliota monipuolisemmaksi ja lisätä omaa lahjakkuusvarantoaan. Myös työnantaja saa mahdollisuuden kehittää koko yrityksen kokonaisosaamispääomaa. Parhaassa tapauksessa kumpikin osapuoli hyötyy Win-Win-periaatteen pohjalta eli työntekijä voi lisätä oman osaamisportfolion arvoa ja työnantaja saa lisäpanoksen osaamispääomaansa. Myös tekijällä voi olla mahdollisuus useisiin erilaisiin investointisopimuksiin.

Sopimusten ei siis tarvitse rajoittua yhteen organisaatioon, jossa työtä tehdään. Yksityisellä työntekijällä voi olla lukuisia osaamispääomasopimuksia. Tämä edellyttää tietysti sitä, että työnantajan ja työntekijän roolit ovat selkeitä, mitä ne eivät suinkaan aina ole nykyajan työmarkkinoilla.

Myös kouluttajaorganisaatiot voivat olla mukana tässä sopimusmallissa. Esimerkiksi joukkoistamiseen perustuvissa liiketoimintamalleissa syntyy hyvin kirjavia sopimusmalleja työmarkkinoille. Osa näistä sopimusmalleista ei ole erityisen reiluja. Jos työ halutaan nähdä investointina, se edellyttää eräänlaista investointisopimusta, jossa investointiin sitoudutaan aidosti puolin ja toisin. Eittämättä tarvitaan tutkimusta selventämään toimivia sopimusmalleja, joissa työntekijä ja työnantaja voivat vapaasti sopia työntekemisen ehdoista. Perinteisessä palkkatyömallissa mukana ei ole selkeää ajatusta investointimallista, joka tekee siitä erittäin riskipitoisen sopimusmallin nykyisillä nopeasti muuttuvilla markkinoilla. Perinteinen palkkatyömalli myös syrjäyttää osan ihmisistä työmarkkinoilta, jos he eivät ole valmiita perustamaan omaa yritystä.

Eräs hyödyllinen malli hahmottaa osaamisportfoliota on John Hollandin kehittämä RISASEC persoonallisuusmalli. Tämän mallin mukaan ihmiset voidaan suuntautumiseltaan luokitella realistisiin (Realistic), tutkiviin (Investigative), taiteellisiin (Artistic), sosiaalisiin (Social), yritteliäisiin (Enterprising) ja tavanomaisiin (Conventional). Tämä malli on osoittautunut hyödylliseksi ja tieteelliseltä pohjalta luotettavaksi malliksi mm. urasuunnittelun kannalta. Kun työ nähdään investointina, olisi tämän WAAI-mallin hyvä auttaa ihmisiä urasuunnittelussa ja tuettava ihmisten luontaisia persoonallisuuspiirteitä ja lahjakkuutta.

Kuvassa 1 on esitetty integroitu WAAI-malli, jonka keskeiset elementit ovat: (1) osaamispääomaluokittelu asia-, asiakas- ja strategiaosaamiseen, (2) ihmisten persoonallisuus- ja lahjakkuussuuntautumisluokittelu Hollandin RIASEC-mallin pohjalta ja (3) organisaatioiden ja yritysten osaamistarveanalyysi, joka tulisi olla selkeässä yhteydessä yritysten tarvitsemaan asiaosaamiseen, asiakasosaamiseen ja strategiseen osaamiseen.

Integroitu WaaI-malli.

Kuva 1. Integroitu WaaI-malli.

Tämän tyyppinen integroitu WaaI-malli voisi olla hyödyllinen myös silloin kun halutaan kehittää toimivaa paikallisen sopimisen järjestelmää Suomessa. Tämä malli auttaisi myös koulutusta tarjoavia tahoja suuntautumaan oikeanlaista asiaosaamista, asiakasosaamista ja strategista osaamista tuottavaan toimintaan. Suomessa eräs keskeinen haaste on muodostaa oikea kuva tulevaisuuden osaamispääomasta tulevaisuuden työmarkkinoilla. Myös kansallisen lahjakkuusvarannon oikeanlainen täsmäkoulutus ei ole mitenkään helppo asia toteuttaa. Integroitu WaaI-malli ja siihen liitetty WaaI -sopimusjärjestelmä voisi olla toimiva ja realistinen toimintamalli näiden eri haasteiden osalta. Se, että Hollandin RIASEC-malli on osoittautunut käyttökelpoiseksi ihmisten persoonallisen urasuunnittelun tarpeisiin, vahvistaa tämän mallin kokonaistoimivuutta käytännön työelämän tarpeisiin.

Digitaaliset sovellukset WaaI:n työkaluina

Suomessa voisimme kehittää helposti uusia älykkäitä digitaalisia sovellutuksia, joiden avulla voisimme parantaa yritysten ja työntekijöiden osaamispääomien kohtaantoa nopeasti muuttuvilla työmarkkinoilla. Työ investointina-malli voisi olla nykyistä realistisempi tapa toimia muuttuneessa työmarkkinatilanteessa. Digitaalisesti toimiva paikallisen älykkään sopimisen malli voisi olla riittävän kunnianhimoinen malli tulevaisuuden työmarkkinoiden kehittämiselle.

Work as an Investment on sosiaalinen innovaatio,
josta kaikki osapuolet voivat hyötyä isosti.

WaaI on sosiaalinen innovaatio, josta kaikki osapuolet voivat hyötyä isosti. Kaikkien keksintöjen tapaan myös WaaI vaatii kehittämistä ja pilotointia. Nyt ihmisiltä, yrityksiltä ja työmarkkinoilta toivotaan joustavuutta, kokeilukulttuuria ja rohkeutta tehdä uudesta ideasta toimiva ja eri toimialoille, yrityksille ja työntekijöille soveltuva malli.

Helsingissä 30.1.2016

Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja

Osa 2: WaaI – Työelämän uusi käyttöliittymä

Työelämän tulevaisuudesta käydään nyt aktiivista keskustelua eri puolilla maailmaa, ks mm:

http://www.forbes.com/sites/jacobmorgan/2015/04/13/three-scenarios-for-the-future-of-work/#7245b8785ed0, http://content.time.com/time/specials/packages/article/0,28804,1898024_1898023,00.html, https://www.gov.uk/government/publications/jobs-and-skills-in-2030). Monet teknologiset muutokset kuten digitalisaatio (http://www.eurofound.europa.eu/observatories/eurwork/articles/working-conditions-labour-market/germany-effects-of-digitalisation-on-the-labour-market-and-working-conditions, http://monthlyreview.org/2015/01/01/icapitalism-and-the-cybertariat/), robotisaatio (http://www.technologyreview.com/featuredstory/538401/who-will-own-the-robots/) ja työn virtuaalistuminen (http://www.cost.eu/COST_Actions/isch/IS1202) muuttavat työelää yrityksissä ja organisaatioissa. Myös uusin Davosin uusin talousraportti nostaa neljännen teollisen vallankumouksen haasteeksi maailman taloudelle ja työmarkkinoille. (http://www.weforum.org/agenda/2016/01/the-fourth-industrial-revolution-what-it-means-and-how-to-respond). Pelkillä kosmeettisilla muutoksilla emme tule selviytymään työmarkkinoiden murroksesta.

Lisätietoja:

Bridgstock, R. (2009) The graduate attributes we’ve overlooked: enhancing graduate

employability through career management skills. Higher Education Research & Development

28(1), 31–44.

Eby, L., Butts, M., & Lockwood, A. (2003) Predictors of success in the era of the boundaryless

career. Journal of Organizational Behavior, 24(6), 689–708.

Foray, D., & Lundvall, B. (1996). The knowledge-based economy: From the economics of

knowledge to the learning economy. In Employment and growth in the knowledge-based

economy. Paris: Organisation for Economic Co-operation and Development.

Harvey, L. (2001) Defining and measuring employability. Quality in Higher Education, 7(2),

97–109.

Holland, J. L. (1997). Making vocational choices: A theory of vocational personalities and work environments (3rd ed.). Odessa, FL: Psychological Assessment Resources.

Jones, C., & deFillippi, R.J. (1996). Back to the future in film: Combining industry and selfknowledge

to meet the career challenges of the twenty-first century. Academy of Management Executive, 10(4), 89–103.

Mind Tools (2016) Holland’s Codes. Shaping a Career That Suits Your Personality https://www.mindtools.com/pages/article/newCDV_98.htm

Smart, J. C. (2010) Differential patterns of change and stability in student learning outcomes in Holland’s academic environments: The role of environmental consistency. Research in Higher Education, 51, 468-482.

Smart, J. C., Feldman, K. A., & Ethington, C. A. (2006) Holland’s Theory and Patterns of College Success, Commissioned Report for the National Symposium on Postsecondary student success: Spearheading a dialog on student success, National Postsecondary Educational Cooperative.

Smart, J. C., Feldman, K. A., & Ethington, C. A. (2000) Academic disciplines: Holland’s theory and the study of college students and faculty. Nashville, TN: Vanderbilt University Press.

Smart, J. C., & McLaughlin, G. W. (1974) Variations in goal priorities of academic departments: A test of Holland’s theory. Research in Higher Education, 2, 377-390.

Tracey, T. J. (2008) Adherence to RIASEC structure as a key decision construct. Journal of Counseling Psychology, 55, 146–157.

ISCH COST Action IS1202. Dynamics of Virtual Work. Verkkosivut: http://www.cost.eu/COST_Actions/isch/IS1202

Morgan, Jacob (2015) Three Scenarios for The Future Of Work. Forbes 13.4.2015. Verkkosivut: http://www.forbes.com/sites/jacobmorgan/2015/04/13/three-scenarios-for-the-future-of-work/#7245b8785ed0

Time (2016) The New Work Order. The Way We’ll Work. Verkkosivut: http://content.time.com/time/specials/packages/article/0,28804,1898024_1898023,00.html

UK Commission for Employment and Skills (2014) The future of work: jobs and skills in 2030. UK https://www.gov.uk/government/publications/jobs-and-skills-in-2030

Monipaikkatyö vai muuttoauto, Outi Lammin blogi 22.1.2016 http://www.outilammi.fi/blogi/2016/01/monipaikkatyo-vai-muuttoauto/

Suomella yllättävän hyvät aseet robottien vallankumoukseen, Yle 24.1.2016 http://yle.fi/uutiset/suomella_yllattavan_hyvat_aseet_robottien_vallankumoukseen__koulutus_puree_tahankin/8620829

Suomen AiRo Strategia https://intellectualtransitzone.wordpress.com/2015/02/06/suomen-airo-strategia/

Suomi tarvitsee robotisaatiostrategian http://www.activityblog.fi/2014/11/vierasblogaus-suomi-tarvitsee-robottistrategian/

Suomessa on kansantaloudellisesti ja yhteiskunnallisesti riskialtis tilanne

Kirjoittajavieraana: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen.

“Myrkkytaloista” ja “kertakäyttörakentamisesta” puhutaan sekä kirjoitetaan avoimesti ja julkisesti. Rakentamisen ohjaajan (valtion osalta), ympäristöministeriön, selkeää kannanottoa väitteisiin ei kuitenkaan ole esitetty. Kukaan ei tiedä, mistä on kysymys.

Syypäätä tilanteeseen ei voi nimetä. Ympäristöministeriön olisi kyllä ajat sitten pitänyt nostaa kädet pystyyn, eikä antaa tilanteen jatkua. Esimerkiksi todellinen tutkimus on rakentamisen taustalta tyystin hävinnyt. Toisaalta eduskuntakin (tarkastusvaliokunta) on esittänyt vain epäilyjä valtionhallinnon toimivuudesta rakennusalalla. Mitään konkreettista eduskunta ei ole tehnyt.

Eduskunta voisi nyt perustaa laaja-alaisen selvityshankkeen tilanteen kartoittamiseksi. Esimerkiksi tutkimuksen kartoitus alkaa lähes nollasta, sillä alan viranomaisilla, rakennusten käyttäjillä, teollisuudella ja muilla tahoilla on käytettävissään äärimmäisen niukasti luotettavaa ja varmistettua tietoa.

Oikeasti tutkittua tietoa – siitäkin puuttuu muiden tutkimusyhteisöjen kritiikki – syntyy pääasiassa terveyshaittaa koskevissa selvityksissä. Nämä mikrobiologiset, lääketieteelliset ja kemialliset tutkimukset käsittelevät vain rakennusalan puutteellisuuksien seurauksia. Syyt ovat rakennusteknisiä ja rakennusten käytöstä johtuvia. Niiden selvittäminen myös valtionhallinnon osalta on tärkeimpiä kansantaloudellisia ja yksityistaloudellisia kysymyksiä.

Robotisaatio ei odota – Suomen AiRo -strategia tarvitaan nyt!

”Elämme murrosaikaa. Nyt on jaossa tulevaisuuden tekijöiden paikka. Suomen etu on olla mukana kehityksen moottorina. Kyse ei ole vain elinkeinopoliittisesta asiasta, vaan lähes kaikkeen vaikuttavasta toiminnasta.” Lainaus on kansanedustaja Sanna Lauslahden 28.11.2015 julkaistusta blogista.

Suomi totisesti tarvitsee robotisaatio –strategian tai paremminkin AiRo (Artificial Intelligence & Robotics) -strategian strategisine toimintaehdotuksineen. Kuten hyvin tiedämme robotisaatio ja asioiden internet ovat digitalisaation kolmannen aallon keskeisiä elementtejä!

On ilahduttavaa, että kansanedustaja haastaa kehittämään robotisaatio strategiaa. Olemme kohdanneet monessa yhteydessä strategiavastaisuutta. On sanottu, että strategiaa ei pitäisi tehdä, koska nyt tarvitaan tekoja. Tai strategiaa ei pidä tehdä, koska ne ovat nuivettuneita ja pönöttäviä, vanhanaikaisia papereita. Näistä puheista huolimatta esimerkiksi Yhdysvallat ja Tanska sekä moni muu ovat tehneet omat kansallisen robotisaatiostrategiansa. Tuskinpa nämä maat ovat huonoja esimerkkejä Suomelle.

Vaikka Suomi on pieni maa, on se kyennyt nousemaan maailman johtavien valtioiden joukkoon monella saralla. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa demokratia, koulutus, ICT, metsäteollisuus. Mikään näistä ei olisi noussut huipulle ilman strategiaa ja strategista ajattelua. Ei edes peliteollisuus – sielläkin on tarvittu suunnitelmallisuutta ja tietoista panostusta asiaan, jossa on nähty mahdollisuuksia menestyä. Julkistakin tukea on peliteollisuuden kasvuun tarvittu.

MIT:n ja Deloitte -konsulttiyhtiön tuore raportti toteaa selkeästi, että digitaalista muutosta eivät johda teknologiat vaan strategia. Strategia tähtää muutokseen kypsissä organisaatioissa, raportissa todetaan. Suomi on ehkä jo liiankin kypsä organisaatio ja muutokselle on huutava tarve – mutta sitä on johdettava strategisesti, ei rääpimällä ja hapuilemalla.

”The ability to digitally reimagine the business is determined in large part by a clear digital strategy supported by leaders who foster a culture able to change and invent the new.” MIT & Deloitte

Robotisaatio on jättimäinen muutos ja se koskettaa kaikkia yhteiskuntia, yrityksiä ja ihmisiä, kuten kansanedustaja Lauslahti blogissaan oivaltavasti toteaa.

Nopeasti kasvava palvelurobotiikka tuo robotit jokaisen lähelle ennemmin tai myöhemmin. Robotti aistii ympäristöään, kuuntelee ja keskustelee. Se voi auttaa ikääntyvää kodin askareissa ja kauppa-asioinnissa, avustaa hoitotyössä sairaalassa, palvella asiakkaita ravintolassa ja kuljettaa ihmisiä paikasta toiseen. Liikkuessaan robotti kerää suuren määrän tietoa, josta moni taho voi hyötyä. Kysymys kuuluu: kuka pääsee käsiksi tietoon? Kuka omistaa robotin kokoaman tiedon? Voiko robottiin suunnata kyberhyökkäys, jolloin se muuttuu vaaralliseksi aseeksi? Mitä tapahtuu, jos yhteys pilveen katkeaa? Riittääkö robotin oma osaaminen hoitamaan tehtävän loppuun? Mitä robotti saa tehdä? Onko jotain mitä se ei saisi tehdä? Vielä kysymme: kuka omistaa robotit? Nämä kaikki ovat paitsi muotoilu- myös yhteiskuntatasolla pohdittavaksi tulevia asioita. Paljon puhutun sote –uudistuksenkin yhteydessä olisi ollut viisasta ottaa huomioon robotisaatio ja AiRo –ratkaisujen hyödyntäminen.

Teollisuudessakin suuntaus ihmisten kanssa yhteistyötä tekeviin aikaisempaa autonomisempiin robotteihin on alkanut. Robottiviikolla näimme ABB:n YuMin sekä Rethink Robotics:n Baxterin. Niillä on kaksi kättä ja ne kykenevät tekemään työtä yhdessä ihmisen kanssa. Daimler Benz toteaa, että vanha käsitys roboteista on muuttumassa. Tulevaisuudessa robotit ja ihmiset ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.

”Plants will become smart factories, where equipment and components are seamlessly networked. And what’s even more important – people and robots will work harmoniously together in the smart factory of the future.” Daimler Benz

Muutos merkitsee sitä, että esimerkiksi koulutuksessa tulee huomioida ihmisen ja robotin välisen yhteistyö edellyttämät uudet osaamisvaatimukset. Aihetta olemme käsitelleet laajasti BohoBusiness –kirjassamme (Talentum 2012/2015).

”Luovuus voi saada uuden sytykkeen kehitykselleen roboteista. Ehkä taiteen uusi kulta-aika koittaa robotisaation myötä!” BohoBusiness

Robottien määrä kasvaa maailmalla kovaa vauhtia. Teollisuusrobottien määrä kasvoi maailmalla vuonna 2014 keskimäärin 20% ja yksistään Kiinassa 56%. Suomessa kasvu oli kyseisenä vuonna miinus -merkkinen. Ikuisesti emme kuitenkaan voi sulkea silmiämme roboteilta. Jos ne eivät tule tänne, siirtyvät työt, elinkeinot ja lopulta myös ihmiset sinne, missä saa hyvää ja tehokasta palvelua. Elinvoimaisuus sinne, missä robotit tekevät toiminnasta tehokasta ja jossa ne mahdollistavat paremman ja inhimillisemmän palvelun, siellä missä niitä aidosti tarvitaan.

Kesällä eräs nuori poliitikko huudahti: ”Tehtaat pitää sosialisoida valtiolle! Eihän ole muuta mahdollisuutta, kun robotit vievät työt ihmisiltä.” Kovin harva lienee samaa mieltä, mutta silti ajatus ilahdutti; vihdoin joku lausuu ääneen edes jonkinlaisen linjauksen. Haastamme puolueet omien arvojensa mukaiseen keskusteluun yhteiskunnasta, jossa robotit ovat läsnä arjessa ja tekevät työtä, sellaistakin, joka on tähän saakka kuulunut ihmiselle.

On tärkeää kohdata se tosiasia, joka Lauslahden blogissa tulee selkeästi esille; jotkut työt siirtyvät lopullisesti roboteille – niissä tehtävissä ei milloinkaan enää nähdä ihmistä. Mutta ihminen löytää uusia töitä. Kansallinen robotisaatiostrategia palvelee myös ihmisten tietoisuuden kasvattamista ja uusien vaihtoehtojen pohdinnan aloittamista. Ilman tulevaisuustietoisuutta on vaikea tehdä omaa elämää koskevia linjauksia ja päätöksiä.

Suomen robotisaatiostrategia tulisi nimetä AiRo –strategiaksi. Airo on suomalainen sana, joka kuvastaa sitä, että itse on tehtävä. Kun airot on kiinnitetty hyvin veistetyn veneen hankaimiin, on helppo soutaa kohti määränpäätä. Airo kertoo myös, että kyse on keinoälystä, joka kehittyy myös kovaa vauhtia. IBM:n Watson analysoi syöpäkasvaimen ihmislääkäriä paremmin ja se kykenee jopa väittelemään. Keinoälyllä varustetut robotit rakentavat parempaa maailmaa, mutta meidän ihmisten on nähtävä, minkälainen tulevaisuuden parempi maailma on sekä sijoitettava maastoon muutama suuntaviitta osoittamaan mahdollisia reittejä kohti tuota parempaa maailmaa.

Laatimamme Airo -raportin löydät täältä.

Helsingissä 29.11.2015

Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja

Rakennusmääräykset vastaavat huonosti rakennusvalvonnan tehtäviä

Vieraskynä: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen

Rakennusvalvonnassa on puutteita. Seuraava tapaus sattui vantaalaisessa koulussa (Vantaan Sanomat 18.7.15).

Tyttö meni vessaan. Kattolevyt romahtivat niskaan. Kuin ihmeen kaupalla tyttö selvisi pikku ruhjeilla.

Samassa koulussa ruokasalin katto oli romahtanut pari vuotta aikaisemmin.

Tällaiset tapaukset herättävät aina vaatimuksen valvonnan kiristämisestä. Valvonnan vastuusta ei ole paljon puhuttu. Kyseisessä vessaonnettomuudessa valvonnan – ja koko rakennuttamisen – vastuu oli Vantaan kaupungilla. Miten se toteutui? Kaupungin edustaja totesi ykskantaan rakennusliikkeen olevan syypää. Ei hän ihan väärässä ollut, mutta vastuu ei poistu tekijää syyllistämällä. Rakennusliikkeen vastuu on eri juttu. Ehkä siihen riitti katon korjaaminen. Tyttökin kun selvisi niin vähällä.

Vantaan Sanomat 25.1.15:

”Tikkurilan uuden matkakeskuksen bussiterminaalin kattolevyjen irtoaminen aiheutti Vantaalla vaaratilanteen perjantaina alkuillasta. Muutamia metallilevyjä putosi laiturialueelle pahimpaan ruuhka-aikaan, hieman kello 17 jälkeen. Lisäksi 4-5 levyä jäi roikkumaan kahden nippusiteen varaan.”

Jos yllä oleviin onnettomuuksiin johtavaa työtä ei pystytä valvomaan, niin mihin sitten pystytään? Parempia resursseja valvonnalle, kuin kyseisissä tapauksissa on asian laita, on vaikea kuvitella. Kaupungin palveluksessa tilakeskuksen ammattilaisten lisäksi on rakennustarkastajia, rakentamisen valvonnan virallisia ammattilaisia.

Rakennustarkastaja ei aina voi ottaa vastuuta

Miten rakentamista valvotaan? Valvonnan voi karkeasti jakaa julkiseen valvontaan (kunnallinen viranomaisvalvonta) ja yksityiseen (yleensä yrityksiä) valvontaan. Jälkimmäistä tilaavat rakennuttajat, rakentajat ja kiinteistönomistajat. Vastuukysymykset ovat tilaajan ja valvojan välisiä.

Rakennusviranomainen tulee kuvaan, kun haetaan lupa rakentamiseen tai isoon remonttiin. Viranomainen valvoo, että lopputulos on myönnetyn luvan mukainen. Miten lopputulos saavutetaan, periaatteessa kuuluu valvonnan piiriin, mutta käytännössä se jää pääasiassa asiakirjojen ja kokousten varaan

Viranomaisvalvonta on suoraan sidoksissa rakennusmääräyksiin, ja se on liiketoiminnasta riippumatonta. Viranomaisvalvonta-nimitys vastaa huonosti arkikielessä tarkoitettua työn jatkuvaa seurantaa. Rakennustarkastajat eivät ehdi tällaista työtä tehdä. Valvonnasta on nykyisissä olosuhteissa tullut paperityötä eli lupaehtojen täyttymisen tarkistamista. Valvonta on siirtynyt työmaalta viraston työpöydälle.

Rakennustarkastaja näkee kaikenlaisia työmaita. Näkyviäkin virheitä on kuitenkin vaikea yksiselitteisesti määritellä. Erityisen kinkkisiä ovat kosteusmääräykset. Harvoin niille edes on ”oikeaa” tulkintaa. Kosteusmääräysten (ylimääräistä kosteutta yksinkertaisesti rakenteissa ei saa olla) vastaisia työmaita näkyy sateisella säällä pilvin pimein. Mutta sitä, ovatko epämääräisesti suojatut eristeet tai kipsilevyt tarkasti ottaen määräysten vastaisia, ei kukaan pysty sanomaan. Rakennustarkastaja ei voi ottaa vastuuta seurauksista, vaikka niitä osaisikin ennakoida. Epämääräisten määräysten tulkinta on viranomaiselle myrkkyä. Kantapään kautta on opittu, että tulkitsemiseen ei pidä lähteä. Oikeastikin oikeat tulkinnat saattavat viedä käräjille. Viranomainen voi oikeudessa kohdata myös esimerkiksi ”hyvän rakennustavan”, joka poikkeaa sekä määräyksestä että rakennustarkastajan tulkinnasta.

Energiatehokkuus

Rakennusvalvonnalle uutta pohdittavaa on tullut kasvavasta nollaenergia- ja passiivitalojen rakentamisesta. Eristeteollisuutta odottaa melkoinen markkinapotentiaali. Ilmanvaihtoalaa odottaa mittava suunnittelu- ja ylläpitopotentiaali. Näitä tahoja onkin ilmeisen tarkasti kuunneltu määräyksiä tehdessä.

On hyvä kysymys, ohjautuuko energiatehokkuuden lisääminen liiaksi liiketoiminnan lähtökohdista? Tutkimustietoa siitä ei ole kovin paljon. Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, onko energiansäästöön – mahdollisesti hallitsemattomasti – pyrkivä rakentaminen kosteustekninen riski. Tässä ristiriitaisessa tilanteessa rakennusvalvonta joutuu ottamaan kantaa näihinkin riskeihin.

Riitatilanteessa rakennusvalvonta voi määrätä ulkopuolisen tarkastuksen, mutta auttaako se?

Kun rakennusliike ja rakennuttaja ovat napit vastakkain – kosteusongelmissa se on tavallista – rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään riidanalaisia virheitä. Rakennusliike saa valita asiantuntijan. Viranomainen hyväksyy tai hylkää valinnan. Mutta ei sekään ongelmaa ratkaise. Erään rakennusviraston päällikkö totesi: ”Jokseenkin kaikki yleisesti hyväksytyt asiantuntijat (tutkimuslaitokset mukaan lukien) ovat sidoksissa suuriin rakennusyrityksiin. Ne hakevat kummallekin osapuolelle ”riittäviä” havaintoja. Rakennusmääräykset ja ”hyvä rakennustapa” sallivat siinä suhteessa runsaasti tilaa.”

Rakennuslehdessä 21.8.15 kerrottiin tapauksesta, jossa viranomainen oli asiakkaan tukena, mutta siitäkään ei ollut apua.

Eläkeläinen oli tilannut remontin avaimet käteen -periaatteella. Korjauksen jälkeen katto on vuotanut näihin päiviin asti. Turun kaupungin tarkastusinsinööri ihmettelee, miksi kattoa ei ole saatu kuntoon.

Lehti kertoo: ”Hänen (tarkastusinsinöörin) mukaansa vesivuodot on osoitettu dokumentoiduilla teksteillä ja lukuisat asiantuntijat ovat käyneet katsomassa kohdetta.”

Ristiriita on melkoinen. Rakennusvalvonnan edustaja ihmettelee (epävirallisesti) kattoremonttia, mutta remontin tekijä vakuuttaa, että ”katto on kunnossa”. Mitä omistajan on tästä ajateltava, ja ennen muuta, mitä hän voi tehdä? Pitääkö hänen vaihtaa urakoitsija, ja maksaa kaikki kustannukset?

Kehityksen pitää mennä eteen päin, mutta liiketoiminta yksin ei SAA sitä OHJATA

Rakennusvalvonnan kehittäminen vaatii alan kaikkien tahojen yhteistyötä. Tosiasia on, että rakennusvalvonta tökkii nykykäytännössä, jota ohjaa ympäristöministeriö. Rakennustarkastajat toivovat, että on perustettava rakennusministeriö. Se on suuri hallinnollinen toimenpide, joka lähivuosina tuskin toteutuu. Eduskunnalla ei ole valmiutta asian edes alustavaan käsittelyyn. Kansanedustajat saavat taustatietoa lähinnä ympäristö- ja tarkastusvaliokunnista, joiden tietämys rakennusalasta ei juuri ole kummempi kuin tavallisen kansalaisen. Valiokunnat kutsuvat kyllä asiantuntijoita kuultaviksi, mutta näiden viiteympäristö on suurimmalta osalta sama, jossa nykykäytännöt ovat muodostuneet.

Ennen uutta ministeriötä paljon on kuitenkin tehtävissä. Muun muassa valvonnallekin keskeisen tärkeän dokumentoinnin kehittäminen on miltei kokonaan unohdettu. Nykyaikainen mobiilitekniikka ja koko digitaalitekniikka antaisivat valtavat mahdollisuudet reaaliaikaiselle dokumentoinnille ja raportoinnille. Toistaiseksi sen kehittäminen on parin pienen yrityksen varassa. Hallitusohjelman kärkihankkeissa pitäisi löytää paikka asian eteenpäin viemiselle. Biotalouden osaksi määritelty mutta kovasti riskialtis puukerrostalorakentaminen olisi loistava pilottikohde.

Dokumentoinnin kehittämistyö ei kuitenkaan saa ajautua digitaalitekniikan liiketoiminnan tehokkaisiin kiemuroihin. Kehittäminen helposti erkanee tavoitteesta, dokumentoinnin luotettavuudesta. Varoittavana esimerkkinä on rakennusten ilmanvaihtotekniikka. Siitä tuli digitaalikonstailun kohde, jolla usein on vain vähän tekemistä käyttäjälähtöisyyden – suurin osa käyttäjistä on tavallisia perheitä – tai edes tarkoituksenmukaisuuden kanssa. Kokemukset koulujenkin sisäilmasta ovat usein surullisia.

RAKENNUSALA ON ERILAINEN TOIMIALA

Kirjoittaja: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen

Toimialat ovat erilaisia. Niillä on kuitenkin yhteinen piirre: Tuotteiden valmistus, myynti ja markkinointi ovat sidottuja sääntöihin, ohjeisiin ja normeihin, standardeihin ja määräyksiin. Niitä ohjaa elinkeinoelämän ja valtion yhdessä sopima toiminta. Siihen kuuluvat muun muassa tieteellinen tutkimus ja kuluttajavalistus. Edellinen takaa luotettavan tiedon ja jälkimmäinen luo perustan käyttäjäpalautteelle.

Rakennusala ei kuulu joukkoon. Sääntöjä, ohjeita ja määräyksiä on runsaasti, mutta niiden taustalta puuttuu luotettava tieto. Tieteellistä ja kokonaisvaltaista tutkimusta on niukasti. Luotettavaa tietoa tarvittaisiin esimerkiksi kuntotarkastuksiin, koulujen rakentamiseen ja korjaamiseen, ja passiivitalojen arvioimiseen. Tutkimuslaitoksetkaan eivät ole riskeistä yhtä mieltä. Tutkimusta tarvitsisi myös puukerrostalojen riskien selvittäminen. Kuluttajavalistuksen puuttuminen rakennusalalta on iso riski yksityistalouksille. Puuttuminen johtuu ilmeisesti siitä, että asuntoa ei pidetä tuotteena. Mutta se on kaupallinen tuote! Kuten esimerkiksi auto on autoalan tuote. Tai puhelin elektroniikka-alan tuote.

Rakennusalan hallinta on ollut ympäristöministeriölle ylivoimainen tehtävä

Rakennusala on äärimmäisen tekninen ja ammattimainen ala. Sen toiminta on tehokasta ja kovaakin. Rakennushallituksen lakkauttamisen jälkeen 1994 toimialaa ohjaa ministeriöistä pehmoisin, ympäristöministeriö, joka on äärimmäisen kaukana rakennusalan tekniikasta ja sen ammattimaisuudesta. Ohjaavan infrastruktuuri on pääosin valtion – siis käytännössä rakennusalalla ympäristöministeriön vastuulla. Ympäristöministeriöltä sellaista ei lähtökohtaisesti voi millään edellyttää. Itse asiassa alan ohjaus ei ole kenenkään hallussa. Valtiolle se kuitenkin kiistatta kuuluu.

Valtionhallinnossa pitäisi ymmärtää ja hallita rakennusalan laajoja kokonaisuuksia ja eri tekijöiden riippuvuuksia. Home- ja kosteusongelmat ovat iso ongelma, mutta niitä ei saisi irrottaa rakentamisen kokonaisuudesta. Nyt kehitys on kulkenut terveyshaitta edellä, ja rakennusteknisten syiden selvittäminen on jäänyt vähemmälle. Mikrobiologia ja lääketiede ovat olleet kiinteä osa rakennusalaa.

Valtionhallinnon rakennetta osaltaan ylläpitää väärinkäsitys: Rakennusalaa pidetään vain rakennusteollisuutena. Alan valtionhallinto hahmotetaan huonosti, jopa kansanedustajien keskuudessa. Valtionhallinnon suhde massiiviseen rakennus- ja kiinteistöliiketoimintaan on lähinnä naurettava. Rakennusmääräykset laaditaan ja alan lait valmistellaan on pienen ympäristöministeriön (!) osasto rakennetun ympäristön pienessä osastossa. Osasto toimii 0.01 prosentin osuudella (noin 5 miljoonaa euroa) valtion budjetista. Sillä panostuksella ohjataan koko rakennuskantamme ylläpitoa ja uuden rakentamista. Siinä ovat Suomen kaikki rakennukset, asuintalot tärkeimpinä, homekoulut näkyvimpinä. Ei ole ympäristöministeriön vika, että asiat rakennusalalla eivät ole hyvin. Se ei ole oikein minkään yksittäisen tahon vika. Kansa on valinnut eduskunnan. Sieltä ne valtionhallintoa koskevat päätökset lähtevät.

Alalle tarvitaan oma ministeriö

Rakennusala on niin merkittävä, että hallintoa pitäisi kehittää kokonaan uusista lähtökohdista. Sillä pitää olla vaikutusvaltainen edustaja valtioneuvostossa, rakennusministeriö.

Perusteellisia muutoksia kuluvan vaalikauden aikana on vaikea tehdä, mutta jostakin on aloitettava. Hallitusohjelmassakaan ei ole mitään rakennusalaan selkeästi liittyvää. Mutta ohjelman kärkihankkeiden sisällä on varmasti kohtia, joihin voisi liittää perusteellisen selvityksen tekemistä hallinnon puutteista ja sen kehittämismahdollisuuksista. Kustannuksiin nähden selvitys tarjoaa valtavia kansantaloudellisia ja yhteiskunnallisia mahdollisuuksia.

Sisäilman tietotaidolla rakennusalan vientimahdollisuudet paranevat

Kosteus- ja homeongelmien kanssa kamppailu ei ole ollut hyödytöntä. Se on tuottanut paljon sellaista sisäilmatietoa, jota muualla maailmassa ei ole. Se pitäisi hyödyntää viennissämme. Bio- ja ympäristöteknologian vientiponnistuksiin liittyviä hankkeita varmasti toteutetaan hallitusohjelman puitteissa. Näihin sisältöihin voi liittää sisäilman terveellisyyden ja biopuolella puun käyttämisen rakentamisessa. Ne voisivat olla ydinkohtia selvitystyössä. Siihen panostukseen pitäisi irrottaa varoja hallitusohjelmassa olevasta 1600 miljoonasta eurosta. Jo selvitys poikii hankkeita, niiden piloteiksi sopivat julkiset rakennukset, jotka on joka tapauksessa korjattava ja rakennettava. Toiminnan näkyvimmän ja yhteiskunnallisesti keskeisen ongelman, homekoulujen, osalta valtion ja kuntien keskinäiset vastuukysymykset on mietittävä uudestaan.

Rakentamisen ydinkysymysten kokonaisvaltainen ja perusteellinen selvittäminen on Suomen lähes kohtalonkysymys.

Putkiremontit ovat liiketoiminnan varassa. Valtio on niistä pitänyt näppinsä irti.

Kirjoittaja: ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen

1950–1980- luvuilla rakennettuja asuintaloja saneerataan kymmenien miljardien eurojen arvosta. Kansakunta on huonosti valmistautunut putkiremontin nimellä tehtäviin laajoihin peruskorjauksiin. Tutkimusta tarvittaisiin, mutta näkymät rahoitukselle ovat huonot. Edes putkien korjausmenetelmiä ei ole luotettavasti selvitetty. Puolueettomasta tutkimuksesta ei ole tietoakaan. Tilaajat eivät tiedä, mitä tilaavat. He eivät aina tiedosta edes sitä, että eivät tiedä.

Remontoitavat talot ovat 40-60 vuoden ikäisiä. Rakennusmestarit, timpurit, putkimiehet ja insinöörit, jotka tunsivat tuon ajan rakentamista (grynderirakentamista), ovat jo poissa työelämästä. Heidän tietämyksensä vanhoista rakenteista ja työtavoista jäivät lopullisesti hyödyntämättä. Löysästi tehtyjä ehdotuksia mestari-kisälli-koulutuksesta ei toteutettu. Ne olisivat vain häirinneet rakennusalan vauhdikasta menoa.

Yksityistaloudet (asuntojen omistajat) ovat ison haasteen edessä, kun tekniikka ja työtavat ovat 50 vuodessa perusteellisesti muuttuneet. Kymmenkunta vuotta sitten markkinoille tulleista uusista korjaustavoista on niukasti kokemusta, ja vielä niukemmin jo tehdyistä remonteista. Remontteja kun ei ole kunnolla dokumentoitu. Remonttien kehittäminen on liiketoiminnalllisen haparoinnin varassa. Sitä ohjaavat yritysten kannattavuushakuisuus ja markkinointi

Omakotitalojen omistajat ovat peruskorjauksissa lähes ajopuita. Remontteja myydään jo ovelta-ovelle-tyyliin. Suurelle osalle omistajia kaupanteko erittäin riskialtista, Omistajat ovat heterogeeninen joukko rakennusalan ammattilaisesta dementoituneeseen vanhukseen. Myyjien aktiivisuudesta (”hyökkäysmyynnistä”) kuulee tarinoita, joissa esimerkiksi räystään korjaus on laajentunut ylimitoitetuksi ja ylihinnoitelluksi putkiremontiksi. Jotenkin ymmärrettävää on, että suuret rakennusyritykset eivät ole kiinnostuneita pientalojen remonteista. Urakat ovat pieniä, vain murto-osia asuntoyhtiöiden urakoista. Tarjouksia on vaikea saada.

Ei osakkaidenkaan asema asuntoyhtiöiden putkiremonteissa aina ole hyvä. He luottavat usein liiaksi talon hallintoon. Remontti jää helposti maallikkohallituksen ja kirjanpitäjäisännöitsijän varaan. Yhtiön on kuitenkin omakotiasujia helpompi saada yritykset oikeasti kilpailemaan urakasta. Yhtiö on osakkaan tukeva selkänoja, jos

-Yhtiö on sisäisesti riidaton jo remontin valmisteluvaiheessa.

Kiireiden paineessa urakoitsija voi jopa laskelmoidusti käyttää riitaisuutta edukseen, esimerkiksi mahdollisuutta välttyä viivästymisten ja virheiden seurauksista.

-Hallituksen käytettävissä on riittävästi teknistä ja juridista asiantuntemusta remontin valmistelun alkuvaiheista takuuehtojen täyttymiseen asti.

-Osakkaat tiedostavat asuntonsa arvonnousun, joka onnistuneessa peruskorjauksessa syntyy.

-Hallitus pysyy koossa remontin ajan.

Käännettyinä yllä olevat asiat ovat riskitekijöitä. Kuluttajien valistaminen tässä suhteessa on valtion suuri haaste. Asuinrakennusten peruskorjausten laajamittainen epäonnistuminen olisi myös yhteiskunnallinen onnettomuus.

Asuntokauppa ja putkiremontti

”Putkiremontti on tehty” on myyntivaltti. Asunnosta halutaan luoda mielikuva, että se on miltei uuden veroinen. Ostajan omakohtaisesta tietämyksestä riippuu, miten hän pystyy arvioimaan remontin merkitystä kauppahinnassa. Tietämyksen ei tarvitse olla teknistä, tärkeämpi on osata keskustella luotettavan ja riippumattoman asiantuntijan kanssa. ennen kaupantekoa. Tällaisesta keskustelusta kannattaa maksaa.

Vakuutusyhtiöt ovat realisteja

Kiinteistöjen vakuutukset ja kotivakuutukset putkiremonttien yhteydessä eivät ole vakiintuneet. Vakuutusyhtiöt tekevät kovasti töitä optimoidakseen kiinteistövakuutusten ja kotivakuutusten maksut ja riskit. Kilpailu on kova, mutta vakuutuskäytännöt ovat lopulta aika samankaltaiset.

Vakuutustuotteet ovat tilastomatematiikan tuotoksia. Vakuutusyhtiöiden ainoa tavoite on pitkällä aikavälillä pitää sisään tulevien maksujen määrä suurempana kuin maksetut korvaukset. Pitää muistaa, että vahinkotapahtumat ovat vakuutustoiminnan ajovoima. Se ei erityisesti aja sen paremmin kuluttajan kuin yritystenkään etua.

Vakuutukset kannattaa huolellisesti neuvotella uudestaan, kun putkiremonttia aletaan valmistella.

Omakotitalojen omistajat olisi saatava kiinnostumaan talonsa riskeistä

Miten tiedottaa riskeistä, jotka ovat itsestään selviä, mutta eivät sitä kuitenkaan ole?

Viesti riskeistä ei tunnu menevän perille. ”Itse aiheutettuja”, välinpitämättömyyden vuoksi syntyneitä kosteusvaurioita on omakotitaloissa runsaasti. Jotakin maagista on siinä, että niitä ei tunnisteta riskeiksi. Ehkä selitys on riski-sanan uhkaavuus. Sen juridinen määritelmä onkin ”vaaran uhka”. Uhka on paha käsite alitajunnan siinä kolossa, joka on varattu ”kodille”. Riskin olemassa olo siinä yhteydessä helposti kielletään. Toimimattomaksi tiedetyn salaojan sijasta on helpompi pohtia talon ulkokuorta, kukkapenkkien kuntoa ja omenapuiden pärjäämistä.

Robotiikalla on nyt mahdollisuutensa.

Puolueetonta tietoa tarvitaan. Esimerkiksi VTT:llä on toimeksiantojensa perusteella runsaasti tietoa ja kokemusta putkiremonteista, myös uusista menetelmistä. Sen pitäisi viipymättä saada julkista rahoitusta, että se voisi julkistaa tutkimustensa tuloksia. Kuluttajavalistuksella (esimerkiksi Kuluttaja-lehdellä) ei tällä hetkellä ole mahdollisuuksia tehdä luotettavia vertailuja yritysten ja tuotteiden välillä.

Putkiremonttien kehittämiseksi olisi perustettava laaja-alainen hanke, jossa on vahva julkinen rahoitus. Tutkimuksella olisi siinä keskeinen rooli. Hankkeella on kiire, koska kymmenen vuoden kuluttua suurin osa taloista on peruskorjattu.

Hankkeeseen pitäisi liittää Suomessa parhaillaan vauhtia ja sovelluksia hakeva robotiikka. Se näyttää jääneen pahasti jälkeen kansainvälisestä kehityksestä.

Putkiremontti alkaa putkien ja viemäreiden kuntotutkimuksella. Loistosovellus robotiikassa olisi robotti, joka vesi- tai viemäriputken sisällä paukuttelisi ja raaputtaisi putkien seinämiä ja lähettäisi kuvaa, mitä tapahtuu? Perustekniikkaa löytyy teollisuudesta putkistojen kuntotarkastustyössä. Uusi tekniikka mullistaisi putkien tarkastukset, ei vain taloissa, vaan myös kuntien hapertuvissa vesi- ja viemäriverkostoissa! Työn lopputuloksenkin varmistaminen olisi objektiivista. Nyt laadun varmistaa remontin tekijä itse.

Helsingissä 14.5.2015 Pentti Kaasinen

Kunnat ulkoistavat rakentamista elinkaarimallilla

Vieraskynä: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen

Rakennusalasta kirjoittaessa tutkimustietoa on niukasti saatavissa, myös elinkaarirakentamisen kohdalla. Aihetta voi käsitellä lähinnä riskien kannalta.

Mikä on rakentamisen elinkaarimalli?

Elinkaarimallissa ”palveluntarjoaja” (tavallisesti rakennusliike) sitoutuu korjaamaan rakennusvirheensä ja vastaamaan rakennuksen ylläpidosta 15–25 vuotta kestävän sopimuksen ajan.

Tarkoitus on, että tilaaja ei joudu maksamaan sopimusaikana ylläpidon virheistä. Viime aikojen vaikea homekouluongelma on suorastaan pakottanut kuntia tähän ”epätyypilliseen” elinkaarirakennuttamiseen.

Miksi elinkaarimalli?

Elinkaarisopimus on kunnan kannalta näennäisen mukava ja kätevä. Vastuun voi – tosin hiukan harhaanjohtavasti – sanoa olevan ensisijaisesti rakennusliikkeellä. Kunnat saavat muutamaksi vuodeksi rauhan kuntalaisten pahimmilta huolenpurkauksilta homekoulujen suhteen. Mediakaan ei jatkuvasti ryöpytä. Tosiseikan, että vastuuta ei voi ulkoistaa, päättäjät kyllä varmaan muistavat, mutta merkillisen piilossa tieto on julkisuudelta. Vastuu kouluista ja päiväkodeista on ja pysyy kunnalla.

Elinkaarirakentamisen viitekehys on rakennusalan toimintaympäristö

Rakennusalan lyhytjänteisyyttä ei ole julkisuudessa pohdittu. Rakennusala on tehokas ala, jolta pitkäjänteisyys puuttuu. Rakentaminen koostuu 1–2 vuoden projekteista, joiden kannattavuuteen toiminta tähtää. 25 vuoden sopimus sopii huonosti tähän viitekehykseen.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää

Elinkaarisopimus näyttää hyvältä. Mutta on mahdoton ennakoida, mitä 25 vuoden aikana tapahtuu. Kun on rakennettu tai korjattu, ennemmin tai myöhemmin ilmenee uutta korjattavaa tai muuta problematiikkaa. Elinkaarisopimuksen mukaan korjaaminen on rakennusliikkeen tehtävä. Mutta tilanne ei ole yksikertainen. Ei ole lainkaan harvinaista, että syyt ongelmiin ovat käyttäjissä. Mutta kuka sen määrittelee? Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot ovat vaikeita selvitettäviä. Jos käräjille mennään, kunta on heikoilla. Tiukkeneva rahatilanne ja rakennusliikkeen tekninen ylivoima voivat tehdä oikeuden päätöksestä arvaamattoman.

Elinkaarisopimuksia kunnissa tehdään yhä enemmän. Päätöksentekoa tukee yleisesti hyväksytty ulkoistamisen buumi. Suuret instituutiot, myös kunnat, pitävät itsellään ”ydintoiminnat” ja ostavat loput. Elinkaarisopimus on ulkoistamisen äärimmäinen muoto. Kunnan päättäjät kyllä tietävät, että sudenkuoppia sopimukseen voi jäädä, mutta tilaamisen helppous peittää rationaalisen ajattelun.

Oulun monitoimitalossa rakennusliike koordinoi jopa ruokahuollon

Rakennusliike Lemminkäisellä on Oulun kaupungin kanssa 25 vuoden elinkaarisopimus monitoimitalon rakentamisesta ja ylläpidosta.

Sopimusta kuvataan seuraavasti: ”Hyvin pidetty rakennus on vuosien jälkeenkin kuin uusi. Jatkuvan kunnossapidon ansiosta Oulun kaupungin ei tarvitse varautua suuriin yllätysremontteihin. Lemminkäinen koordinoi talon käyttäjien ja palvelutuottajien, kuten siivous tai ruokapalveluyritysten, välistä yhteistyötä.”

Sopimus on laaja: Lemminkäinen valvoo myös turvallisuusmääräysten noudattamista ja palvelutuottajien toimintaa, laatii kiinteistön toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä järjestää kiinteistön ylläpitotehtävät.

Kuinka yksimielisinä sopimuskumppanit mahtavat pysyä teknisestä ylläpidosta puuronkeittoon 25 vuoden ajan?

Pudasjärven hirsikoulu tehdään elinkaarisopimuksella

Pudasjärvellä tehdään 800 oppilaan koulu hirsistä, ja elinkaarimallilla. Rakennusalan lyhytjänteisyys ja kokeiluluonteinen rakentaminen on huono yhdistelmä. Mielikuva hyvin hengittävästä hirsitalosta lienee ollut päättäjillä mielessä. Vankalla betonirakentajalla Lemminkäisellä on nyt tilaisuus oppia puurakentamista.

Porvoo rysäyttää kerralla elinkaarirakentamisen riskeihin.

Rakennuslehti kertoo syyskuussa 2014: Porvoo kilpailuttaa 7 elinkaarikohdetta yhtenä pakettina. 41 miljoonan euron suuruisessa elinkaaripaketissa on kaksi koulua, neljä päiväkotia ja yksi neuvola. Kohteiden pitäisi valmistua vuoteen 2018 mennessä.

Ylläpidon elinkaariksi on päätetty 20–25 vuotta. Ylläpitokustannukset arvioidaan 1,2 miljoonaksi euroksi vuodessa. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa elokuussa 2015.

Elinkaarimalli heikentää kunnan omia kiinteistöteknisiä taitoja. Jos ylläpitäminen jää kuntakoneiston ulkopuolelle, sen omat, usein vaatimattomat rakennuttamis-, kilpailuttamis- ja ylläpitotaidot rapistuvat entisestään. Kunta etääntyy ylläpidon käytännöistä, joita jatkossakin tarvitaan. Ei kaikki rakentaminen tule olemaan elinkaarisopimusten varassa. Kehitys saattaa viedä rakennuttamista ”sekamalliin”, jossa elinkaarirakennuttamisen ja ”tavallisen” rakennuttamisen edut yhdistyvät.

Helsinki ja Espoo eri linjoilla elinkaarimallin soveltamisessa

Voisi uskoa, että pääkaupunkiseudun kunnat olisivat elinkaarirakentamisen suhteen samoilla linjoilla. Mutta näin ei ole. Espoossa peruskorjataan ja rakennetaan kouluja elinkaarisopimuksilla lähes rutiininomaisesti, Helsingissä hyvin niukasti. Pääkaupungissa riskit katsottiin liian suuriksi. Ei ole selvitetty, miksi näkemykset ovat niin erilaiset.

Yksityistalouksille riski on arvaamattoman iso

Entä jos firma X myy 25 vuoden elinkaariurakan ryhmärakennusporukalle? Muutaman vuoden kuluttua rakennusliike menee konkurssiin tai sen omistajat vaihtuvat. Kuka silloin vastaa elinkaarisopimuksen mukaisten palvelujen hoitamisesta?

Elinkaarirakentaminen saattaa olla ratkaisu esimerkiksi homekouluongelmiin, mutta malli vaatii kehittämistä. Kehittämiseen tarvittava riippumaton tutkimus on valtion vastuulla. Perustutkimus ei kuulu kunnille tai rakennusteollisuudelle. Tästä perustutkimuksesta ei ole näkynyt merkkiäkään.

Suomen AiRo Strategia

Tammikuussa 2015 teimme dos. Jari Kaivo-ojan kanssa. TEM:n ja LVM:n toimeksiannosta, robotisaatioraportin, jota aloimme kutsua AiRo -ohjelmaksi. Suomalaisen robotisaatiostrategian tai toimintaohjelman nimeksi sopii hyvin AiRo – ohjelma (AiRo = Artificial Intelligence and Robotics).

AiRo kertoo maailmalle missä, olemme jo nyt hyviä; ohjelmoinnissa ja älykkyydessä. Airo on myös suomalainen sana, joka kuvastaa apuvälinettä, jolla ihminen pääsee eteenpäin – vaikka vastatuulessa. Airo tarjoaa mahdollisuuden erottautua, sillä useimmat maailmalla tehdyt strategiat kulkevat robotiikka –teemalla.

Suomen AiRo -ohjelmalla on kiire. Tanskalaiset saivat omansa valmiiksi viime vuonna, sitä ennen moni maa on tehnyt robotisaatiostrategian. Iso-Britannia julkistaa tänä keväänä jo jatko-osan v. 2014 valmistuneeseen strategiaan. Britit laittavat myös vauhdilla strategiaa käytäntöön.

Raportin voi ladata täältä AiRO raportti 2015 Raporttiin liittyy myös powerpoint -esitys:

Suomen ai ro strategia from RoboticsFinland

Asuntokauppa on rakennusalan kauppaa. Riskit ovat sen mukaisia.

Vieraskynä: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen.

Harvat tunnistavat sen tosiseikan, että asuntokauppa on rakennusalan kauppaa. Niinpä asuntokaupan viiteympäristö on ”rakentamisen huono laatu”.

On kuitenkin tärkeä tietää, että huonon laadun syy ei ole vain rakentajissa. Valtion rooli on jäänyt kokonaan syrjään alan laatukeskustelussa. Rakennusteollisuudella itsellään on kiistämättä paljon tekemistä ”huonon laadun” parantamisessa, mutta valtion tehtävä on luoda sille työlle puitteet.. Ensinnäkin alalta puuttuu monipuolista ja riippumatonta tutkimusta ja siten luotettavaa ja varmistettua tietoa. Rakennusalalla, myös asuntokaupan ympärillä liikkuva tieto on pääosin – monen mielestä yksinomaan – liiketoimintalähtöistä. Virallista kuluttajatietoa alalla ei ole nimeksikään. Alalta puuttuvat myös kunnolliset palautemekanismit. Tietämättömyys on heikentänyt kansalaisten taitoa ja motivaatiota huolehtia kiinteistöistään. Laadukaskin talo rapistuu, jos sitä ei osata hoitaa. Kiinteistöjen ylläpitokysymys ei koske vain yksityistalouksia vaan myös esimerkiksi kuntia. Kuntien kiinteistöteknisistä ja kilpailuttamisen taidoista – yhdistettynä valtion toimettomuuteen – homekoulut ovat surullinen esimerkki.

Poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja kuntien valtuutetut, kuten muutkin kuluttajat, ovat rakennusalalla maallikoita. Eduskunta on käytännössä ajopuu rakennusalaa koskevissa asioissa, esimerkiksi ympäristöministeriön laatimien määräysten arvioinnissa.. On absurdia, että äärimmäisen ammattimaista, tehokasta ja kovapintaistakin rakentamisen liiketoimintaa ohjaa ympäristöministeriö. On syntynyt tilanne, että ”ohjattava ohjaa ohjaajaa.”, kuten pari vuotta sitten Helsingin Sanomat määritteli ympäristöministeriön ja rakennusteollisuuden suhdetta. Tekninen asiantuntemus on niin vahvasti rakennusteollisuuden (ja sen oheistoimijoiden) hallussa, että ympäristöministeriöön eri teitä tuleva tietous on lähes täysin liiketoimintalähtöistä. Tähän tilanteeseen rakennusteollisuus ei ole pyrkinyt. Siihen vain on päädytty.

On koomista, että valtion toimenpiteet ovat viime vuosina pääosin tapahtuneet talkoilla. Ympäristöministeriön ylläpitämä ”hometalkoot” on valtion – ei vain ympäristöministeriön – masentava näyttö rakennusalan julkisesta hallinnoinnista.

Ympäristöministeriölle lanseerattu rooli perustuu ilmeisesti siihen, että asuntopolitiikan katsotaan kuuluvan rakennusalaan. Kyllä se siihen kuuluukin, mutta pitäisi nähdä, että asuntopolitiikalla on vain vähän tekemistä rakentamisen käytännön kanssa. Sitä käytäntöä koskevat määräykset laatii ympäristöministeriö.

Tutkimuksen tila rakennusalalla on merkitykseensä nähden huono. Ajankohtaisten home- ja terveysongelmien vuoksi korkeatasoistakin tutkimusta on tehty. Se on kuitenkin kohdistunut ongelmien seurauksiin, mikrobeihin ja terveyshaittoihin. Sekin työ on kokenut pahan kolhun. Terveyshaitan määrittelemiseksi (kemiallinen terveyshaittaindikaattori) perustettiin muutama vuosi sitten hanke TOXTEST. Hankkeen ulkopuolelta kutsutut tutkijaprofessorit arvioivat tutkimuksen lähinnä nollatutkimukseksi. Terveyshaitalle ei tietenkään löytynyt indikaattoria. Miten olisikaan, koska terveyshaittaa on – hyvin ymmärrettävästi – vielä vaikea määritellä? Monia asiantuntijoita ihmetytti ylipäätään moiseen hankkeeseen ryhtyminen.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM), joka rahoitti tutkimuksen, osoitti hienoa avoimuutta alistaessaan hankkeen tuloksen arvioinnin puolueettomalle kritiikille. Sellaista kritiikkiä olisi kaivattu lukemattomissa muissakin alan hankkeissa.

Passiivi- ja nollaenergiatalot

Passiivi- ja nollaenergiatalot osoittavat, miten heiveröisillä selvityksillä viime vuosien asuntojen rakennustekniikkaa on kehitetty. Niiden rakenteiden riskittömästä toimivuudesta edes alan tutkimuslaitokset eivät ole yksimielisiä. Millään muulla alalla ei ryhdyttäisi sellaisessa ristiriitatilanteessa niin perustavaa laatua oleviin muutoksiin kuin nyt on tehty.

Energiansäästötoimenpiteet asuntojen lisäksi ovat johtaneet ilmanvaihtotekniikalla konstailuun esimerkiksi kouluissa ilman, että käytännön toimivuutta olisi riittävästi mietitty. Homekoulut saattavat olla kallis kokeilukenttä kunnille.

Ympäristöministeriö joutuu tietenkin nyt (ehkä olemme liian kilttejä?) noudattamaan, mitä EU:ssa on sovittu (energiadirektiivi). Mutta perustellusti voi kysyä, onko EU-neuvotteluissa ollut käytettävissä paras mahdollinen asiantuntemus?

Kuluttajavalistus asunnoista puuttuu.

Grynderirakentamisen (aluerakentamisen) ollessa täydessä vauhdissa (40 vuotta sitten!) arkkitehti Pentti Pantzar kirjoitti rakennusalan johtavassa ammattilehdessä Rakennuslehdessä 6.11.1969

”Tavallisen suomalaisen koulutus on asuntoasioissa olematonta.”

Pantzarin toteamus on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Lieneekö yhteensattuma, että Pentti Pantzarin poika Mika Pantzar toimii Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessorina.

Kiinteistövälittäjät markkinoivat koteja, harvoin asuntoja

Asuntovälitys on osaksi oikeaa välitystä – ostajan ja myyjän yhteen saattamista – mutta enemmän se muistuttaa kovan luokan markkinointia. Välittäjät markkinoivat koteja ja tunnelmaa, ei asuntoja. Tämä on ostajan hyvä pitää mielessä. Koti on paljon muuta kuin asunto. Huonolla asuntokaupalla voi pilata kodin.

Tunnelmakysymystä määrittelee Kari Hotakainen kirjassaan ”Juoksuhaudan tie”. Kiinteistövälittäjä Jarmo Kesämaa pohtii työtään:

”Kun lempeä ilta-aurinko sävyttää vanhan talon keltaista seinää ja säteet laskeutuvat harjan yli sopivasti pihakeinun rakenteisiin, pokaa viedään. Se ajattelee, että näin minä istun tässä ensi kesänä kullan kanssa kylmä juoma kädessä.”

”Meidän täytyy muistaa mitä myymme. Pohjimmaltaan myytävä tuote ei ole asunto, vaan tunnelma tulevaisuus ja toivo”.

Mitä pitäisi tehdä?

Ainakaan ei saisi jäädä tuleen – ehkä paremminkin homeeseen – makaamaan.

Asuntokauppaa koskeva riskinhallinta vaatii uutta kuluttajavalistusta. Se vaati monialaista valmistelua. Siihen on olemassa sopiva tutkimuslaitoskin, Kuluttajatutkimuskeskus. Se yhdistettiin Helsingin yliopistoon, mikä lähtökohtaisesti takaisi monialaisen taustan toimenpiteille.

Kiire kuluttajan riskinhallinnan parantamisessa on, koska rakennusalan kuluttajavalistusta voi nykyään saada vain kuntien maistraateista! Kuinka moni kansalainen mahtaa tässä asiassa tuntea maistraatin?

Rakennusalalle tarvitaan oma ministeriö

Kehittämisajatusten taustalla on vuosikausia ollut rakennusalan rakenteellinen muutos. Eri tahoille pirstoutunut hallinto pitäisi yhdistää yhdeksi ministeriöksi. ”Rakennetun ympäristön ministeriöksi”. Rakenteen uudistaminen poistaisi suuren osan myös asuntokauppaan liittyvista yksityistalouksien riskeistä,

Verkkotiedustelu vai verkkopuolustus?

Työryhmä ehdottaa puolustusvoimille ja suojelupoliisille valtuuksia verkkovalvontaan ja ulkomaan tiedusteluun. Liikenne- ja viestintäministeri vertaa tätä kotietsintöjen jatkuvaan massasallimiseen.

Mistä on kysymys? Asia on vaivannut minua pitkään. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan turvallisuuspolitiikasta, joten kommentit ovat erittäin tervetulleita.

Käsittääkseni lainsäädäntöaloite on lähtenyt liikkeelle poliisissa ja puolustusvoimissa olevien tiedusteluorganisaatioiden tarpeesta hankkia tiedustelutietoa laajemmin verkossa. Joissakin muissa maissa on hyvin laajoja verkkotiedusteluoikeuksia (esim. Ruotsin signaalitiedustelu ja USA:n NSA). Suomalaiset tiedusteluorganisaatiot haluavat ylläpitää suhteitaan ja mahdollisuutta vaihtaa tietoja. Kotimaiset tiedusteluorganisaatiot yrittävät siis hoitaa työtään mahdollisimman hyvin.

Yhdysvaltojen intressit verkkotiedustelussa

Mietin kuitenkin, onko kokonaiskuva unohtunut? Yhdysvaltain NSA on verkkotiedustelun resurssien ja osaamisen osalta täysin ylivertaisessa asemassa. Sillä on myös oikeudenkäyttömahdollisuudet isoja yhdysvaltalaisia yrityksiä kohtaan, kuten Microsoft, Google, Amazon, Facebook, Cisco jne. Se on täysin omassa luokassaan kyvykkyyksiensä osalta. Samanaikaisesti Yhdysvaltoihin ei kohdistu käytännössä mitään todellista sotilaallista uhkaa, pois lukien ehkä ydinaseisku. Yhdysvaltojen perinteinen ja kybersotakoneisto on sekin vertaansa vailla ja lisäksi Yhdysvallat sijaitsee maantieteellisesti tavallaan saarella. Näinpä Yhdysvaltojen kannattaa kyvykkyytensä kasvattamiseksi satsata verkkotiedusteluun, eli siis NSA:n toimintaan. Niin he ovat tehneetkin. Yhdysvallat pyrkii pitämään verkossa olevat suojaukset heikkoina, jotta heillä on pääsy mahdollisimman laajan tietomäärään, mahdollisimman edullisesti. Yhdysvallat on turvatussa asemassa, heihin ei kohdistu Venäjän hybridisodankäynnin uhkaa.

Hybridisodankäynnillä tarkoitan tässä perinteistä sodankäyntiä, sen epätavanomaisia muotoja – kuten tunnuksettomia sotilaita – yhdistettynä kybersodankäyntiin. Kybersodankäynnillä tarkoitan sodankäyntiä, jossa verkolla on merkittävä osa.

Kyberrikollinen saattaa saada huonosti hoidetun pankin toimintakyvyttömäksi, mutta kyberrikollinen ei lähetä vihreitä miehiä tämän jälkeen valvomaan pankin toimintaa ja ”varmistamaan” että pankki toimii. Kyberrikollinen ei käy hybridisotaa. Koska Yhdysvaltoihin ei käytännössä kohdistu hybridisodankäynnin uhkaa, kannattaa sen sietää sitä, että yksittäisiin organisaatioihin voi kohdistua uhkaa, jos se vastapainoksi pystyy keräämään helposti tietoa verkosta. Yhdysvaltojen kannattaa siis – turvallisuusnäkökulmasta – nakertaa verkon turvallisuusstandardeja ja ujutella takaportteja.

Suomen uhkakuvat

Entä Suomen näkökulma? Mitkä ovat Suomeen kohdistuvat uhat ja miten niihin kannattaisi varautua? Suomeen kohdistuvista uhista suurin vaikuttavuus olisi selvästikin Venäjän käynnistämällä hybridisodankäynnillä Suomea ja sen lähialueita vastaan. Tällaisessa operaatiossa Venäjän tavoitteet voivat olla moninaiset. Yhdysvalloilla on täysin ylivertainen puolustautumiskyvykkyys, Suomella pieni. Mutta silti Suomella on käsittääkseni kyvykkyys hidastaa ja tehdä sodankäynti Suomea vastaan kalliiksi, kalliimmaksi kuin mitä se monessa muussa maassa Venäjän lähialueella olisi. Tämä onkin puolustuksen uskottavuuden keskeisiä tekijöitä: mitä kalliimpaa tavoitteiden saavuttaminen Suomea vastaan hybridisodankäynnillä on, sen uskottavampi puolustus meillä on.

Suomeen kohdistuu mahdollisesti uhkia ns. terroriteoista. En ole ihan varma siitä, kumman toteutumisen todennäköisyys on suurempi: ns. terroriuhkakuvan vai Venäjän hybridisodankäynnin. Joka tapauksessa terroriuhkakuvan vaikuttavuus on valtavasti pienempi kuin Venäjän hybridisodankäynnin. Näinpä turvallisuusuhkien torjumisessa pitää ensisijassa keskittyä Venäjän hybridisodankäynnin uhkaan.

Uhat siitä, että maksuliikenne, energiahuolto tai puhelin- ja viestintäliikenne eivät toimi, ovat isoja uhkia yhteiskunnan toimivuudelle ja myös yhteiskunnan puolustamiselle. Suomen tulisi torjua näitä uhkia. Sama koskettaa yhteiskuntaa laajemminkin: kaikki toiminnan lamautuminen heikentää yhteiskuntamme toimivuutta – esimerkiksi liikenne, kaupan keskusliikkeet, vesihuolto – ja siten puolustuskykyämme, eli kykyämme vastustaa hybridisodankäyntiä.

Näiden uhkien torjuminen, tai niiden vaikuttavuuden vähentäminen, parantaa Suomen puolustusta, eli nostaa hintaa, jonka hyökkääjä joutuisi tavoitteidensa saavuttamisesta maksamaan. Miten tämä tehdään tehokkaimmin?

Verkkopuolustuksen ensisijaisuus

Väitän, että näiden uhkien torjunnassa verkkotiedustelun rooli ei ole mitenkään ensisijainen. Ensisijaista on rakentaa mahdollisimman tietoturvallista verkkoa, tehdä verkon tiedustelu, häirintä ja haavoittaminen Suomessa vaikeaksi. Tämä tarkoittaa laitteistojen fyysistä turvallisuutta; verkkoarkkitehtuurin suunnittelua; verkkopalveluiden suunnittelua; verkon laitteita, joiden ohjelmistot tunnemme; avoimia, tunnettuja ja testattuja tiedonvälityksen protokollia; salauksien pysyvää käyttöä ns. end-to-end niin että käytetyt ohjelmat tukevat salausta; tiedon kryptaamista laajasti tunnetuilla teknologioilla. Kaikkeen tällaiseen on olemassa valmiita ratkaisuja, niitä ei vain aina käytetä. Tietoturvakulttuuri ei ole riittävällä tasolla. On mahdollista, että yhdysvaltalaiset yritykset eivät ota perusteknologioihin vahvoja salauksia käyttöön Yhdysvaltojen tiedusteluintressien takia; ja että laitteistoissa on haavoittuvuuksia. Tässä kohdin Suomen intressit poikkeavat Yhdysvalloista: Suomi on altis hybridisodankäynnille, joten Suomen tulee keskittyä estämään hybridisodankäynnin vaikutuksia Suomeen. Edellä päättelin, että koska Yhdysvallat ei ole altis sodankäynnille tai hybridisodalle, sen kannattaa keskittyä verkkotiedusteluun. Suomen etu taas on tehdä verkon tiedustelu, häirintä ja haavoittaminen Suomessa mahdollisimman vaikeaksi. Suomalaisten tiedusteluorganisaatioiden tehtävä on kerätä tietoa, mutta tässä asiassa pitää muistaa kokonaiskuva. Tehtävämme ei ole palvella Yhdysvaltojen tiedusteluintressiä vaan toimia ensisijassa omista lähtökohdistamme käsin.

Paradoksaalisesti tiedusteluorganisaatioidemme keskittyminen verkkotiedustelun laajaan mahdollistamiseen lisää välillisesti Suomeen kohdistuvaa uhkaa. Verkkotiedustelun tekijä haluaa pitää suojaukset alhaisina. NSA on työskennellyt verkon turvallisuusstandardien heikentämiseksi ja näin on järkevää olettaa muidenkin tiedusteluorganisaatioiden toimivan. Jos saat leipäsi tiedosta, haluat mahdollistaa tiedon jatkuvan virran. Tiedusteluorganisaatioidemme tarve ei saa kuitenkaan ylittää Suomen tarvetta torjua hybridisodankäynnin uhkaa.

Verkko- eli kyberpuolustuksen ensisijainen tehtävä on rakentaa kyberpuolustusta Suomeen. Kyllä, kyberhyökkäystoiminnalla on myös rooli: sen pitää tukea puolustautumista. Ja lopuksi, verkkotiedustelulla on myös rooli: sen tulee tukea puolustusta. Nykyinen keskustelu lähtee verkkotiedustelun toimijoiden lähtökohdista. Mutta Suomi tarvitsee puolustukselliset lähtökohdat. Puolustuksellista olisi esimerkiksi kertausharjoitukset, joissa keskityttäisiin organisaatioiden tietoturvan rakentamiseen ja joihin kutsuttaisiin niitä reserviläisiä, jotka toimivat lukuisissa organisaatioissa tietoturvaan liittyvissä tehtävissä. Liikenne- ja viestintäministeri on tehtäviensä tasalla; nyt puolustusministerin tulee harkita kysymystä tiedusteluvaltuuksista puolustuksen näkökulmasta.

Martin von Willebrand

Martin von Willebrand on asianajaja, osakas ja teknologiaryhmän vetäjä Asianajotoimisto HH Partnersilla sekä hallituksen puheenjohtaja Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus – COSS ry:ssä. Hän neuvoo yrityksiä ja organisaatioita lukuisissa teknologian hyödyntämiseen liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä ja hänen asiantuntemustaan alalla suositellaan laajalti (mm. Legal 500, Chambers Europe, Best Lawyers ja useat muut julkaisut). Hän ei ole aikaisemmin kirjoittanut turvallisuuspolitiikasta.

Robotisaatio ja Suomen tie

Robotisaatio jatkaa etenemistään. Vuonna 2013 robottipopulaatio kasvoi globaalisti 13% ja pelkästään Kiinassa markkina kasvoi lähes 40%. Robotit ja niiden sovellutukset kehittyvät vauhdilla. Robotit tulevat päivä päivältä paremmiksi niin kognitiivisilta kyvyiltään, fyysisiltä ominaisuuksiltaan samoin kuin kyvyiltään tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa.

On tärkeää erottaa moderni robotti klassisesta toimilaitteesta, joka ohjelmoitiin tekemään muutamia yksinkertaisia liikkeitä. Modernissa robotissa on jonkinlaisen fyysisen olomuodon lisäksi keinoälyä, sensoreita sekä internet protokolla. Palvelurobottien kehittyessä roboteilla on yhä enemmän tunneälyä, jonka ansiosta niistä tulee erinomaisia työntekijöitä myös palveluympäristöihin, kuten vaikkapa sairaaloihin ja koteihin.

Modernia robottia kuvaa myös sen lisääntyvä kyvykkyys autonomisuuteen. Autonomisuuden ja oppimiskyvyn kasvava osuus robotiikassa asettaa suuria haasteita yhteiskunnalle. Ihmisen rinnalle on tulossa uusi toimija, joka on monissa asioissa ihmistä moninkertaisesti tehokkaampi ja kyvykkäämpi niin laadullisesti, kuin toimintavarmuudeltaakin. Nyt teollisuudessa, pian myös palvelusektorilla ja lähitulevaisuudessa myös tietotyössä. Professori Samir Chopra puhuukin autonomisista keinotoimijoista (Autonomous Artificial Agent) ja pohtii niiden asemaa yhteiskunnassa.

“The artificial agent is here to stay; our task is to accomodate it in a manner that does justice to our interests and its abilities.” – Samir Chopra

Suomella on nyt se kuuluisa tuhannen taalan paikka tarttua robotisaation haasteisiin ja nousta nopeastikin trendiaallon harjalle. Onhan meillä paljon osaamista, joka olisi nopeastikin täydennettävissä automaation ja robotiikan tarpeita palvelemaan. Täydennyskoulutusta kuitenkin tarvitaan. Esimerkiksi MetalliPro -lehti välitti konepajojen viestin kuinka osaamisen puute ehkäisee robottivallankumouksen toteutumista alan yrityksissä. Robotiikka ja automaatio ovat tuottavuuden ja kasvun elinehtoja. Konepajoille haaste on tiukasti tätä päivää. Suomalaisen työn tulevaisuus riippuu robotisaatio osaamisestamme.

Mutta robotisaatio on laajempi asia. Se tulee koskettamaan jokaista yritystä, laitosta ja ihmistä. Konepajoista robotit levittäytyvät jo kovaa vauhtia palvelusektorille. Robottien virtualisoituessa ne siirtyvät verkkoon ja silloin tapahtuu se suurin vallankumous, kuten professori Tony Dyson totesi vuoden 2013 robottiviikolla – silloin keinoälyottaa ison askeleen ja voimme vain kuvitella mitä se tarkoittaa.

Entä Suomi? Mitä meidän tulisi kansakuntana tehdä?

Monet maat, viimeisimpinä Iso-Britannia ja Tanska, ovat tehneet itselleen strategian, jossa ne määrittelevät miten ne aikovat hyötyä robotisaatiosta. Muun muassa Hollanti ja Etelä-Korea tekivät omat strategiansa jo vuosia sitten. Japani on edelläkävijänä sisäistänyt robotisaation osaksi hyvinvointistrategiaansa. Iso-Britannian strategian ytimessä on rakentaa saarivaltiosta paikka, jossa kaikki maailman robottihankkeet voivat pilotoida tuotteitaan. Todella nerokasta, sillä missäpä olisi helpointa kaupallistaa tuote, kuin siellä, missä se on pilotoitu.

Suomen robotisaatiostrategia – AiRo

Suomi tarvitsee robotisaatiostrategian – kutsuttakoon sitä AiRo strategiaksi, sillä keinoäly (AI) on perustana robottien (RO) vallankumoukselle.

Strategiaa – voittavaa strategiaa on lähdettävä rakentamaan rivakasti ja päättäväisesti. Strategian tulisi perustua kolmelle kysymykselle:

Missä meidän on pakko voittaa?
Missä haluamme voittaa?
Mistä saamme helposti nopeita voittoja?

Missä meidän on pakko voittaa?

Meidän on pakko voittaa SoTe -sektorilla, jossa ongelmat kasautuvat yhä pahemmiksi päivä päivältä. Saamme lukea vanhuksista, joiden hoito on epäinhimillistä. Hoitajista, jotka voimiensa äärirajoilla eivät jaksa olla ystävällisiä. Jokainen tällainen uutinen on tappio hyvinvointiyhteiskunnalle, jota olemme rakentaneet ja vaalineet vuosikymmeniä. Yksinelävien vanhusten määrä lisääntyy samalla kun resurssit hoitaa heitä kodeissaan vähentyvät. Tätä yhtälöä ei ratkaista ilman hyvinvointi robotteja. Robotit, jotka monet ovat vielä kehitysvaiheessa, vapauttavat ihmisen tekemään sitä, mistä hoivatyössä on kyse: hoivaamaan inhimillisesti välittäen – samalla kustannustehokkuus paranee.

SoTe -sektorin ongelmiin tarttuminen robotiikan avulla voi tuoda mukanaan myös innostavan sivujuonteen. Ratkaisuja pohdittaessa saatamme keksiä innovatiivisia tuotteita, joista syntyy uusia suomalaisia kasvuyrityksiä. Hyvinvointivaltio 2.0 ei toteudu ilman huipputasoista robotisaatio-osaamista.

Robotisaatio on eräs paljon puhutun kokeilukulttuurin testausalue. Hyvinvointirobottien kokeiluja ja pilotointeja voidaan tehdä vaikkapa uudessa Robottilaaksossa eli robottiviikolla AiRo Island:ksi ristityssä oppimis-, innovaatio- ja innostuskeskuksessa.

Missä haluamme voittaa?

Robotiikan kenttä on laaja. On tärkeää löytää fokusalue tai strategisia liiketoiminta-alueita. Esimerkiksi Norjassa, yllätys yllätys, strategisina alueina ovat öljy- ja kalateollisuus.

Suomessa on pitkät perinteet ja syvään juurtunut osaaminen metsäteollisuudessa. Metsäteollisuus on pitkälle automatisoitunut, mutta moderni robotiikka ja metsäteollisuuden uudenlainen suuntautuminen kohti biotaloutta mahdollistavat uudet innovaatiot, joita ehkä emme ole vielä nähneetkään. Metsä edustaa maapallon elinvoimaa, siihen liitettynä Suomen robotisaatiostrategia keräisi paljon good willia maailmalla.

Suomi ei voi olla robotisaation kaikilla alueilla kärjessä. Siellä missä emme ole teknologian eturintamassa on meidän oltava hyviä teknologian siirrossa. Hyvänä esimerkkinä on Uudenkaupungin autotehdas, jossa yhteistyö ABB:n kanssa tuotti älykästä teknologiasiirtoa ja tuloksena on syntynyt Pohjoismaiden menestynein autotehdas, jossa tehdään huippuluokan merkkiautoja.

Mistä saamme nopeita voittoja?

Konepajat ovat yksi maamme talouden ja työelämän tärkeimpiä tukipilareita. EK:n raportin ”salaiset menestyjät” listalta löytyy monta konepajayritystä, jotka ovat jääneet näyttävien ICT -harjoitusten varjoon.

Ei ole kuin muutama vuosi, kun Suomessa harrastettiin ”outsourcingia”. Yrityksiä kannustettiin siirtämään tuotantoaan nk. halpatyövoiman maihin. Ja niin tehtiin, eikä vain meillä, vaan myös muualla maailmassa. Muualla maailmassa tosin on jo käynnistynyt ”reshoring” tai ”botshoring”, jossa robottien ja muun huipputeknologian avulla palautetaan tuotantoja kotimaihin. Tämä on Suomelle suuri mahdollisuus. Eikä tule pelätä sitä, että uusissa tehtaissa ei ole yhtään työntekijää. On suuri arvo sillä, että tehdas sijaitsee Suomessa ja luo toimeliaisuutta ja hyvinvointia ympäristöönsä. Sitä paitsi: Kiinassa tehtaita automatisoidaan kovaa vauhtia. Näyttääkin siltä, että nousevat taloudet eivät jää robotisaatiossa toista viulua soittelemaan, päinvastoin ne pyrkivät kärkeen tällä alueella. Suomenkin on aika tarttua älykkäisiin airoihin ja ryhtyä tosissaan soutamaan robotisaatiossa muuallekin kuin vastavirtaan.

Robotisointiohjelman kärkenä pitäisikin olla juuri konepajat. Teollisuusrobotit ovat kehittyneitä ja valmiita hommiin, kunhan investoinnit saadaan käyntiin. Rahoitustahojen osaamista tulisi tältä osin täydentää, monilla on vanhanaikainen käsitys roboteista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista.

Robotisaatio, automaatio ja kehittyvä keinoäly asettavat suuria haasteita koulutukselle laajemminkin. Tämä tulisi huomioida tiukasti robotisaatiostrategiaa rakennettaessa. Muutospaineita kohdistuu myös taloushallintoon, yritysjohtoon ja organisaatioihin. Haasteita liittyy myös turvallisuuteen – robotit ovat fyysisiä toimijoita erilaisine ulokkeineen. Ne saattavat aiheuttaa välitöntä vaaraa puuttellisina tai joutuessaan vääriin käsiin.

Olemme jo siirtyneet informaatioyhteiskunnasta automaatioyhteiskuntaan. Katso ympärillesi ja mieti mikä kaikki tapahtuu jo automaattisesti – ja on tapahtunut jo kauan. Siirtyminen on tapahtunut vaihe vaiheelta ja huomaamatta. Useimmiten muutokset ovat helpottaneet elämäämme, joten emme ole nousseet vastustamaan muutosta.

Pienten askeleiden muutosten ohella tulemme näkemään ja kokemaan suuria harppauksia ubiikkiteknologian (kaikkialla läsnäoleva teknologia) ja robotisaation alueella. Lopputuloksena on ubirobotti, jotka tulee vaikuttamaan arkeemme niin kotona kuin työpaikoilla.

Automaation seuraava taso on robotisaatio, jossa kehittyvällä keinoälyllä varustetut robotit levittäytyvät sektoreille, joissa niitä on ennen nähty vain vähän. Robottiavusteinen hyvinvointipalvelu on jo tätä päivää – itsekin valmistaudun vanhenemaan robottiavusteisesti, siksi minulla on ”robotili”, jonne säästän omaa robottia varten, kun se päivä joskus koittaa, että en jaksa ihan kaikkea tehdä itse.

Kauas pilvet katoavat: Mihin katosivat poliittiset visiot Euroopan kärkitietoyhteiskunnasta?

Tulevaisuuden tutkimuksen perinteiset klassikot – erityisesti sellaiset henkilöt kuin Yoneji Masuda, Daniel Bell, Alvin Toffler, Peter Drucker, Marshall McLuhan sekä John Naisbitt, raivasivat jo 1960-luvun alusta tietä uudelle tietoyhteiskuntaterminologialle. Itse termi levisi laajempaan käyttöön Yoneji Masudan mietinnöstä Japanin hallitukselle 1972. Aika pian OECD alkoi kerätä tilastoja tietotyöstä ja Yhdysvallat tutkia tietotalouden vaikutusta työllisyyteen ja yhteiskunnan toimintaan.

Yoneji Masuda on ollut eräs merkittävimpiä japanilaisia tulevaisuudentutkijoita, jolla oli varsin kiteytynyt näkemys informaatioajasta ja sen keskeisistä trendeistä. Hän näki informaation ja tiedon kasvavan merkityksen sosiaaliselle evoluutiolle. On ehkä hyvä tietää, että alkuperäisen Masudan läpimurtokirjan nimi ”Johoka shakai” tarkoittaa korkeampaa sosiaalisen evoluution astetta. Masuda analysoi siirtymän jälkiteollisesta yhteiskunnasta informaatioyhteiskuntaan tapahtuvan kolmen eri vaiheen kautta. Vaiheessa 1 teknologia mahdollistaa ihmisen työn korvaamisen automaation kautta. Vaiheessa 2 teknologia mahdollistaa sellaisten töiden tekemisen, joita ihminen ei voisi koskaan tehdä. Tämä vaihe johtaisi tiedon luomiseen ja ihmisen henkisentyön laajenemiseen. Vaiheessa 3 sosio-ekonomiset rakenteet muuntuvat täysin uudeksi talouden ja yhteiskunnan järjestelmäksi.

Jos pohdimme tarkemmin näitä kolmea vaihetta, voimme todeta, että juuri nyt robotisaation, automaation ja keinoälysovellutusten myötä maailmassa menossa on Masudan kuvaama 3-vaiheinen prosessi. Nykyistä tietoyhteiskuntaa luonnehtivat sellaiset piirteet kuten verkostomainen toimintatapa, dynamiikka ja käsitteellisyys. Tietoyhteiskunnassa vaikuttaminen ja päätöksenteko perustuu pääosin uusimpaan tietoon. Vaikuttavan tiedon lähteitä ovat esimerkiksi Internet, yliopistojen tutkimukset, kansainvälinen media, yleisesti kasvanut ihmisten välinen kommunikaatio, kansainväliset organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta.

Masuda laajensi omaa visiotaan vieläkin laajemmaksi. Tulevaisuudessa hän näki myös globaalin informaatioyhteiskunnan synnyn. Globaali informaatioyhteiskunta rakentui hänen mukaan tiedon ja informaation verkostoista. Tämä kehitys tulisi johtamaan globaalin tietoisuuden syntyyn, joka poistaisi erot kulttuurien välillä, intressiristiriidat, lukutaidottomuuden ja loisi onnellisuuden ja rauhan vaiheen maailmaan. Tätä kehitystä hän kutsui ”computopiaksi”. Ukrainen kriisiä läpikäyvässä Euroopassa nämä visiot ovat kaikonneet kauas poliittisten päättäjien ulottumattomiin. Onko tietoyhteiskuntakehitys kääntymässä sittenkin globaaliksi illuusioksi, jolla ei ole mitään pohjaa?

Masuda oli pioneeri informaatioyhteiskunta- ja viestintäkeskustelussa, joka sitten myöhemmin siirtyi keskusteluun tietoyhteiskunnasta. Henkilökohtaisesti Masuda arvioi informaatioyhteiskuntakehityksen muuttavan ihmisen asemaa ja työn tekemistä huomattavasti aikaisempaan verrattuna. Tietokoneet ja internetin myötä syntyneet uudet viestinnän muodot Masuda näki muutoksen voimakkaina ajureina.

OECD:n maatutkimus arvioi Suomen maailman huipulle tieto- ja teletekniikan kehityksessä ja levinneisyydessä vuonna 1991. Silloin tietoyhteiskunnasta todella innostuttiin Suomessa. Suomessa kirjoitettiinkin vuonna 1994 ensimmäinen tietoyhteiskuntastrategia, jossa luotiin visio Suomesta verkostomaisena tietoyhteiskuntana, joka kilpailisi peräti maailman kärkimaiden kanssa. Tämä oli erittäin rohkea ja ennennäkemätön visio silloin vielä Neuvostoliiton vaikutuspiiristä ulosrimpuilevalle pienelle kansakunnalle.

Tässä ei ollut vielä kaikki. Suomen ”uhoaminen” kärkitietoyhteiskuntana jatkui 1990-luvulla. Monet näkivät Suomen vielä 1990-luvulla olevan maailman johtavia tietoyhteiskuntia. Ensimmäinen Suomen tietoyhteiskuntastrategioista julkaistiin pääministeri Esko Ahon hallituskaudella vuonna 1995, toinen vuonna 1998 ja tuorein vuonna 2007. Suomessa puhuttiin mm. tietoyhteiskuntalaboratoriosta ja ykköstietoyhteiskunnasta. Suomessa tietoyhteiskunnan käsite tuli hovikelpoiseksi ja yleisesti käytetyksi 1990-luvulla. Maailmankuulu sosiologi Manuel Castells ja Pekka Himanen nostivat Suomen Singaporen ja Piilaakson rinnalle tietoyhteiskunnan mallimaaksi kaikille muille maille. Tässä diskurssissa Suomi olikin merkittävä vaihtoehto amerikkalaiselle unelmalle. Suomi haluttiin nähdä korkean teknologian kilpailukykyisenä verkostotaloutena, jossa IT-klusterin, Nokian ja Linuxin menestyksen takana olivat ilmainen koulutus ja julkishallinnon tukema innovaatiojärjestelmä sekä tasa-arvo hyvinvointiyhteiskuntaprojekteineen.

Elettäessä vuotta 2014 nämä kaikki tulevaisuusorientoituneet ja kunnianhimoiset visiot ovat pitkälti unohtuneet Suomelta. Tietoyhteiskuntaraportit ja strategiat ovat pölyyntymässä jossakin valtion arkistossa. Epäusko, irtopisteiden kerääminen ja pessimismi vallitsevat poliittisissa keskusteluissa. Uusin ”kasvupakettimme” ei koostu pääosin tietoyhteiskunnan innovatiivisista kärkihankkeista, vaan tie- ja rautatieinvestoinneista ja hometalojen remonteista. Koulutuksen ja tutkimuksen budjetteja leikataan koko ajan alhaisemmalle tasolle. Käsitteet kuten kukoistus ja arvokkuus ovat ehkä Himasen projektien myötä tulleet tutuiksi käsitteiksi kansalaisille, mutta poliittinen kunnianhimo viedä eteenpäin modernia tietoyhteiskuntakehitystä on laskenut hyvin alhaiselle tasolle.

Myös kansainvälisen kehityksen seuraaminen ja ennakointi ovat heikentyneet. Tämä on nähtävissä mm. tämän päivän keskustelussa robotisaatiosta, joka olisi varmaan 1990-luvulla nähty luonnollisena ja tärkeänä osana modernia tietoyhteiskuntakehitystä. Nyt Suomelta puuttuu kunnianhimo ja visiot olla mukana tässä kehityksessä.

Vastuunottoa tulevaisuudesta

Keskustelu robotisaatiosta ja varsinkin sen huimasta kehityksestä käy kuumana. Uusia innovaatioita, tutkimuksia ja alan yrityksiä putkahtelee julkisuuteen päivittäin. Keinoälyn kehittyessä roboteista tulee yhä älykkäämpiä ja kyvykkäämpiä – ja itsenäisempiä.

Robotiikka tarjoaa monia mahdollisuuksia parantaa hyvinvointia ja tuottavuutta samalla kun se luo perustan uudenlaiselle yrittäjyydelle, vauraudelle ja demokratialle. Mutta vain jos tahdomme niin ja toimimme tahtomme mukaisesti.

Sillä yhä useammin kuulee huolestuneita ääniä. Mihin kehitys johtaa? Me ihmiset kysymme: ”mikä on meidän osamme tässä kehityksessä? Voittaako robotti ihmisen ja alistaa orjakseen? Miten robottien tuoma vauraus jaetaan? Onko niin, että nykyinen 1% on tulevaisuudessa 0,1% – pieni ryhmä robopohattoja, jotka omistavat koko maailman? Yhdistyykö ihminen ja robotti jonkinlaiseksi uudeksi olioksi? Tappavatko robottiarmeijat kaikki ihmiset? Entä hoivarobotiikka? Heitetäänkö vanhukset robottien armoille? Pilotoidaanko hoivarobotteja eettisesti? Ja tietysti se arkisin kysymys: miten käy työpaikkojen.

Kuulostaa ehkä scifiltä. Eihän tuo ole totta kuin ehkä sadan vuoden kuluttua, jos silloinkaan, huudahtaa moni. Mutta tutkipa hieman ja huomaat, että kaikki yllämainittu on jo käynnissä. Keinoälyn kehitykseen pistetään niin suuria panoksia, että se voi kehittyä nopeastikin. ”Olkaa varautuneita teknologian yllättävän nopeaan kehitykseen,” totesi prof. Aarne Halme robottiviikon kick-offissa kesäkuussa.

Ajattelitko, että robotit ovat aivottomia peltiheikkejä? Ajattele uudestaan. Keinoäly tarjoaa aivot robotillekin. Robotteja voidaan myös tehdä monista materiaaleista – vaikkapa biomassasta, nanokokoisina niitä voidaan asentaa ihmiseen. Ihmistä voidaan täydentää myös erilaisilla kyberosilla, joiden avulla vaikkapa halvaantunut voi jälleen kävellä tai kätensä menettänyt saada uuden käden.

Suomella olisi osansa otettavissa robotiikan vallankumouksessa, robotisaatio on tsunami joka ulottuu kaikkialle – Suomi ei voi loputtomasti kulkea vastavirtaan kehityksessä.

Mutta vaikutukset ja mahdollisuudet eivät ole pelkästään taloudellisia. Ihmisten pelkoja ei voida pyyhkäistä pois selittämällä, että robotit tuovat hyvinvointia ja tuottavuutta. Ei. Nyt kaivataan niitä kuuluisia vastuunottajia, jotka uskaltavat tarttua tulevaisuuden rakentamiseen. Heitä, jotka uskaltavat antautua keskusteluun käynnissä olevasta muutoksesta – robotisaatiosta. Suuria valtionaisia ja –miehiä, jotka ovat rohkeita kulkemaan etulinjassa näyttämässä tietä – tekemässä eettisiä linjauksia ja avaamassa ovia uuteen. Tarvitaan politiikkaa.

Tietoisuus asiasta on olemassa, kiitos kaikkien, jotka ovat sanomaa vieneet eteenpäin. Tuskin on yhtään ministeriä tai kansanedustajaa, joka ei asiasta tietäisi. Rohkeutta ja johtajuutta tarvitaan ehkä hiukan enemmän.

Poliittinen puhe ei toki riitä poistamaan pelkoja, mutta poliittisen osanoton kautta asia tulee ihmisille näkyväksi ja he voivat löytää kanavia vaikuttaa asioiden etenemiseen. Poliittinen puhe johtaa linjauksiin, joka johtaa tekoihin, joista tulevaisuus lopulta rakentuu.

EU maista Iso Britannia ja Tanska ovat äskettäin tehneet omat robottistrategiansa. Suomen on aika tehdä myös niin, mutta ottaa askel näitä maita pidemmälle –- ulottaa pohdinta elinkeinoelämän lisäksi ihmisen – kansalaisen – elämään.

Robotit. Ihania vai pelottavia? Hyödyllisiä vai haitallisia? Uhkia vai mahdollisuuksia?

Miksi Suomi kulkee vastavirtaan robotisaatiossa?

Suomi on ollut yksi robotiikan kärkimaita, mutta suunta on muuttunut. Suomi kulkee ainoana robotiikan kärkimaista vastavirtaan, vain meillä robottien myynti laskee. Miksi?

Maailmalla robottimyynti on ennätystasolla, eniten myynti kasvaa Kiinassa – Kiina8 uutiskirjeen mukaan jopa 30% vuodessa, Etelä-Koreassa 21% (Robotics Business Review). Maailmalla kasvu on n. 8% luokkaa. Kasvun odotetaan kiihtyvän palvelurobottien tullessa toden teolla markkinolle. Käyrän ennakoidaan kääntyvän eksponentiaaliseen kasvuun parin kolmen vuoden sisällä. Kehitys on todella vauhdikasta. On mahdollista, että Etelä-Korean hallituksen ennakoima 190mrd $ markkina vuonna 2020 on maltillinen arvio.

Robotiikan vallankumous on käynnistynyt, ei tänä vuonna, vaan jo aikaisemmin. Esimerkiksi Gartner Researchin johtaja Jackie Fenn kuvasi vuoden 2013 teemaa ”ihmisen ja koneen kehittyvän suhteen” teemaksi. Onkin tärkeää tehdä ero klassisen robotiikan ja modernin robotiikan välillä. Moderni robotiikka on kyvykkyydeltään aivan toista luokkaa perinteisiin automaatteihin verrattuna.

Robotisaation valtavaa kasvua kuvastaa myös Robostox:n äskettäin julkaisema raportti, jossa todetaan muutoksen käynnistyneen ja ottavan (huolimatta jo nyt suuresta kasvusta) vasta alkuaskeleitaan, mutta jo lähivuosina tullaan näkemään, miten ”tämän päivän internetmiljardöörit antavat tietä automaatiomiljardööreille”.

Nasdaq –pörssi on perustanut robotiikkayhtiöille oman listan – Robostocksin, jonka odotetaan tuovan lähitulevaisuudessa suurimmat voitot. Edellä mainittu raportti jatkaa:

We are convinced the world is in the very early stages of a massive acceleration in the adoption of advanced robots in service and general industry applications.

Suomella on vielä mahdollisuus päästä mukaan kehitykseen ja erityisesti sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Mutta ei ole enää varaa odottaa – eikä missään tapauksessa voida enää kulkea vastavirtaan. Sillä jo nyt – juuri tällä hetkellä – on käynnissä kehitys, joka tarkoittaa, että kaikki mikä voidaan robotisoida robotisoidaan.

Akuutein kehitystarve on teollisuudella, joka on edelleen Suomen hyvinvoinnin tukiranka. Meidän on kiireesti saatava aikaan ohjelma, joka edistää suomalaisen teollisuuden robotisoitumista. Ohjelma on saatava aikaan siitä huolimatta, että pelkäämme työpaikkojen menetystä. Suomessa sijaitseva tehdas on joka tapauksessa kannaltamme parempi kuin jos se olisi Kiinassa. Ihminen luo arvoa, robotti tekee vaurautta.

Toinen tärkeä kehitystarve liittyy sote –sektoriin. Robottien avulla voidaan ratkaista sektorin suuria ongelmia samalla kun parannetaan ihmisten hyvinvointia, lisätään arvokkuutta ja mahdollisuuksia elää itsenäistä elämää – kaikki asioita, jotka kuuluvat hyvinvointivaltion keskeisiin lupauksiin. Robottien avulla valtio voi pitää kiinni hyvinvointilupauksistaan.

Helsingin kaupunki on yhdessä Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa ottanut askeleen tilanteen parantamiseksi. Käynnissä on selvitystyö Suomen ensimmäisen ”Robottilaakson” perustamiseksi Helsinkiin. Suomen ensimmäinen ja maailman paras – sellainen siitä pitää tulla! Lisätietoja allekirjoittaneelta.

Lähde: Tekniikka ja talous, reportaasi 25.4.2014

Lausunto robotisaatiosta sosiaali-ja terveysvaliokunnalle

Robotisaatio ja suomalainen hyvinvointi sosiaali- ja terveyssektorin näkökulmasta.

Elämme suuren murroksen aikaa. Akateemiset tulevaisuudentutkijat puhuvat Kondratjeffin 6. aallosta, tarkoittaen, että täysin uusi vaihe on käynnistymässä ihmiskunnan historiassa.

Viidettä aaltoa leimasi informaatioteknologia. Kuudennen aallon keskeinen tekijä on robotisaatio. Viidennessä aallossa kaikki mikä voitiin digitoida digitoitiin, kuudennessa aallossa kaikki mikä voidaan robotisoida robotisoidaan.

Valitettavasti Suomi on jäänyt jumittamaan digiaikaan. Digiusko on estänyt näkemästä robotisaation valtavaa muutosaaltoa, joka valtaa alaa tsunamin lailla maailmalla. Silti digitalisaatiotakaan ei olla saatu kunnolla hyödynnettyä ja kehitettyä täyteen mittaansa?

Mikä on robotisaation ja digitalisaation ero? Robotti on toimija, kuten ihminen. Robotti muuttaa digitaalisen tiedon fyysisiksi teoiksi ja tulevaisuudessa yhä useammin myös muuntaa fyysistä maailmaa digitaaliseen muotoon. Voitte vain kuvitella kuinka paljon ihmisen lailla aistiva robotti kerää tietoa sensoriensa avulla ja muuttaa sitä big dataksi, jota vain se itse voi käsitellä.

Kondratjeffin kuudetta aaltoa leimaa myös ikääntyminen ja sen mukanaan tuomat ongelmat. Hyvinvointivaltion suuriin sote –sektorin ongelmiin kuuluu myös terveyden epätasa-arvo, joka on huomioitu myös tulevaisuusselonteossa.

Kysymys: Voiko robotiikan avulla ratkaista SoTe –sektorin suuret ongelmat?

Vastaus: Kyllä voi ja ratkaisuja on jo olemassa. Tarvitaan vain päättäväisyyttä ottaa uudet auttavat teknologiat käyttöön.

Helsingin Sanomissa kyseltiin aikoinaan, mikä ikääntymisessä eniten pelottaa – vastaus ei ollut kuolema, vaan pelko joutumisesta laitokseen ”pyöriteltäväksi”. Erilaisilla robotiikkaratkaisuilla voidaan tarjota vanheneville ihmisille mahdollisuus elää pidempään itsenäistä, arvokasta ja intimiteetin säilyttävää elämää kotona. Muissa pohjoismaissa on sote –sektorilla laajassa käytössä mm. Giraff telepresenssi –robotti, joka mahdollistaa paitsi yllämainitun, myös entistä tiheämmän yhteydenpidon läheisiin, ystäviin ja muihin ihmisiin.

Telerobotiikan avulla voidaan tehdä paljon muutakin. Lääkärit voivat suorittaa etätutkimuksia ja hoitajat suorittaa tarkastuksia etäyhteyden kautta. Sairaat lapset voivat osallistua koulunkäyntiin. Haja-asutetussa maassa juuri telerobotiikka yhdistettynä itsehoitoteknologioihin ja robottilennokkeihin säästää kustannuksia ja vaivannäköä.

Robottien edut ovat monenlaiset. Robottikirurgia on MIS (minimally invasive surgery), joka vähentää leikkauksen aiheuttamia haittoja kehossa ja nopeuttaa toipumista. Lääkejakelu-, laboratorio-, hoiva- ja erilaiset apurobotit toisaalta vähentävät hoitohenkilökunnan työpaineita rutiinien osalta ja vapauttavat aikaa läsnäoloon ja inhimilliseen hoivaan, toisaalta antavat potilaalle tuntua ”ei vaivaksi olemisesta”.

Lyhyesti sanoen: robotiikka säästää kustannuksia ja lisää inhimillistä arvokkuutta. Robotteja ja tarvittavaa teknologiaa on jo olemassa, muutos on käynnistynyt. Yksi selkeä merkki käynnistyneestä muutoksesta on teollisuuden robotisoituminen – teollisuus siirtyy sinne, missä on parhaat robotit. Jatkossa myös hoivatyö siirtyy sinne, missä on parhaat robotit, jotka tarjoavat sekä kustannustehokkuutta että mahdollisuuden inhimilliseen hoivaan.

Robotisaatiolle on kaksi pääskenaariota (Andersson ja Kaivo-oja; BohoBusiness 2012):

Robotti korvaa ihmisen
Robotti täydentää ihmistä

On varmaan selvää, että ihmiskuntana tulisi pyrkiä jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Mutta se vaatii työtä ja osallistamista. Etelä-Korean hallitus käynnisti eettiset keskustelut robotisaation vaikutuksista sekä uuden lainsäädännön pohjustukseksi jo 8v. sitten. Tämä keskustelu olisi syytä käynnistää pikimmiten – robotisaatio tulee koskettamaan tavalla tai toisella jokaista ihmistä. Robotisaatio on ilmiö, joka vaikuttaa vahvasti yhteiskuntaan, siksi se on myös ja erityisesti demokraattisesti valittujien päättäjien keskustelun aihe.

Suomessa tarvitaan pikaisesti robotisaatiostrategia myös sote –sektorille. Robotics Finland, perusteilla oleva arvo- ja osaamisyhteisö, pyrkii olemaan paikka, jossa robotisaatioon liittyvä tieto, taito, verkostot, innovaatiot, yritykset ja ihmiset voivat kohdata ja kehittää yhdessä inhimillisesti robotisoituvaa maailmaa. Lisätietoa Robotics Finlandista liitteestä.

Muutama kommentti alan asiantuntijoilta:

Asko Huikuri, KukaRobotics Oy

”Lyhyesti se mitä haluan sanoa on se, että enää ei tarvitse istua miettimään mitä roboteilla voisi tehdä – laitteet ja kohteet ovat jo olemassa!” –

Robokeskus Oy, Jari Tapani:

kotirobotiikka (siivousrobotit, -ruohonleikkurit) ollut edelläkävijä toistakymmentä vuotta mutta nyt
hoiva-alalle tullut ja tulossa paljon uusia robotti-tuotteita, mm. valvontaa/yhteydenpitoa helpottamaan Giraff -tyyppiset ratkaisut, potilashoitoon robottikäsivarret Jaco, robottipuku HAL, henkilökunnan rutiineja helpottamaan RobCab, “sosiaaliset” robotit PARO leviämässä jne jne
hoiva-alan robotiikan teknikkotasoista koulutusta aloitellaan mm. Sastamalan koulutuskuntayhtymässä 9/2014
sovelluksia ja palveluja kehitetään korkeakouluissa ja yrityksissä mm. NAO:lle
erilaisia kehityshankkeita käynnissä laajalti eri maissa

Anne Berner, Uusi lastensairaala:

”On selvää, että uusi teknologia on aivan välttämätön lapsen kokemuksen kautta tehokkuuden nostamiseen tulevaisuuden lastensairaalassa.

Teknologiaa hyödyntämällä voidaan luoda sisältöä sairaala ympäristöön, jolla voidaan vaikuttaa lapsen nukuttamisen tarpeeseen, kipukokemukseen, lääkitykseen ja sitä kautta perheen kokemukseen. Toinen tärkeä on tiedon välittäminen. Kolman hygieenisten tilojen kehittäminen ja neljäs ympäristön kestävä kehitys, joka on sairaala ympäristössä merkittävä tekijä.

Samalla vapautetaan aikaa läsnäoloon.”

Timo Toissalo, ABB Robotiikka:

”Ensimmäinen asia joka tulee mieleen tähän sivuten on työurien pidentäminen. Kun raskaat, likaiset, kuormittavat työvaiheet toteutetaan roboteilla, voidaan työperäisiä sairauksia ja ennen aikaisia työkyvyttömyyseläkkeitä vähentää. Tämä voi osaltaan auttaa työurine pidentämisessä. Aikuis- ja jatkokoulutuksia suunniteltaessa pitäisi tämän tyyppiseen työhön valmentavia koulutuksia olla tarjolla.”

Matti Nenonen, Fastems Oy:

”Fastemsin tuotekehityksen voimavarat ohjataan konepajojen robottijärjestelmien kehitykseen. Meillä on osaavia ohjelmoitsijoita, joiden taitoja voisi kenties tulevaisuudessa ohjata myös reha-robottien suuntaan.”

(Fastems on pohtinut erilaisia kuntoutukseen ja motoristen taitojen kehittämiseen tarkoitettuja robottiratkaisuja mm. prof. Lajos Garamin kanssa)

Liitteet ja linkit:

Kuka Robotics: Robotit sairaanhoidon ja lääketieteen apuna

Robotics Finland: Power Point esitys hankkeen tavoitteista

Giraff Technologies: Telepresenssi ja älykoti esitteet

http://giraffplus.eu/ Roadmap to telehealth

http://www.kuka-labs.com/en/start.htm

Helsingissä 26.2.2014

Cristina Andersson
Robotics Finland –aloitteen edistäjä
konsultti, tietokirjailija

Aarre Suomen maaperässä – se uusi Nokia?

Suomen maaperästä saattaa löytyä aarre, josta voi hyvinkin kehittyä se kauan ja hartaasti kaivattu uusi Nokia. Tuo aarre on vanadiini.

Vanadiini on jalometalli, jota jo Henry Ford kutsui ihmemetalliksi. Vanadiini löydettiin jo 1800-luvun alussa ja sen tärkein käyttö on liittynyt teräksen vahvistamiseen.

Nyt vanadiinille on löytynyt jälleen uusi ja hämmästyttävä käyttökohde. Berkeleyn laboratorio raportoi viime vuoden 2013 lopulla, että he ovat kehittäneet superlihaksen, joka on ihmislihasta 1 000 kertaa voimakkaampi. Vanadiini on tämän superlihaksen perusta.

Voi vain kuvitella miten tämä uusi inventio voisi parantaa vaikkapa lihasten tai nivelten surkastumisesta kärsivien ihmisten liikuntakykyä tai auttaa ihmisiä tekemään raskaampia töitä vaativissa olosuhteissa. Voimme ehkä laskea kuinka monta ihmistä kärsii reumasairauksista maapallolla. Tämän invention innovaatioskaalautuvuus on varsin merkittävä. Lisäksi keksinnön vaikutusta robottien kehittymiseen voi vain arvailla – vanadiini on monien tulevaisuuden menestystuotteiden raaka-aine.

Maailman vanadiinivarannoista suurin osa sijaitsee Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa. Suomessa, Mustavaaran avattavassa kaivoksessa, arvioidaan vanadiinin määräksi noin 7% maailman koko resurssivarannosta. Se on varsin mittava määrä, joka todennäköisesti tekee kaivostoiminnasta Mustavaarassa hyvin kannatettavan hankkeen.

Vanadiinilla sanotaan olevan muitakin huippuominaisuuksia, jotka liittyvät energian varastoimiseen sekä sähkönjohtavuuteen. Jos robottimarkkinat kasvavat eksponentiaalisesti, kuten kaikki keskeiset trendianalyysit ja muut ennakoinnit antavat ymmärtää, niin Suomella saattaa maaperässään piillä todellinen aarre, jonka avulla voimme tuottaa superlihaksia.

Vanadiini voisi olla se kaivattu uusi Nokia, kunhan nyt käsillä oleva mahdollisuus osataan käyttää oikein hyväksi.

Miten mahdollisuus pitäisi käyttää hyväksi? On ymmärrettävää, että normaalisti toimiva ja lyhyen aikavälin voittoja maksimoiva kaivosyhtiö myy vanadiininsa sinne missä on kannattavimmat markkinat. Mutta Suomen kannalta olisi hyväksi, jos vanadiini ostettaisiin täällä jatkojalostettavaksi high-tech-tuotteiksi.

Toisin sanoen tarvitsemme yrityksiä, jotka alkavat kehittää vanadiinia hyödyntäviä huipputeknologian tuotteita. Suomessa on jo varsin lupaavia älyvaate start-upeja – vanadiinilihakset yhdistettynä älyvaatteeseen, olisiko siinä ideaa?

Huolenaiheemme onkin nyt se, osataanko tämä käsillä oleva tilaisuus käyttää hyväksi? Osataanko ja tahdotaanko rakentaa kestävää kaivostoimintaa sekä sen ympärille uutta menestysklusteria? Tästä ei ole kovin hyviä todistuksia menneisyydestä. Keskustelinkin parin tunnetun sijoittajan kanssa ja heidän tuomionsa oli: ei mitään mahdollisuutta – Suomi ei osaa tehdä kaivostoiminnasta menestystarinoita. He neuvoivat sijoittamaan rahat johonkin parempaan.

Mutta haluaisimme, että sijoittajien ajatukset todistettaisiin vääriksi, sillä nyt on miljoonan dollarin tilaisuus. Tartutaanhan meille kultalautasella tarjottuun mahdollisuuteen, tartutaanhan!?

Joka tapauksessa tässä on merkittävä haaste sekä kaivos- että metalliklustereillemme ja heidän keskeisille päättäjille. Nyt Suomessa olisi todellakin syytä todistaa, että olemme yhä kehittynyt ja osaava tietoyhteiskunta, jossa on monipuolista osaamista tällaisen globaalissa kilpailussa tärkeän resurssin hyödyntämiseksi. Suomen ei tarvitse tyytyä kaivostoiminnassaan kehitysmaatasoiseen osaamiseen – vaan aidosti pyrkiä huipputason tuottavuuteen, kannattavuuteen ja huipputeknologiseen osaamiseen.

Ovatko teollisuusosaajamme nyt tilanteen tasalla ja valmiita toimimaan strategisesti oikean suuntaisesti? Nyt tarvitsemme aidosti visionääristä johtamista.

Helsingissä 13.2.2014 Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja

Ei käy ministereitä kateeksi!

Eipä käy hallitusta kateeksi! Rankka lama painaa päälle, työttömyys lisääntyy ja viennin piristyminen on tahmeaa. Toden totta, kovat on paikat valtion johdolla!

Tilannetta ei helpota ollenkaan tutkijoiden erilaiset viestit. Yhtenä päivänä saamme lukea tutkijan suosituksen leikkauksista. Seuraavana päivänä toinen tutkija ilmoittaa, että kyseiset leikkaukset eivät ole lainkaan riittävät. Kolmantena päivänä kolmas tutkija vakuuttaa, että leikkauksia ei tarvita, sillä eihän se velkaantuminen niin paha asia ole – noin valtiotasolla! Ota tuosta sitten selvää jahka tee päätöksiä kun kansantalouden tutkijoiden suositukset muistuttavat ravintotutkijoiden päivä päivältä muuttuvia suosituskäytäntöjä. Tänään peruna on terveellistä, huomenna se on jo lähes hermomyrkky!

Kaiken keskellä on konsultti, joka neuvoo tarttumaan robotisaatioon mahdollisuutena saada talous nousuun.

Robotisaatiosta meuhkaavana konsulttina, ihmettelen kuitenkin valtavasti, miksi pelkästään menovirrat kiinnostavat, mutta tulonmuodostus… noh vähemmän.

Ei ne suuret tulot, mutta pienet menot – on toki vanha kunnon viisaus. Mutta kun verotulojen tulevaisuus on uhattuna, samalla kun verovaroin kustannetut toiminnat ovat jättimäisissä mittasuhteissa, niin tulopuoleen kannattaisi ehkä hiukan kuitenkin laittaa huomiota?

Erilainen robotiikka ja asioiden robotisoituminen on valtava bisnes. Etelä-Korean informaatioministeriön mukaan v. 2020 markkina ylittää 190 mrd dollaria – ja tässä pelkästään robotit ja siihen liittyvä teknologia. Mitä kaikkea tuo markkina tuo tullessaan tuottavuutena, uusina tuotteina, ongelmien ratkaisuna, elämänlaadun parantumisena ja maapallon tilan kohenemisena? Se voi tuoda tullessaan hienoja asioita, mutta vain jos tahdomme ja teemme niin!

Robotisaatio on mahdollisuus johon pitää tarttua voimakkaasti juuri nyt, aikaa odottaa ei ole. Tutkimusjohtaja Jyrki Kasvi totesi Robottiviikon puheessaan, että Suomi ei ole kovin paljon jäljessä kehityksestä, mutta koska kehitys on erittäin nopeaa, niin ero edelläkävijöihin pitenee uhkaavasti päivä päivältä.

Robotisaation etenemiseen tarvitaan valtion panostusta, mutta investointi tulee takaisin lisääntyneenä toimeliaisuutena, tuottavuutena, innovaatioina ja uusina yrityksinä.

Vuosi 2014: Kohti niukkuutta vai kohti runsautta?

”Kuvittele maailma, jossa on yhdeksän miljardia ihmistä. Heillä kaikilla on puhdasta vettä, ravitsevaa ruokaa, kustannuksiltaan mahdollinen asuminen, henkilökohtainen oppiminen, erinomainen terveydenhoito ja saastuttamaton, kaikkialla saavutettava energia. Tällaisen paremman maailman rakentaminen on ihmiskunnan suurin haaste.”

Näin visionäärisesti aloittavat kirjansa ”Abundance: The Future Is Better Than You Think” kirjailija ja journalisti Steven Kotler sekä insinööri, fyysikko ja Intelistä, XPrice – yhtiöstä ja Singularity – yliopistosta tunnettu Peter Diamandis.

Kirjoittajat perustelevat paremman maailman mahdollisuutta eksponentiaalisten teknologioiden valtavalla esiintulolla, teknophilantrooppien aloitteellisuudella ja panostuksella maailmanparannushankkeisiin, ”Do It Your Self” – kulttuurin leviämisellä sekä nousevan miljardin (köyhin kansanosa) potentiaalilla.

Niin, totta on, että kaikki laajentuu. Ihmisiä syntyy jatkuvasti lisää, resursseja innovoidaan, uusille ideoille ei ole loppua ja oppimismahdollisuudet lisääntyvät jatkuvasti. Uusia mahdollisuuksia, joihin kuka tahansa voi tarttua, on tarjolla päivä päivältä enemmän.

Silti yhä edelleen halutaan puhua niukkuudesta – vaikka pitäisi puhua runsauden mahdollistamisesta.

Jos yhden asian elämässä on tullut oppineeksi niin se on: sitä saa mitä tilaa.

Virallinen Suomi hallituksen tulevaisuusselonteon voimalla tilaa lisää niukkuutta asettamalla niukkuuden mahdollisuudet yhdeksi tulevaisuusselonteon lähtökohdaksi. Mutta eihän se voi olla kansakunnan kannalta oikein? Vai voiko? Poliitikon kannalta näkemys toki on oikea, sillä poliitikko valitaan tehtäväänsä niukkuutta jakamaan – vain niukkuuden eetos mahdollistaa poliitikon työn. Mutta onko niin pakko olla?

Kestävyysteorian ja resurssihallinnan teorian pohjalta toki tiedämme aikaisemman tutkimuksen pohjalta, että on olemassa neljä resurssien hallinnan perustetta: (1) ”From More to Less”, (2) ”From Less to More”, (3) ”From More to More” ja (4) ”From Less to Less”. Niukkuuden näkeminen ainoana mahdollisuutena ei siis ole kovin järkevää, koska se sulkee 3 muuta resurssihallinnan perusmahdollisuutta pois strategisten vaihtoehtojen joukosta.

Tämäkin aika merkittävä poliittinen valinta tapahtuu Suomen kansallisessa Tulevaisuusselonteossa ilman sen kummempia perusteluja. Ainakaan mitään teknologikehitykseen liittyviä rationaalisia perusteita ei tälle valinnalle esitetä, vaikka toki sellaisia voisi löytyäkin. Silti niitä ei esitetä.

Presidentti Sauli Niinistö korosti uuden vuoden puheessaan kehittyvien teknologioiden aiheuttamaa suurta murrosta, jota kieltämättä elämme. Muun muassa robotisaatio, 3D -printtaus ja tee-se-itse – toiminta muuttavat maailmaan kovalla vauhdilla. Se tapahtuu sellaisella vauhdilla jota ei meillä ehkä oikein osata ymmärtääkään. Nousevan miljardin mahdista kertoo esimerkiksi mobiilipankkien kasvu; vuonna 2014 mobiilipankkitoiminnan ennakoidaan kasvavan räjähdyksenomaisesti.

Teknologioiden osalta ei ehkä olekaan niin tärkeää ymmärtää mitä teknologioita tulee, vaan mitä ihminen on ja mitä ihminen tekee suhteessa eri teknologisiin vaihtoehtoihin. Jos katsomme runsauden mahdollisuuksiin, niin ihmiselle löytyy kyllä murroksesta loistavia mahdollisuuksia rakentaa itselleen hyvää elämää.

Entä teknologiat ja runsaus? Mikään ei osoita, että kasvavaa niukkuutta tällä sektorilla olisi nähtävissä. Teknologioista puhuttaessakaan ei tärkeintä ole tietää mitä teknologioita on tulossa vaan tärkeintä on oivaltaa niiden 3E -luonne. 3E – 3K eli:

Emergent – kehkeytyminen;

Everywhere – kaikkialla; sekä

Exponential – kertautuen kasvava.

Innovaatioita pompsahtelee päivittäin esiin yhä kiihtyvämmällä vauhdilla, teknologia ulottuu yhä useammille alueille ja kaikki siihen liittyvä kasvaa aina edellistä lukemaa kerraten. Runsaus on sana kuvamaan tätä huikeaa kehitystä, ei suinkaan niukkuus. Historiallisesti arvioituna teknologinen kehitys ei ylipäätänsä ole ollut johtamassa yhteiskuntia niukkuuteen.

Jos uuden vuoden kunniaksi Suomi alkaisi katsoa siihen, mikä on runsasta ja miten runsautta voisi olla kaikkien siihen aktiivisesti suhtautuvien saapuvilla, niin pääsisimme pidemmälle kuin niukkuutta jakamalla. Esimerkiksi robotisaation mahdollisuuksiin tarttumalla voimme hoitaa vanhuksemme, sairaamme ja heikkomme inhimillisemmin kuin nykyisillä resursseilla on mahdollista. Meidän tulisi olla huomattavasti kiinnostuneempia teknologian tuottamista runsaista mahdollisuuksista.

Katsokaamme luovuuden, oppimisen, ideoiden, innovaatioiden, ihmisten ja keksintöjen suuntaan ja huomaamme, että runsautta on kaikkialla. On vain pantava toimeksi ja saatava hyviä asioita aikaan. On saatava käsillä oleva runsaus meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi. Emme saa hukata olemassa olevia mahdollisuuksia – vain siksi että emme Suomessa ymmärrä resurssiteorian perusteita.

ITZ blogi ja blogaajat toivottavat lukijoilleen erinomaisen voittoisaa vuotta 2014!

Helsingissä 1.1.2014 Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja

ps: Diamandiksen ja Kotlerin kirja on myös yksi BohoBusiness -kirjan innoittajista.

Muutos kokonaiskuvassa – automaatiosta robotisaatioon ja mitä se merkitsee?

Matti Vesala, johtaja Tieto Oy:ssä, lausui Robottiviikolla:

“Robotisaatio muuttaa digitaalisen tiedon fyysisiksi teoiksi.”

Tähän saakka ihminen on muuttanut digitaalisen tiedon fyysisiksi teoiksi esimerkiksi jonkun ohjelman kautta. Tässä vaiheessa ihminen ohjelmoi myös robotteja käyttämään digitaalista tietoa ja muuttamaan sitä teoiksi – tuttua on teollisuusrobotiikka, jossa robotit ohjelmoidaan tekemään toistuvia liikesarjoja.

Mitä nerokkaammiksi ihmiset kehittävät ohjelmia, sitä nerokkaammin robotit pystyvät toimimaan. Mutta oikeastaan tämä ei ole se suuri muutos.

Nerokkaat ohjelmistot eivät ole se kokonaiskuvan,
paradigman, suuri muutos.

Automaatiosta robotisaatioon

Robottiviikolla kuulimme ABB:n robotiikkaosaston johtajan Timo Toissalon mielenkiintoisen puheen, joka herätti toden teolla ajattelemaan, mistä muutoksessa oikeastaan on kyse.

Hiukan taustaa ensin. ABB on yksi maailman suurimmista teollisuusrobottien toimittajista, ensimmäinen Suomeen tuotu robotti oli juuri ABB:n toimittama. Uudenkaupungin upeita autoja tuottavalle tehtaalle rekrytoitiin hiljattain 200 uutta teollisuusrobottia. Robottiviikon Västeråsiin suuntautuneella opintomatkalla saimme vierailla ABB:n robottitehtaalla ja kuulla visioita tulevaisuuteen – näyttäisi siltä, että ABB:lla on suuria suunnitelmia ja mielenkiintoisia innovaatioita kehitteillä.

Palataksemme johtaja Toissalon puheeseen, olisiko tässä jotain vihiä, mihin ollaan menossa? Toissalo nimittäin puhui robotisoituvasta automaatiosta.

Mitä robotisoituva automaatio tarkoittaa ja miten se muuttaa maailmaa?

USA:ssa panostetaan voimakkaasti robottien “aivojen” nk. keinoälyn kehittämiseen. Digitaaliset aivot roboteilla jo onkin, voidaan sanoa, että digitaalinen aivo on robotin aivojen vasen lohko – rationaalinen, järjestelmällinen ja rutiineja omaksuva. Se on se aivolohko, joka voidaan ohjelmoida toimimaan automaattisesti jonkin tehtävän suorittamiseksi. Mutta valtavat panostukset liittyvät suurelta osin muuhun kuin tähän jo kehittyneeseen “aivolohkoon” – josta tosin nousee uusia toinen toistaan hienompia ja hämmästyttävämpiä innovaatioita lähes päivittäin.

Suuret panostukset liittyvät robotin, tai keinoälyn, aivojen toiseen lohkoon, oikeaan puoliskoon – siihen, joka on luova, havaitseva, oppiva ja tunnistava. Se kykenee esimerkiksi puheentunnistukseen tai sensoreiden avulla havainnoimaan erilaisia asioita ja sitten muuttamaan havaintonsa digitaaliseksi tiedoksi – ja ohjelmoimaan itse itsensä, aivan kuten me ihmisetkin ohjelmoimme itseämme havaitun, opitun ja oivalletun perusteella.

Ja tämä on se suuri muutos ja siksi meidän on tärkeää puhua robotisaatiosta automaation sijaan. Ajattelevat ja omaa toimintaansa ohjaavat robotit tulevat muuttamaan maailmaa ennen kuulumattomalla tavalla. Tavalla, jota me ihmiset emme ehkä vielä osaa kuvitellakaan. Robottiviikolla R2D2 robotin kehittänyt professori Tony Dyson korosti, että on tärkeää tehdä ero “expert systems” ja “artificial intelligence” välillä. Ohjelmistot, esimerkiksi vaikkapa shakkitietokone, ovat “expert systems”, mullistava tekijä on itseajatteleva ja oppiva keinoäly.

Jos nyt ajattelet, että ei tuo ylläkuvattu ole mahdollista, niin ajattele uudestaan. Anna itsellesi mahdollisuus oppia ja vaikkapa googlata asiaa. Ota selvää mihin asti itseohjautuvat robotit ovat jo kehittyneet.

Yksi tapa hahmottaa asiaa on prof. Aarne Halmeen jako klassiseen ja moderniin robotiikkaan. Klassinen robotiikka käsittää automaattisia ohjemoitavia laitteita. Moderni robotiikka käsittää oppivia ja älykkäitä konsepteja, jotka voivat olla laitteita tai koneita, mutta yhtä hyvin eri materiaaleista muotoiltuja robotteja – tai vaikkapa virtuaalisia toimijoita.

Tietoinen robotti?

Robottiviikolla saimme kuulla prof. Pentti Haikosen puheen jossa hän kertoi työstään kehittää tietoisia robotteja. Prof. Haikonen myös esitteli oman tietoisen robottinsa, joka mm. oppi tuntemaan erilaisia tunteita. Robotti vaikutti olevan Pavlovin koira -asteella, mutta kun kehitystyö jatkuu, niin mihin se vielä kehittyykään?

Robotiikka voi myös hyödyntää automaatiota, samalla tavoin kuin ihminen. Esimerkkinä Aatami ja Eeva, robottitieteilijät tai paremminkin robotisoituva laboratorioautomaatiokonsepti (kauhea sana, anteeksi!), joka pystyy suorittamaan tieteellistä tutkimusta hypoteeseista testaukseen ja johtopäätöksiin. Toistaiseksi Aatami ja Eeva toimivat tutkijoiden apuna, mutta keinoälyn kehittäminen jatkuu mm. Aatamin ja Eevan kehittäneessä Aberyswythin yliopistossa.

Robotisaatio on ottamassa ensiaskeleitaan vaikkakin roboteilla on pitkä historia. Robotit tunnetaan myös suomalaisessa kansantarustossa, jossa Könnin kuokkamies teki vaitonaisena työtään. Mutta nyt on uusien tarinoiden aika – mitä robotisoituva maailma oikein tarkoittaa? Mihin suuntaan me haluamme sen kehittyvän? Minkälainen on tulevaisuus itseohjautuvien robottien kanssa? Mitä ihminen tekee, jos robotin äly ja tiedonkäsittelykapasiteetti ylittää ihmisen älykkyyden (niin voi todella käydä ja joissain alueilla on jo käynytkin)?

Suomi ei selviä ilman aktiivista otetta robotisaation aiheuttamaan muutokseen. Jos minä olisin poliitikko miettisin robotisaatiota todella lujasti ja käynnistäisin välittömästi mahdollisimman laajan keskustelun siitä, miltä yhteiskunta näyttää tai miltä sen pitäisi näyttää kun robotisaatio alkaa edetä toden teolla, eksponentiaalisesti. Jos olisin yritysjohtaja tai omistaja, miettisin miten yritys menestyy kestävästi win*win(+win) periaattella siten, että yritys ja sen sidosryhmät voittavat ja voittavia vaikutuksia jakaantuu myös kolmansille tahoille. Sillä minkäänlaiselle ahneelle itsekkyydelle ei robotisoituvassa tulevaisuudessa ole tilaa. Muutos on myös liian suuri, jokaista maailman ihmistä koskettava, että sen voisi jättää pelkästään teknokraattien vastuulle.

Robottiviikolla robotisaatiosta keskusteltiin laajasti ja asiantuntevasti. Ohjelmia voi katsoa http://areena.yle.fi/tv/2099608

Tulevaisuusselonteko; lausunto talousvaliokunnalle

Tulevaisuusselonteko 2014 – raportti, joka ei palvele tulevaisuuden rakentamista.

Tulevaisuusselontekoa rakennettiin yhteisöllisesti. Yhteisöllistä prosessia korostettiin erityisesti niin pääministerin kuin silloisen työ- ja elinkeinoministerin toimesta kesäkuussa 2012 Kesärannassa, tiedotustilaisuudessa, jossa allekirjoittanutkin oli läsnä.

Osallistuin tulevaisuusselonteon rakentamiseen niin aktiivisena bloggaajana kuin tilaisuuksiin osallistujana ja sain houkuteltua mukaan yhteiseen tehtävään merkittävää osaamista edustavia henkilöitä mukaan, mm. dos. Jari Kaivo-ojan sekä it- ja lakiasiantuntija Martin von Willebrandin.

Tulevaisuusselonteko raportin tullessa julki oli hämmästyttävää, että prosessin aikana useaan otteeseen esille tullut robotisaatio ei tullut laisinkaan esille kyseisessä paperissa.

Keskitynkin lausunnossa ainoastaan robotisaatioon, sillä se on tärkein globaali ilmiö ja teknologinen trendi, joka tällä hetkellä on kasvussa ja joka tulevaisuudessa tulee vaikuttamaan jokaiseen ihmiseen, yritykseen ja yhteiskuntaan. Voidaan perustellusti sanoa, että robotisaatio on hyvinvoinnin ehto ja sen puuttuminen hallituskauden tulevaisuusselonteosta tarkoittaa, että paperin arvo riittämätön tulevan hallitusohjelman rakentamisen pohjana.

Robotisaatio on yksi harvoista teknologioista, joka voi aiheuttaa internetin kaltaisen muutoksen.

– Roadmap to robotics, from internet to robotics. USA:n kansallinen robotisaatiostrategia

Juuri päättyneellä Suomen historian ensimmäisellä kansallisella robottiviikolla, osana EU:n laajuista robottiviikkoa, saimme kuulla niin Ranskan kuin USA:nkin edustajien esitelmät kansallisista robottistrategioista. Oli kylmäävää kuulla, miten pitkällä nämä maat ovat robotisaatiossa ja miten älykkäät ja suurisuuntaiset suunnitelmat niillä on robotiikan hyödyntämisessä niin maan kilpailukyvyn kuin yritysten menestymisen sekä kansalaisten hyvinvoinnin osalta. Samansuuntaisia strategioita ovat tehneet mm. Etelä-Korea, Japani, Kiina, Hollanti ja Saksa. Naapurimaamme Ruotsi ei ole tehnyt robotisaatiostrategiaa, mutta siellä on aktiivisesti panostettu robotiikan innovaatioihin ja niiden tehokkaaseen kaupallistamiseen jo lähes 10 vuotta. Erinomaisena esimerkkinä toimii Robotdalen, robotti-innovaatiokeskus Västeråsissa.

Japanin robotiikkayhdistyksen kaavio osoittaa robotiikka-alan muutoksen teollisuusroboteista laajaan robottien kirjoon, johtotähtenä palvelurobotit.

Näkemykset robotiikkamarkkinan kasvusta vaihtelevat. Etelä-Korean informaatioministeriön arvion mukaan robottialan markkina olisi vuonna 2020 190 mrd dollaria. Arvioita katsellessa tulee huomioida, että puhutaan ainoastaan robottimarkkinoista. Arvioissa ei näy robottien aikaansaama uusi toimeliaisuus, uudet tuotteet sekä parantunut tuottavuus ja hyvinvointi.

Suomessa robotisaation pitää tarttua heti.

Suomella ei ole aikaa odottaa uutta hallitusohjelmaa eikä uusia tulevaisuusselontekoja. Konkreettiset toimet robotisaation edistämiseksi on käynnistettävä välittömästi. Kaikeksi onneksi robotisaation osalta on jo edistystä. Robottiviikko prosessi on koonnut yhteen suomalaisia robotiikan osaajia, tutkijoita, ammattilaisia, yrityksiä, kouluja, yliopistoja, harrastajia sekä asiasta kiinnostuneita kansalaisia. Prosessi on myös synnyttänyt hyvän perustan kansainväliselle robotiikkaverkostolle luoden kontakteja mm. Ruotsin, Ranskan, USA:n ja Venäjän kansallisiin ja yksityisiin robotiikkatahoihin.

Robottiviikkoprosessissa on syntynyt ryhmittymä ja verkosto, joka toimii ja joka voi käynnistää välittömästi palvelukonseptin, joka:

Auttaa PK-yrityksiä kasvamaan tai siten, että ne voisivat toiminnan supistamisen, maasta muuttamisen tai lopettamisen sijasta parantaa toimintaansa ja kilpailukykyään robotiikan avulla.
Auttaa luomaan Suomeen ”Robotdalen” innovaatiokonsepteja, jotka toimivat toisaalta yhteisöllisinä laskeutumispaikkoina ja tietopankkeina robotiikasta kiinnostuneille, toisaalta kaupallisen tuotteistamisen keskittyminä, tarkoituksen edistää robotisaation tehokasta etenemistä Suomessa sekä verkottumista ja vientiä maailmalle.
Rakentaa ja koordinoi robottiviikon kaltaisia tapahtumia, jossa suomalaista ja kansainvälistä osaamista ja osaamisen jakamista edistetään tuomalla yhteen ihmisiä ja ideoita.
Toimii kansallisen robotisaatiostrategian foorumina ja ”visioista käytäntöön”, kokeilukulttuuriin kannustajana.
Auttaa kohdentamaan resursseja tehokkaaseen robotisoitumiseen yrityksissä ja
Toimii yhdessä korkeakoulujen ja yritysten kanssa.
Edistää eettistä ja yhteiskunnallista keskustelua robotisaation vaikutuksista elämään, työhön, elinkeinoelämään ja yhteiskuntaan.
Koordinoi yleisellä tasolla robotisaatioon liittyvää osaamista, toimintaa ja asioita.

Mitä asiantuntijat sanovat

1. Yhteiskunnallinen keskustelu

Viikolla 48 pidetty robottiviikko antoi mahdollisuuden tiedustella asiantuntijoilta mitä asiassa pitäisi tehdä. Puheissa ja keskusteluissa korostuivat robotisaation pikainen esille nostaminen yhteiskunnan tasolla. Robotisaatio on suuri yhteiskunnallinen muutos. Suurimmat muutokset liittyvät työhön, tulonmuodostukseen kaikilla tasoilla sekä eettisiin valintoihin ja lainsäädännön muutoksiin. Etelä-Korean hallitus käynnisti eettisen keskustelun robotisaatioon liittyen jo kahdeksan vuotta sitten. Suomella on jonkin verran työtä edessään kuilujen umpeen kuromiseksi.

2. Pikainen yhteisön ja laskeutumisalustan perustaminen

Robotisaation mahdollisuuksien edistäminen vaatii ylläkuvatunlaisen palvelukonseptin lanseeraamista.

3. Robottiverosta pitäytyminen

Robotisaation edetessä, otettiinpa se ohjelmiin tai ei, tullaan yhä voimakkaimmin äänenpainoin vaatimaan robottiveroa. Tästä tulee kuitenkin pitäytyä, sillä se pysäyttäisi Suomessa muutenkin tahmean robotisoitumisprosessin. Tulevaisuudessa teollisuus menee sinne, missä on parhaat robotit – Suomen on kyettävä tarjoamaan niin robottialan yrityksille kuin robotteja hyödyntäville yrityksille kilpailukykyinen toimintaympäristö .

Professori Ville Kyrkin (Aalto-yliopisto, robotiikka) lausunto:

Robotisaatio tarjoaa kolme suurta mahdollisuutta:

1) Mahdollisuuden pysytellä huipulla nyt robotisoituvilla aloilla (esimerkiksi työkoneteollisuus),

2) Mahdollisuuden vaikuttaa teollisuuden työpaikkojen säilymiseen / uusteollistumiseen (erityisesti tähän asti vähän automatisoiduilla aloilla), sekä

3) Täysin uusia kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia palvelurobotiikan uusien tuotteiden myötä. Tämä viimeisin tarjoaa suurinta potentiaalista kasvua, mutta Suomesta ei tulle merkittävää toimijaa robotiikassa ilman panostuksia, koska palvelurobotiikan kasvu alkanee toden teolla vasta muutaman vuoden päästä ja tällöin parhaissa lähtökuopissa olijat kerännevät potin.

Robottiviikko on osoittanut, että Suomesta löytyy robotiikasta kiinnostuneita toimijoita, mutta ala on toistaiseksi melko hajallaan, minkä vuoksi koordinaatiosta voisi olla merkittävää hyötyä.

5. Valtiollinen panostus

Robotisaatioon ei päästä tarttumaan ilman merkittävää valtiollista panostusta. Yksittäiset yritykset ja toimijat eivät omaa tehokkaan robotisoitumisen vaatimia ei taloudellisia- eikä osaamisresursseja. Robottiviikon esitelmistä saattoi panna merkille mm. Ranskan ja USA:n merkittävän panostuksen robotiikan tutkimukseen, kehitykseen ja innovatiivisiin kaupallisiin tuotteisiin.

Lopuksi

Professori Himanen totesi Nokialta jääneen huomaamatta IT-alan murros ja siksi yhtiön kävi kuin kävi. Nyt Suomelta on digitalisaatiohurmassa jäämässä huomaamatta digitalisaation murros. Robotisaatio ei ole digitalisaation alaotsikko eikä jatke. Digitaalinen tieto mahdollistaa robotisaation laajan ja nopean leviämisen, mutta robotisaation on silti oma ilmiönsä.

Robotisaatio muuttaa digitaalisen tiedon fyysisiksi ja virtuaalisiksi teoiksi ja se autonomisoituu askel askeleelta enemmän.

Roboteista tulee älykkäitä ja oppivia ehkä nopeammin kuin osaamme ymmärtääkään ja kasvu on eksponentiaalista. Robotisaation avulla voimme luoda todellista vaurautta ja hyvinvointia, mutta se on tehtävä päämäärätietoisesti, dynaamisesti ja avoimesti.

Meidän ei pidä pelätä robottien vievät ihmisiltä kaikki työt vaan mietittävä miten saadaan aikaan yhteiskunta, jossa robotit tekevät vaurautta ja ihmiset luovat arvoa.

Silloin ihminen on arvoisessaan roolissa.

Siksi on tärkeää tarttua toimeen heti.

Helsingissä 3.12.2013

Cristina Andersson

Robottiviikon kuraattori, tietokirjailija, konsultti
Robotics Finland aloitteentekijä
puh: 0400-633190

cristina.andersson@develor.fi

Lausunto talousvaliokunnalle robottiviikosta ja robotisaatiosta

Robotisaatio on todennäköisesti internetia suurempi mullistus. Matti Vesalan, Tieto Oy, sanoin:

“Robotisaatio muuttaa digitaalisen tiedon fyysisiksi teoiksi”.

Siitä juuri on kyse ja siksi asia on tärkeä juuri nyt.

Robottiviikko on lähtölaukaus suomalaiselle robotisaatiolle. Meidän on viimein aika oivaltaa digiajan murros ja tarttua robotisaation haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Allekirjoittanut kävi toistamiseen kertomassa robotisaatiosta Eduskunnan talousvaliokunnan työ- ja elinkeinojaostolle. Tällä kertaa myös Robottiviikko kiinnosti. Jaoston puheenjohtaja Jouko Skinnari näkee robotisaation merkityksen Suomen tulevaisuudelle ja lupautui puhujaksi torstaina 28.11, kun käsitellään etiikkaan ja lainsäädäntöön liittyviä asioita.

Robottiviikko2013 Ohjelma (pdf)

Tässä lausuntoni:

Talousvaliokunnalle

Helsingissä 20.11.2013

Cristina Andersson, yrittäjä ja Suomen Robottiviikon kuraattori

Arvoisa valiokunta,

Robottiviikkoa juhlitaan 25.11. – 1.12.2013 ensimmäistä kertaa Suomessa. EU komissio teki aloitteen EU:n laajuisen vuosittaisen robottiviikon perustamiseksi vuonna 2010. Viime vuonna mukana oli 21 maata, Suomi siis tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

EU komissio toteaa, että robotiikka on yksi keskeisimmistä liiketoiminta-alueista ja kehityskohteista. EU Robottiviikon tarkoitus on lisätä tietoisuutta robotisaatiosta ja sen mahdollisuuksista ja haasteista. Erityinen kohderyhmä on nuoret ja lapset, joita robotisoitunut tulevaisuus eniten koskettaa. Erityisenä tavoitteena on kannustaa nuoria hakeutumaan alan koulutukseen.

EU Robottiviikko tuli allekirjoittaneen tietoon BohoBusiness –kirjaa (Talentum 2012) kirjoittaessa. Silloin myös yhdessä kirjan toisen kirjoittajan dos. Kaivo-ojan kanssa havaittiin ilmiön, jota voi kutsua robotisaatioksi, leviävän maailmalla huikeaa vauhtia. Alla oleva Hollannin kansalliseen robottistrategiaan liittyvä kaavio kuvastaa ilmiön laajuutta ja sen valtavia liiketoimintamahdollisuuksia. Etelä Korean informaatioministeriö ennakoi, että robotti- ja siihen liittyvän teknologian markkina olisi laajuudeltaan 190 mrd dollaria vuonna 2020.

Hollannin robottistrategiasta käy ilmi kuinka suuresta kehityksestä on kyse.

Suomen robottiviikon suurtapahtumaa vietetään Ylen Studio 7:ssa Ilmalan seisakkeen läheisyydessä. Seitsemän päivän aikana käydään läpi robotisaatiota monista eri näkökulmista. Lisäksi aiheesta keskustellaan. Mukana on myös näyttely. Tiistaista torstaihin paikalla vierailee koululaisryhmiä, yhteensä koululaisia on ilmoittautunut n. 400. Tapahtumat välittyvät kaikelle kansalle Yle Areenan kautta.

Robottiviikko on tärkeä avaus suomalaisen robotisaation nostamiseksi uudelle tasolle. Voidaan sanoa, että Suomessa ei ole huomattu digitalisaation murrosta ja näin robotisaatio on ehkä jäänyt täkäläisiltä huomiotta. Robottiviikko pyrkii herättämään kiinnostuksen asiaa kohtaan.

Mutta pelkkä kiinnostus ei riitä. On tehtävä ja toimittava. Tähän mennessä olemme rakentaneet erinomaiset verkostot mm. Ranskan, USA:n, Ruotsin ja Venäjän robotiikka-alan keskeisten toimijoiden kanssa. Olemme tehneet opintomatkan Ruotsiin Robotdaleniin, joka on v. 2005 perustettu robotti-innovaatiokonsepti. Olemme myös kannustaneet kriisipaikkakuntia tarttumaan robotiikan mahdollisuuksiin.

Robottiviikkoprosessi on myös poikinut strategiaprosessin, joka käynnistyi 6.11.2013 TEM:n toimesta. Strategiaprosessia johtaa TEM:n strategiajohtaja Antti Joensuu.

Parhaillaan suunnittelemme myös USA:n suurlähetystön ja innovaatiokeskuksen kanssa USA:n kansallisen robottiviikon tapahtumia Suomessa. Myös vuoden 2014 EU viikon suunnittelu on edennyt.

Robottiviikkoa tehdessä on käynyt ilmeiseksi, että on tehtävä isompi ja nopea ponnistus, jotta toiminta todella saadaan Suomessa käyntiin. Siksi ehdotan Robotics Finland palvelukonseptin perustamista. Konsepti kuvaillaan tämän lausunnon liitteessä. Robottiviikon aikana syntyneiden materiaalien, verkostojen, ideoiden, käynnissä olevien alan innovaatioiden ja yritysten määrä on sen verran laajaa, että toiminta on mahdollista käynnistää välittömästi. Tarvitaan vain resursseja, into ja osaaminen ovat jo olemassa. Ehdotan, että resurssit osoitetaan ko. konseptin perustamiseksi ja käynnistämiseksi soveltuvalta taholta mahdollisimman pikaisesti.

Kunnioittaen

Cristina Andersson
Kuraattori, Robottiviikko – Robotics Finland

puh: 0400-633190

cristina.andersson@develor.fi

LIITE:

Robotics Finland

Palvelukonsepti edistämään suomalaista robotisaatiota ja sen teollista ja kaupallista hyödyntämistä.

Taustaa

Robotisaatio on Suomessa uusi ilmiö, vaikka robottiteknologiaa onkin käytetty tehokkaasti hyväksi teollisessa tuotannossa. Hyvänä esimerkkinä on Uudenkaupungin autotehdas, joka on erinomaisen automaation avulla houkutellut merkittäviä yhteistyökumppaneita, kuten Daimler-Benz sekä Porsche.

Robotiikka on kuitenkin levittäytymässä vahvasti valmistavan teollisuuden lisäksi myös hyvin monille muille toimialoille. Lähitulevaisuudessa erilaisten palvelurobottien myynti ohittaa teollisuusrobottien myynnin jo muutaman vuoden sisällä.

Robotisaation käytön ja käyttökohteiden laajentuessa voidaankin puhua uudesta ilmiöstä – robotisaatiosta. Traditionaalisen käyttökohteiden lisäksi, esimerkkinä autot, joissa on jo runsaasti robottiteknologiaa, robotteja käytetään hyödyksi myös mm. terveydenhuollossa (leikkaus-, läsnäolo- ja hoivarobotit), vanhuspalvelupuolella (avustavat robotit) sekä maataloudessa ja turvallisuusalalla.

Robotisaation käyttömahdollisuuksia ja vaikutuksia

Robotisaatioon liittyy paljon uhkakuvia. Kuten automatisaation kohdalla aikanaan, myös robotisaation pelätään vaikuttavan työpaikkoja vähentävästi ja tuloeroja lisäävästi. Robotisaatiossa on kuitenkin enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti ajatellen suurimmat positiiviset vaikutukset tapahtuvat hyvinvointi ja SoTe sektorilla, jossa voidaan päästä todellisiin kustannussäästöihin, kun kotihoitoa ja itsenäisen asumisen aikaa voidaan robottien avulla pitkittää merkittävästi. Muun muassa Ruotsissa näitä teknologioita käytetään jo ao. sektorilla.

Teollisuuden kilpailukykyyn roboteilla voidaan vaikuttaa suuressa määrin. Ruotsalainen Robotdalen konsepti käsittää aloitteellisen toiminnan, jossa Robotdalenin asiantuntijat vierailevat PK-yrityksissä keskustelemassa kuinka roboteilla voitaisiin parantaa yrityksen kannattavuutta, kasvua ja tuottavuutta. Suomessa tehokkaalla robotisaatiolla voitaisiin sekä luoda uutta teollisuutta että houkutella maahan teollisuutta.

Liikenteessä ja logistiikassa robotisaatiolla voidaan edistää kustannustehokkuutta, ympäristön suojelua sekä turvallisuutta. Suuria satamia, mm. Rotterdamin satamaa, robotisoidaan parhaillaan. Lisäksi kehitteillä on sovelluksia miehittämättömiä aluksia varten.

Cleantech alalla robotti-innovaatiot voivat ratkaista ongelmia, joihin ennen ei ole ollut ratkaisua. Cleantech-robotisaatio on voimakkaasti kasvava alue, innovaatioita kehitetään mm. merien puhdistukseen.

Robotisaation suurimmat yhteiskunnalliset vaikutukset liittyvät yhteiskunnan tulonmuodostukseen, tulonjakoon sekä lainsäädäntöön.

Mihin toimiin tulee ryhtyä?

Ennakointiasiantuntija ja tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja sanoo, että mikäli puolen vuoden sisällä ei robotisaation osalta tapahdu mitään, on Suomi pulassa. On siis pistettävä heti toimeksi.

Suomalainen delegaatio teki Työ- ja elinkeinoministeriön strategiajohtaja Antti Joensuun johdolla opintomatkan Ruotsin Robotdaleniin, Västeråsiin. Samalla vierailtiin ABB:n robottitehtaalla.

Opintomatkalla vahvistui käsitys, että on saatava:

Robottialan yritysten, tutkijoiden, keksijöiden, teollisuuden, robottien hyödyntäjien, päättäjien ja muiden robotisaatioon liittyvien toimijoiden verkosto.
Robotdalen tyyppisiä konsepteja, jotka edistävät paikallisesti alan innovaatio ja kaupallistamistoimintaa. Mm. Salossa tällaiseen olisi loistava potentiaali.
Kansallinen – kuitenkin rajat ylittävä – robotisaatiostrategia (mm. USAn, Etelä-Korean, Hollannin ja EU:n tapaan) sekä virtuaalinen paikka, jossa strategiaa rakennetaan joukkoistamalla ja kansalaiskeskustelun avulla.
Paikka aloitteille, innovaatioille, keksinnöille ja ideoille.
Auttaa lopettamista, supistamista tai maasta muuttamista harkitsevia (ja muita) yrityksiä tarkastelemaan mahdollisuutta jatkaa ja kehittää toimintaa robotiikan avulla.
Materiaali- ja tietopankki henkilöille ja yrityksille, jotka tarvitsevat tietoa robotisaatiosta ja haluavat kertoa siitä muillekin.
Robotisoitumista suunnittelevien yritysten aloituspiste.
Kansainvälistä ja suomalaista yhteistyötä hakevien aloituspaikka.
Robottiviikon ja muiden alan tapahtumien, kuten erilaisten kurssien, järjestäminen.

Robotics Finland palvelukonsepti

Vastaus ylläoleviin haasteisiin on palvelu, jossa yllämainitut asiat ovat koostetusti samassa paikassa ja helppo löytää. Robotics Finland on tiedonsaantipaikka, kohtauspaikka sekä yksi suomalaisen robotiikan ja robotisaation kansainvälisistä ikkunoista.

Palvelun ensisijainen kohderyhmä on erilaiset robotiikka-alan toimijat sekä yritykset, yhteisöt ja henkilöt, jotka haluavat hyödyntää robotiikkaa tai jotka uskovat robotiikan tuovan ratkaisuja ongelmiinsa. Kohderyhmiä ovat myös tutkijat ja opiskelijat.

Erityinen kohderyhmä on sijoittajat, jotka etsivät alan start-upeja tai haluavat sijoittaa toimiviin yrityksiin tai tuotekehitykseen tai tuoda yrityksen Suomeen hyödyntämään korkean teknologiaosaamisen tarjoamia mahdollisuuksia.

Rahoitus

Palvelu rahoitus tulisi ensi vaiheessa tapahtua julkisen rahoituksen kautta. Myöhemmin palvelun tulisi toimia itsenäisesti partnereiden kanssa.

Robottiviikko –hankkeessa on kerääntynyt jo paljon materiaalia, jota voidaan hyödyntää Robottiportaalia rakennettaessa.

Aikataulu

Robotics Finland portaali tulisi laittaa pystyyn välittömästi, siten että se julkistettaisiin robottiviikolla 25.11-1.12. Nykyisen kokeilu ja ”just do it” kulttuurin aikana tämä on mahdollista ja hyväksyttävää. Lisäksi sekä materiaalia, että visuaalisia elementtejä on riittävästi portaalin käynnistämiseen.

Toimija

Luonnollinen toimija Robotics Finland konseptin käynnistämiseen on Cristina Andersson, Develor Productions Oy. Hän on onnistuneesti kuratoinut Robottiviikkoa, järjestänyt kontaktit niin Ruotsin kuin Venäjänkin innovaatiokeskuksiin, rakentanut robottialan verkostoa sekä toteuttanut Robotdalen matkan.

Tämä aloite ja ehdotus on tehty Cristina Anderssonin toimesta.

Ihminen ja hyvinvointi edellä

Robotiikkakeskustelu käy nyt kuumana. Huomion kiinnittyminen automaatioon, robitiikkaan ja ubiteemoihin on monella tapaa hyödyllistä. Päätöksentekijät kokevat painetta yllättäen lisääntyneen laajan mediahuomion takia. Mediahuomio ja keskustelut kiihdyttävät myös innovaatiotoimintaa.

Mutta.

Silläkin uhalla, että leimaudun taantumukselliseksi, ottaisin muutaman taka-askeleen ja miettisin kehittämisen ja keskusteluiden lähtökohtia. Nyt vallalla näyttää olevan kiihtyvä hype. Jotkut ovat suorastaan robotiikkaan liittyvän hyperventilaatioinnostuksen kourissa.

Pelkään, että hypen keskellä unohtuu keitä varten robotiikkaa ja robotteja suunnitellaan? Pelkään myös, että suunnittelu on liian insinöörilähtöistä. Monet ovat kiihtymyksen vallassa valmiita esittämään robotiikan hyötyjä, mutta unohtavat mahdolliset ongelmat tai haasteet.

Jos saisin olla valistunut diktaattori, jolla on päättävä rooli kaikissa robotiikkaan liittyvissä kehityshankkeissa ja keskusteluissa, asettaisin keskiöön ihmisen ja hänen vaihtuvat tarpeensa sekä yksilön hyvinvoinnin. Ottaisin osallistavaan työskentelyyn ja pohdintaan mukaan myös muotoilijoita, yhteiskuntatieteilijöitä sekä terveyden ja hyvinvoinnin piirissä työskenteleviä.

Mukaan pitäisi siis ehdottomasti kutsua nekin, joita robotiikka ei nyt kerta kaikkiaan tunnu kiinnostavan: ihmisiä aina kulttuuriväestä terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisiin.

Lisäksi tarvittaisiin lainsäädäntöön ja etiikkaan liittyviä tutkimuksia, selvityksiä sekä laajempaa kansalaiskeskustelua. Jokainen robotiikkaa seurannut tietää, etteivät viime aikaiset tekniset kehityskulut ja eettinen keskustelu ole synkassa. Ymmärryksemme lähitulevaisuuden uhista ja mahdollisuuksista ei ole riittävällä tasolla. Laajempi debatti on tarpeen myös siksi, että päittemme yllä leijuu robotiikan, automaation ja digitalisaation aiheuttama työpaikkojen menetyksen uhka. Toki mahdollisuuksiin on aktiivisesti tartuttava ja uusia työpaikkoja sitä kautta luotava, mutta on ymmärrettävä myös niitä, jotka jäävät jälkeen. Sitä paitsi maailmassa on edelleen runsaasti mahdollisuuksia myös sellaisten osaamisten kehittämiselle, joissa robotiikka, automaatio ja digitalisaatio ei ole keskiössä.

Nyt olisi tarvetta osallistavalle ennakoinnille ja suunnittelulle. Ja mahdollisimman (itse)kriittiselle pohdinnalle sekä nykyistä laajemmalle kansalaiskeskusteluille. Me itse luomme sen Suomen, jossa asumme vuonna 2025. Kysymys kuuluu: Miten edistää robotiikkaan, automaatioon ja digitaalisaatioon liittyviä teemoja mahdollisimman eettisesti kestävällä tavalla.

Epäilemättä runsaasti mediahuomiota saa ja toivottavasti myös kansalaiskeskustelua herättää marraskuussa järjestettävä robottiviikko. Lisää tietoa täältä.

Robotiikkaan kytköksissä olevia kehityskulkuja:

–Puettu älykkyys

–Kyborgitematiikka (mm. tekojäsenet)

–Ubiikkiyhteiskuntakehitys

–Ympäristön medioituminen

–Jne

——————————————————————————————————————————————————-
Jari Koskinen (/AlternativeFutures)
Koskinen työskentelee osallistavan ennakoinnin ja suunnittelun parissa. Lue palautetta työstä täältä.

——————————————————————————————————————————————————-

JEESUS, UUSI DEMOKRATIA JA PALVELUKULTTUURI

Ajattelin tehdä muutamia demokratiaan ja palvelukulttuuriin liittyviä huomatuksia. Aluksi pitää kertoa lukijalle aiheeseen johdattavia tarinoita.

Pitkästä, pitkästä aikaa olin menossa hoitamaan pankkiasioita ihan fyysisesti paikan päälle. Tiesin, että Hyrylän Danske Pankin konttori oli lopetettu, joten matkustin Keravalle. Siinäkin konttorissa siivottiin juuri paikkoja ja toiminta oli siirretty muualle; ulkopuolella asiaa ihmetteli ja surkutteli joukko ikäihmisiä. Olin joka tapauksessa menossa Helsingin keskustaan, joten seuraavaksi kuljin junakyydin jälkeen vanhasta tottumuksesta Rautatieaseman Danske pankin konttoriin. Ja kas kummaa. Tuotakaan konttoria ei näkynyt enää missään! Sain kuulla, että lähin toimiva konttori on Rautatieasemaa vastapäätä. Saavuin konttoriin – pieneen kopperoon – jonne oli änkeytynyt 60-80 odottavaa asiakasta. Istumapaikkoja oli vähän. Suurin osa odottajista oli ikäihmisiä, jotka seisoivat odottamassa vapisevin jaloin. Neljässä asiakaspalvelupisteessä näkyi tympehkön näköistä henkilökuntaa. Itse odotin vuoroani tunnin verran. Yksi eläkeläinen kuiskasi minulle: tuolla yläkerrassa istuu paljonkin pukutyyppejä toimettomana; mutta sinne saa mennä vain tilaamalla ajan.

Kahden kerroksen väkeä siis. Ja tämä ei ole poliittisesti värittynyt kommentti. Ihan vaan havainto.

En tiedä miksi tuntuu siltä, että kaikenlainen asiakkaiden nöyryyttäminen on lisääntynyt. Toinen esimerkki nöyryyttämisestä on puhelinoperaattorien puhelinpalveluiden jonotus. Kolmas esimerkki ovat erilaiset järjestelmät, joita ihmisten pitäisi osata käyttää. Kaverini kertoi kokemuksestaan verovirastossa: hänet ohjeistettiin tekemään lomake verkossa. Sitten kun hän intti, että näyttäkää te nyt miten sinne palveluun mennään ja miten lomake täytetään, kävikin ilmi ettei virkailija itsekään osannut. Paikalle piti hälyttää muuta henkilökuntaa. Lopulta virkailija myönsi, että “vähän hankaliahan nämä ovat”. Entä esimerkki hotellin varaamisesta? Kun yritin varata huonetta tietystä hotellista – se ei onnistunut muuten kuin menemällä hoteliketjun varausjärjestelmään, jossa yhä uudestaan piti käydä läpi koko valikko aina kielivalinnoista alueeseen jolla hotelli sijaitsi. Ja tämä toistettuna neljä kertaa hotelin numeron töötättyä varattua. Kenelle järjestelmiä oikein suunnitellaan? Ostamiani silmälaseja en voinut maksaa etukäteen – vaikka kuitti olisi tarvittu vakuutusta varten – koska silmälasit eivät näkyneet vielä järjestelmässä, ja niistä ei näin ollen voi ottaa maksua. Järjestelmä edellä siis – asiakkaan tarpeesta viis. Asiakkaalle tulee olo, että palvelu ei ole minua varten vaan minä olen tässä jokin asiaan kuulumaton häiriötekijä.

Miettikääpä millaisia esimerkiksi ikäihmisten palvelut olisivat, jos he pääsisivät itse aktiivisemmin osallistumaan näiden palveluiden kehittämiseen?

Jos palvelukulttuurissa on ongelmia, entä demokratia sitten? Nuoria ei demokratia nykymuodossaan selvästikään kiinnosta. Varsinkaan kun päätöksentekijät tuntuvat pudonneen kärryiltä siitä, mitä asioita kannattaisi ottaa agendalle. Menneen ajan poliitinen kulttuuri ja menneen ajan ideologiset poterot eivät ole synkassa viime aikaisten kehityskulkujen kanssa. Maailma muuttuu ympärillämme hätkähdyttävän nopeasti. Nopeutuminen ja kompleksisoituminen yhdessä ovat johtaneet siihen, että sekä poliitikot ja (entiset) valtamediat ovat hämmennyksen vallassa. Muutosten keskellä ne takertuvat vanhaan: siksi asialista pysyy hämmästyttävän samanlaisena olipa sitten kysymys poliittisesta keskustelusta tai medioiden sisällöistä. Välillä tuntuu, että varsinkin kansainvälisessä katsannossa demokratia on alennettu erilaisten intressipiirien lobbaus- ja temmelyskentäksi sekä lyhytnäköiseksi, ideologiseksi reviiritaisteluksi. Mutta jospa tulevaisuuden poliitikko olisikin valistunut henkilö, joka jo ennen vaaleja sanoo, että voi muuttaa näkemystään eri asioihin sen mukaan kun saa käyttöönsä uutta tietoa päätöksenteon tueksi.

Ajattelen lämmöllä erilaisia osallistavia projekteja demokratian kehittämiseksi Suomessa ja maailmalla. Toisaalta kuten fiksu kollegani Tuomo Kuosa on todennut, osallistavuus ei etene niinkään politiikan kautta, vaan nimenomaan ruohonjuuritasolta ja organisaatioiden entistä avoimemman kehittämisen kautta. Poliitikot tykkäävät istua keskenään, eivätkä miellään luovuta valtaa pois itseltään. Päätöksenteon läpinäkyvyyden ja osallistavuuden pyrinnöt ovatkin ikävä kyllä pääosin poliittista sanahelinää.

Demokratian kehittäminen osallistavampaan ja läpinäkyvämpään suuntaan olisi lopulta kaikkien etu. Monet operaatiot siihen suuntaan näyttävät näennäistekemiseltä ja teatterilta (katso yksi esimerkki tästä ), vaikka myös myönteisiä kehityskulkuja ja kansalaisten osallistamista on nähtävissä. Kansalaisvaikuttavuutta on lisätty viime vuosina, yksi esimerkki tästä kansalaisaloite, joka on kansalaisten suora vaikuttamiskeino lainsäädäntöön.

Monet ajankohtaiset ilmiöt kiihdyttävät osallistuvuutta: tee-se-itse, joukkoistaminen (crowdsourcing), käyttäjä-tuottajuus (prosumerism), osallistava suunnittelu (co-design) ja palvelumuotoilu. Osallistavuudelle on selvästi tilausta.

To do –lista DEMOKRATIA

– Päätöksenteon suurempi läpinäkyvyys, avoimuus ja osallistavuus

– Osallistavuuden hyödyntäminen tutkimuksissa ja selvityksissä, tulevaisuuden ennakoinnissa sekä strategisessa ja käytännön suunnittelussa

– Neuvottelut ja kokoukset eivät ole kovin tehokas tapa hoitaa yhteisiä asioita – palvelumuotoilun ja osallistavan suunnittelun metodiikan ja ymmärtävän fasilitoinnin avulla myös poliittiseen päätöksentekoon saadaan intoa ja tehoa

– Uuvuttavan pitkien prosessien sijaan ja rinnalla olisi viisasta tehdä nykyistä usemmin nopeaa ideointia, konseptointia, prototypointia ja pilotointia siten että keskeiset asianosaiset ja päätöksentekijät ovat paikalla

– Päätösvallan luovuttaminen suoraan kansalaisille alkaen paikallisdemokratian lisäämisestä

To do -lista PALVELUKULTTUURI

– Loppukäyttäjien, yhteistyökumppaneiden ja organisaation omien ihmisten osallistaminen palvelukehitykseen

– Palveluiden entistä syvempi ja parempi personointi (myös kontekstuaalisuus huomioon ottaen)

– Vähemmän ja parempia järjestelmiä, joiden kehittämisen lähtökohtana ovat erilaiset ja vaihtelevat tarpeet, joustavuus ja personointi

– Enemmän henkilökohtaista palvelua, enemmän elämyksellisyyttä ja ystävällisyyttä

– Samaan aikaan enemmän helppokäyttöistä tee-se-itse-palvelua, jossa asiakas voi säätää itse palveluunsa liittyviä yksityiskohtia

PS. Miten Jeesus littyy tähän juttuun? Yksi pultsari sanoi Danske pankin edessä tuskastuneen näköisenä: “Jos Jeesus eläisi nyt, hän vaatisi parempaa palvelua.” Lue lisää Dansken saamasta asiakaspalautteesta tästä.

Jari Koskinen / AlternativeFutures

Fasilitoitu näkemyksellisyys

Olen tässä jo jonkun aikaa tehnyt kiinnostavaa ihmiskoetta, jossa koekaniinina olen minä itse.

En oikestaan käytä LinkedIniä, se kun on näkemykseni mukaan enemmän tai vähemmän perinteistä työpönötystä. Facebookissa sen sijaan yhdistyvät parhaimmillaan ihmisten inhimillinen puoli ja kiinnostavat pop up – keskustelut yllättävistäkin aiheista. Minusta työ-yksityiselämä -jako on keinotekoinen. Tuollainen dikotomia ei ole nykypäivää, eikä varsinkaan tulevaisuutta.

Eriäviäkin näkemyksiä löytyy. Kollegani on sitä mieltä, ettei jaksa katsoa facebookin söpöjä eläin- tai perhekuvia, tai kertomusta siitä miten joku kävi hakemassa appelsiineja Alepasta. Tai vaikkapa kehuja siitä, missä joku matkustaa milloinkin.

Mutta työkaverini huomioihin ei tyhjenny koko fb:n sisältö: näköpiiriini tulee jatkuvasti valtava määrä kiinnostavia uutisia ja tutkimusta sekä niihin liittyvää keskustelua. Fasilitoin keskusteluja itsekin ja osallistun muiden virittämiin debatteihin. Mielestäni ei kannata perustaa asiantuntijaryhmää jonkin teeman ympärille, kuten monet näyttävät tekevän. Tällainen lokeroiva toiminta pitää ihmiset vanhoissa poteroissaan. Kokemukseni mukaan keskusteluista tulee aivan toisenlaisia ja keskusteltavaa teemaa voi rikastaa uudella tavalla, kun kuka tahansa fb-ystävä voi osallistua fasilitoituun keskusteluun.

Menossa on asiantuntijuuden murros, jossa perinteisempi norsunluutorneihin linnottautunut asiantuntijuus on haastettu dialogisemmalla asiantuntijuudella. Nopeasti muuttuva ja entistä kompeksisempi maailma oikestaan vaatii parempaa dialogia, yhä harvemmin mistään asiasta on lausuttavissa yksiselitteinen totuus.

Perinteistä asiantuntijuutta luonnehtii työ-orientoituneisuus, jossa henkilökohtaisempi minä jää taustalle. Perinteinen asiantuntijuus voi olla myös hyvinkin riisuttua: virheiden välttämiseksi pyritään sanomaan mahdollisimman vähän. Joskus suorastaan tuntuu siltä, kun sisältö olisi kokonaan siivottu pois ja jäljelle jätetty auktoriteetti. Perinteiseen asiantuntijuuteen on totuttu medioissa. Asiantuntija kutsutaan kertomaan totuutena kuultava näkemys. Tällainen asiantuntijuus on jäänne niiltä ajoilta, jolloin asiaan kun asiaan oli kerrottavissa yksinkertainen, ylhäältä annettu totuus. Nyt kuka tahansa voi osallistua, kuka tahansa tuottaa ja julkaista sisältöä; kuka tahansa voi hakea ja jakaa kiinnostavaa tietoa. Ja tässä se iso ero on: sisällön tuottaminen ja jakaminen ei ole enää HARVOJEN YKSINOIKEUS.

Osallistavaa suunnittelua hyödyntävien työpajojen vetäjänä olen tehnyt mielenkiintoisen, edelliseen teemaan liittyvän, havainnon organisaatiokulttuureissa; kuinka ilahtuneita ihmiset ovatkaan kun saavat äänensä kuuluville ja kokevat, että heidän työllään on vaikutusta. Myös palveluiden käyttäjän näkemykset huomioidaan nykyään laajasti osallistavassa suunnittelussa ja palvelumuotoilussa. Menossa on murros myös palvelu- ja innovaatiokulttuurissa. Avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimukset ovat tulleet jäädäkseen.

Mutta palataanpa hetkeksi vielä kuuluisiin asiantuntijoihin ja julkisuuden henkilöihin. Perinteisen asiantuntijuuden kukkoilevampi haara näyttäytyy yksisuuntaisena. Kun “guru” puhuu, muut kuuntelevat. Muutamat tunnetuimmista asiantuntijoista ovat keränneet ympärilleen hovia ja uskollista, lähes kritiikitöntä fanikuntaa. Osittain näiden julkkisasiantuntijoiden ihailu muistuttaa uskonnollista palvontaa. Tällaiset asiantuntijoiden kuninkaalliset ovat jatkuvasti läsnä entisissä valtamedioissa, vaikka sanottava on saattanut loppua jo vuosikymmen sitten.

Huomattavasti laajempi perinteisen työkulttuurin tunnuspiirre on puhe vain omasta ammattialueesta, eikä oikeastaan muusta. Pysytään omalla alueella. Tämäkin ammattikulttuuri on sosiaalisen median aikakaudella muuttumassa: ihmiset joutuvat sosiaalisten medioiden kautta alttiiksi kaikenlaiselle kiinnostavalle informaatiolle ja yllättäville kohtaamisille. Silti moni pitää yhä kiinni siitä yhdestä kiinnostuksen kohteestaan. Nämä kaksi todellisuutta elävät rinnakkain samaan aikaan. Todellisuus on muutenkin vallitsevasti sekä-että, ei joko-tai.

Dialogisempi asiantuntijuus vaatii perusteluita ja avoimuutta kritiikille. Perinteinen asiantuntijuus ei juuri kritiikkiä sulata. Monet vanhan liiton asiantuntijat näyttävät osallistuvan tällaisiin keskusteluihin vain, jos joku muukin tai kaikki muut keskustelijat ovat samalla tasolla kun hän kokee olevansa.

Jo Sokrates harrasti keskusteluiden fasilitointia kysymällä, sama lähestysmiskulma näkyy usein sosiaalisten medioiden kevyesti fasilitoiduissa keskusteluissa. Sosiaaliset mediat edistävät rajapinnoilla seikkailua ja rajojen uudelleen vetämistä: SOME muuttaa asiantuntijuutta monella tavalla. Toisaalta sosiaalisiin medioihin liittyy monen tyyppisiä riskejä ja vaaroja. Otetaan esimerkiksi joukkoistettu työskentely jonkin asian ympärillä: tällainen työ on epäeettistä silloin kun joku saa projektista rahat, mutta osa mukana olevista asiantuntijoista osallistetaan mukaan ilmaiseksi. Kaikenlainen ilmaiseksi teettäminen on kyseenalaista. Ilmaiseksi osallistamisen vitsaus näkyy erityisesti julkisella sektorilla. Toisaalta ammattikorkeakoulujen, korkeakoulujen ja esimerkiksi ministeriöiden väen tehtäviin kuuluu toimia erilaisissa yleistä hyvää edistävissä hankkeissa. Eikä kaikki ei ole mitattavissa rahassa. Facebook esimerkiksi tarjoaa parhaimmillaan loistavia ja yllättäviä keskusteluita. Sosiaaliset mediat voivat olla hienoja oppimisen ja tiedonvälityksen areenoita.

Elämä hetken ehdoilla on koukuttavaa. Olennaista on tarttua heti ajankohtaiseen aiheeseen. Siksi sosiaalisissa medioissa ollaan kärryillä mistä tahansa uutisesta nopeammin kuin perinteisissä medioissa.

Samalla perinteisetkin mediat muuttuvat. Viime aikoina on saanut lukea yhä enemmän näkemyksellisiä ja sivistyneitä kirjoituksia entisistä valtamedioista. Vaihtoehtoista näkemystä teemaan tarjosi esimerkiksi Tommi Uschanov tässä taannoin Hesarissa otsikolla: Työttömät, yhteiskunnan selkäranka. Yhtä usein epätoivoinen näkemyksen ja erottuvuuden etsintä johtaa pintapuoliseen kikkailuun ja tekosyvällisyyteen. Huomiotaloutta leimaa juuri nyt väkisin väännetyt näkemykset, pakotettu hauskuus/ironia/sarkasmi, kulutettu vaihtoehtoisuus, näennäisrankat henkilökohtaiset paljastukset, tieteen viihde-ja väärinkäyttö, ideologisesti väritetty paatos (joka on naamioitu objektiiviseksi asioiden tarkasteluksi), jne. Kävin aiheesta keskustelua seinälläni facebookissa. Siellä eräs valistunut tarkkailija sanoi: “Olisiko taustalla ajatus näyttää että me kyllä osataan tää homma. Olkaa te pulisijat siellä netissä vaan keskenänne ja twiittailkaa mitä twiittailette niin me hoidetaan tää ammattilaisten viestintä niin että mediamylly jauhaa ja painokoneet pyörii.”

Jatkan ainakin toistaiseksi heittäytymistä ja ihmiskoetta, jossa käytän facebookia aktiivisesti päiväkirjana, tietovarantona, jakamisen välineenä, yllättävänä kohtaamispaikkana, monialaisena keskusteluareenana ja jatkuvan oppimisen lähteenä.

Me emme tiedä tarkkaan, miten internet ja sosiaaliset mediat muuttuvat ja samalla muuttavat meidät. Jakaminen on jo nyt muuttunut työksi ja kulttuuriksi. Millaisia sosiaalisia medioita käytämme tulevaisuudessa? Miten semanttinen web ja esineiden internet (internet of things) vaikuttaa asiantuntijuuteen? Miten vaikkapa puettu älykkyys ja rakennetun ympäristön medioituminen vaikuttavat asiantuntijuuteen? Voivatko robotit osallistua keskusteluun lähitulevaisuudessa? Kysymyksiä riittää.

Jari Koskinen (AlternativeFutures)

Luettavaa:

Semanttinen Web

http://fi.wikipedia.org/wiki/Semanttinen_Web

Internet of Things

http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_of_Things

Wearable Technology

http://en.wikipedia.org/wiki/Wearable_technology

Vievätkö robotit työt ihmisiltä?

Kysymys joka esitetään joka kerta kun käyn puhumassa maailmalla hurjaa vauhtia etenevästä ja eksponentiaalisesti kasvavasta robotisaatiosta. Jos vastaan kyllä, minua syytetään negatiiviseksi dystopioiden maalaajaksi. Jos vastaan ei, minua pilkataan idealistiksi, joka ei näe realiteetteja.

Mutta. Molemmat ovat totta. Robotit vievät töitä, mutta ihmiset luovat uusia.

Martin Fordin esittää vision, jossa 70% maailman työikäisestä väestöstä on pysyvästi työttömänä robotisaation edetessä. Näin onkin, ellei

1) Robotisaatio loisi uudenlaisia töitä

2) Ihmiset keksisi uusia tapoja elättää itsensä ja luoda vaurautta robottien avulla

3) Elleivät yhteiskunnat uudistu vastaamaan robotisoituvan ympäristön, sosiaalisen ja fyysisen, vaatimuksia.

Vanhat vallanpitäjät ovat pudonneet jalustoiltaan ennenkin. Uusia teknologioita on tullut ennenkin. Ihmiset ovat olleet järisyttävien muutosten edessä ennenkin. Aina on elämä jatkunut ja aina on hyvinvointi lisääntynyt. Niin tulee käymään nytkin, mutta kuten aina muutokseen on sekä valmistauduttava että sopeuduttava. Lisäksi täytyy olla heitä, muutosagentteja, jotka aktiivisesti rakentavat muutosta ihmiskunnalla parhaaseen mahdolliseen suuntaan. Toivottavasti sinä olet yksi heistä.

Etelä-Korean informaatioministeriön mukaan robotiikan ja siihen liittyvä teknologian markkina ylittää 190 mrd vuonna 2020. Voidaan vain arvata, kuinka suuri on markkina joka saavutetaan kyseisen teknologian aikaansaamasta tuottavuuden lisäyksestä sekä uusista tuotteista ja konsepteista, joita robotisaation avulla tullaan luomaan.

Roboteista ja robotisaatiosta on tärkeää ajatella laatikon ulkopuolelle. Sinä, joka olet jo vuosikausia ollut tekemisissä teollisuusrobottien kanssa – katso kehitystä ja huomaa robottien kirjon päivittäinen laajentuminen. Kärjessä ovat palvelurobotit, suurta kasvua on myös maatalouden, liikenteen, puolustuksen, sairaaloiden, lääketieteen ja ympäristönhoidon roboteissa.

Robotiikan kehityksen johtotähtenä on keinoäly tai kognitiiviset systeemit tai neuroverkkoteknologia…. rakkaalla lapsella on monta nimeä. Robottien kyky oppia, kehittyä, tehdä johtopäätöksiä, muuntua… ja mitä kaikkea…. kehittyy myös valtavaa vauhtia. Löytääkseen paikkansa robotisoituvassa maailmassa ihmisen on panostettava oman itsensä kehittämiseen ja johtamiseen sekä luovan potentiaalinsa hyödyntämiseen.

TEM:n strategiajohtaja Antti Joensuu kirjoittaa, että meidän on tehtävä kaikkemme tasoittaaksemme robotisaation tietä, jotta olisimme dynaaminen kansakunta muiden edistyksellisten kansakuntien joukossa ja asemoituaksemme globaalisti sellaisten valtioiden joukkoon, jossa on hyvät toimintamahdollisuudet niin yrityksille kuin luoville yksilöillekin.

Eurooppalainen robottiviikko on foorumi, jossa robotisaatiosta keskustellaan eri näkökulmista. Suomessa ensi kertaa järjestettävä tapahtuma toivottaa kaikki tervetulleeksi rakentamaan tulevaisuutta, joka olisi hyvä kaikille!

Nokia valmisti robottikäsivarsia 1981-1991. Suomessakin on taustaa ja potentiaalia robottien valmistamiseen ja hyödyntämiseen.

Homevauriot: Ongelmia ei voi ratkaista toiminnalla, jolla ne on synnytetty

Vierasbloggaaja: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen

Eduskunnan tarkastusvaliokunta totesi syksyllä 2011:

”Huolimatta erilaisista toimenpiteistä ja panostuksesta kosteus- ja homevauriot eivät vaikuta vähentyneen. Päinvastoin tilanteen on arvioitu jopa pahenevan tulevaisuudessa”.

Jos mikään ei muutu, homekouluja tullaan korjaamaan toiminnalla, joka ne on synnyttänytkin.

Minkä pitäisi muuttua? Perussyyt ongelmiin ovat suureksi osaksi valtionhallinnon ja rakennusalan suhteissa. Aluksi pitäisi pohtia ympäristöministeriön asemaa rakennusalalla. Tarkastusvaliokunta kritisoi – suhteellisen suoraan – ympäristöministeriötä. Tuntuu tosi kummalliselta, että äärimmäisen teknistä ja pragmaattista elinkeinoalaa ohjaa, muun muassa määräyksin ja lain valmisteluin, ympäristöministeriö, jolla lähtökohtaisesti ei ole mitään tekemistä käytännön rakentamisen kanssa.

On syntynyt tilanne, jossa rakennusteollisuus ylivertaisella käytännön kokemuksella ja käytännön tiedolla ohjaa – siihen varsinaisesti pyrkimättä – ympäristöministeriötä. ”Ohjattava ohjaa ohjaajaa”, Helsingin Sanomat määritteli asian pääkirjoituksessaan 15.2.2013. Rakennusteollisuus ei itse tilanteen luomisessa ole ollut aktiivinen, se vain on syntynyt. Hankalaksi sen korjaamisen tekee, että ympäristöministeriö itse ei ole tilannetta riittävän hyvin tunnistanut. Se on joutunut turvautumaan näennäiseltä vaikuttavaan toimintaan, samoja asioita tuloksetta käsitteleviin projekteihin ja ohjelmiin.

Rakennusalan ongelmiin on toinenkin perussyy, johon suhteellisen nopeasti voi vaikuttaa. Se on perustutkimuksen vähäisyys rakennusalalla. Julkisesti rahoitettu tutkimus on alalta lähes täysin hävinnyt. Samalla on kadonnut myös tutkimuksen varmistama tieto. Rakentajilla, suunnittelijoilla, viranomaisilla, oikeuslaitoksella, kouluttajilla, tutkijoilla, tuotteiden kehittäjillä, kiinteistöistä vastaavilla ja – pahnan pohjimmaisina – yksityistalouksilla on käytettävissään vain liiketoimintalähtöistä tietoa. Jopa normien tapaiset ohjeet perustuvat pääasiassa kaupalliseen tietoon. Silti niitä pidetään virallisesti ohjaavina. Epäilyksiä on ammattipiireissä niiden luotettavuudesta, mikä puolestaan johtaa jatkuviin ristiriitoihin rakentamisen osapuolien välillä.

Vastuu ministeriöiden tehtävänjaosta ei ole ympäristöministeriön. Vastuu sekä siitä että riippumattoman tutkimuksen ylläpidosta kuuluu valtioneuvostolle ja tietenkin viime kädessä eduskunnalle. Kun nyt eduskunnassa yksimielisesti tunnistetaan ongelmien vakavuus, tilanne olisi suotuisa korjaaville aloitteille. Tällä hetkellä homekoulujen synnyttämä poliittinen – voisi sanoa innokkuus – on kuitenkin johtamassa ”kerralla kuntoon”-tapaiseen ajatteluun. Koska heti ei mikään muutu, se toteutuessaan johtaisi jatkuvaan ”pikkukorjausten” kierteeseen kaikkine seurauksineen. Lisäksi se irrottaisi homekoulut omaksi ongelmakentäkseen, josta saatu kokemus ja oppi syistä ja seurauksista ei helposti siirry muuhun rakennustoimintaan ja kiinteistönhoitoon. Esimerkiksi ilmanvaihtotekniikan osalta saatamme sortua ”yltiötekniikkaan”, joka tekee taloista ”kuin huippuunsa viritettyjä koneita, joissa pienikin virhe aiheuttaa ison vahingon”. Näin määrittelivät asian pääkaupunkiseudun rakennusvalvontavirastojen päälliköt. He ehdottivat – tuskastuneina ehkä tarkastustyönsä hankaluuteen – perustettavaksi rakentamisen ministeriötä tai vastaavaa hallintoa.

Valtionhallinnon muuttaminen kestää vuosia. Toisaalta homekoulujen, päiväkotien ja sairaaloiden kiireellisiä korjauksia on jatkettava ja aloitettava nykyisin keinoin. Mutta työhön pitäisi heti kytkeä tutkimuksellinen elementti. Siten vaurioiden syyt, seuraukset ja korjaaminen tulevat luotettavasti dokumentoiduiksi. Ilman sitä korjaaminen ei hyödytä kehitystä ja haittaa seuraavia korjauksia ja huoltoa. Luotettava dokumentointi on myös tuotteiden jatkokehityksen kulmakivi. Se luo myös pohjaa kovasti peräänkuulutetulle paremmalle ”asenteelle”.

Aalto-yliopisto, VTT ja TTY voisivat perustaa yhdessä rakennusteollisuuden kanssa pilottihankkeen, jossa tarkastettaisiin ja korjattaisiin 2-3 korjausuhan alla olevaa koulua. Helsinki, Espoon ja Vantaa voisivat nimetä kohteet, joiden korjaamisen ne joka tapauksessa aloittavat. Mutta tutkijoiden työ ei ole riippumatonta, jos sen rahoitus ei ole julkinen. Kysymys tässä ongelmien ratkaisemisen välivaiheessa ei ole isoista rahoista suhteessa kansantaloudelliseen hyötyyn.

Työ johtaisi korkeakoulujen yhteiseen julkaisuun, jota hyödyntävät alan tahot, niin tutkijat, kuin liiketoimintakin. Tietäen luotettavan dokumentoinnin valtavan tarpeen voi olla varma, että julkaisu ei jää kuntien hyllyille pölyttymään. Rakennusliikkeiden ja valmistajien käsissä se kuluu varmasti.

Hankkeelle ei saa olla esteenä rakennusteollisuuden vaikuttajan lausahdus ”rakennusala on tieteen parissa kuin norsu posliinikaupassa”. Muutama posliinikuppi saa särkyä näin merkittävän asian vuoksi. Myös tieteenteon on ankkuroiduttava konkretiasta tulevaan kokemukseen eli posliinin tilalla pitää olla tukevampaa tavaraa.

Onko Suomessa yhtenäisemmän ja tehokkaamman tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan tarve?

Kuten tiedämme, tutkimus- ja tuotekehityspanosten tarkoituksena on luoda kilpailukykyistä elinkeinotoimintaa Suomeen tulevaisuudessa. Suomessa tämän alan panostusten suuruus on tällä hetkellä 7 miljardia euroa vuodessa.

Voisimmeko saada enemmän kilpailukykyä ja tuloksia näistä mittavista TTI-panostuksista?

Kuvassa 1 on esitetty Tekesin näkemys Suomen innovaatiojärjestelmästä. Kuva tiivistää mainiolla tavalla työjaon ja strategiset missiot eri innovaatiojärjestelmän toimijoiden osalta. Kuvasta näemme, että Suomessa on siis 9 eri toimijatahoa edistämässä elinkeinoelämän kilpailukykyistä ja innovatiivista tulevaisuutta.

Kuva 1. Suomen innovaatiojärjestelmä (Lähde: Laakso 2013, s. 20, TEKES).

Jos arvioidaan tätä kuvaa 1 yrittäjien näkökulmasta, voi eräs käytännön ongelma monille yrittäjille olla se, että he eivät tiedä tarkalleen, kenen toimijatahonn puoleen heidän tulisi kääntyä halutessaan kehittää uusia ideoita ja toteuttaa omia tuote- ja palveluinnovaatioprosessejaan. Innovaatioiden kaupallistaminen on aina riskipitoista toimintaa. Yksittäisen PK-yrittäjän voi olla vaikea arvata, kenen strategiseen fokukseen (ks. horisontaalinen vaakatason nuoli kuvassa 1) mikin yksittäinen asia tai konkreettinen hankeidea kuuluu.

Esimerkiksi harva yrittäjä osaa ”tuosta vain” helposti määritellä, ovatko he edistämässä inkrementaalisia vai kenties radikaaleja innovaatioita? Nämä käsitteet eivät ole kaikille ihan ”tuttuja juttuja”. Jopa innovaatioalan ammattilaisille voi olla joskus vaikeaa arvioida, johtaako jokin idea joskus kenties radikaaliin innovaatioon vai ei. Seredipisyys ja yllättävät sattumat voivat vaikuttaa siihen, mistä ideasta lopulta tulee radikaali innovaatio. Tämä asia tiedetään hyvin innovaatiotutkimuksen tulosten arvioinnin kautta.

Harva yritäjä osaa arvata, onko heidän hankkeensa yrityskohtaista tuotekehitystä vai kenties kuuluuko se johonkin yhteisohjelman piirissä tehtävään kokonaisuuteen? Valitettavan usein yksittäinen PK-yrittäjä kuuleekin vastauksen: tämä asia ei kuulu meidän organisaatiomme strategiseen fokukseen! Tällaisen vastauksen saaminen voi olla erittäin turhauttavaa yksittäisille yrittäjille. Mielestäni jokaisen innovaaatioalan toimijan (ks. kuva 1) tulisi kyetä vastaamaan selkeästi yksittäiselle yrittäjälle tai keksijälle, kenen strategiseen fokukseen mikin innovaatioasia liittyy.

Sinänsä tämä kuva 1 on erinomainen ”tiekartta” yrittäjille ja muillekin yhteiskunnan sidosryhmille. Tässä mielessä Tekes on tehnyt hyvän palveluksen ja työn piirtäessään selkeän kuvan Suomen innovaatiojärjestelmästä. Soisikin, että tämä kuva leviäisi laajemminkin tiedoksi yrittäjille. Tämä kuva helpottaa kaikkien elinkeinoelämän ja TTI -toimijoiden keskinäistä yhteistyötä.

Olisi siis hyvä yhtenäistää Suomen TTI-politiikkaa. Tärkeää olisi selkeästi sopia, mitä kukin edistää euroillaan omalla ”tontillaan”. Viestintä ja tiedottaminen ovat tärkeitä asioita, joita ei saa laiminlyödä innovaatiojohtamisen yhteydessä. Yrittäjille on tärkeää kertoa ja neuvoa, miten he voivat tehokkaasti edetä ideoidensa kanssa. Myös eri toimijoiden on hyvä tiedostaa oma selkeä vastuualueensa ja ohjata tarvittaessa asiakas oikeaan osoitteeseen. Tiedämme, että ns. ”Fast Company” – ajattelu on yhä keskeisemmässä asemassa globaalissa kilpailussa. Arvuuttelu siitä, kenen strategiseen fokukseen mikin hankeidea liittyy, ei ole omiaan edistämään maamme kilpailukykyistä tulevaisuutta.

Suomen innovaatiojärjestelmä on perusteiltaan hyvä, mutta sitä voidaan vielä parantaa. Osaamispullonkauloja on syytä tunnistaa ja eliminoida ne. Paremmalla yhteistyöllä ne voidaan ainakin osaksi eliminoida. Suomessa ei ole varaa hukata yhtään hyvää liikeideaa tai innovaatiota.

Seitsemästä miljardista panostetusta eurosta tulee saada irti tulevaisuudessa enemmän vaurautta, liikevaihtoa ja työpaikkoja. Tätä mieltä oli myös komissaari Olli Rehn, joka ihmetteli, että Suomi oli vasta 15. sijalla EU-27 –innovaatiovertailussa, kun eri maiden kykyä tuottaa tehokkaasti innovaatioita arvioitiin. Näin on – huolimatta mittavista kansallista innovaatiopanostuksista.

Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti (Turun kauppakorkeakoulun yliopisto)

Lisätietoa:
Laakso, Sami (2013) Huomisen hyvinvointia rakentamassa. Visio 2:2013, s. 20-22.

Robotisoitunut tulevaisuus. Nyt.

Sosiaalista mediaa seuratessa saa havaita, että yhä useampi on oivaltanut suuren muutoksen olevan käynnissä. Ja moni on ilmaissut huolensa Suomen tilanteesta – kriisistä kirjoittaa myös Paavo Rautio Hesarin pääkirjoituksessa. Käynnissä on luova tuho, jossa vanha saa tehdä tilaa uudelle ja joka johtaa kaiken robotisoitumiseen.

On haastavaa ymmärtää mistä robotisaatiossa on kyse. Monilla on mielessä SciFi kirjallisuuden visiot, toiset taas näkevät vain teollisuusrobottien toistoon väsymättömät käsivarret. Toiset taas ovat sitä mieltä, että robotit eivät ole se merkittävä juttu, vaan digitalisaatio, it ja ict ovat tarinan pääotsikot.

Mutta ei. Maailma on muuttumassa. Robotisaatio ei ole enää pelkkä tulevaisuuden visio tai SciFi kirjallisuuden utopia. Kehitys on käynnissä tässä ja nyt. Siitä kertovat päivittäin esiin tulevat uudet innovaatiot, joista osa on jo toisella kierroksella 2.0 vaiheessa. Siitä kertovat valtioiden robottistrategiat ja suuret investoinnit robotisaatioon. Esimerkiksi kaakkois Kiinan robottialue on esimerkki tällaisesta jätti-investoinnista.

Mikä on uutta verrattuna entiseen?

Karkeasti sanottuna: ennen robotti teki ihmisen sille määräämiä ja ohjelmoimia hommia – nykyisin robotti on silta materiaalisen ja digitaalisen maailman välillä.

Ajatellaan vaikkapa tyhjää jääkaappia. Ennen internettiä ihminen luki tarjoukset lehdestä, meni kauppaan ja osti kylmään kaappiinsa täytettä. Internet aikakaudella tiedon hankinta ja tilaukset sujuvat netistä, vaikkapa kännykän kautta ja kaupan toimituspalvelu voi tuoda tavarat kotiin. Toimija on ihminen.

Robotisaation aikakaudella ihmisen rinnalle toimijaksi nousee robotti. Robotti toteaa jääkaapin tilan. Se tunnistaa ihmisen terveydentilan ja muistaa hänen mieltymyksensä. Se on jatkuvasti tietoinen ruokailun uusista terveysvaikutus- ja muista trendeistä. Se tietää, mistä saa tuoreinta, edullisinta ja parasta. Robotti hoitaa sopivan määrän juuri oikeita tuotteita jääkaappiin, se valmistaa ruuat ja jos olet sairas, se syöttää sinut. Lopuksi se siivoaa ja pesee astiat.

Robotti käyttää hyväkseen big dataa mitä sinä et milloinkaan pystyisi hyödyntämään. Sinä pystyt katsomaan ruokareseptit parista kolmesta reseptipaikasta, robotti käy sekunnissa läpi kaikki digitalisoidut reseptit ja tekee niistä oman kombinaation – juuri sinulle sopivimman. Tai sitten se rakentaa täysin uuden sinun hyvinvointiasi rakentavan reseptin, jossa on terveyttä, umamia ja estetiikkaa.

Robotisaation aikakaudella kauppa on muuttunut sensoriteknologiaa hyödyntäväksi ambient intelligence ympäristöksi, jolloin robotin on helppo täyttää kärrynsä. Näitäkin innovaatioita on jo olemassa. Jossain vaiheessa robottijakeluauto tuo ostokset suoraan kotiin.

Kaikki mikä voidaan robotisoida robotisoidaan.

Merkit maailmalla ovat selvät. Robottien määrä, laatu ja käyttökohteiden moninaisuus ovat huimassa kasvussa. Robotti korvaa ihmisen jopa korkeaa osaamista vaativissa ja monimutkaisissa töissä, puhumattakaan siitä, että robotti suoriutuu tehtävistä, joihin ihminen ei kykene – esimerkiksi vaaralliset pelastus ja puhdistustehtävät. Robotti tekee myös tietokoneesta historiaa – mullistus on suurempi kuin osaamme täällä pohjan perukoilla käsittää.

Siksi on syytä alkaa valmistautua – aikaa ei ole hukattavaksi. Tässä kaavio Hollannin robottistrategiasta, se osoittaa miten valtava kasvu on käynnissä.

Hollannin robottistrategiasta käy ilmi kuinka suuresta kehityksestä on kyse.

Kyseessä on myös liiketoimintamahdollisuus, johon pitää tarttua – teollisuus ei ole enää halvimman työvoiman perässä, se menee sinne, missä on parhaat robotit.

Suomessa on tilaa ja päivityskelpoista osaamista, jotta voisimme nopeassa tahdissa päästä muiden maiden kantaan robotisaatiokehityksessä. On vain uskallettava ottaa rohkeita harppauksia ja investoitava, että nämä teknologiat todella saadaan käyttöön ja muutettua yritystoiminnaksi, tuotteiksi, tuottavuudeksi ja kannattavaksi vienniksi. Sillä ne ovat ainoat lääkkeet heikossa hapessa köhivälle kilpailukyvyllemme.

Aineistoa:

Minkälainen on robotisoitunut tulevaisuus? Siihen voidaan vaikuttaa monella tavalla. Allekirjoittaneen ja dos. Jari Kaivo-ojan kirja BohoBusiness kertoo vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista rakentaa inhimillinen tulevaisuus robotisoituvassa maailmassa.

Illah Nourbakshsh Robot Futures

Robotit ovat silta materiaalisen ja fyysinen maailman välillä

Hollannin robottistrategia PDF

USA:n robottistrategia PDF

Robotiikka ei ole enää Science Fiction vaan Science Fact http://indiafuturesociety.org/maintaining-physical-continuity-while-achieving-digital-immortality/

Suomi tarvitsee pikaisesti uuden investointistrategian

Suomi tarvitsee selkeän, ajantasalla olevan ja kilpailukykyisen investointistrategian. Asialla on kiire. Uuden strategian tulee tähdätä kustannustehokkuuteen sekä täysin uusien elinkeinoalojen synnyttämiseen ja kehittämiseen. Lisäksi tarvitaan myös ammattilaisten tekemiä uskottavia investointi- ja vertailulaskelmia, joita valtion investointien osalta ei ole liikaa paljon julkisuudessa.

Onko Suomella mahdollisuutta palata investointivetoiseen kasvuun? 1990-luvulla aikaisemmin laiskaksi nähdyn pääoman käyttö tehostui, mikä sinänsä oli positiivinen kehitysprosessi. Mutta investoinnit koneisiin ja laitteisiin ovat 2000-luvulla olleet selvästi alemmalla tasolla kuin useimmissa muissa relevanteissa kilpailijamaissa. Toisaalta Suomessa rakennusinvestoinnit ovat suhteellisen suuria – tosin isojen rakennusinvestointien laadullisesta ja taloudellisesta kestävyydestä käydään vakavaa keskustelua.

Aineettomat investoinnit ovat tulleet merkittäviksi kasvun lähteiksi kaikissa kehittyneissä maissa. Niin myös Suomessa.

Finanssi- ja talouskriisin aikana koko Suomen kansantalouden investointiaste on alentunut samaan tapaan kuin muissa kehittyneissä maissa. Suomen viime vuosien investointikehitykseen liittyy muutamia tärkeitä ja olennaisia erityispiirteitä. Talouskriisin aikana vuosina 2008-2010 teollisuuden kiinteät investoinnit alenivat Suomessa lähes 40 % eli tuntuvasti enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Tämä investointistrategia ei lupaa hyvää Suomen tulevaisuudelle ja talouden kehitykselle.

Olemme jääneet huomattavasti jälkeen yleisestä eurooppalaisesta investointikehityksestä. Tällaisen strategian pohjalta ei ole syytä olettaa, että työllisyys paranisi merkittävästi ja Suomen vienti lähtisi vahvasti vetämään. Silti moni maamme johtava poliitikko luulee ja uskoo näin tapahtuvan. Toiveajattelu onkin korvannut Suomessa rationaalisen talousajattelun.

Suomessa investointiaste eli kiinteiden investointien suhde bruttokansantuotteeseen aleni 1990-luvun alussa kansainvälisesti korkealta tasolta muun Länsi-Euroopan tasolle. Keskeinen syy investointien alenevaan trendiin oli kansantalouden avautuminen ja kansainvälisen kilpailun lisääntyminen. On arvioitu, että 90-luvun aikana Suomi siirtyi investointivetoisesta kasvusta innovaatiovetoiseen kasvuun. On kuitenkin virhearvio olettaa että innovaatiovetoisessa kasvussa ei tarvittaisi investointeja.

Erityisesti teknologia- ja kehitysinvestoinnit ovat olleet Suomessa korkealla tasolla, mutta nyt myös niiden kasvu on pysähtynyt. Johtuen yksipuolisesta investointistrategiasta Suomen tuleva kehitys riippuu pitkälti ICT-sektorin t&k -toiminnan muutoksista, koska ICT-sektorin t&k -menot ovat olleet selvästi yli puolet kaikista Suomen kaikista t&k -menoista. Voidaan väittää, että Nokia-huuma sekoitti Suomen elinkeinoelämän ja teollisuuden monipuolisen kehittämisen. Se pilasi myös riskitietoisen investointistrategian toteutuksen Suomen osalta. Nyt kun Nokia on selvästi heikentynyt, ovat uudet alat kuten peliteollisuus saaneet tilaa kehittyä.

Suomen tulevaisuus riippuu investoinneista vaikka nyt onkin siirrytty innovaatiovetoiseen kehitysvaiheeseen. Voisi olla syytä pohtia, tulisiko t&k -investointeja hajauttaa eri elinkeinoaloille ja pyrkiä tietoisemmin monipuolisempaan elinkeinorakenteeseen. Yleensä ajatellaan niin, että monipuolinen elinkeinorakenne helpottaa kansantaloutta selviytymään paremmin eri suhdannevaiheista. Nyt Suomessa on panostettu korostetusti ICT-sektoriin. Investointistrategia vaikuttaa kovin yksipuoliselta.

Kuten hyvin tiedetään, riskejä voidaan hallita paremmin jos investointeja voidaan kohdentaa useampiin kohteisiin. Munia ei ehkä kannattaisi sijoittaa samaan koriin – kuten vanha sijoitusneuvo kuuluu. Tätä neuvoa ei ole Suomessa noudatettu erityisen hyvin. Se on eräs syy nykyiseen huolestuttavaan tilanteeseen.

Historian kehityksen pohjalta Suomella on ollut aina jokin isompi veturiklusteri, joka on ollut vetovastuussa kansantalouden kärjessä. Metsäklusteri, metalliklusteri ja viimeksi ITC/Nokia -klusteri ovat seuranneet toinen toistaan veturiklustereina.

Eräs järkevä tapa monipuolistaa suomalaista elinkeinoelämää olisi laajentaa investointeja sellaisille alueille missä voimme rationaalisesti olettaa syntyvän tuottavuus- ja tehokkuushyötyjä. Sellainen elinkeinoelämän alue on erityisesti robotisaatio teollisuudessa sekä hoito- ja palvelutuotannossa. Jos Suomen hallitusta aidosti kiinnostaisi kestävyysvajeen umpeen kurominen, se olisi jo viisi vuotta sitten tehnyt Suomelle määrätietoisen ja tuottavuuslähtöisen robotisaatiostrategian ja investoinnut robotisaation edistämiseen.

Monissa maissa, kuten Etelä-Koreassa, Japanissa, Hollannissa ja USA:ssa on tehty kansallinen robotisaatiostrategia. Etelä-Korean hallitus käynnisti strategian tekemisen kuusi vuotta sitten robotisaation eettisellä pohdinnalla. Voidaan hyvin sanoa, että Suomi on nyt kuusi vuotta Etelä-Koreaa jäljessä. Välimatkan yhteenkurominen on syytä aloittaa välittömästi, aikaa ei ole hukattavana. On tärkeää ymmärtää, että robotti ei enää ole pelkästään ohjelmoitava, yksinkertaisia tehtäviä toimittava, laite. Kyse on älykkäistä konsepteista, teknologisesta kokonaisuudesta, joka selviytyy monimutkaisista, osaamista ja oppimista vaativista tehtävistä.

Hollannin robottistrategiasta käy ilmi kuinka suuresta kehityksestä on kyse.

Investointistrategiassa tulee huomioda myös kasvavat markkinat BRICSA -maissa. Emme kykene kilpailemaan nykyisillä kustannusrakenteilla näiden maiden kanssa ilman merkittäviä rakenteellisia uudistuksia, kuten julkishallinnon kunta-alan radikaalia uudistamista. On myös kiinnitettävä huomiota maahanmuuttopolitiikkaan ja turhan sääntelyn purkamiseen. Päättäjien on syytä kuunnella yrittäjiä entistä herkemmällä korvalla.

Investointistrategian tulisi olla myös alueellisesti harkittu ja tasapainoinen. Jos kuntien toimintaa tehostetaan, sieltä vapautuvat ihmiset olisi saatava tuottaviin töihin yksityiselle sektorille. Se edellyttää aivan erilaista elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaa kuin on viime vuosina nähty. Voidaan jopa väittää, ettei tulevat kuntauudistukset tule onnistumaan ilman uudenlaista public-private -investointistrategiaa. Ei ole nimittäin järkevää saneerata ihmisiä kilvan kortistoon ilman että uusia työllisyysmahdollisuuksia on tarjolla. Sellaisella strategialla ei kansantalouden kestävyysvajetta korjata.

Yksi ryhmä, jota Suomella ei ole varaa menettää on tällä hetkellä ahdingossa olevat yrittäjät. 90-luvun kokonaisen yrittäjäsukupolven kadottaminen ei saa toistua. Samoin kuin julkishallinnosta vapautuvat työntekijät myös taloudellisten vaikeuksien kautta yrityksensä menettävät on tärkeää saada nopeasti uuden yrittämisen ja elinkeinotoiminnan pariin.

Helsingissä 7.7.2013

Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja

Maailman kasvunäkymät 2013-2014: Toiveet, realiteetit ja riskit

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on julkaissut huhtikuussa 2013 uuden katsauksensa maailmantaloudesta. Raportin teemaotsikkona on: ”Toiveet, realiteetit ja riskit”. On mielenkiintoista tutustua raportin sisältöön ja peilailla sitä Suomessa käytävään talouskeskusteluun.’

Tällä hetkellä maailmantaloudessa pärjäävät kohtuullisen hyvin BRICSA -maat ja kehittyvät taloudet. Kehittyvien talouksien talouskasvu on tällä hetkellä 5,3 %:n luokkaa. Pidemmän aikavälin perusskenaarioissa arvioidaan BRICSA -maiden kasvuksi 6-7 prosenttia. Vuonna 2014 näiden maiden kasvuksi arvioidaan 5,7 %. %. Japanin talouskasvu on positiivista, mutta yltää vain 1,6 %:n tasolle vuonna 2013. Myös monissa kehittyvissä talouksissa kasvu ei ole saavuttanut ennen talouslamaa ollutta tasoa.

Tällaisista BRICSA -maiden kasvuluvuista voidaan Euroopassa ja Suomessa vain haaveilla. Kuluvana vuonna edes Saksa ei pääse 1 %:n kasvuun. IMF:n ennuste vuonna 2013 Saksalle on 1,9 %. Euroopassa Ranskan talouskasvu tullee olemaan vuonna 2013 negatiivinen. Pidemmällä aikavälillä euroalueen kasvu asettunee 1,5-2 %:n tasolle. Euroopan reuna-alueilla kasvu on heikompaa. Suomen talouskasvun IMF arvioi vuonna 2013 olevan 0,5 % ja vuonna 2013 1,2 %. Ruotsin talouskasvuksi IMF arvioi vuonna 2013 1 % ja vuonna 2014 2,2 %. Ruotsin talouskasvu on huomattavasti vankemmalla pohjalla kuin Suomen. Ruotsissa talouslamasta on selvitty huomattavasti paremmin kuin Suomessa. Lamavuonna 2012 Suomen talouskasvu oli -0,2 %, kun Ruotsissa talouskasvu oli positiivista: 1,2 %.

Koko maailman talouskasvu vuonna 2013 asettuu 3 ¼ %:n tasolle. Ensi vuonna 2014 talouskasvuksi IMF arvioi 4 %. Positiivinen uutinen on se, että maailman finanssimarkkinoiden vakaus on parantunut Global Financial Stability –raportin (GFSR) mukaan. Tämä kehitystendenssi antaa vakaampaa pohjaa tulevalle kasvulle. Yhdysvalloissa arvioidaan päästävän vuonna 2013 jopa 2%:n talouskasvuun. IMF:n ennuste Yhdysvalloille on 1,9%.

Yhdysvalloissa kotimarkkinoiden kysyntä on jo hyvää, toisin kuin Euroopassa, jossa kotimarkkinoiden kysyntä on heikkoa tai jopa heikkenevää. Riskitekijöinä maailmantalouden elpymiselle ovat mm. energian hinta ja mahdolliset laajentuvat poliittiset konfliktit. Tästä syystä johtuen emme voi olla täysin varmoja, että Eurooppa irtautuu lamasta vuonna 2014. Myöskään Yhdysvaltojen ja Japanin finanssitaloudelliset ongelmat eivät ole täysin ratkaistuja. Ongelmia voi ilmaantua ilman poliittisten päättäjien jatkuvaa seurantaa ja valppautta.

Euroopan Unionin eräs keskeinen tausta-ajatus on ollut se, että Euroopan keskusvallat auttavat perifeerisiä maita talouskasvuun. Nyt tämä ajatus ei toimi. Italiassa ja Espanjassa on tehty isoja saneerauksia ja rationalisointeja.

Sisäinen deflaatio on tosiasia monissa euroalueen maissa. Tämä parantaa asteittain Euroopan kilpailukykyä, mutta prosessi on kivulias ja varsin hidas. Euroopan ulkopuolinen vienti ei ole vielä tarpeeksi voimakasta. Euroopan talouskasvuksi IMF arvioi vuonna 2013 0,3 % ja vuonna 2014 vain 1,5%. Ns. euroalueella talouskasvu on tänä vuonna negatiivinen, -0,3.

Kirjallisuutta:

EK: Talouskasvun viivelähtöä odotetaan yhä. EK 16.5.2013. http://www.ek.fi/ek/fi/suhdanteet_ym/talouskasvun_viivelahtoa_yha_odotetaan-10866
International Monetary Fund (2013) World Economic Outlook. Hopes, Realities and Risk. Washington, D.C.
Verkkosivut: http://www.imf.org/external/pubs/ft/weo/2013/01/pdf/text.pdf
McKinsey&Company (2007) Suomen talous: Saavutukset, haasteet ja prioriteetit. Verkkosivut: http://www.mckinsey.com/locations/Helsinki/our_work/~/media/Reports/Helsinki/Suomen%20talous%20%20%20Saavutukset%20%20haasteet%20ja%20prioriteetit.ashx
Rikkaat rikastuvat – Sixten Korkman: “Täytyy vain kestää”, Demari 1.3.2013. Verkkosivut: http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/5499-rikkaat-rikastuvat-sixten-korkman-qtaytyy-vain-kestaaq

Lausunto valtiovarainlautakunnalle robotisaation vaikutuksista

Allekirjoittanut esitteli robotisaation vaikutuksia Eduskunnan Valtionvarainlautakunnan työ- ja elinkeinojaostolle 8.5.2013

Robotisaatio ja sen vaikutukset yhteiskunnassa

Taustaa

Robotisaatio on ilmiö, joka ei käsitä pelkästään yksittäisiä automaattisia laitteita, vaan yhä enenevässä määrin älykkäitä ja oppivia järjestelmiä, jotka kykenevät mitä moninaisempien tehtävien suorittamiseen.

Alan suurin kasvu on lähivuosina palveluroboteissa, mutta päivittäin voimme lukea uusista innovaatioista mm. lääke-, hoiva-, puolustus-, opetus- ja robottien osalta. On merkille pantavaa, että arvostetussa Thomas Edison innovaatiokilpailussa 17 palkintoa myönnettiin robotti-innovaatioille.Tämä on vahva signaali robotisaation voimakkaasta etenemisestä.

Erilaiset laitteet robotisoituvat vähitellen. Esimerkiksi autot ja 3D printterit robotisoituvat vaihe vaiheelta. Toisin sanoen niiden kyvykkyys toimia automaattisesti lisääntyy. Jatkossa robotit ja robotisoituvat laitteet ja järjestelmät keräävät autonomisesti tietoa aistiensa eli sensoreiden kautta ja ne ovat myös yhteydessä toisiinsa omassa verkostossaan. Robottien ”internet” Rapuyuta on osa EU:n rahoittamaa RoboEarth hanketta.

Suurin vallankumous on sensoriteknologiaa voimakkaasti hyödyntävä Ambient Intelligence joka muuttaa robotisaation paradigmaa siten, että robotit tekevät johtopäätöksiä ja aloitteita big datasta koostamansa tiedon pohjalta. Tähän saakka aloite teknologian toiminnalle on ollut ihmisellä. Ambient Intelligence sisältyy mm. Philips yhtiön päästrategiaan.

Robotisaation vaikutukset yhteiskuntaan

Robotisaation vaikutukset tulevat ulottumaan kaikkiin yhteiskuntiin, yrityksiin ja ihmisiin. Tarkastelen tässä lyhyesti kolmea aluetta, joita pidän tärkeimpinä: Työ, yhteiskunnan tulonmuodostus ja lainsäädäntö.

Työ

Suurin, jopa vallankumouksellinen muutos liittyy työhön. Robotit korvaavat paitsi yksinkertaiset työt mutta yhä enenevässä määrin myös korkeaa koulutusta vaativia tietotöitä. Taiwanilainen maailman suurin kokoonpanotehdas FoxConn korvaa lähivuosina työntekijänsä miljoonalla robotilla. Keinoäly, joka korvaa esimerkiksi lakimiehiä on jo kehitetty. Opetus voidaan hoitaa teknologian avulla ja robottiavusteisuus mahdollistaa vanhusten ja sairaiden elämisen kotona. Sairaanhoitajarobotit tulevat terveydenhoidon avuksi.

Kansainvälisen robottiyhdistyksen IFR:n puheenjohtaja Sakakibara toteaa, että viiden seuraavan vuoden aikana robotisaatio työllistää ihmisiä (siellä missä robotisaatiota kehitetään), mutta sen jälkeen robotit kykenevät rakentamaan ja ohjelmoimaan itse itseään.

Yhdysvaltalaisen teknologia-asiantuntijan Martin Fordin näkemyksen mukaan 50-70 % maailman työikäisestä väestöstä jää pysyvästi työttömäksi.

Yhteiskunnan tulonmuodostus

Jos ihmiset ovat työttöminä, niin miten yhteiskunta saa tulonsa? Miten robottien tuottama vauraus jaetaan? Mikä on yhteiskunnan tai valtion rooli? Jos tulonjako onnistuu ja kansalaiset nauttivat esimerkiksi jonkinlaista kansalaispalkkaa, niin mitä ihmiset tekevät ja onko heillä mahdollisuutta kuluttamiseen? Nämä ovat yhteiskunnan kannalta äärimmäisen tärkeitä kysymyksiä, joihin tuskin on helppoja vastauksia.

Lainsäädäntö

Lainsäädännön muutoksia tulisi edeltää vahva eettinen pohdinta; mitä roboteilta halutaan, mitä ne saavat tehdä ja mikä niiden rooli on yhteiskunnassa.

Lainsäädännön uudistuksia tarvitaan, sillä robotit ulottuvat hyvin intiimisti ihmistä lähelle. Vaikkapa nanorobotit, jotka taistelevat esimerkiksi syöpäkasvaimia vastaan ihmisen sisällä. Tai hoivarobotit, jotka suorittavat päivittäisiä hoitotoimenpiteitä ihmisille. Mitä lainsäädäntöä tämä vaatii? Jos robotti on yhteydessä internetiin, niin miten se saa kerätä ja välittää tietoa ihmisestä?

3D ja 4D printtaus ja skannaus vaikuttavat tekijänoikeuksiin. Vastuukysymykset robottiautojen osalta sekä vastuukysymykset robottien osalta ylipäätään.

Emme ehkä osaa vielä pohtia kaikkia robotisaation edellyttämiä lainsäädännön uudistuksia, mutta keskustelu olisi syytä käynnistää pikaisesti.

Robotisaatio Suomessa

Suomessa on jääty jonkinlaiseen jälkijunaan robotisaation osalta. Meillä on uskottu, että digitalisaatio ja ICT ovat ne alueet, joille kansallinen kilpailukyky perustuu. Robotisaatio on kuitenkin ilmiö, joka toimijana hyödyntää noita kahta teknologian osa-aluetta. Siinä mielessä ICT:ta ja digitalisaatiota ei kannattaisi käsitellä ilman robotisaatiota. EU:n ICT raportissa robotisaatio onkin huomioitu toisin kuin Suomen ICT raportissa.

Robotit pystyvät jatkossa myös itse digitoimaan sensoreiden kautta saamansa tiedon. Vahvassa kehityksessä on myös puheentunnistus, jonka käsittelyssä auttaa kehittyvät neuroverkkoteknologiat. Maaginen viisi vuotta tulee esille myös IBM:n ennakoinnissa. IBM on ilmoittanut, että heidän robottinsa kykenee viiden vuoden kuluttua aistimaan kuin ihminen.

EU:ssa on kiinnitetty huomiota esittämiini asioihin. Näkisin kuitenkin, että Suomen tulisi mahdollisimman nopeasti tarttua sekä tässä paperissa esitettyihin haasteisiin että robotisaation tarjoamiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Vaikka ilmiö on jo varsin suuri maailmalla niin peliä ei ole vielä menetetty. Suomalainen teknologiaosaaminen tarjoaa valmiudet kehittää maastamme yksi robotisaation globaaleista huippukeskuksista. Ehkä yhteistyössä Ruotsin kanssa, jossa robotti-innovaatiokeskus Robotdalen on toiminut jo seitsemän vuotta.

Omalta osaltani edistän robotisaatiota kansallisen robottiviikon avulla yhdessä TEM:n strategiajohtaja Antti Joensuun kanssa. Robottiviikko on osa EU Robotics Weekia ja järjestetään aloitteestani ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Robottiviikon tarkoitus on edistää tietoisuutta robotisaatiosta, sen vaikutuksista ja elinkeinoelämän mahdollisuuksista. Kunnianhimoisena tavoitteena olisi saada suuri kansainvälinen RobottiShow Suomeen muutaman vuoden sisällä sekä liittyä kansainväliseen robottiyhdistykseen IFR:aan. Tämän vuoden robottishown järjestää Kiina, joka on jo ilmoittanut aikovansa robotisaation ykköseksi maailmassa.

EU panostaa voimakkaasti palvelurobotteihin ja mm. Ranska on jo ennättänyt ilmoittaa aikovansa palvelurobottien ykköseksi. Suomen robottikenttä on hajanainen, mutta kaikeksi onneksi paljon on tekeillä. Suosittelen pikaisesti robotisaatioon keskittyvän tehokkaan työryhmän perustamista. Ryhmän tarkoitus olisi raportin lisäksi tuottaa konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, miten välimatka muihin maihin kurotaan umpeen ja minkälainen fokus Suomen robottistrategialla voisi olla.

Ehkä joskus kauempana tulevaisuudessa, mahdollisesti vuonna 2030 roboteilla on merkittävä osuus maailman energiatuotannossa ja –organisoinnissa. Yhdysvalloissa on tekeillä Enernet, sähkölaitteiden internet. Kun se ja robottien verkosto toimivat yhdessä big dataa hyödyntäen, maailman energiaongelmat saattavat ratketa yllättävällä tavalla.

Lisäys (ei ollut mukana lausunnossa): video, joka kannattaa ehdottomasti katsoa. Kertoo siitä, missä mennään jo vuoden aikana.

Helsingissä 8.5.2013

Cristina Andersson
Tietokirjailija ja kansallisen robottiviikon koordinaattori

cristina.andersson@develor.fi
puh: 0400-633190

Linkkejä:

EU:n ICT raportti: http://cordis.europa.eu/fp7/ict/istag/documents/ict-research-and-innovation-final-72pp.pdf

Rapuyuta: http://rapyuta.org/rapyuta-the-roboearth-cloud-engine

Thomas Edison kilpailu: http://robohub.org/eight-robotic-innovations-among-2013-edison-award-winners/?goback=.anp_135028_1367769499806_1

Kansainvälinen robottiyhdistys: www.ifr.org

Parin vuoden takainen esitys teollisuus- ja palvelurobottien kehityksestä http://www.slideshare.net/bizresonance/robotique-industrielle-et-de-service-europe-aout-2011-8839337

Syöpää vastaan taistelevista nanoroboteista: http://www.guardian.co.uk/artanddesign/architecture-design-blog/2013/apr/10/4d-printing-cancer-nano-robots

Robotdalen: www.robotdalen.se

Enernet: http://business.tim com/2013/03/28/smart-power/

Blogikirjoitus “pelko pois, robotisaatio on mahdollisuus” https://intellectualtransitzone.wordpress.com/2013/03/09/pelko-pois-robotisaatio-on-mahdollisuus/

Robotisaation edut ja haasteet

Robotisaation eräänä keskeisenä lähtökohtana on kautta historian ollut imitointi. Robottien rakentamisen kautta ihmiset ovat pyrkineet imitioimaan ihmisen toimintoja – sekä fyysisellä että henkisellä tasolla. Ihmiset ovat toki myös rakentaneet robotteja, jotka ovat imitoineet eläimiä ja muita ekosysteemien osia. Mitä monimutkaisempia olioita ja toimintoja on haluttu imitoida, sitä kehittyneemmiksi robotit ovat muodostuneet. Voidaan sanoa, että robotit peilailevat ihmisen omaa evoluutiota. Jos siis joku kritisoi innokkaasti robotisaatiota, hän samalla kritisoi ihmisen omaa evoluutiota tai luomakunnan ja eri ekosysteemien evoluutiota.

Robottien kehitteleminen ei ole ollut koskaan täysin pyyteetöntä toimintaa ihmisotuksilta. Motiivina robottien rakentamiselle on yleensä ollut taloudellisen tehokkuuden, tuottavuuden tai vaivattomuuden tavoittelu. Laiskuus on ollut yllättävän merkittävä motivaatiotekijä monelle idealle ja tästä motivaatiotekijästä lähteneelle innovaatioille. Eräs robotisaation kiistaton etu onkin auttaa laiskoja ihmisiä välttelemään raskasta ja ikävää työtä. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka pitävät ihmisen velvollisuutena raskaan työn tekemisen. Heistä robotisaatiolla ei voi juurikaan olla hyötyjä, koska robotisaation myötä kaikenlainen joutenolo ja velttoilu näyttää lisääntyvän. Puhuupa maamme presidentti oleiluyhteiskunnasta.

Kuten toimme Cristina Anderssonin kanssa kirjoittamassamme kirjassamme BohoBusiness esiin, voimme tunnistaa yhteiskunnassa kaksi erilaista robotisaatiostrategiaa: substituutiostrategian ja komplementaarisuusstrategian. Substituutiostrategiassa yhteiskunnan keskeiset päättäjät pääsääntöisesti korvaavat ihmistyötä roboteilla ja automaatiolla. Komplementaarisuusstrategiassa yhteiskunnan päättäjät kehittävät robotteja ja automaatioteknologiaa ihmisen kumppaniksi ja ihmistä täydentäväksi osaksi. Ehdotimme kirjassamme, että olisi suotavaa painottaa komplementaarisuusstrategiaa. Voimme todeta, että nämä kaksi eri strategiaa johtavat tyystin erilaisiin yhteiskunnallisiin lopputuloksiin.

Jos painotamme päätöksenteossa halua korvat ihmistyötä roboteilla ja automaatiolla, seurauksena on työllisyyden väheneminen ja monien ammattien ja työkuvien häviäminen. Eittämättä tuottavuus ja tehokkuus voivat lisääntyä, mutta ei välttämättä koko talouden tasolla, kun kaikenlainen syrjäytyminen ja sosiaaliset ongelmat lisääntyvät työttömyyden lisääntymisen myötä. Edut robotisaatiosta kanavoituvat robottien omistajille ja sellaisille yrityksille, joilla on varaa investoida robotisaatioon ja automatisaatioon. Myös tällaisten yritysten omistajat hyötyvät tämän suuntaisesta robotisaatiosta. Meistä jokainen on voinut todeta pörssikurssien nousevan kun yritykset ilmoittavat työpaikkojen vähentämisestä.

Toisen esittämämme robotisaatiostrategian seuraamukset ovat erilaiset. Sen mukaisesti toimittaessa ihmisen työ helpottuu ja tehostuu yhteistyössä robottien kanssa. Ihmiset voivat edelleen tehdä mielekästä työtä, mutta miellyttävämmin ja tehokkaammin. Myös työn tuottavuus ja yleinen tuotannon tehokkuus voivat kohota. Robotisaation hyödyt eivät lankea tämän strategian mukaan toimittaessa pelkästään yritysten omistajille ja yritysten johtajille.

Todellisuudessa yhteiskunnassa seurataan tällä hetkellä kumpaakin strategiaa. Nämä erilaiset strategiat johtavat erilaisiin lopputulemiin – toinen johtaa korkeaa työttömyyteen ja syrjäytymisuhassa olevien ihmisten määrän lisääntymiseen. Toinen taas johtaa alhaisempaan työttömyyteen ja pienempää syrjäytymisuhassa olevien ihmisten määrään. On aika helppoa arvioida, kumpi skenaario tuntuu houkuttelevammalta. Toisaalta substituutiostrategian seuraaminen selvästi lisää robottien omistajien ja yrityksiä lähellä olevien sidosryhmien tuloja ja varallisuutta. Jos valtio haluaa tasapainottaa tilannetta yhteiskunnassa, sen edustajien täytyy miettiä yhteiskunnan verotusta ja tulonsiirtojärjestelmää uudesta perspektiivistä.

Ei ole ehkä puhdasta sattumaa, että keskustelu veroparatiiseista ja harmaasta taloudesta on ryöpsähtänyt voimakkaammin esiin viime aikoina. Kyllä veroparatiiseista ja harmaasta taloudesta ollaan oltu tietoisia jo pitkään. Muistelen itse, että jo 1980-luvulla tehtiin erilaisia tutkimuksia ja arvioita veroparatiiseista. Yritysjuristit ja laskentatoimen ammattilaiset ovat kyllä olleet täysin tietoisia erilaisista varainhallintatekniikoista. Niillä ei silloin ollut juuri kovin merkittäviä vaikutuksia poliittiseen päätöksentekoon Euroopassa tai muuallakaan. Case Kypros on tästä aika hyvä esimerkki.

Nyt useat valtiot ja poliitikot Euroopassa alkavat olla huolestuneita omien kansantalouksien tuloperustastaan. Ihmisten työtulojen verotusta ei voi loputtomasti korottaa, ei myöskään pienyritysten voittoja, jos halutaan ylläpitää edes tyydyttävää työllisyyskehitystä. Voimme väittää perustellusti, että mitä pidemmälle robotisaatio etenee maailmassa, sitä kovemmat paineet valtioilla ja hallituksilla on eliminoida veroparatiisit ja harmaa talous. Toinen vaihtoehtoskenaario on antaa robotisaation avulla massiivisien voittojen kerääjien siirtää varansa verotukselta piiloon veroparatiiseihin. Tämä skenaario johtaa kuitenkin yhteiskunnat selvästi epävakaaseen tilaan.

Pitkälle kehittyneissä jälkiteollisissa yhteiskunnissa ei varmasti pärjätä ilman jonkinlaista uudelleenarviointia verotuksen ja tulonsiirtojärjestelmien osalta. Robotisaatio ja automaatio etenevät joka vuosi ja on aika mahdotonta rakentaa talouden ja yhteiskunnan kestävää toimintaa sellaisen perusoletuksen varaan, ettei meillä ole ”näitä ilmiöitä”.

Lukuisa joukko päättäjiemme ei vielä ole herännyt miettimään robotisaatiota ja automatisaatiota yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta. Meillä ei ole kovin paljon aikaa odotella, koska kehitys etenee joka tapauksessa omia ratojaan – haluamme sitä tai ei. Tarvitsemme kipeästi poliitikkoja, joilla on kykyä ja halua tuottaa uusia ratkaisuja ja sosiaalisia innovaatiota.
Vai haluammeko kenties rakentaa yhteiskuntamme itsepetoksen varaan?

Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Homeongelmista yleensä ja homekouluista erityisesti

Vierasbloggaajana rakennusalan mittausten asiantuntija ja ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen.

Homeongelmien taustalla on monta syytä. Yksi niistä on ympäristöministeriön puutteellinen yhteistyö muun hallituksen ja rakennusalan liiketoiminnan kanssa. Esimerkiksi rakennusmääräysten kehnosta toimivuudesta ei kuitenkaan voi syyttää vain ympäristöministeriötä. Hallitus on vain sivusta seurannut, kun ympäristöministeriö on yksin yrittänyt ohjata maan kovinta liiketoimintaa, rakennusalan liiketoimintaa.

Niin tai näin hallituksen roolin kanssa, ympäristöministeriö on rakennusmääräyksillä hämmentänyt alan ammattilaisia, suunnittelijoita, rakentajia ja valvojia sekä tietenkin rakennuttajia. Uudet energiamääräykset ovat tuore esimerkki. Rakennuslehti (28.3.2013) julkaisi tuloksia kyselystään rakennustarkastajille energiamääräysten vaikutuksista. Tulosten mukaan rakennustarkastajat pitävät energiamääräyksiä selvänä riskinä lähivuosien rakentamiselle ja korjaamiselle. Kyselyn tulos on huolestuttava, koska rakennustarkastajien tapana ei ole kritisoida rakennusmääräyksiä. Heidän ulostulonsa vahvistaa muidenkin asiantuntijoiden käsityksiä rakentamisen kentän vähäisestä huomioon ottamisesta.

Poliitikkojen ja muidenkin rakennusten kuluttajien pitäisi lukea kyseisen Rakennuslehden sivu 4. Ymmärtäminen ei vaadi asiantuntemusta, se kysyy vain kiinnostusta. Artikkeli antaa esimerkiksi eduskunnassa rakennusalasta käytävälle keskustelulle uusia ajatuksia. Niitä tarvitaan paikalleen jämähtäneessä ilmapiirissä.

Homekoulut lienee juuri nyt rakennusalan näkyvin huolenaihe. Asumisen huolet ovat syrjemmällä. Kouluja tyhjennetään ja korjataan, usein moneen kertaan – syitä tarkkaan selvittämättä. Oppilaat, opettajat ja henkilökunta toimivat ”väistötiloissa” – vajaasti ja turhautuneesti. Joskus väistötilatkin ovat valmiiksi homeessa. Tällainen tilanne on nyt Espoossa, ja ties missä muualla. Lopulta kunnalla voi edessä olla päätös uuden koulun rakentamisesta.

Koulurakennuksia hoidetaan huonosti. Kunnissa on kyllä tietämystä kosteusriskeistä, ainakin terveysvalvonnassa ja rakennusvalvonnassa. Johtuu kunnan itse ylläpitämästä suhmuroinnista ja byrokratiasta, että tietämys ei ohjaudu kiinteistöistä vastaaville. Kuntapoliitikkojen mielenkiinto ei yllä aitoon yhteistyöhön heidän käskytyksensä alla toimivien virkamiesten kanssa.

Syyt homevaurioille voivat olla yllättäviä, useimmiten teknisesti kuitenkin selviä. Esimerkiksi kipsilevyjen alttius vaarallisten mikrobien kehittymiselle tiedettiin, mutta ei tiedostettu riittävästi, kun Vantaalla suuren koulun homehtumisen pääsyyksi paljastuivat siivoustavat. Tavallinen lattiasiivous tehtiin vettä syöttävällä koneella. Suursiivouksissa vettä päästeltiin suoraan letkusta. Väliseinien kipsilevyt imivät vettä, ja homekatastrofi sai alkunsa. Oppi oli kallis. Koulun korjaus maksoi 20 miljoonaa markkaa 1990-luvulla. Nyt Vantaalla ehkä osataan siivota kouluja riskittömästi kosteuden osalta. Tilanteesta muualla maassa ei ole tietoa.

Kunnat vastaavat koulujen rakentamisesta ja ylläpidosta. Vastuu on jakamaton. Kasvava rahapula ja hallinnollinen epävakaus – keskustelu kuntaliitoksista ei sitä vähennä – ovat huono pohja kestäville päätöksille. Ratkaisuja homeongelmiin kuitenkin pitäisi etsiä kuntien sisäisestä ja kuntien välisestä yhteistyöstä. Nyt jokainen kunta pohtii homekoulujaan erikseen.

Rahaa koulujen korjauksiin ja uusien rakentamiseen tarvitaan. Mutta raha ei ole ydinkysymys. Vaikka rahaa olisi kuinka paljon, mikä takaa korjausten tai uuden rakentamisen onnistumisen? Tähän kysymykseen pitäisi vastata ennen suuria investointeja. Viime aikoina puheena on ollut rakennuttamisen elinkaarimalli, joka ”pakottaa” rakentajan tekemään hyvää laatua. Mallin toimivuutta esimerkiksi koulujen rakentamisessa on hyvä perusteellisesti miettiä. Rakennusalan vähintään epävarma tietopohja sekä vilkkaasti elävä rakennusmääräyskokoelma turvaavat huonosti tilaajan edut. Riidat vastuista eivät ole helppoja tilaajalle heti rakennusprojektin päätyttyäkään. Miten sitten kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua?

Homeongelmien uusi kansallinen riski on puukerrostalorakentaminen. Sitä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn, vaikka kunnollisia selvityksiä esimerkiksi kosteusriskeistä ei ole tehty. Taustalla on poliittinen paine – sinänsä tärkeä – käyttää Suomessa kasvava ylimääräinen puu järkevällä tavalla. Muun muassa energiatehokkuusmääräysten soveltaminen puukerrostalojen osalta kaipaisivat kuitenkin rutkasti tutkimusta. Toivoa vain voi, että puukerrostaloasuntojen asuntojen omistajien riskit turvataan jollakin mekanismilla.

Pientä edistystä sentään on tapahtunut. Eduskunta on lopultakin alkanut epäillä ympäristöministeriön – ja muun hallituksen – toiminnan onnistumista. Eduskunnan tarkastusvaliokunta teetti selvityksen homeongelmista. Vaatimaton selvitys ei tuonut esille juuri mitään sellaista, mikä ei olisi ympäristöministeriön ja koko alan tiedossa ja moneen käsitelty. Eduskunnan konkreettinen ilmaus homeongelmien havaitsemisesta selvityksen teettäminen kuitenkin oli.

Kun eduskunta on tarttunut rakennusalaan, se on ainakin potentiaalisesti yksimielinen siitä, että homeongelmat on välttämättä ratkaistava. Eduskunnalla on nyt tuhannen taalan paikka yhteistyön kehittämiselle ministeriöiden ja rakennusteollisuuden välille. Sitä ei saa hukata ”hometalkoiden” tapaisilla kevytohjelmilla. Toiminnan ja tiedon luotettavuuden pitää olla varmistettua alusta alkaen.

Luotettavuus syntyy riittävän laaja-alaisella ja riippumattomalla tutkimuksella – ei pelkästään teollisuuden toimeksiannoilla tutkimuslaitoksille. Oikea tutkimus on riippumatonta. Se edellyttää valtion rahoitusta. Se edellyttää valtion rahoitusta.

Aalto-yliopisto ja VTT täydennettynä Tampereen teknillisellä yliopistolla ja Helsingin yliopistolla on kansainvälisestikin uskottava tutkimuslaitosryhmä. Käytännön pilottikohteista voisivat isot kunnat keskenään sopia. Tärkeintä on, että maan hallitus on yhtä mieltä tutkimuskonsortion kokoonpanosta ja muodoista, joilla elinkeinoelämä on mukana tutkimuksessa.

Ison ongelman tutkiminen synnyttää mahdollisuuksia. Joku instanssi voisi nyt selvittää, voisiko tutkimus homekouluista ja homeongelmasta yleensä synnyttää uuden alueen teknologiaviennillemme. Suomi on jo menestyksekkäästi aloittanut ei-materiaalisen kouluviennin. Koulut tarvitsevat myös suunnittelua, talotekniikkaa ja – ja opetusvälineitä. Viimeksi mainitut ovat realistinen mahdollisuus IT-osaamisellemme . Kärki ”kouluteknologian” viennille on olemassa. Suomessa ovat maailman parhaat opettajat ja parhaat opetusmenetelmät. Oppilaiden motivaatiokin on kohtalaisen hyvä. Suomella on koulutusmaailmassa hieno maine. Kuka veisi ajatusta eteenpäin?

Halutaanko kestävyysvaje oikeasti eliminoida Suomessa?

Kestävyysvajeesta on keskusteltu jo pitkään Suomessa. Kestävyysvaje on suora käännös englanninkieliselle sanalle ”sustainability gap”, jota EU-komission tuottamissa laskelmissa merkitään tunnuksella S2. Kestävään kehitykseen liittyviin laskelmiin liittyy suuria ennustevirhemahdollisuuksia ja tulevien vuosikymmenten politiikkapäätökset ovat paljolti ennakoimattomia. Niinpä EU-komissio luokittelee maat S2 -tunnusluvun avulla velkaantumisriskin mukaisiin luokkiin. Puhutaan korkeasta (S2:n arvo on yli 6), matalasta (S2:n arvo on alle 2) tai keskimääräisestä (S2:n arvo on yli 2, mutta alle 6) riskistä velkaantua hallitsemattomasti.

Kestävyysvaje johtuu siitä, että väestön ikääntyminen kasvattaa eläke- sekä terveys- ja hoivamenoja ja alentaa julkisen sektorin verotuloja. Valtion menot siis lisääntyvät ja tulot alenevat kestävyysvajeen kasvun myötä.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA arvioi viimeisessä asiaa selvittelevässä raportissaan Suomen julkisen talouden kestävyysvajeen olevan 1 – 2,5 % BKT:sta. Alempaan arvoon päädytään, jos oletetaan, että talous toipuu pitkittyneen taantuman jälkeen nopeasti ennalleen. Korkeampi luku kuvaa kestävyysvajetta tilanteessa, jossa kriisi edelleen pitkittyy ja pahenee, ja lopulta talouden kasvu jää pysyvästi aiempaa matalammaksi.

Suomen julkisen talouden kestävyysvajeeksi komissio arvioi 5,8 % BKT:sta, mikä on selvästi suurempi kuin EU-maissa keskimäärin. Luku on suurempi kuin ETLA:n arvio – johtuen erilaisesta laskentatavasta. Suomen luku on myös suurempi kuin vuoden 2009 EU-laskennassa, jolloin vajeeksi arvioitiin 4 % BKT:sta.

Suomen kestävyysvaje on kasvussa tämän EU-laskelman pohjalta arvioituna. Vielä 2000-luvun puolivälissä Suomella arvioitiin olevan julkisessa taloudessaan hiukan liikkumavaraa, eli Suomella arvioitiin mahdollisuus kasvattaa menoja tai alentaa veroja ilman suurta uhkaa hallitsemattomasta velkaantumisesta.

Kuva 1. Kestävyysvajeet EU:ssa, 24 maan tilanne (Lähde: European Economy 8/2012. Fiscal Sustainability Report)

EU-maissa keskimäärin kestävyysvaje on supistunut edellisen mittauksen 6,5 %:sta tasolle 2,7 % suhteessa bruttokansantuotteeseen, ja euroalueella vastaavasti tasolta 5,8 % tasolle 2,1 %, bruttokansantuotteeseen suhteutettuna. Suurin kestävyysvaje EU-maissa, lähes 10 % BKT:sta, on Luxemburgilla, jossa ikääntymiseen ei ole varauduttu riittävästi ainakaan julkisen talouden toimesta.

Yleisesti lääkkeeksi kestävyysvajeeseen esitetään, että eläkeikää pitää nostaa kestävyysvajeen takia ja nuorten ammattiin valmistumista pitää huomattavasti aikaistaa kestävyysvajeen vuoksi. Tämä ajatus oli keskeinen idea myös Himasen (2013) Sinisessä kirjassa. Lisäksi on esitetty, että työelämän hyvinvointia pitää parantaa jaksamisen parantamiseksi taistelussa kestävyysvajetta vastaan. Toisaalta työelämä on nykyään niin kovaa ja työn tahti niin kiivas, että sitä ei millään välttämättä jaksa kuusikymppiseksi. Missä on tätä tavoitetta tukevat poliittiset linjaukset valtion budjetissa? Sinisessä kirjassa esitettiin selkeästi, että kestävyysvajetta tullaan hoitamaan kolmikantayhteistyön kautta. Se, että työmarkkinaosapuolet eivät päässeet mihinkään sopimukseen hallituksen budjettiriihen aikataulussa, asettaa lukuisia kysymysmerkkejä Sinisen kirjan kestävyysvajeen hoitamisstrategialle.

Miten valtiovalta sitten lopulta toimiikaan kestävyysvajeen eliminoimiseksi? Harva kestävyysvajeen supistamiseen tähtäävä poliitikko oikeasti miettii sitä, mitä tarkoittaa se, että valtio nostaa verotusta, laittaa kuntien taloudet entistä kireämmälle ja säästää kaikin tavoin menoistaan ns. kestävyysvajeen eliminoimiseksi. Jos katsotaan valtion budjettia tarkemmin ja eri ministeriöiden säästöohjelmia, Sinisen kirjan linjaus ei näy niissä missään erityisen loogisessa muodossa tai valossa. Lähes kaikilla aloilla ikäihmisiä ollaan kilvan siirtämässä eläkkeelle ja nuorten pääsyä työmarkkinoille hidastetaan koulutusalan säästöjen kautta. Uusia työntekijöitä ei juurikaan rekrytoida ja muita iäkkäämpiä työntekijöitä saneerataan pois työelämästä.

Voimme todeta, että hallitus ei ole millään loogisella tavalla edistämässä kestävyysvajeen supistamista. Kaiken juhlapuherumban jälkeen kestävyysvaje voi jopa kasvaa Suomessa. Valtion ja kuntasektorin taloudet ovat olleet alijäämäisiä vuodesta 2009 lähtien. Toisaalta Suomen julkisen talouden kokonaisuutena arvioidaan olevan rakenteellisesti melkein ylijäämäinen, mikä johtuu työeläkerahastojen kartuttamisesta.

Nämä mainitut valtiovallan toimenpiteet johtavat siihen, että valtion ja kuntien työntekijöiltä loppuvat työt hyvissä ajoin ennen virallista eläkeikää. Ne vaikuttavat myös siten, että työntekijöillä ei ole varaa ostaa hyödykkeitä ja tämä taas heikentää kotimarkkinoiden toimintaa ja työllisyyttä Suomen kotimarkkinoilla. Myös yksityisen sektorin työntekijöiltä voi työt loppua kun kotimarkkinatkaan eivät enää vedä. Kun vielä ulkomaiden vientikysyntä on heikkoa, ollaan isojen ongelmien äärellä kestävyysvajeen hoidon osalta.

Siis, eivätkö nämä niin paljon markkinoidut hallituksen ja Sinisen kirjan esittämät toimenpiteet johdakaan välttämättä kestävyysvajeen alenemiseen? Ei välttämättä, koska nämä toimenpiteet johtavat siihen että valtion ja kuntien työntekijöiden työurat eivät pitene, vaan ne päinvastoin lyhenevät. Sama kehitys näyttää olevan menossa yksityisellä sektorilla. Paperilla politiikka on oikeaa, mutta käytännössä se sotii julkilausuttuja tavoitteita vastaan.

Miten kestävyysvajeongelma on hoidettu Virossa? Erotuksena Suomeen, virolaiset poliitikot halusivat kantaa oikeaa vastuuta mieluummin kuin hokea sitä mantrana tekemättä mitään. Ensin parlamentti ja ministerit leikkasivat omia palkkojaan 15 % ja sen jälkeen höylättiin kaikilta julkisen sektorin työntekijöiltä 10 %. Tällä hyvin selkeällä politiikalla Viron onnistui nousta lamasta ennätysnopeasti ja vieläpä välttyen massiiviselta julkiselta velalta, mihin turvautuivat lähes kaikki muut Euroopan maat Suomi mukaanluettuna. Tällä hetkellä Viro on Euroopan vähiten velkaantunut maa ja sen talous on vahvassa kasvussa. EU-vertailun mukaan Viron S2 on 1,2%, kun Suomen S2 on 5,8%. Samalla lailla kuin Virossa olisi pitänyt tehdä meillä jo laman alussa viisi vuotta (vuonna 2008) sitten, jolloin olisi riittänyt paljon maltillisempi leikkaaminen.

Valtion säästötoimet voivat myös vaikuttaa siten, että nuoret eivät pääse kunnolla työelämään kiinni. Kun valtio säästää, säästöjä saadaan aikaan mm. koulutusmenoista leikkaamalla. Tämä koulutuspolitiikan seurauksena meillä on nyt 100 000 alle 30-vuotiasta nuorta ilman ammatillista koulutusta. Nämä nuoret eivät pääse kiinni työelämään aikaisessa vaiheessa, koska heiltä puuttuu ammatillinen koulutus ja pätevyys. Hyvä käytännön esimerkki huonosta kehityksestä on tukityöllistämismahdollisuuksien heikentäminen kierrätyskeskuksissa. Edes sinne eivät nuoret pääse enää helposti töihin harjaantumaan työelämään. Tämäkään tilanne ei ole omiaan supistamaan kestävyysvajetta.

Mielestäni meidän tulisi nähdä enemmän konkreettisia laskuesimerkkejä siitä, miten nyt julkistetut valtion säästötoimenpiteet ja veronkiristykset oikeasti auttavat pääsemään eroon kestävyysvajeesta?

Liian usein kyse nykyajan politiikassa on pelkästään retoriikasta ja sellaisista väittämistä, joille ei löydy kovin vahvoja tosiasiaperusteita.

Onko ”taistelu kestävyysvajetta vastaan” tällainen poliittinen kupla?

Talous harmaa – elämä vihreä.

Heidi Hautala erosi harmaan talouden ryhmästä. Hyvä niin, sillä liian harvoin poliitikot kantavat vastuun omista vääristä valinnoistaan. Toisaalta kuinka moni ryhmään jääneistä on käyttänyt palveluja pimeästi? Olisiko ollut parempi, että ryhmäläiset olisivat avoimesti kertoneet omat tapauksensa ja niitä olisi käytetty työn oppimateriaalina?

Suomen talouden ongelmat eivät kulminoidu pienyrittäjien “pimeään talouteen” vaan johonkin aivan muuhun.

Mutta talousjärjestelmä pitää uudistaa. Siihen pitää mahtua ihmisten luontainen palvelusten vaihto, talkootyöt ja pienten palkkioiden maksaminen ihan ilman yhteiskunnan väliintuloa. Sen sijaan pitäisi kehittää mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintaan ja kehittämiseen vapaa-ehtoisesti. Myös vapaaehtoista verotusta tulisi alkaa kehittää välittömästi, sillä yhä useampi euro menee valtioilta sivusuun virtuaalirahan käyttämisen edetessä.

Erilaiset soitonopettajat tai muita henkilökohtaisia palveluja tarjoavat tuskin tilittävät kaikkia tulojaan. Mutta varsinkin taiteilijat hoitavat vastuunsa yhteiskunnalle – harva tekee niin paljon ilmaiskeikkoja kuin soittaja tai laulaja. Samalla he vaikuttavat myönteisesti monien ihmisten elämään. Palkkio puhtaana käteen, kannatan, mutta sen pitäisi olla laillista. Palkkio onkin osa vaihdantataloutta.

Entä remontintekijät? Pienet palvelukset, ei kuittia, mutta avustaminen vaikkapa paikallisen seurantalon remontissa? Miksei tämän kaltainen voisi olla hyväksyttyä ja jopa kannatettavaa?

Työpaikat vähenevät, ihmisten on löydettävä keinot elättää itsensä. Valtion tuet eivät saa olla elämän lähtökohta vaan heikkojen aikojen turva. Erilaisten talousmallien yhdistäminen hybridiksi taloudeksi auttaisi monia rakentamaan elämäänsä hiukan helpommin.

Ideoita ja asiantuntemusta on tarjolla. Tarvitaan vain tahtotilaa ja innostusta alkaa käsitellä asioita ja tehdä uudistuksia. Mutta aikaa ei ole paljon, ratkaisuilla on kiire.

Tässä kaksi artikkelia taustaksi: Kirottu downshiftaus ja sen jatkoksi Mitä tarkoitamme omavaraistaloudella.

Harmaa talous saadaan kuriin sallimalla erilaiset vaihtoehdot ja valinnat.

Kritiikin kulttuurista

We don’t see

see things

as they are,

we see

things as

we are.

Anais Niniltä peräisin oleva lause: Emme näe asioita niin kuin ne ovat, vaan niinkuin me olemme – sisältää huomattavaa viisautta. Katsomme maailmaa aina omien linssiemme läpi. Maailmankuvamme ja aikaisemmat kokemuksemme ohjaavat sanottavaamme. Tämä on muistettava, kun puhumme kritiikistä. Täysin objektiivista, arvovapaata kritiikkiä ei ole olemassakaan. On vain asiaan perehtynyttä ja vähemmän perehtynyttä kritiikkiä, on vain hyvin perusteltua, näkemyksellistä kritiikkiä ja vähemmän perusteltuja kantoja.

Kritiikki on kriisissä. Sanottava on käsitykseni mukaan pinnallistunut. Jos luet 15 elokuvakritiikkiä, ja niissä on about samat asiat – jopa osin samoja lauseita – valistunutta tarkkailijaa alkaa epäilyttää. Parin ensimmäisen kritiikin virusluonne alkaa salapoliisityössä selvitä. Vai alkaako? Kuulemani mukaan elokuvaohjaaja itse tallentaa ajatuksia elokuvastaan, ja siitä sitten tehdään tiedote. Osa “kritiikistä” palautuukin suoraan tiedotteeseen. Tietysti on selvää, etteivät kritiikin kirjoittajat elä missään umpiossa, taustoja selvitetään, vaikutteita otetaan ja annetaan. Siitä huolimatta, että myös seuraamisen arvoisia kriitikoita löytyy; kritiikin pinnallisuus ja toisto ovat kuitenkin ihan aitoja huolen aiheita. Monet kaipaisivat valistunutta arviointia, josta on aistittavissa kirjoittajan oma ääni ja tulkinta. Luultavasti yhtä monet haluavat myös opastusta ja kulttuuritietoutta. Tuntuu myös siltä, että kritiikin tilalle ovat tulleet toimittajan omaa naamaa markkinoivat viihteelliset mielipidekirjoitukset. Toimittajien henkilöbrändäys alkaa pikkuhiljaa saamaan huvittavia mittasuhteita.

Eri kulttuurialojen syvällistä kritiikkiä tuntuu olevan yhä vähemmän medioissa. Designkritiikkiä ei ole käytännöllisesti katsoen ollenkaan. Ei juuri ollut edes viime vuotisen designpääkaupunkivuoden aikana. Designkritiikin puuteesta olenkin kirjoittanut useamman kerran (lue lisää tästä).

Viime aikojen kokemusten perusteella olen huomattavasti huolestuneempi olemattomasta suomalaisesta kritiikin kulttuuurista kuin aikaisemmin. Tarkoitan tällä kulttuurinkritiikin vähyyttä, mutta myös rikastavan yhteiskunnallisen kritiikin puutetta.

Tasapainotettu yhteiskunnallinen kritiikki on ollut harvinaista herkkua. Toisaalta pyrkimys konsensukseen on vahva ja jopa hyvin argumentoidun kritiikin esittäjä leimataan helposti hankalaksi tai jopa rettelöitsijäksi. Samanmielisyyteen kannustetaan. Kysymys on pitkälti johonkin joukkoon kuulumisesta tai kuulumattomuudesta. Tämä koskee sekä sopuisasti myötäilevää (ja hehkuttavaa) leiriä, että niitä, joiden intresseistä on esittää jopa asiattoman kovia väitteitä tai viritellä skandaalia.

Konsensushenkinen hymistely ei tuota mitään lisäarvoa kenellekkään. Toisaalta repivä ja rikkova kritiikkikään ei palvele tarkoitusta. Tarvitaan nimenomaan oppinutta, rakentavaa ja rikastavaa kritiikkiä. Tarvitaan myös punnittuja arvioita asiantuntijapiirien ulkopuolelta.

Osin keskustelu palautuu kysymykseen, kuka on asiantuntija? Perinteinen pönäkkä, yksisuuntainen, “totuutta” tööttäävän asiantuntijuuden aika alkaa olla ohi.

Sosiaalisten medioiden ja yleisemmin internetin ansiosta nyt kuka tahansa voi ottaa asioista selvää, ja kirjoittaa perustellun kritiikin. Nyt on tärkeämpää mitä sanoo, kuin kuka sanoo. Dialogisuus on nykyhetken avainsana: samasta asiasta voi olla hyvinkin erilaisia näkemyksiä. Kompleksisuuden lisääntyessä nopeiden muutosten ja tiedon uusiutumisen keskellä, yksiselitteisten joko-tai-totuuksien metsästäminen on yhä haastellisempi tehtävä. Yksi plus yksi on edelleen kaksi, mutta usein asiat ovat sekä-että, ei niinkään joko-tai.

Samaan aikaan (vastaliikkeenä) asiantuntijoiden henkilöbrändäytyminen ja medioiden laiskuus on johtanut siihen että tutut naamat kommentoivat oman alansa asioita medioissa yhä uudestaan. Joskus on suorastaan kiusallista kuunnella näiden samojen asiantuntijoiden samoja juttuja: voi suorastaan arvata, mitä hän seuraavaksi sanoo.

Erityisesti akateeminen asiantuntijuus tuottaa toisaalta-toisaalta vastauksia: media haluaisi asiantuntijasta ulos selkeitä (ja mielellään räväköitä) kantoja, joihin voisi tarttua. Asian kompleksisuuden ja nopeiden muutosten takia sellaisia yksiselitteisiä totuuksia ei useinkaan ole tarjolla. Asiantuntija-sanaan liitetään Suomessa perinteisesti hillitty ylivarovaisuus, hötkyilemätön tarkkailijan status. Tämäkin asia on muutoksessa: asiantuntijalla on oikeus ajatella toisin, hänellä on mahdollisuus esittää rohkeita näkemyksiä. Edellä esiin nostettu rohkeuden vaatimus ei mitenkään vähennä oppineen kritiiin arvoa; on aina hienoa, jos joku oikeasti tietää mistä puhuu. Viisautta hipova tietämys näyttäytyy nyanssien ymmärtämisessä ja nyanssien ilmaisussa.

Asian syvällinen tuntemus on siis aina eduksi. Mutta jonkin asian sisällä olemiseenkin sisältyy riskejä. Ammattialan sisäinen jargon sattaa olla maneerista saman toistoa. Tässä yhteydessä on syytä avata asiaa lisää: identiteetti sanan taustalla vaikuttava idem merkitsee samaa, identidem samaa yhä uudestaan. Tunnistaminen tapahtuu tuon toistuvan samuuden kautta. Monilla asiantuntija-aloilla tarvittaisiinkin lähes sukurutsaisen identiteetin tuuletusta ja osaamisen rikastamista. Onneksemme monet kiinnostavimmat kehityskulut tapahtuvat ammattialueiden rajapinnoilla: siellä syntyy kokonaan uusia kompetenssejä ja jopa uusia ammattialoja.

Selkeä ja tunnistettava asiantuntijatyyppi on sellainen, jonka intressit ovat paljastavasti näkyvillä. Tällainen asiantuntija pitää yksisilmäisesti aina samaa agendaa esillä ja tekee kaikkensa, jotta hänen ajamansa asiat edistyvät. Jonkin asian ajajana näyttäytyvän motiivit paljastuvat kuulijalle puheesta. Vain yhden asian propagoijan etu saattaa olla se, että sanottavan ollessa yksinkertainen, media voi helpommin tarttua hänen propagandaansa.

Toisaalta asiantuntija voi olla läpinäkyvämmin jonkin intressipiirin – kuten esimerkiksi ammattiliiton tai poliittisen liikkeen – edustaja. Tällaisiin asiantuntijoihin olemme jo tottuneet. Jos kaksi vastakkaisen intressipiirin tutkimusryhmää tekee tutkimuksen samasta aiheesta, sekä luvut että johtopäätökset saadaan kyllä näyttämään intressipiirin kannalta oikeilta.

Jokaisen on helppo huomata, että yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyvä arviointi politisoituu hetkessä. Jos esimerkiksi puhut (vaikka kuinka viattomasti) mitään ihmisen oman aktiivisuuden tärkeydestä, määrityt oikeistolaiseksi. Joku voi kysyä, miten ihmeessä poliittisesti sitoutumattomankin esille tuoma ihmisen oman aktiivisuuden tärkeys voi brändäytyä oikean laidan politiikaksi? Tällaiselle ajattelulle on toki pitkät juuret; ajatus ihmisestä oman onnensa seppänä kuuluu oikealle suuntautuvien lempi-ideaaleihin. Mutta jos tätä polkua käydään pidemmälle, myös kaikenlainen yrittäjyys kuuluu henkisesti samaan joukkoon. Ja jopa se, että ylipäänsä aktiivisesti teet jotain. Vastaavasti muista välittäminen brändäytyy helposti vasempaan suuntaan. Edellä oleva esimemerkki kuvittaa poliittista arvo- ja asennekenttää. Lukkiutuneelta vaikuttava politiikan asennemaisema vaikeuttaa uusia avauksia. Kaikenlaisia asiantuntijasisältöjä tulkitaan aina poliittisten silmälasien läpi. Uusi idea voi olla vaikka kuinka hyvä, mutta jos siinä on vääränlainen poliittinen vivahde, sitä ei ehkä haluta ottaa poliittiselle agendalle.

Vaikuttavimillaan yhteiskunnallinen kritiikki on silloin, kun tarjolla on kritiikin lisäksi jokin innostava vaihtoehto nykymenolle. Vaihtoehdoille tarvitaan toki myös hyvät perustelut. Perinteiseen suomalaiseen insinööri- ja talouspainotteiseen suunnittelukulttuuriin on kuulunut tarkkojen laskelmien teko ja pitkän prosessit. Nopeiden muutoksien keskellä, vuosikausien (tai jopa vuosikymmenen) kehitysprosessien aikana koko työn lähtökohdat, johtopäätökset ja tulokset saattavat vanhentua käsiin. Siksi perinteiselle (hitaalle) asiantuntijakulttuurille tarvitaan vaihtoehtoja. Palvelumuotoilun ja co-designin (lue lisää tästä) piirissä on kehitetty metodiikkaa, jonka keskiössä on osallistava suunnittelu, sekä nopea ideointi, konseptointi, prototypointi ja pilotointi. Nopea, pienimuotoinen käytäntöön vieminen ja testaaminen on fiksumpaa kun mittavat laskelmat, pitkät prosessit ja isot panostukset. Näkisin, että nopeasti muuttuvassa toimintaympäritössä aktiivinen tulevaisuuden ennakointi yhdistettynä osallistavaan suunnitteluun ja nopeaan pilotointiin on yksi kiiinnostavimmista vastauksista nykyhetken tarpeisiin.

Minusta Suomessa on kaikesta innovaatiopuheesta ja startup-hypestä huolimatta jonkinlainen henkinen jumi. Lähes kaikissa kansainvälisissä vertailuissa pärjäämme hyvin – mutta vaikka maailma muuttuu ympärillä kiihtyvällä tahdilla, me tunnumme istuvan saavutettujen tulosten päällä, tietämättä mitä tehdä. Olemme myös takertuneen menneen maailman prosesseihin – kaikki tapahtuu kuin hidastetussa elokuvassa. Asioiden käsittely julkisuudessa on ongelmalähtöistä: ihmisten henkilökohtaiset traumat, kansakunnan traumat, terveydenhuollon kriiisi ja huoltosuhteen muutos, kuntarakenneuudistuksen päivittely, suhde EU:n päätöksentekoon ja sen sellaista. Narinaa piisaa. Pahoinvoinnin julkinen purkaminen kärsivin ilmein on suorastaan nostettu hyveeksi. Tällaista puhetta ei kuitenkaan pidä sekoittaa ansiokkaaseen yhteiskunnallisen kritiikkiin ja rakentavaan vaihtoehtojen esittelyyn.

Kritiikin kulttuurin ohuus on samalla keskustelukulttuurin ohuutta. Nekin, joilla olisi kriittistä mutta samalla rakentavaa sanottavaa pysyvät hiljaa. Ääntä ei saada kuuluville edes silloin, kun olisi noustava barrikaadeille. Kuuliainen ja konsensushenkinen porukka täällä Suomessa on kaikista mieluiten hiljaa tai narisee yksikseen ja lähipiirilleen. Olemme valitettavasti vielä kaukana parhaasta eurooppalaisesta keskustelukulttuurista, vaikka pientä tuulettumista onkin jo tapahtunut.

Jari Koskinen (/AlternativeFutures)

Kirjoittaja on poliittisesti sitoutumaton.

Pelko pois! Robotisaatio on mahdollisuus.

Keskustelu robotisaatiosta etenee kiihtyvää vauhtia. Kiitos monien asiaan perehtyneiden “harrastelijoiden”. Sanon harrastelijoiden, koska oikeasti kyseessä ovat kovan luokan osaajat, joita “establishment” ei ole hyväksynyt oman piirinsä asiantuntijoiden joukkoon. Tässä mielessä voisi sanoa toisinpäinkin: “Establishment” onkin se, joka koostuu harrastelijoista, jotka eivät kykene näkemään edistyksellisten asiantuntijoiden esille tuomien uusien innovaatioiden ja näkemysten merkitystä. Niin, tämä viimeinen on oikeampi määritelmä kuin tuo aiempi.

Olen yrittänyt edistää näkemystä, että robotisaatio on ilmiö, jota pitäisi käsitellä kokonaisuutena. Sillä vaikka 3D-printtauksen *) ei yksinään nähtäisikään aiheuttavan muutoksia lainsäädäntöön ja verotukseen, niin robotisaation kokonaisilmiönä kyllä tulisi niin tehdä. Ehdottomasti, sillä robotti ja ihminen kohtaavat ennen näkemättömin tavoin.

Yhteiskuntaamme ja työn tulevaisuutta auttaisi valtavasti, jos robotisaatio käsitettäisiin, kuten sen tässä esitä’n; eli ilmiönä, johon liittyy:

Erilaiset robotit: teollisuus-, palvelu-, hoiva-, lääketieteelliset-, armeija-, nano-, viihde- ym. robotit
Robottiautot: Tämä erikseen, sillä kehitys kehittynee siten, että autot robotisoituvat vähitellen lisäämällä robotisaation osuutta. Esimerkiksi Volvon uutuus, joka hidastaa jalankulkijan lähestyessä on tällainen.
Keinoäly: oikeastaan roboteista ei enää voida puhua ilman keinoälyä. Keinoälyn avulla roboteista tulee yhä älykkäämpiä ja oppivampia ja ne tulevat jossain vaiheessa saavuttamaan ihmisen älykkyystason. Keinoäly liittyy myös digitalisaatioon ja ubiikkeihin teknologoihin ylipäätään.
Ubiikit teknologiat: Teknologia levittäytyy kaikkialle, vastustimmepa sitä tai ei. Monet kuvaavat esittämäni ilmiön ubiikki-ilmiöksi, mutta itse pitäydyn edelleen tuossa robotisaatiossa, sillä ubiikkiteknologia kehittyy robotisaation suuntaan – eli teknologiat tekevät yhä enemmän toimia ihmisen puolesta.
Ambient Intelligence: Kääntää ubiikit teknologiat toisin päin. Ami reagoi ihmiseen ja muuttaa toimintoja havainnon perusteella. Pidän tätäkin osana robotisaatiota, koska toimintojen säätäminen ja toteuttaminen siirtyy yhä enemmän automaatioksi.
3D-printtaus (ja muut oheislaitteet, jotka voivat itsessään muuttua roboteiksi): on ilman muuta osa robotisaatiota. Ambient Intelligence yhdistettynä 3D printtereihin tulee tuottamaan hämmästyttäviä asiakaslähtöisiä innovaatioita ja osana robotisaatiota nähtynä merkittävää tuottavuuden parantumista.

Suomi on loistavissa asemissa mitä tulee teollisuusrobotteihin, mutta vaikuttaa siltä, että on tuudittauduttu siihen, että se riittää. Mutta se ei riitä. Varsinkaan, kun teollisuuden suunta on ollut Suomesta pois päin ja vientikin on vaikeuksissa. Uskon, että robotisaation näkeminen kokonaisilmiönä auttaa uuden teollisuuspolitiikan rakentamista ja teollisuuden uutta nousua Suomessa. Tästäkin on konkreettisia esimerkkejä muista maista.

Robotisaatio edellyttää lainsäädännön ja verotuksen muutoksia. Nyt on mietittävä, haluammeko olla jälkijunassa ja omaksua muiden laatimat linjaukset, vai pohtia miten luomme ainutlaatuisen voittamisstrategian? Onneksi EU miettii jo robotisaation lainsäädäntöä, joten apu on toki lähellä kun olemme suistumassa sillalta, mutta voisimmehan me itsekin miettiä? Eikö niin?

On totta, että robotisaatio tulee viemään työpaikkoja. Kansainvälisen robottijärjestön IFR:n puheenjohtajan mukaan robotisaatio tuottaa jonkin verran lisää työpaikkoja seuraavien viiden vuoden aikana, mutta sen jälkeen robotit valtaavat työt, ehkä jopa suurimman osan. Martin Fordin hurjemman vision mukaan 50-60% maailman työvoimasta jää robotisaation vuoksi pysyvästi työttömiksi.

Robotit luovat vaurautta ja ihmiset arvoa

Ajattelen kuitenkin niin, että vaikka robotisaatio vie työpaikkoja niin se kuitenkin luo vaurautta. Siksi meidän kannattaa panostaa vahvasti siihen, että saamme robotisaation kukoistamaan Suomessa. Jos omaksumme ajatuksen, että robotit luovat vaurautta ja ihmiset arvoa niin olemme erittäin hyvän ajatteluprosessin alussa ja voimme käynnistää yhteisen pohdinnan esimerkiksi tulonjaosta, joka on yksi robotisaation kipeimmistä kysymyksistä.

Rakkaat suomalaiset. Rakas hallitus. Haastan teidät todelliseen pohdintaan robotisaatiosta, sen vaikutuksista ja mahdollisuuksista. Suomi on aiemminkin tehnyt ihmeen. Se on muuttanut humisevat metsät vihreäksi kullaksi ja mikrosirun ja puhelinluurin hulppeiksi rahavirroiksi. Me pystymme siihen jälleen! Mutta nyt on aika muuttaa paradigmaa – tuottavuutta ei tarvitse enää repiä ihmisten selkänahoista, annetaan ne hommat robotisaatiolle ja ryhdytään luomaan suurta, merkittävää ja tiheää arvoa, jota koko maailmaa tarvitsee ja arvostaa. Aika on juuri nyt – enää ei voi odottaa!

*) Risto Linturin esitykselle 3D printtauksen vaikutuksista lakimuutoksiin ei nähty tarvetta (Eduskunnan kirjallinen kysymys KK 72/2013). Mutta peli ei ole menetetty, uutta kysymystä kehiin, nyt laajemmalla koosteella.

Helsingissä 9.3.2013
Cristina Andersson
Harrastelija paremman Suomen puolesta.

Voittajat tulevaisuuden brändikisassa – mikä oli eilen mielikuvitusta on huomenna todellisuutta.

Sallitaanko pieni ajatusleikki tulevaisuudella? Sellainen hauska pieni palapeli, jossa pistetään tässäkin blogissa esiintyneet teknologian, digitalisaation ja median palaset iloisesti yhteen?

Jos sellainen sallitaan, niin jatketaanpa juttua. Miten kauppa voi menestyä konsepteilla, jotka ehkä kuulostavat uusilta, mutta ovat itseasiassa rohkealle uranuurtajalle ja edelläkävijälle jo mahdollisia.

Kuvitellaan Oscar gaala vuonna 2017. Upea näyttelijätär Loria Sophen astelee lavalle vastaanottamaan palkintoa parhaasta roolisuorituksesta. Hänellä on yllään puku, jossa on loistavat värit ja houkutteleva muotoilu. Sellainen design, joka herättää mielikuvituksen sanomaan “kumpa minullakin olisi tuon tyylinen puku”.

Oscar gaalaa katselee Nina kotinsa mediakeskuksesta. Nina asuu Oslossa ja on erittäin kiinnostunut viimeisimmästä muodista. Hän tarkistaa Loria Sophenin sivuilta, kuka on suunnitellut puvun ja löytääkin tekijän. Nina suunnistaa vaatesuunnittelijan sivuille ja huomaa, että puvun voi tilata myös versiona, joka sopii Oscar -gaalaa arkisempaan tilaisuuteen; vaikkapa yrityksen 100 -vuotis juhliin, joihin Nina on osallistumassa muutaman viikon kuluttua. Kotona olevan sensoriteknologia välittää Ninan mitat ja muodot vaatesuunnittelijan keinoälylle, joka puolestaan muuntaa puvun kaavan Ninalle sopivaksi ja lähettää tiedot Ninan 3D printteriin – joka tulostaa juuri sopivan puvun; tilaisuuteen hengen mukaisesti tuunatun ja Ninalle täydellisesti sopivan huippusuunnittelijan muotoileman leningin.

Tanja Puolasta ei ole kiinnostunut Oscareista, mutta on innostunut ruuan laitosta – aivan kuten Loria Sophen. Tanja selaa kännykällään uusimpia reseptejä kuuluisan ruokalehden sivuilta ja huomaa sieltä Lorian uuden puvun ja linkin suunnittelijan sivulle. Suunnittelija on soveltanut puvun myös arkikäyttöön ja Tanja onkin kaivannut uutta jakkupukua työhönsä mediayhtiön markkinointiosastolla. Tanja toimii kuten Nina ja heti seuraavana päivänä hänellä on yllään uusi puku, josta työtoverit toteavat ihaillen “tuossa on jotain samaa kuin Loria Sophenin Oscar puvussa”.

Raijalla Helsingissä ei ole käytettävissään sensoriteknologiaa eikä 3D printteriä. Raijakin on huomannut Loria Sophenin upean puvun ja miettii, että samantyylinen sopisi hänelle erinomaisesti. Kaupungilla kävellessään hän havaitsee kaupan näyteikkunan olevan kosketusnäyttö ja jää kiinnostuneena kokeilemaan mitä sieltä ilmaantuu esille. Hämmästyksekseen hän huomaa, että Loria Sophenin puvusta on sovellettu useita eri malleja ja kaupassa on mahdollisuus muokata mallia omiin tarkoituksiin sopivaksi. Raija astuu sisälle liikkeeseen, jossa Ninan ja Tanjan käyttämät teknologiat ovat tarjolla. Hetkessä Raijalla on mekko, jonka hän laittaa illalla päälleen teatteriin.

Tässä palapelissä yhdistyi Ambient Intelligence, joka perustuu sensoriteknologiaan ja on käyttäjän läsnäoloon reagoivaa. Ambient Intelligence sovellukset voivat jatkossa auttaa vaikkapa Raijaa valitsemaan värit ja materiaalitkin itselleen paremmin sopiviksi – mahdollisuudet ovat rajattomat, esteenä vain mielikuvitus ja kokonaisvaltainen välittäminen asiakkaiden todellisista tarpeista.

Toinen palapelin osa oli 3D printteri. Enää ei tehdä pitkiä sarjoja ja pakoteta kaikkia samanlaisiin vaatteisiin kustannustehokkuuden nimissä, silti jokaisella on mahdollisuus hankkia huippusuunnittelijan muotoilua – kotona tai keskitetysti tulevaisuuden putiikeissa.

Kolmas osa oli transmedia, jonka avulla viesti puvusta välittyi juuri sinne, missä pukua kaipaava ihminen oli. Transmedian tarkoitus on tulla sinne, missä ihmiset ovat – ihmisten ei tarvitse hakeutua tiedon äärelle.

Neljäs ja kaiken perusta on robotisaatio – keinoälyllä varustettu automaatio (tai miten halutaan määritellä), joka pystyy muuntelemaan suunnitteljan designin asiakkaalle sopivaksi ambient intelligencen antaman tiedon pohjalta ja ohjaamaan 3D printterin toimimaan ohjeiden mukaisesti. Robotti pitää huolen, että suunnittelijan antamat rajat säilytetään samalla kun syntyy asiakkaalle sopiva yksilöllinen ratkaisu.

Tällainen ei ole tulevaisuutta pelkästään vaateteollisuudessa vaan myös esimerkiksi auto, nojatuoli tai työpöytä voidaan mukauttaa täydellisen yksilöllisesti asiakkaan mukaan ja tulostaa juuri oikeaan paikkaan. Tulemmeko näkemään esimerkiksi 3D printtereiden vuokrauspalvelua – vuokraa printteri kotisi uudelleensisustukseen? Vai kaupunginosaprinttereitä? Taloyhtiöprinttereitä? Kirjastoissa?

Mahdollisuudet ovat rajattomat. Kuka uskaltaa?

Erityistä teknologioissa on se, että ne ovat 3E – Emerging, innovaatioita tulee lähes päivittäin ja uudet nopeasti kasvavat yritykset valloittavat maailmaan ennennäkemättömällä tavalla. Everywhere, teknologiaa on joka paikassa – se on ubiikkia, kaikkialla läsnäolevaa. Exponential, teknologiat kehittyvät eksponentiaalisella vauhdilla. Tässä on useimpien sokea piste – kehittymistä ei havaita sen nopeuden vuoksi tai sitä ei oteta vakavasti, koska ei olla totuttu ilmiöihin, jotka nousevat lähes hetkessä “nollasta sataan”.

Kaupan ikkunan tuunaamista.

Ihminen edellä ubiikkiyhteiskuntaan, osa 1

Tämä on oikeastaan manifesti. Kaiken tämän teknologiahypetyksen keskellä ilmeisenä vaarana on, että siirrymme ubiikkiyhteiskuntaan teknologia edellä. Meidän tulisi ilman muuta yhdessä pitää huolta siitä, että ubiikkiyhteiskuntaan astututaan Ihmisten ehdoilla. Suunnittelutyössä olisi fiksua lähteä liikkeelle pikemminkin ihmisen hyvinvoinnista ja luovista sisällöistä, kuin teknologiasta.

Tekstini on manifestinomainen myös siksi, että päätöksentekijät liian usein tuntuvat katsovan historiaan tai kenkiensä kärkeen. Vaivana on yleinen näköalattomuus.

Olemme siirtymässä tietoyhteiskunnasta ubiikkiyhteiskuntaan. Rakennettuun ympäristöömme tulee pienenpientä tietotekniikkaa, joka muuttaa ympäristömme älykkäämmäksi ja vuorovaikutteisemmaksi. Suomen kielessä kehityskulkua on kuvattu sanoilla jokapaikan tietotekniikka (huomaamattomasti toimivaa ja ympäristöönsä sulautuvaa, kaikkialla olevaa), läsnä-äly sekä (asioiden ja) esineiden internet (Internet of Things). Lisääntynyt älykkyys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että älyjääkaappi ilmoittaa sinulle kesken kauppareissusi mitä ruokaa ja juomaa puuttuu tai se voi myös hoitaa kaiken tilaamisen täysin automaattisesti. Ubiikkiyhteiskunta voi tarkoittaa myös alyteitä ja -autoja, jossa kuljettajan rooli vähenee merkittävästi. Tähän kehityskulkuun liittyy keskeisesti myös robotisaatio, jota Jari Kaivo-oja ja Cristina Andersson ovat pitäneet ansiokkaasti esillä. Siirrymme teollisuusrobotiikan aikakaudesta maailmaan, jossa julkiseen tietoisuuteen ovat pääsemässä myös palvelurobotit.

Älykkyyden ja vuorovaikutteisuuden lisäksi rakennettu ympäristömme medioituu: mikä tahansa pinta voi olla media teknologian kehittyessä nopeasti ja hintojen laskiessa. Tämän megatrendin ytimessä on fyysisen, virtuaalisen, sosiaalisen, mobiilin ja symbolisen tilan yhdistyminen käyttäjän näkökulmasta yhdeksi tilakokemukseksi. Tästä kehityskulusta esimerkkinä on tänä vuonna markkinoille tuleva Google Project Glass. Puettavan teknologian ja kommunikaation kehityskulkuun liittyy myös Applen iWatch; senkin on arveltu laskeutuvan markkinoille vielä tänä vuonna. Ääni-ja eleohjaus ja kasvojen tunnistus ovat nekin osa nykyhetkessä ilmeneviä tulevaisuuden suunnannäyttäjiä.

Me emme tässä vaiheessa voi tietää, miilaiset mediat ja mobiilit laitteet vievät voiton lähitulevaisuudessa. Interaktiivinen peili ohjaa ajattelemaan, että mitä jos keskiöön nousevatkin joka puolella lisääntyvät näyttömaiset ja vuorovaikutteiset pinnat? Tässä skenaariossa mika tahansa (media)pinta voi muuntua myös henkilökohtaiseen käyttöön. Miten olisi hotellihuone, jonka seinät ja lattiat ovat mediapintoja ja jossa voit vaihtaa tunnelmaa: kuva-ja videomaailmaa, tuoksu-ja äänimaisemaa sekä halutessasi tarkistaa tilanteesi sosiaalisissa medioissa? Mitä, jos vanhustentalon käytävä olisikin tarinatila, jossa ikäihmisen omat tarinat näyttäytyisivät ja tutut hahmot puhuisivat hänelle ? Mielestäni nyt pitäisi heti lähteä edistämään sisältö- ja palvelukehitystä, jossa ubiikkiteemat ovat keskiössä. Suomeen voisi aivan hyvin kehittää tämän alueen osaamiskeskittymän.

Ubiikkiyhteiskunta mahdollistaa uuden tyyppisen suhteen kehitykseen: staattisten ympäristöjen, palvelujen ja brändien asemesta keskiöön nousee muuntuvuus ja muunneltavuus. Näkemykseni mukaan olennaista juuri nyt ovat älykkäällä ja vuorovaikutteisella tavalla muuntuvat ja muunneltavat tilat, palvelut ja brändit. Tulevaisuudessa muuntuvuus ja muunneltavuus on yhä enemmän suunnittelutyön lähtökohta olipa sitten kyse käyttäjän tarpeen mukaan muuntuvista tarinatiloista, kokoustiloista, sairaalan vuode-osastoista tai muista pelimäisistä, muuntuvista ja muunneltavista palveluista, tiloista ja brändeistä.

Toisaalta ilmiöön vaikuttavat myös muutokset käyttäjyydessä: ihmiset pääsevät yhä enemmän osaksi itselleen suunniteltujen palveluiden kehittämistä. Tätä kutsutaan käyttäjä-tuottajuudeksi (prosumerism), joka on suora evolutiivinen jatko tuunaamiselle (/räätälöinnille/personoinnille).

Voidaan jopa kysyä, ovatko ketkä tahansa mattimeikäläiset tulevaisuuden keskeisiä brändejä? Tästä on jo viitteitä. Esimerkkinä mainittakoon nettipalvelu, jossa sinä olet keskiössä, ja asustevalmistajat pukevat päällesi erilaisia sinua mahdollisesti kiinnostavia asuja tai itse pääset kokeilemaan mitä erilaisempia kombinaatioita. Tähän suuntaan on jo menty myös sosiaalisten medioiden avulla: kuka tahansa brändää itseään jakamiensa sisältöjen kautta. Jakamisesta on muutenkin tulossa keskeinen työn sisältö ja muoto. Jakaminen kulttuurina ja työnä liittyy myös osallistavaan ja yhteisölliseen suunnitteluun (co-design), jonka avulla organisaation omat asiantuntijat, eri alojen ammattitaiset ja palvelun käyttäjät pääsevät osaksi kehitystyötä. Aihealueen kannalta merkityksellisiä ovat myös joukkoistaminen (crowdsourcing) ja avoin jakamisen kulttuuri (open source culture). Laajemmassa katsannossa on puhuttu osallistumistaloudesta tai osallistumisyhteiskunnasta.

Tee-se-itse -mentaliteettia kiihdyttää myös 3D tulostus, josta jotkut puhuvat jo teollisen valmistuksen vallankumouksena. Maailma jossa voit itse suunnitella ja tulostaa huonekalusi vaikuttaa myös suunnittelutyön demokratisoitumiseen. Suomessa Risto Linturi on ollut näkyvin 3D tulostuksen esillä pitäjä ja hyvästä syystä – 3D tulostuksessa on valtavia kehitysnäkymiä.

Lähitulevaisuudessa staattiset, kaikille samanlaisena näyttäytyvät palvelut, tilat ja brändit voivat olla merkki muutoskyvyttömyydestä ja jälkeenjääneisyydestä. Toisaalta kaikkinaisen muuntuvuuden ja muunneltavuuden vaatimuksen jatkuvasti lisääntyessä, staattisuudesta saattaa kehittyä myös kaivattu elämän hidastamisen tehokeino (slow travel, slow food, jne).

Ubiikkiyhteiskuntakehityksen sisällöllisiä avainsanoja ovat hyvinvointipainotuksen lisäksi nopeus, joustavuus, muuntuvuus ja muunneltavuus, kaikkinainen läpinäkyvyys, henkilökohtaisuus, uudenlainen jakamisen kulttuuri ja yhteisöllisyys sekä rohkeus ja erottuvuus.

Kyky nopeasti tuottaa ja toteuttaa uusia, erottuvia konsepteja nousee talouden kannalta yhä merkittävämmäksi toiminnaksi.

Palaan vielä kirjoituksen alkuun, jossa sanoin että keskiöön kannattaisi nostaa ihmisen hyvinvointi ja luovat sisällöt. Tämä ei ehkä ole aivan helppoa, sillä ainakin oman kokemukseni mukaan luovilla aloilla sekä terveydenhuollon piirissä vallitsee jonkinasteinen teknologiavastaisuus. Näiden ammattiryhmien arvoihin näyttävät sopivan paremmin eettis-ekologiset pohdinnat, luomu- ja lähiruoka, kierrätys, ja muut sen tyyppiset asiat. Uudet teknologiat saattavat olla enemmänkin kauhistus, kun innostuksen aihe. Ja nyt juuri näitä ammattiryhmiä tarvittaisiin yhdessä luomaan luovilta sisällöiltään kiinnostavaa ja hyvinvointiin panostavaa ubbiikkiyhteiskuntaa.

Seuraavassa ubiikki-kirjoituksessani käsittelen muun muassa moniaistisuutta. Visioin jo viime vuosituhannella konseptuaalista innovaatiota nimeltä Ambience Design (tai Ambient Design), johon sisältyi moniaistisuus, muunneltavuus ja muuntuvuus ja pelimäisyys (teemaan liittyi olennaisesti myös ambient intelligence). Tuolloin, ja vielä myöhemminkin 2000-luvulle tultaessakin konseptuaalinen innovaatio tuntui monesta liian futuristiselta. Ehkäpä nyt aika on kypsä?

Lue lisää aiheesta tähän julkaisuun liittyvästä ambience design-artikkelistani, joka löytyy kirjan loppupuolelta (Lataa teos täältä – Attacments: Service_Design_Research_pdf). Vanhempi kirjoitukseni aiheesta löytyy täältä. Tarvittaisiin myös lisää tutkimusta siitä, miten älykkäät, vuorovaikutteiset, moniaistiset sekä muuntuvat ja muunneltavat tilat vaikuttavat ihmisiin.

Jari Koskinen (AlternativeFutures)

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ubiikkiyhteiskunta

http://www.nytimes.com/2013/02/21/technology/google-looks-to-make-its-computer-glasses-stylish.html?hp&_r=0

http://www.youtube.com/watch?v=9c6W4CCU9M4

http://www.youtube.com/watch?v=sQx5KNl6JOM

http://www.youtube.com/watch?v=xyBXjjZa9qE&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=a6cNdhOKwi0

http://life.nationalpost.com/2013/02/27/futuristic-3d-printed-car-closer-to-becoming-reality/

Robokalypse vai mahdollisuus hyvään elämään?

BohoBusiness -kirja julkistettiin lokakuussa 2012. On oikeutettua todeta, että kirjan esilletulo on ollut lähtölaukaus keskustelulle robotisaatiosta. Kirja on kulunut lukijoiden käsissä ja siitä on kirjoitettu jo useita blogeja ja muita juttuja.

Robotisaatio ei ole tuote tai konsepti. Robotisaatio (robotit, keinoäly, ubiikit teknologiat, ambient intelligence ja 3E teknologiat) on ilmiö, joka vaikuttaa jokaiseen ihmiseen, yhteiskuntaan ja elämän osa-alueeseen. Siksi kaikki tietoisuutta herättävä keskustelu onkin äärimmäisen tervetullutta ja tärkeää. Nyt on ensisijainen tarve ja kiire alkaa pohtia robotisaation vaikutuksia työelämään, lainsäädäntöön, yhteiskunnan tulonmuodostukseen ja rakenteisiin. Jos toimimme älykkäästi voimme kehittää uudenlaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa ihmisillä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja luoda runsautta ympärilleen.

On tärkeää ymmärtää, että kaikki mikä voidaan robotisoida robotisoidaan. Siksi kehitystä vastaan ei kannata taistella, vaan osallistua ja tehdä siitä inhimilliseltä kannalta paras mahdollinen. Tämä onnistuu ainoastaan aktiivisella asiaan tarttumisella

Tässä lyhyessä videossa pohdiskelemme näitä asioita dosentti Kaivo-ojan kanssa. Osallistu keskusteluun. Ota yhteyttä! Sinäkin voit olla muutosagentti, mukana rakentamassa uutta maailmaa – joka tulee, tahdoimmepa tai emme, tehkäämme siitä paras mahdollinen!

Kritiikkiä selontekoprosessille

Tulevaisuusselonteko on kerran vaalikaudessa valtioneuvostossa eduskunnalle tehtävä raportti, jossa pohditaan Suomen tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia. Ennakointiprosessista julkaistiin verkkomuotoinen raportti 14. helmikuuta.

Raporttiin pääset tutustumaan tästä.

Aivan aluksi – raportin nähtyäni – ilahduin. Julkaistapa- ja tyyli vaikuttaa raikkaalta. Sisältö on konseptoitu ja pakattu ammattimaisesti. Teksti on hiottu ammattilaisten otteella. Lähestymistapa on lukijaystävällinen.

Mutta. Kun sisältö konsensushengessä hiotaan ympäripyöreksi, sen ilmaisuvoima katoaa. Särmät on hiottu, pöyristetty ja kavennettu pois. Hiukan räväkämpiä kulmia on yritetty tuoda mukaan lainauksin (kuten omani tässä) hiukan päälleliimatun oloisesti.

Lyhyeen esitystapaan liittyy monia haasteita. Kaventaminen on jo jonkin aikaa ollut kulttuurinen tendenssi: ymmärrettävyyden nimissä sisältöjä purkitetaan yhä pienempään tilaan (lue blogiartikkelini aiheesta tästä). Syyksi esitetään, ettei ihmisillä ole aikaa kun pintapuoliseen tutustumiseen ja toisaalta, että hyvin paketoitu ja kavennettu kokonaisuus lisää ymmärrystä kokonaisuuksista.

Tässä raportissa on paljon hyvää. Toisaalta sen sisältönä konsensensushenkisesti tuotettua ympäripyöreyttä. Tai oikeastaan on syytä vielä tarkentaa: tuloksena on kavennettua ympäripyöreyttä lyhyen esitysmuodon takia.

Eikö olisi ollut hienoa, jos koko prosessin ja sen aikana käytyihin innostaviin keskusteluihin olisi läpinäkyvyyden nimissä päässyt käsiksi? Väitän, että on olemassa kasvava joukko ihmisiä, joita kiinnostaa intellektuaalinen rikastaminen/rikastuminen, kaventamisen ja ympäripyöreyden vastaliikkeenä. Saman vastaliikkeen näkee journalismistakin; nyt pitkille jutuille on kysyntää.

Mitä jos selontekotyön taustalla olevia asiantuntijapuheenvuoroja olisi päässyt katsomaan kuka tahansa, vaikkapa satojen videoklippien kautta? Olisi myös arvokasta, jos taustalla vaikuttava tieto näkyisi dialogisesti väitteinä ja vastaväitteinä, ei niinkään valmiiksi annettuina totuuksina. Tämä generoisi lukijan ja päätöksentekijöiden itsenäistä ajattelua.

Kokonaan oma kysymys on, kuinka relevanttina ja kuinka kauan raporttien sisältö säilyy nopeasti muuttuvassa maailmassa? On esitetty väitetteitä, että joillakin aloilla jopa 90% kyseisen alan tiedosta uusiutuu kahden vuoden välein. Ja vaikka tiedon uusiutumisnopeus keskimäärin olisikin tätä huomattavasti hitaampaa, neljän vuoden välein tehtävän tulevaisuuselonteon perinne voidaan hyvin kyseenalaistaa. Laajemmin ajatellen nykyisenkaltaisia strategia- ja suunnittelutyön käytäntöjä kannattaisi kriittisesti kyseenalaistaa ja uudistaa. Nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitaan uusia, jatkuvasti päivitettävän tiedon tuottamisen tapoja ja suunnittelun metodiikkaa sekä kykyä tehdä nopeasti ja joustavasti johtopäätöksiä uusimman tiedon ja osaamisen pohjalta.

Selontekoprosessi jatkuu vielä, joten toiveissa olisi nyt julkaistuihin sisältöihin kohdistuva rakentava kritiikki. Vallan sylikoirien asemesta tarvitsemme näkyvää ja vaikuttavaa toisinajattelua – näkökulmien ja yleisemmin ajattelun rikastaminen on yhä tärkeämpää nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Peräänkuulutan rohkeaa visionäärisyyttä ja rakentavaa toisinajattelua.

PS: Missä määrin nyt julkaistussa materiaalissa näkyy paljon mainostettu osallistaminen? Muutamina lainauksina blogikirjoituksista? Pyrkimys on varmasti ollut oikean suuntainen, mutta haiskahtaa silti näennäisosallistamiselta….(osallistamiskritiikin, jonka kirjoitin prosessin aikana voit lukea tästä).

PS.2. Katso tästä, kuinka visionäärisesti Obama puhuu 3D tulostuksesta ja tästä, kuinka rohkeasti Virossa edetään.

Jari Koskinen (/AlternativeFutures)

Pääministeri Jyrki Kataiselle

Arvoisa pääministeri Katainen,

Kesäkuun 26. päivä 2012 olin mukana kuulemassa, kun lupasitte tulevaisuusselontekoprosessista erilaista kuin aikaisemmin. Sanoitte, että tavoitteena on prosessi, joka on aidosti yhteisöllinen – kuunteleva ja osallistava.

Seurasin tulevaisuusselontekoa jo silloin, kun ensimmäistä sellaista tehtiin v. 1993. Julkaisimme jopa kirjan Suomen Strategia, vahvan puheenvuoron yrittäjä- ja aloiteyhteiskunnan kehittämiseksi. Esityksillämme ei ollut mitään vaikutusta, vaikka joukossamme oli merkittäviä ja viisaita ihmisiä. En tarkoita itseäni, vaan vaikuttajia kuten Yrjö Pessi, Curt Lindbom, Jermu Laine ja Pentti Hakulinen. Puhumattakaan kirjan kirjoittajasta Veli-Antti Savolaisesta.

Seurasin myös pääministeri Lipposen tulevaisuusselontekoa, jossa keskustelua heräteltiin foorumeissa, mutta itse selontekoon ei ollut mahdollista vaikuttaa.

Olen kansalaisena joutunut siis jo usein harmittelemaan, että minulla ei ole mahdollisuutta sanoa sanaani kanssakansalaisteni ja lasteni tulevaisuudesta.

Olin toki kovin ilahtunut kutsusta tulla hienoon ja perinteikkääseen Kesärantaan kuulemaan asiasta, mutta totta puhuen – uskoni prosessiin ei kauniista sanoistanne huolimatta ollut korkealla.

Eilen julkaistu tulevaisuusselonteon ennakointiraportti sai minut kuitenkin näkemään, että tällä kertaa todella on toisin. Pääministeri Katainen; piditte sananne. Tulevaisuusselontekoon on voinut vaikuttaa ja siitä on konkreettisia esimerkkejä, kuten robotisaatio, jota olemme tässä blogissa ja muissa tilaisuuksissa voimakkaasti ottaneet esille. Onkin mahdotonta ajatella vuotta 2030 ilman vahvaa ja laajaa robotisaatiota.

Esitän siis Teille kiitokseni. Suuret kiitokset myös tämän blogin muiden kirjoittajien puolesta. Uskon nyt, että uusi aika on oikeasti koittanut. Tästä on hyvä jatkaa.

Teidän,

Cristina Andersson

Erinuoret eri töihin.

Olen ennenkin ollut tekemisissä todella nuorten yrittäjäksi aikovien, tai yrittäjinä toimivien, ihmisten kanssa. Tarkoitan siis 15-25 vuotiaita, joilla on edessään kokonainen elämä elettävänä ja unelmoitavana. Ja onhan sitä jotain suunnitelmiakin tehtävä, jotta pääsee polun alkuun. Tunnelma näiden nuorten kanssa on ollut äärimmäisen innostava ja mukaansatempaava. Siksi olin enemmän kuin onnellinen, kun sain ehdotuksen tehdä yhteistyötä organisaation, joka pyrkii edistämään tämän ikäisten, tulevien vastuunottajien joukon, luovuutta, yrittäjyyttä ja yhteisöllisyyttä, kanssa.

Matkalla kotiin luin lehdestä kuinka työmarkkinajärjestöt eivät pääse hallituksen kanssa sopuun työurien pidentämisestä. Ajattelin, että voihan kutisevat kipinät sentään. Nämä nuoret, joista nyt kirjoitan, eivät ehkä milloinkaan työllisty sellaisiin palkkatöihin, joihin me ja työmarkkinajärjestöt olemme tottuneet. Siis mitä todennäköisemmin eivät työllisty.

Eksponentiaalisella vauhdilla kehittyvät teknologiat tulevat vapauttamaan ihmiset perinteisistä töistä. Kyseessä on valtaisa paradigman muutos työssä sekä suuri uudenlaisen tulonjaon prosessi. Jos emme aloita tuota pohdintaa välittömästi (olisi pitänyt aloittaa jo) niin meillä on tulevaisuudessa yhä suurempi kuilu rikkaiden ja köyhien välilä. Rikkaita ovat he, jotka omistavat teknologiat. Sillä aikaa kun pohditaan työajoista luopumista, työnelämän kehittämistä ja työurien pidentämistä, yhä useampi menettää kosketuksensa työhön. Siis perinteisessä merkityksessä.

Onko meistä välittämään nuorten tulevaisuudesta? Pääministeri Katainen julisti tulevaisuusselonteon alkumetreillä, että meidän tulee välittää toisistamme. Mutta välitämmekö nuorten elämästä ja tulevaisuudesta – heidän ehdoillaan ja aidosti heidän parhaakseen? Vai ovatko nuoret vain eläkepäiviemme maksajia?

Hyväntekeväisyyskeräykset ja tempaukset ovat hienoja asioita, mutta ne eivät poista sitä tosiasiaa, jonka edessä olemme: työ siirtyy teknologialle. Ihmisten on keksittävä muuta tekemistä. Nuoret, jotka nyt matkaavat kohti tulevaisuutta ovat erinuoria. He tekevät eri töitä. En tiedä mitä nuo työt ovat, mutta toivon, että niitä voisi kuvailla sanoilla: inhimillinen, merkityksellinen ja kestävä. Eri nuoret menestyvät autenttisina omina itseinään. Emme saa välittää heille mielistelyn ja pönötyksen asennetta.

Mietimmekö me lainsäädäntöä? Oikeuden eettistä pohjaa ajalle, kun ihmiseen voidaan asentaa nanokokoisia robotteja hoitamaan solujen hommia? Kun robottiavusteisuus mahdollistaa vanhusten elämisen kotona? Kun autot ajavat ilman kuljettajaa ja ostokset tulevat koteihimme printtereiden kautta? Pohdimmeko yhteiskunnan tulonmuodostusta, kun ihmistyön verotulot supistuvat?

Vastaus on ei. Mutta nyt on aika ryhtyä pohtimaan. Sanoisin, että se on tärkein tehtävämme – lastemme vuoksi.

Tulevaisuusselonteko julkistetaan ystävänpäivänä. Lievästi jännittää. Usko ja toivo eivät ole korkealla, mutta ehkäpä hallitus yllättääkin iloisesti?

Minkälainen tulevaisuus löytyy unemien utuverhon takaa?

Matkalla kivikauden yhteiskuntaan – maamme huippuyliopistoissa

Tässä eräs mieleeni painunut tuokiokuva vuosien takaa erään johtamisosaamisen huippuyliopiston toimistohuoneesta. Kysyin professori X:ltä kollegiaalisesti, miten hänellä menee? Professori pyyhki uupuneena hikea otsaltaan ja vastasi: ”Kiirettä pitää – kiirettä pitää”. Olinkin jo intuitiivisesti arvannut vastauksen sisällön. Tiedustelin professori X:ltä mikä tuon kiireen saa oikein aikaaan? Vastaus oli: ”No kun täällä tiedekunnan laitoksella saa professori tehdä ihan kaikki työt yksin – enää puuttuu se, että alan siivoamaan täällä laitoksella yksin.”

Tämä episodi on jäänyt kaivertamaan mieltäni. Näin ekonomistina ja hallintotieteilijänä en voi olla ihmettelemättä asioiden tämän tyyppistä tilaa monissa yliopistoissa. Mihin oikein on unohtunut ajatus siitä, että kehittyneissä yhteiskunnissa kehitys perustuu erilaisten töiden jakamiseen? Peruskurssilla yliopistossa opetettiin aikanaan, että yhteiskunnallinen työnjako on yhteiskunnan organisoitumisen perusulottuvuus, jossa eri ihmiset tekevät keskenään erilaisia töitä erilaisten tietojen taitojen pohjalta. Eiväthän kaikki ihmiset ole lahjakkaita kaikissa töissä ja tehtävissä. Muistaakseni yhteiskuntatieteiden grand old man Emile Durkheim jo kirjoitteli ansiokkaasti tästä teemasta.

Yleensä sosiaalinen työnjako merkitsee jakoa ammatteihin ja se lienee yhtä vanha kuin ihmiskunta. Olemmeko siis palaamassa kivikauden yhteiskunnalliseen työnjakoon yliopistouudistuksen myötä? Kyllä se nyt siltä valitettavasti näyttää, vaikka epäilen, ettei se ollut yliopistouudistuksen tarkoitus. Yhteiskunnassa tekninen työnjako tarkoittaa työtehtävien jako ammattia pienempiin kokonaisuuksiin, jotka vaativat vähemmän osaamista. Koko koulutusjärjestelmämme perustuu pitkälle tämän suuntaiseen ajatusmalliin. Silti työelämä yliopistoissa on muuttunut sellaiseksi, ettei työnjakoa haluta kehittää ammattilaisten välillä.

Tämän perusopinhan mukaan jokaisen ammattilaisen tulisi keskittyä siihen, mitä hän hallitsee parhaiten. Nyt näyttää siltä, että professorit täyttelevät koko ajan matkalaskuraportteja, työaikaseurantaraportteja, julkaisupäivityksiä ja muita evaluaatiokyselyitä. Muun ajan professorit ja tohtorit näyttävät istuvan mitä kummallisimmissa kokouksissa ja palavereissa. Mistä enää oikein löytyy energiaa ja aikaa tehdä niitä paljon kaivattuja huippututkimuksia ja tieteellisiä läpimurtoja? Ilmeisesti omalla vapaa-ajallaan, on minun johtopäätökseni.

Kun itse opiskelin kansainvälistä taloutta pääaineenani Tampereen yliopistossa 1980-luvulla, professorit keskittyivät omaan tutkimukseensa ja perehtyivät antaumuksella alansa tutkimuskirjallisuuteen. Jos nykyään tiedustelee professorilta tai tutkijoilta, että ehtivätkö he lukemaan alan kirjallisuutta, saa vältteleviä vastauksia.

Aikaisemmin vielä 1980-luvulla professoreilla ja tutkijoilla oli aikaa keskustella kansantaloustieteen ajankohtaisista haasteista. Useimmilla heillä oli käytössään jopa ammattisihteerit ja assistentit, jotka auttoivat tieteellisten artikkeleiden tuotannossa. Työnjako eri ammattilaisten välillä tuntui toimivan luontevasti.

Nyt kun yliopistoja on ”uudistettu”, tuntuu selvästi siltä, että ammattilaisten työnjako on selvästi heikentynyt suhteessa mitä työnjako oli vielä 1980-luvulla.

Nykyisin professorit tekevät kaikkea mahdollista ja keskittyminen itse huippututkimukseen on herpaantunut monissa tieteellisissä tutkimusyksiköissä. Professorin täytyy olla juristi, atk-tukihenkilö, kirjanpitäjä, ekonomi, markkinointiasiantuntija, sihteeri ja matkatoimistovirkailija yhtä aikaa selviytyäkseen kunnialla tämän päivän kansainvälistyvässä yliopistomaailmassa. Mitään erityisiä lisäkorvauksia näiden eri tehtävien hoitamisesta ei makseta.

Eittämättä tämä muutos voi ulkoapäin voi näyttää yliopistojen hallinnon tehostamiselta, mutta sitä se ei välttämättä ole pidemmällä aikaviiveellä. Jos se olisi sitä, seuraava askel yliopistouudistuksessa olisi eittämättä se, että myös yliopistojen ja korkeakoulujen laitossiivous siirtyisi Professoriliiton jäsenistölle. Ehkä tämän suuntainen kehitys on sitä paljon puhuttua ”työn rikastamista”. Tämän suuntaisia kokeilujahan tehtiin aikoinaan mm. kulttuurivallankumouksen ajan Kiinassa. On ilmeisesti erittäin hyviä syitä muistuttaa “yliopistouudistajia” siitä, että kokemukset näistä kokeiluista eivät olleet erityisen lupaavia.

Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Robosanastoa aikalaisille

BohoBusiness –kirjan julkistuksen jälkeen keskustelu robotisaatiosta ja teknologian mahdollisuuksista ylipäätään on lähtenyt käyntiin yhä kiihtyvällä vauhdilla. Uskomme, että olemme saaneet sanomaa perille myös päättäjille ja vaikuttajille.

Olemme myös keskustelleet paljon aiheesta mitä moninaisemmissa tilaisuuksissa. Usein on tullut eteen tietoisuus siitä, että robotisaatiota ja siihen liittyviä ilmiöitä ei tunneta kovin hyvin. Tämä koskee nimenomaan Suomea – muun maalaisten kanssa keskustelu on ollut luontevaa – erityisesti amerikkalaisten, unkarilaisten ja ruotsalaisten.

Mistä johtuu, että aihe on niin tuntematon meidän suunnallamme? Pari ajatusta:

Olemme kovin kiinni ICT:ssa – voisi jopa sanoa, että meille teknologia on yhtä kuin ICT. Tämä näkyy myös tuoreesta ICT raportista, jossa muut, ICT:hen kytköksissä olevat, teknologiat – kuten robotisaatio – puuttuvat tyystin. Toisin on EU komission teettämässä ICT raportissa (pdf), jossa robotisaatiolle on omistettu oma lukunsa.
Robotisaationa pidetään pelkästään teollisuusrobotteja, joissa olemmekin varsin valistuneita. Esimerkiksi Uudenkaupungin autotehdas on varmasti yksi maailman eturivin tehtaita automaatiossa – siksi sinne onkin saatu varsin näyttäviä tilauksia. Teollisuusroboteilla on edelleen suurin osuus robotisaatiossa, mutta ne kasvavat n. 5% verran vuodessa, kun kasvu esim. palveluroboteissa on huomattavasti suurempaa. Sekä määrällisesti että taloudellisessa mielessä palvelurobotit tulevat jossain vaiheessa ohittamaan teollisuusrobotit.
Suomi on erittäin prosessiorientoitunut maa. Haluamme ymmärtää, miten asiat tehdään. Vähän niin kuin matematiikan kokeessa pelkkä lopputuloksen esittäminen ei riitä, on osoitettava miten siihen on päästy. Robotiikkaa ei ymmärretä, ei nähdä prosessia – eikä voida hyväksyä, että on olemassa joku, joka on olemassa vaikka ei olla nähty siihen vievää prosessia. Suomi on kuitenkin nyt tilanteessa, että muut ovat vieneet prosessin jo pitkälle ja esittelevät ylpeinä yhä uusia innovaatioita ja markkinavaltauksia – kapula on kuitenkin meille nyt heitetty, on se kuuluisa yhdestoista hetki lähteä kirimään umpeen välimatkaa. Rinnalle ja ohi.

Keskusteluissa tulee usein esille myös, uskomus, että robotit ovat yksiä tuotteita muiden tuotteiden joukossa – kuten makkara tai kännykkä. On jäänyt huomaamatta, että robotisaatio on jo lähivuosina satojen miljardien bisnes. Ehkä mahdollisuus, johon kannattaa tarttua? Robotisaatio on myös suuria sosiaalisia muutoksia aiheuttava ilmiö – ei siis pelkästään keino tai yritysidea.

Usein myös saamme huomata, että robotiikkaan liittyvä sanasto ei ole tuttua. Siksi tarjoan tässä muutaman keskeisen käsitteen.

Robotti

Robotti on pitkään ymmärretty ohjelmoitavana laitteena, joka pystyy suorittamaan sille määritellyn tehtävän. Nyt robotit ovat kehittyneet siten, että niille voidaan vaikkapa ilmoittaa tehtävä ja ne alkavat opetella parhaan tavan suorittaa kyseinen tehtävä. Esimerkiksi kuuluisa shakkitietokone on ohjelmoitu kaikin mahdollisin vaihtoehdoin jo valmiiksi, kun taas backgammon robotti TD gammon opetti itse itsensä pelaamaan ja saavutti mestaritason.

Erityyppisiä robotteja ovat mm. teollisuus-, palvelu-, armeija-, koti-, lääke-,leikkaus-, auto-, avaruus- ja viihderobotit.

Keinoäly

Keinoäly on koneiden älyä. Esimerkiksi robotti sisältää keinoälyä yhä enenevässä määrin ja Raymond Kurzweilin mukaan se tulee ohittamaan ihmisen älykkyydessä vuoden 2040 tienoilla. Keinoälyä kehitetään tutkimalla ihmisälyä ja kehittämällä robottien kognitiivisia kyvykkyyksiä. Toistaiseksi keinoäly perustuu siis siihen, mitä ihmiset ovat ja tietävät. Entäpä sitten, kun robotit alkavat kehittää itse itseään ja omaa älykkyyttään? Nyt jo keskustellaan siitä, voivatko robotit kehittää oman kielensä.

BohoBusineksen keskeinen viesti on, että ihminen ei voi kilpailla robotin kanssa siinä, missä robotti on hyvä. Siksi meidän ihmisten tulisi kehittää itseämme ihmisinä – niissä asioissa, jotka meille ovat vahvuuksia. Monet pelkäävät robokalypsea, sitä että robotit ottavat ylivallan – itseämme kehittämällä ja valmentamalla niin ei käy, mutta joudumme silti opettelemaan tapoja tehdä tasavertaista yhteistyötä koneiden kanssa.

Ubiikkiteknologia

Ubiikki on kaikkialla läsnä olevaa teknologiaa. Se on jatkuvaa yhteyttä langattomassa älyverkossa, eräänlainen jatkuvan digitaalisen läsnäolon mahdollistava kyberinfrastruktuuri. Japani on ubiikkiteknologian edelläkävijämaita –vuonna 2009 käyttöönotettu ubiikkimetropolin ubiopas on esimerkki turisteja palvelevasta ubisovelluksesta.

Ambient Intelligence

Teknologia on perinteisesti ollut sitä, että se toimii ihmisen aloitteesta. Ihminen painaa nappia ja teknologia toimittaa palvelun. Myös ubiikkiteknologia on ihmisen aloitteesta toimivaa. Ambient intelligence muuttaa asian toisinpäin, teknologia reagoi ihmisen läsnäoloon, tunnistaa asioita ja tekee omia ehdotuksia ja aloitteita toiminnaksi. Ambient intelligencen sensorit tarkkailevat ja oppivat ja pistävät tekniikan toimimaan havaintojen pohjalta. Philips on tutkinut asiaa jo pitkään. Ambient intelligence on osa yhtiön visiota vuodelle 2020.

Omassa puhelimessani on ambient intelligencea; näytön reunassa on pieni silmä, joka tunnistaa katsonko vielä ruutua. Kun lakkaan katselemasta niin ruutu sammuttaa itse itsensä.

3D printtaus

3D printtaus alkaa varmasti olla jo tuttua, kiitos Risto Linturin voimallisten ponnistelujen. Hämmästyttäviä ovat lähes päivittäin tulevat 3D printtaus innovaatiot. Se, että talot ja autot voidaan tulevaisuudessa tulostaa jättimäisillä printtereillä, on jo vanha uutinen. Mutta se, että nyt tulostetaan jo robottien osia ennakoi sitä, että jonain päivänä robotit voivat tulostaa itse itseään.

3E teknologiat

Kirjoitamme parhaillaan BohoBusiness kirjaa englanniksi. Siinä lanseeramme 3E teknologiat; exponential, emerging, everywhere. Uskomme, että mikäli 3E teknologioita ei ymmärrä, niin tipahtaa kehityksestä nopeammin kuin eno veneestä.

Exponential on ehkä se vaikein ymmärtää. Usein robotisaatiosta puhuttaessa viitataan kehruu Jenniin, teemme sen itsekin kirjassamme. Mutta jokaisena aikana on oma ilmiö, joka etenee eksponentiaalisesti. Tänä aikana se on robotisaatio kaikkine liitännäisineen. Tässä lyhyt selitys eksponentiaalisuudesta: jos laitat shakkilaudalle ensimmäiseen ruutuun yhden hiekanjyvän, seuraavaan kaksi, sitten neljä, seuraavaan kahdeksan ja niin edelleen. Viimeisessä ruudussa sinulla on niin paljon hiekkaa, että voit melkeinpä peittää sillä maapallon. Mutta eksponentiaalisuus on kavala ilmiö; vielä viimeisillä riveillä näyttää siltä, että eihän tässä mitään hurjempaa ole tapahtumassa, kunnes vyöry tulee viimeisissä ruuduissa. Puhutaan ”shakkilaudan toisesta puolesta”, jolloin tapahtumat alkavat edetä vyöryn lailla. Teknologian osalta olemme siirtymässä laudan toiselle puolelle, joten kannattaa olla tarkkana. Pitäisi myös kysyä, olemmeko myös ilmastomuutoksessa jo shakkilaudan toisella puolella?

Koskapa teknologia on eksponentiaalisessa vaiheessa niin myös uusia innovaatioita, start-upeja ja ideoita syntyy kuin sieniä sateella, emerging. Suomen kannattaa olla tässä erityisen tarkkana, sillä robotisaatio maaperän puuttuminen aiheuttaa sen, että parhaat aloitteet siirtyvät sinne, missä niillä on paras kasvualusta. Vaikkapa Ruotsiin, jossa robotisaatio on ollut agendalla jo vuosia.

Ja teknologia levittäytyy yhä laajemmalle, kaikkialle – everywhere. Tämä edellyttää lainsäädännön tarkastelua ja uudistusta. Se edellyttää arvokeskustelua siitä, mitä haluamme teknologialta ja minkälainen rooli sillä olisi ihmisen hyvinvoinnissa. Erityisesti päättäjien olisi viimeistään nyt alettava miettiä, miten teknologia vaikuttaa yhteiskunnan toimintaan ja rakenteisiin.

Transmedia

Edellisiin viitaten on yhä tärkeämpää ymmärtää mitä on transmedia. Kun mediaa on joka puolella ja se tulee olemaan jopa ihmisen läsnäoloon reagoivaa ja johtopäätöksiä tekevää, niin on todellakin opittava jakamaan tarinoitaan monen, yllättävänkin, median välisesti; mikä viesti tulee kylpyhuoneen peilistä? auton sivuikkunasta? silmälaseista? Onko ambient media tulevaisuuden sosiaalinen media? Onhan muistettava, että robotit tulevat näyttelemään merkittävää roolia mediakentässä, ei pelkästään viestien, uutisten ja tarinoiden tuottajina vaan myös niiden välittäjinä ja keskusteluihin osallistujina.

Ole ihminen ihmiselle

BohoBusiness pidämme kaikkein tärkeimpänä asiana sitä, että ihminen menestyy olemalla aito, oma itsensä ja kehittämällä omia vahvuuksiaan yhä paremmiksi, tekemällä omia valintojaan, elämällä omaa elämäänsä, tulemalla onnelliseksi omalla tavallaan. Välittämällä toisista ihmisistä ja olemalla avuksi, siellä missä juuri hänen avustaan on tarvetta. Sanalla sanoen: olemalla ihminen.

Lopulta kyse on ihmisestä. Voimme vaikuttaa robotisaatioon, teknologiaan – kaikkeen. Mutta meidän on oltava aktiivisia; osallistuttava, keskusteltava ja tartuttava toimeen – unohtamatta aikaan saamista.

Video: Robottikamerayksiköt tarjosivat aivan uudenlaisia kuvaelämyksiä Lontoon Olympialaisissa.

Rakentaminen ja asumisen kestävä kehitys

Vierasbloggaajana hyvän asumisen asiantuntija Pentti Kaasinen.

Olen työskennellyt rakennus- ja kiinteistöalalla ympäristöfyysikkona 15 vuotta. Alan ulkopuolelta tulleena keskustelu rakentamisen virheistä ja työkulttuurista on vaikuttanut yksipuoliselta ja pinnalliselta. Oikeita perusteita niin kielteisille kuin myönteisillekin asioille on niukasti. Kun rakennusvirheiden ja työkulttuurin kehnouden syitä ei ole riittävän monipuolisesti selvitetty, syy on sysätty rakennusteollisuuden niskoille.

Rakentamisen ”huono laatu ” pitää asettaa laajempaan kontekstiin. Rakennusteollisuus epäilemättä on välitön syypää – miten muuten voisi olla – rakentamisen heikkouksiin, mutta perussyitä on muualla. Valtio on vähintään yhtä syyllinen. Se ei ole luonut puitteita esimerkiksi alan perustutkimukselle ja kuluttajavalistukselle, siis luotettavan tiedon saamiselle ja kaiken teollisuuden tärkeimmälle käyttäjälähtöisyydelle. Kriittisen tutkimuksen vähäisyys pitää yllä rakennus- ja kiinteistöalaa liike-elämän ehdoin toimivana. Yksityistaloudet pärjäävät siinä kuvioissa asumisensa kanssa huonosti. Asumisen kestävälle kehitykselle tämä on huono maaperä.

Tilanne ei ole huono vain kuluttajan kannalta. Koska asumisen ja rakennusteollisuuden välillä ei ole luotettavaa tiedonvälitystä, alan käyttäjälähtöisyys on varmasti heikointa keskeisessä suomalaisessa elinkeinoelämässä. Kuluttajien saatavilla on lähinnä kaupallista informaatiota. Tästä osaltaan johtuvat epäonnistumiset alan tuotekehityksessä.

Valtionhallinnossa tehtiin merkittävä virhe, kun rakennusalan ohjaus (määräykset) 1990-luvulla siirrettiin ympäristöministeriöön ja rakennushallitus lopetettiin. Valtion napanuora rakennusalaan katkesi. Jälkikäteen ajatellen tuntuu järjettömältä, että elinkeinoelämän tehokkaimman ja pragmaattisimman osan ohjaus tyrkättiin heikoimmalle ministeriölle. Seuraukset näkyvät nyt. Ympäristöministeriö hankkii (sitä ehkä itse havaitsematta) rakennusteknisen ja rakentamisen kenttätyötä koskevan asiantuntemuksensa rakennusteollisuudelta ja sen sidostahoilta. Muita mahdollisuuksia on niukasti. Kärjistäen kuitenkin voi sanoa, että ohjattava ohjaa ohjaajaa. Tässä ympäristöministeriön epäonnistuminen on jotenkin ymmärrettävää. Toinen seikka ei ole yhtä ymmärrettävä. Se on anteeksiantamattoman vähäinen yhteistyö muiden ministeriöiden kanssa. Vain sosiaali- ja terveysministeriön kanssa on kanssakäymistä, mutta se on johtanut koko ongelmakentän väärin käsittämiseen. Rakentamisen kehittämisestä tuntuu tulleen homeiden ja lääketieteen tutkijoiden työkenttä.

Rakennusalaa on käsitelty politiikan piirissä lähinnä harmaan talouden ja viimeksi homekoulujen vuoksi. Millä tietämättömyyden tasolla politiikassa liikutaan, kuvaa eduskunnan viime syksyn toiminta. Eduskunnan tarkastusvaliokunta tilasi mielestään kattavan selvityksen homeongelmista, ilmeisesti tuskastuneena median homemyllytykseen. Selvitys maksoi tiettävästi noin 70 000 euroa ja se kesti kahdeksan kuukautta. Summa on absurdi. Sillä piti selvittää maan talojen homeongelmat ja esittää niihin ratkaisut.

Mitä pitäisi tehdä?

Iso kuva rakennusalasta ei ole synkkä. Muutosten tekeminen nopeasti ei vain ole helppoa, koska perusvirhe on valtionhallinnossa. Alalla on puutteita ja ristiriitaisuuksia, jotka pitäisi korjata. Betonin ja puun kamppailu rakentamisen perusmateriaalina nakertaa alan sisäistä yhteistyötä. Kamppailulla on poliittinen tausta, joka on omiaan tekemään kansataloudellisesti merkittävistä ratkaisuista lyhytnäköisiä. Labiili tilanne esimerkiksi puukerrostalorakentamisessa vaikuttaa ajankohtaisesti suurissa rakennushankkeissa.

Johtavien asiantuntijalaitosten, VTT:n ja Tampereen teknillisen yliopiston näkemysten eriävyys energiamääräysten soveltamisesta on huolestuttavaa. Nyt tehdään passiivitaloissa ja nollaenergiataloissa ratkaisuja, jotka ilman tutkimuslaitosten tiivistä yhteistyötä saattavat pahentaa nykyistä kosteus- ja homevauriotilannetta. Näkemykset pitäisi sovittaa yhteen yhteistyöllä, jossa myös Aalto yliopiston monialaisuus voisi avartaa näkökulmia energiamääräysten soveltamisessa.

Käyttäjälähtöisyyttä ei saa unohtaa. Sitä voi parantaa ottamalla rakennus- ja energiatekniseen yhteistyöhön mukaan kuluttajaviestinnän asiantuntemusta.

Rakennusteollisuuden usein arvosteltu ulkomaalaisomistus ei rajattuna ole vain kielteinen seikka. Esimerkiksi ruotsalaisten rakennusjättien läsnäolo Suomessa voi olla vahvuus, kun asumisen teknologiaa viedään maailmalle. Sama koskee materiaali- ja tarviketeollisuuden omistusta.

Pentti Kaasinen

Helsingissä 29.1.2013

Asuminen on tärkeää meille kaikille.

Valtiomiesmäistä journalismia

Journalismin roolista omana valtiomahtinaan on keskusteltu aktiivisesti viime vuosina. Monet arviot ovat sen suuntaisia, ettei medioiden ja journalistien valta ole ainakaan ole ollut laskemassa. Sosiaalisen median rooli on kuitenkin kasvanut merkitykseltään. Yhä enemmän mediasta on tullut transmedia – eri mediat yhdistävä monikanavainen kokonaisuus, jossa digitaaliset sisällöt elävät omaa elämäänsä pitkään eri konteksteissa. Samalla median tuotantorakenteet ovat ohentuneet ja journalistit kamppailevat laadun tuottamisen ja kiireen ristiaallokossa. Autenttisen – yleisöjä kiinnostavan sisällön tuottaminen on iso haaste mediataloille.

Hätkähdin pahanpäiväisesti eilen aamukahvin juomisen yhteydessä. Luin Tamperelainen –lehteä (23.1.2013) ja silmiini sattui hätkähdyttävän puhutteleva otsikko: ”Asiantuntijoilla ei ole enää arvoa”. Kas, siinäpä on jälleen journalisti taidokkaasti muotoillut otsikkonsa. Uteliaisuuteni heräsi ja päätinkin lukea Tamperelaisen jutun, jonka oli kirjoittanut pitkän linjan journalisti, kaupunkilehtiryhmän johtaja Antti-Pekka Pietilä.

A.P. Pietilä toteaa:

Kuntauudistus, terveyspalveluiden järjestäminen, maanpuolustus, tieverkoston kunnostus, ylivelkaantumisen hoito ja pankkien pelastaminen olisi tehty toisin, jos poliitikot olisivat kuunnelleet edes toisella korvalla asiantuntijoita.

Tämä havainto on mielestäni juuri sellaista valtiomiesmäistä journalismia, jota kaivattaisiin enemmän Suomessa. Edelleen journalismin eräs iso mahdollisuus on asioiden tarkkailu ja siihen pohjautuva selkokielinen viestintä.

A.P. Pietilä toteaa myös:

Poliitikot välittävät yhä vähemmän ongelmien ratkaisemisesta. He keskittyvät omaan uudelleenvalintaansa ja pitävät kiinni omasta työllisyydestään. Tehokkaita korjaustoimia ei tehdä, koska ne olisivat ikäviä äänestäjille. Siksi äänestäjien pettäminen ja tosiasioiden kieltäminen pitävät poliitikot vallassa niin kauan kuin veroja voidaan korottaa ja myydä valtion omaisuutta.

Tämäkin teksti on aika rohkeaa arviointia – suorastaan valtiomiesmäistä journalismia, joka mielestäni kiteyttää tapamme toimia ongelmien edessä. Tuntuu todella siltä, että politiikassa ei ole kuin yksi viisaus: korottakaamme veroja ja maksuja! Vaihtoehtoja ei oikein haluta hahmotella – saati pohtia niiden järkevyyttä. Sehän aika useassa tapauksessa edellyttäisi asiantuntijoiden kuulemista – mutta myös heidän ajatustensa ottamista vakavasti.

Olisiko tässäkin jotain valtiomiesmäiseen journalismiin viittaavaa? A.P.Pietilän journalistinen havainnointi tuottaa seuraavanlaisen arvion:

Olemme menettäneet parissa vuosikymmenessä suuren osan teollisuudesta ja parissa vuodessa 60 000 työpaikkaa. Yritysten omistajiksi ovat tulleet ulkomaalaiset, jotka syövät suomalaisten työn hedelmät. Suomalainen kuljetusverkko vaihtaa omistajaa 5-10 vuoden kuluessa. Matkustaja- ja rahtilaivavarustamojen enemmistö, lähes puolet rekkaliikenteestä, suuri osa ruuhka-Suomen linja-autoyhtiöistä ja maakaasuverkon enemmistö ovat jo ulkomaisissa käsissä. Finnairille haetaan koko ajan ulkomaista suurosakasta.

Suomen keskeisiä infrastruktuuritoimintoja eivät pääosin hoida enää suomalaiset yritykset – vaan aivan muut tahot. Onko kukaan poliitikoistamme ilmaissut huolensa näiden kehitystrendien osalta? Ei ole, koska se merkitsisi lukuisien virheiden myöntämistä.

Lopuksi A.P. Pietilä toteaa kolumnissaan:

Edessä on rajuja muutoksia, joihin asiantuntijoiden mielestä pitää varautua. Suomalaisten ikääntyminen, eläkerahastojen riittävyys ja työajan lyhyys ovat myös asiantuntijoiden todistamia tosiasioita, jotka poliitikot kieltävät ilman tunnontuskia. Kun tuskat alkavat, poliitikot haukkuvat asiantuntijoita.

Tässä kaikessa olisi paljon pohdiskeltavaa poliitikoille ja puolueille. En ollenkaan ihmettele, että journalisti Antti-Pekkaa Pietilälle on luovutettu valtion tiedonjulkistamispalkinto vuonna 2009. Kun puhutaan journalismin laadusta, meillä on todella hyviä syitä lukea hänen kolumnejaan myös jatkossa.

Onko politiikka sittenkin mennyt liian pitkälle populismissaan? Onko kansalaisten ja suomalaisten asioiden ajaminen päässyt unohtumaan vaalikampanjarahoituksia junailtaessa? Pitäisikö meidän nyt ensisijaisesti turvata Suomen talouden toimivuus ja kilpailukyky? Mitä järkeä on sellaisessa hyvinvointivaltiossa, joka perustuu kansallisen varallisuuden alasajoon ja verotuksen viemiseen yli kaiken kohtuuden?

Olisiko asiantuntijoita syytä kunnioittaa ja kuunnella joskus heitäkin politiikan teon yhteydessä?

Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti

Päätösten tekemisestä strategisesti: Viisi perusedellytystä hyvälle ja laadukkaalle strategiselle päätöksenteolle

April 26, 2016 1:25 pm / Leave a comment

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aina silloin tällöin yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyy sana ”strategia”. On esitetty, että olisi fiksua luoda strategioita ja toimintamalleja, jotka ovat perusteltuja päätöksentekotilanteissa. Usein päätöksentekijöiden ja organisaatioiden päätöksenteko on monimutkaista ja sekavaa. Edes parhaalla tahdolla ei ole aina helppoa arvioida, onko päätöksenteon taustalla jokin harkittu strategia – vai harkitsemattomasti tehty sekava tilanneanalyysi. Tämä on tavallaan ymmärrettävää, koska usein päätöksentekijöiltä puuttuu riittävä koulutus tehdä viisaita päätöksiä tai tämä kyvykkyys on pahasti puutteellinen. Kokemattomat päätöksentekijät ovat vaarallisia yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Päätöksentekoonkin olisi hyvä saada valmennusta – samaan tyyliin kuin golfin pelaamiseen.

Usein päätöksentekijä kuvittelee, että hän on ”synnynnäinen päätöksentekijä”. Valitettavasti vain hyvin harva päätöksentekijä on pelkin synnynnäisin geenipohjaisin avuin hyvä päätöksentekijä. Usein päätöksentekoa ei valmistella riittävän huolella ja siitä aiheutuu myöhemmin merkittäviä ongelmia, kun huomataan puutteita valmistelussa, päätöksentekoprosessissa, itse päätöksissä lopulta päätösten tulevaisuuden seuraamuksissa. Monesti nämä puutteet olisi voitu välttää oikealla perustiedolla ja huolellisemmalla päätöksenteon valmistelulla. Päätöksentekijätkin tarvitsevat tietoa, valmennusta ja koulutusta päätöksentekoon. Mitä järkevien strategisten päätösten tekeminen sitten edellyttää päätöksentekijöiltä? Esitän tässä yhteydessä viisi perusedellytystä hyvälle ja laadukkaalle strategiselle päätöksenteolle. Esitän myös perinteisen toimintamallin strategiselle päätöksenteolle. Olkoon tämä teksti päätöksenteon lyhyt peruskurssi päätöksenteon “golf-viheriöille”.

Perusedellytys 1: Ymmärtämys epävarmuudesta ja riskeistä

Eräs lähtökohta hyvälle strategiselle päätöksenteolle on perusymmärtämys epävarmuudesta ja riskeistä. Jos päätöksentekijä kuvittelee, että tehtävä päätös ei sisällä mitään riskejä, niin samalla hän tiedostamattomasti olettaa, että mitään epävarmuutta ei esiinny. Tällöin on aika varmaa, että päätöksentekijä syyllistyy katteettomaan optimismiin ja väärään tilannearvioon. Usein päätöksentekijät todella uskovat voimakkaasti omaan intuitioonsa ja erilaisten epävarmuustekijöiden hallintaan. Joskus päätöksetekijät jopa nojautuvat taikauskoon ja muihin epärationaalista ajattelua hyödyntäviin ennusmerkkeihin. Vain harvoin tälle uskolle on olemassa pitäviä perusteita. Tietoisuus aidoista epävarmuustekijöistä ja riskeistä on eräs hyvän strategisen päätöksenteon perusteista.

Perusedellytys 2: Vaihtoehtojen analyysi

Toinen keskeinen elementti hyvällä strategiselle päätöksenteolle on erilaisten vaihtoehtojen analysointi ennen päätöksentekoa. Usein organisaatioilla on olemassa vaihtoehtoisia tavoitteita ja vaihtoehtoisia keinoja saavuttaa asetetut tavoitteet päätöksenteon pohjalta. Jos päätöksentekijä ei tunnista – tai hän ei arvioi vaihtoehtoisia tavoitteita ja vaihtoehtoisia keinoja saavuttaa tavoitteet, ei edellytyksiä hyvälle strategiselle päätöksenteolle ole olemassa. Usein näkee esitettävän, että päätöksentekijällä ei ole tarjolla vaihtoehtoja. Tätä johtamismallia kutsutaan ns. TINA-johtamismalliksi (”There is Not Alternatives”). Tätä päätöksenteon mallia käyttävät päätöksentekijät eivät ole tietoisia, että hänelle olisi avuksi tarjolla erilaisia päätöksentekomalleja ja päätöksenteon tukijärjestelmiä, joiden avulla hän voisi systemaattisesti vertailla erilaisia vaihtoehtoja. Tulevaisuudentutkimuksen alalla on pitkään kehitelty erilaisia tapoja hahmottaa tulevaisuuden eri skenaarioita ja päätöksenteon vaihtoehtoja. Jos päätöksentekijä haluaan, voidaan aina tuottaa tietoa olemassa olevista vaihtoehdoista ja niiden mukaisista strategioista. Jotta päätöksenteko olisi aidosti strategisesta luonteeltaan, olisi sen perustuttava keskeisten strategisten vaihtoehtojen hahmottamiseen.

Perusedellytys 3: Tietoisuus päätöksenteon aikajänteestä

Kun päätöksentekijä tekee erilaisia päätöksiä, olisi tärkeää pohtia millaista aikajännettä päätös oikeasti koskee. Joskus on kyse lyhyen aikavälin taktisesta päätöksistä. Joskus aikajänne on astetta pidempi, jolloin puhutaan strategisesta päätöksenteosta. Joskus päätös kytkeytyy hyvin pitkän aikavälin kysymyksiin, jolloin puhutaan visionäärisestä päätöksenteosta. Myös päätöksenteon aikajänteen täsmentäminen on osa hyvää päätöksentekoa. Jos päätöksentekijä tekee päätöksiä aina samalla aikajänneolettamuksella, voimme helposti osoittaa, että päätöksenteko ei tule onnistumaan kovin hyvin. Siksi hyvä strateginen päätöksentekijä on aina tietoinen erilaisista aikaulottuvuuksista. Mitä pidemmälle päätökset ulottuvat, sen enemmän niihin sisältyy epävarmuutta.

Perusedellytys 4: Asiantuntijoiden ohjeistaminen ja hyödyntäminen

Usein päätöksentekijällä on ympärillään erilaisia asiantuntijoita ja neuvonantajia. Heidän päätehtävänsä on yleensä tukea päätöksentekijää tekemään viisaita päätöksiä. Näiden päätöksentekijää avustavien henkilöiden tehtävä on valmistella päätöksiä huolella ennen päätöksentekoa. Valmistelutyön tulisi perustua hyvään tekniseen ja tieteelliseen osaamiseen. Jos päätöksentekijä ei ohjeista ympärillään olevia asiantuntijoita huolella, voi päätöksenteon teknisen valmistelun laatu jäädä heikoksi tai olemattomaksi. Tärkeää on täsmentää hyödynnettävä informaatio, vaihtoehdot, vaihtoehtoihin liittyvät epävarmuustekijät, keskeisten toimijoiden mielipiteet ja painotukset sekä päätöksenteon painopistekriteerit. Olisi hyvä käyttää hyväksi jollain tavalla strukturoituja päätöksentekomalleja ja –kriteereitä, joiden pohjalta päätöksentekijä voi perustella päätöksiään laadukkaasti. Jos päätäksentekijä jää kiinni myöhemmin ristiriitaisista strategisista selityksistä, siitä ei koidu hänelle “kultaa eikä kunniaa”.

Perusedellytys 5: Aikataulujen hallinta

Päätöksentekijällä tulisi olla myös mahdollisuus perehtyä päätöksiä koskeviin taustatekijöihin, malleihin ja päätöksenteon kriteereihin huolella. Päätöksenteon valmistelijoiden ja asiantuntijoiden ohjeistamisen yhteydessä olisi oltava huolellinen sen suhteen, että päätöksentekijä voi todella huolellisesti perehtyä asioihin ja taustoihin, joiden osalta päätöksiä tarvitaan. Usein kiire ja harkitsemattomat aikataulut voivat pilata järkevän strategisen päätöksenteon. Jos sallimme boheemin ilmaisun, voimme todeta: “Juosten kustu” ei voi olla strategisen tulevaisuuteen tähtäävän päätöksenteon ohjenuora.

Strateginen päätöksenteko

Tässä artikkelissa olen tuonut esille viisi keskeistä perusedellytystä hyvälle strategiselle päätöksenteolle. Jos nämä perusedellytykset täyttyvät päätöksenteon yhteydessä, voi päätöksenteko olla luonteeltaan aidosti strategista. Muussa tapauksessa päädytään helposti ns. opportunistiseen päätöksenteon malliin, joka ei tunnetusti ole kovin tulevaisuusorientoitunutta – saati strategista.

Jos päätöksenteon halutaan olevan strategista ja laajemmin strategisesti perusteltavissa olevaa, päätöksentekoprosessi on hyödyllistä jäsentää seuraavasti:

Määritellään tavoitteet ja määritellään ne mittarit, joiden pohjlta tavoitteiden saavuttamista tullaan arvioimaan.
Kehitetään vaihtoehtoiset tulevaisuuden toimintamallit, joiden avulla tavoitteet voidaan realistisesti saavuttaa.
Määritellään tarkemmin ja täsmällisemmin se, miten kukin vaihtoehtoinen tapa voi johtaa tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen.
Tarkastellaan vuorovaikutusta ei tavoitteiden välillä (trade-off-analyysi)
Valitaan se vaihtoehtoinen tapa, joka parhaiten voi johtaa tavoitteiden saavuttamiseen, ottaen huomioon huolella eri epävarmuustekijät.
Sovitaan siitä, milloin ja miten tavoitteiden saavuttamista tullaan arvioimaan tulevaisuudessa.

Tämä strategisen päätöksenteon toimintamalli voi tuottaa isoja hyötyjä sekä yritysmaailmassa että yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Jos politiikassa tai liike-elämässä toimittaisiin strategisesti, olisi kansalaisilla ja kuluttajilla nykyistä huomattavasti paremmat perusedellytykset arvioida poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon laatua ja vaikuttavuutta.

Tavallinen kansalainen ei voi muuta kuin toivoa päätöksentekijöiltä strategisen päätöksenteon osaamista. Jos joku kansalainen oikein vaatisi sitä, että päätöksentekijä on valmennettu, oikeasti valmis ja pätevä strategiseen päätöksentekoon, voisi siitä aiheutua syytöksiä demokraattisten tai liiketoiminnan pelisääntöjen vaarantamisesta.

Siksi voin henkilökohtaisesti toivoa varovaisesti, että päättäjillä julkisella ja yksityisellä sektorilla olisi paremmat valmiudet laadukkaaseen strategiseen päätöksentekoon.

Jari Kaivo-oja

Tutkimusjohtaja, Dosentti, HTT, YTM, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täydennys lausuntoon: Valtioneuvoston periaatepäätös automatisaatiosta ja robotisaatiosta

April 18, 2016 5:18 pm / 1 Comment on Täydennys lausuntoon: Valtioneuvoston periaatepäätös automatisaatiosta ja robotisaatiosta

Toimitimme 18.4.2016 täydennyksen lausuntoomme 3.4.2016. Vahva näkemyksemme on, että Suomi tarvitsee muiden maiden tapaan oman AiRo (robotisaatio) strategian.

Ministeriöt ovat pyrkimyksistä huolimatta edelleen siiloutuneita. Robotisaatio on poikkitieteellinen, rajoja ylittävä ilmiö, jossa on monia seikkoja, jotka vaativat yhtenäistä käsittelyä.

Ministeriöillä on jonkinlainen strategiakammo johtuen aikaisempien työryhmien tuotosten vähäisestä vaikuttavuudesta. Onkin tärkeää, että strategian ja siihen liittyvän tiekartan toimeenpano resurssoidaan ja vastuutetaan.

Robotisaatio on liian suuri, eksponentiaalisia muutosta aiheuttava trendi, jotta se voidaan jättää yksittäisten ministeriöiden suunnitelmien varaan.

Lisäämme vielä, että muutos etenee vauhdilla joka tapauksessa. Lausuntoluonnoksessa ehdotettu vuoden 2016 aikana tehtävät suunnitelmat eri ministeriöissä on kovin hidas aikataulu.

Perustelut löytyvät allaolevasta lausunnosta.

Cristina Andersson, Jari Kaivo-oja.

Lausunto LVM/487/01/2016

Valtioneuvoston periaatepäätökseen automaatisaatioon ja robotisaatioon liittyen.

Liittyen lausuntopyyntöön valtioneuvoston periaatepäätökseksi automatisaatiosta ja robotisaatiosta, lausumme edellisen lausuntomme (Helsinki 3.4.2016) täydennykseksi seuraavaa:

Ehdotamme, että lausuntoon lisätään tarve rakentaa kansallisen tason airo –strategia ja tiekartta. Robotisaatio on horisontaalinen, rajoja ylittävä ja poikkitieteellinen ilmiö, jota ei voida täysimääräisesti hyödyntää, eikä myöskään parhaalla mahdollisella tavalla varautua sen aiheuttamiin uhkiin ja muutoksiin, ellei siihen varauduta kansallisen tason ohjelmalla.

Perustelut

Työt muuttuvat, samoin työn tekemisen tavat. Robotit ovat jo vieneet töitä maatalous- ja teollisuussektoreilta. Seuraavaksi tulevat palvelut, joihin luemme perinteisen palvelusektorin lisäksi sote- ja liikennesektorit. Kun ja jos ansiotulo muuttuu toisenlaiseksi tuloksi (on jo suurelta osin muuttunutkin) niin on pohdittava, miten yhteiskunnan tulonmuodostus rakentuu, kun ansiovero tippuu suurelta osin pois. Tämä on asia, johon emme saa törmätä ”housut kintuissa”, jos haluamme rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä koskettaa erityisesti Suomea, jossa veroprosentti on korkea http://www.svd.se/digitalisering-minskar-mojlighet-att-beskatta/om/naringsliv:debatt Kuuluu joillekin ministeriöille erityisesti, mutta tarvitaan myös kokonaisvaltaista lähestymistä.

Innovaatiojärjestelmä on robotisaation osalta puutteellinen. Järjestelmän eri strategioissa robotisaatio on esitetty hajanaisesti ja ei-strategisella tavalla. Innovaatiojärjestelmään tulee katsoa kaikki ”Quartet Helix” toimijat, eli julkinen sektori, yliopistot, yritykset ja kuluttajat.

Teknologiakehityksen eturintama menee vauhdilla eteenpäin. Tutkimusten pohjalta tiedämme, että Suomi on jäänyt jälkeen monilta robotisaation strategisilta alueilta, kuten deep learning ja moderni hardware sekä robotisoitunut palveludesign. Tästä koituu huomattavia kansantaloudellisia tehokkuus- ja tuottavuushaittoja ja puutteita. Nämä puutteet huomioiva airo –strategia voisi auttaa kuromaan umpeen syntyneitä tehokkuusrintamatappioita, joka johtaisi reaalitaloudelliseen tuottavuusloikkaan ja vientiteollisuuden mahdollisuuksien huomattavaan parantumiseen.

Esimerkkejä innovaatiojärjestelmän haasteista:

Suomen yliopistojärjestelmällä ei ole harkittua ja yhtenäistä robotisaatio tai airo –strategiaa. Sellainen tulisi ehdottomasti olla, sillä moderni robotiikka eli airo tai Advanced Robotics, muuttaa osaamistarpeita rajusti seuraavan viiden vuoden aikana.

Tekesin strategia ei painota erityisemmin robotiikkaa eikä laisinkaan modernia robotiikkaa, joka kuitenkin on yksi Suomen parhaista mahdollisuuksista nousta muiden maiden sarjaan airo –teknologioissa.

Sitran strategiassa robotisaatio ei ole painopistealueena.

Kuluttajalähtöiset –innovaatiot puuttuvat Suomesta lähes kokonaan.

Metalli- ja konepajateollisuuden PK yritysten strateginen airo –tuki puuttuu lähes täysin.

Monilla suomalaisilla elinkeinoalueilla on huomattavia mahdollisuuksia hyödyntää airo –teknologioita. Näistä mainittakoon tuulivoimapuistot, ydinvoimarobotiikka, turvallisuuspalvelut, kiinteistönhoito ja rakentaminen sekä palvelu-, sosiaali- ja terveyssektori. Metsä- ja kaivosaloilla robotiikkaa on hyödynnetty perinteisesti, nouseva bioala, kiertotalous ja ympäristönsuojelu ovat merkittäviä alueita, jossa airo –teknologioilla voi olla tärkeä rooli. Arktisten alueiden logistiikka ja uudet logistiikkaratkaisut hyötyvät samoin airo –teknologioista. Suomen ICT- ja digitalisaatio-ohjelmat eivät onnistu ilman airo –teknologioita. Sosiaaliset robotit tuovat oman lisänsä palvelurobotiikan sektorille, esimerkiksi maahanmuuttajien palveluissa. Näiden esimerkkien valossa näemme, että ministeriöiden suunnitelmat eivät yksittäisinä tuo riittävästi synergiaa monitahoiseen airo -kehitykseen.

Ihmisten on saatava tietää roboteista (siis –airo toimijoista). Tri Laakasuo painottaa, että ihmisillä ei ole kategoriaa keinoälyä käyttäville roboteille. Kehitys voi olla yllättävänkin nopeaa, siihen tulee valmistautua mahdollisimman laajalla rintamalla. Ehkä tulevaisuusselonteko voisi olla osa tätä prosessia. Robotti, –airotoimija, voi olla myös ihmisen sisälle tunkeutuva nanorobotti, vaikkapa hoitotoimenpiteitä varten tai kotona toimiva apulainen – näissä on monta kyberturvallisuuteen ja tietosuojaan liittyvää kysymystä, jota ei yksi taho voi itsekseen ratkaista.

Lisäksi on huomioitava kuluttajasektorin robotisaatio, kotien arjessa toimivat robotit, saattavat hyvinkin tuoda merkittävän kilpailukyky- ja kasvuloikan yritystoimintaan ja talouteen, mikäli sinne syntyy suomalaisia innovaatioita.

Rakenteiden muutos. ”Ohjelmistorobotit” eli virtuaaliset –airotoimijat tulevat vaikuttamaan rakenteisiin ja hallintoon, kohdan yksi tavalla. Ovatko ministeriöt todella oikeita tahoja muuttamaan omaa rakennettaan ohjelmistorobottien avulla? Rakennemuutoksen osalta kyse on suuremmasta asiasta, kuin yksittäisten ministeriöiden suunnitelmista. Tarvitaan koko strategisen arkkitehtuurin uudelleen arviointia ja –airoteknologioiden pohjalta rakennettavaa uudistamista.

Vielä on otettava esille eriarvoisuus. Kun ylläolevat alkavat toden teolla toteutua, mikä on jo nähtävissä, niin on vaarana, että yhä useampi tippuu rattailta. Tämä asia on saatava agendalle. Esimerkiksi perustuloratkaisua pohditaan tällä hetkellä jättäen robotisaatiokehityksen vaikutus täysin sen ulkopuolelle

Sitten on vielä kaikki lausunnossa esitetyt asiat, jotka voivat mennä eteenpäin periaatepäätöksen kautta. Vaikea on nähdä, että ilman kunnollista (rajat ylittävää) strategiaa tai tiekarttaa päästäisiin riittävän nopeasti, kattavasti ja hyödyllisesti tavoitteisiin. Muut maat ovat näin tehneet, miten ihmeessä ei auttaisi myös Suomea?

Poliitikkoja tarvitaan mukaan, mutta jos mikään taho ei ole aloitteellinen, niin työ ei käynnisty. Pelkäämme, että asiat jäävät roikkumaan, jos niitä varten ei perusteta sitä kuuluisaa työryhmää, joka laatii strategian miten näiden asioiden kimppuun käydään. Ruotsissa vastaavan työryhmän perusti pääministeri Stefan Löfvén, mikä korostaa Ruotsin kansallista merkitystä ja päämäärätietoisuutta robotisaation osalta.

Airo –sana on hyvä käytettäväksi tässä yhteydessä. Tutkijat alkavat olla yhtä mieltä siitä, että keinoäly yksinään ei ole hyödyllinen, vaan se tarvitsee robotin toimijaksi. Suomella on nyt se tuhannen taalan paikka tuoda uusi ajattelu maailmaan, joka kieltämättä kaipaa uutta sanaa tälle uudelle ja vielä aika oudolle ilmiölle.

Helsingissä 18.4.2016

Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja

Toimintamalli radikaalien innovaatioiden toteuttamiseksi: Toimintamallin ytimen selkomäärittely

April 8, 2016 6:20 am / 1 Comment on Toimintamalli radikaalien innovaatioiden toteuttamiseksi: Toimintamallin ytimen selkomäärittely

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomessa on käyty paljon keskustelua innovaatiopolitiikasta ja tehokkuudesta. Uusien innovaatioiden aikaansaaminen edellyttää yleensä teknistä kyvykkyyttä ja markkinanäkemystä kuluttajien ja asiakkaiden tarpeista. Jos yrityksellä on teknistä kyvykkyyttä ja käsitys isoimman markkinasegmenttien potentiaalista, ovat kriittiset peruspalaset menestykselle käsillä. Tässä tilanteessa yrityksen täytyy osata suunnata tekniset kyvykkyytensä isoimpien potentiaalisten markkinoiden palvelukseen ja luoda poikkeuksellista uutta arvoa asiakkailleen.

Nykyisillä kilpailuilla markkinoilla on ruuhkaa. Suurin osa yritysten uusista innovaatioista on edelleen ns. inkrementaalisia, pienimuotoisia innovaatiota, jotka ovat pieniä teknisiä tai liiketoiminnallisia parannuksia tarjottaviin tuotteisiin ja brändeihin. Tämä on hyvä asia periaatteessa, mutta pienimuotoisten parannusten avulla harvoin uusia markkinoita valloitetaan tai markkinaosuutta lisätään isommassa mittakaavassa. Tästä syystä johtuen lisääntyvää huomiota on kohdennettu radikaaleihin innovaatioihin, joiden avulla markkinoita voitaisiin vallata merkittävämmässä mittakaavassa.

Kriittinen kysymys kuuluukin: Miten radikaaleja innovaatioita toteutetaan järkevästi ja tuloksellisesti? Periaatteessa voimme ajatella, että vain erittäin hyvä tuuri mahdollistaa radikaalien innovaatioiden synnyn. Tieteen ja tutkimuksen näkökulmasta tämä vastaus ei ole riittävä. Tiedämme tutkimuksen pohjalta aika paljon radikaaleista innovaatioista ja meidän olisi hyvä hyödyntää tätä tietopääomaa.

Vastaus tähän keskeiseen radikaaleja innovaatioita koskevaan kysymykseen koostuu mielestäni kolmesta asiakokonaisuudesta. Ne ovat (1) ennakoiva teknologia- ja liiketoimintaosaaminen, (2) monialainen ja osallistuttava yhteistyö ja (3) toimintamallien ketteryys.

Ennakoiva teknologia- ja liiketoimintaosaaminen on asiakokonaisuus, johon radikaaleja innovaatiota kehittelevän yrityksen tulisi reippaasti panostaa. Professori René Rohrbeckin (2008) väitöskirjatyössä esitettiin korporaation ennakointitoiminnan kypsyysmalli, joka tiivisti monilta keskeisiltä osin sen, mitä ennakoiva teknologia- ja liiketoimintaosaaminen tarkoittaa globaalissa taloudessa toimivalle yritykselle. Valitettavasti vain hyvin harvat yritykset Suomessa ovat omalta osaltaan kehittäneet omaa ”kypsyyttään” ennakointitoiminnoissa. Jos teknologia- ja liiketoimintaosaamisen tasossa liikutaan alhaisella osaamistasolla, emme voi odottaa kovin kummoisia tuloksia radikaalien innovaatioiden toteutuksessa Suomessa. Tämä on ensimmäinen ehto radikaalien innovaatioiden toteutukselle Suomessa.

Suomessa ennakointiprosessit ymmärretään usein irrallisina strategiaharjoitteina. Tämä lähestymistapa on ongelmallinen, koska se ei ota huomioon tiedon ja osaamisen kertymistä sen enempää kuin yksittäisten ennakointiprosessien välistä vuorovaikutusta. Radikaalien innovaatioiden tuottaminen edellyttää tiedon ja osaamisen kerryttämistä tietoisesti siten, että organisaation teknologinen kyvykkyys toteuttaa merkittävä arvon lisäys asiakkaille on riittävä.

Toinen merkittävä reunaehto radikaalien innovaatioiden toteuttamiselle on monialainen ja osallistuttava yhteistyö organisaatiossa. Tämä yhteistyötoimintamalli merkitsee sitä, että organisaatiossa mahdollistetaan monitieteellinen ja monialainen yhteistyö. Yksi innovaatiotutkimuksen keskeinen tulos on ollut se, diversiteetti eli monimuotoisuus ja moninaisuus ovat riittävän korkealla tasolla innovaation kehittäjien piirissä. Jos diversiteetti osaamisessa ja organisaatiokulttuurissa on liian alhaisella tasolla, radikaaleja innovaatiota ei ole odotettavissa. Tarvitsemme diversiteettiä niin asiaosaamisessa, asiakasosaamisessa kuin strategisessa osaamisessa. Diversiteetti kulttuurisissa asioissakin on hyväksi, jos tavoitteena on radikaalien innovaatioiden toteuttaminen markkinoilla. Useat tutkimukset viittaavat siihen, että diversiteetin alhainen taso on varmin tapa estää radikaalien innovaatioiden syntyminen. Jos esimerkiksi insinöörit tai ekonomit työskentelevät omissa suppeissa ammattisiiloissa, se ei edistä radikaalien innovaatioiden syntyä organisaatiossa. Tarvitsemme enemmän vapaata luovan luokan osaamiskulttuuria. Voimme jopa väittää, että ahdasmielinen maahanmuuttopolitiikka ja pyrkimys kulttuurisen diversiteetin alhaisuuteen on yksi tehokas keino minimoida radikaalien innovaatioiden syntyä Suomessa.

Kolmas keskeinen reunaehto radikaalien innovaatioiden synnylle on toimintamallien ketteryys. Suomessa tulisi ottaa paljon oppia esimerkiksi Virosta, jossa ns. ketterä ”lean”-kulttuuri on kehittynyttä. Jos innovaatiotoiminnan yleinen toimintamalli on liian raskas ja resursseja syövä, ei radikaalista uudesta innovaatiosta tule koskaan mitään. Suomessa olemme onnistuneet luomaan monia byrokraattisia lakeja ja normistoja, jotka tehokkaasti estävät ketterien uusien toimintamallien käytön innovaatioprosesseissa. Esimerkiksi monet rahoitusprosessit ovat hitaita ja byrokraattisia ja käytännössä varmistavat sen, että uutta radikaalia innovaatiota ei varmasti synny. Paljon puhuttu kokeilukulttuurikaan ei kukoista, jos yrittäjillä ja innovaattoreilla on niskassa huohottava byrokraattien armeija. Boheemeinkin muutosagentti lannistuu tällaisessa toimintaympäristössä. Tämä ketteryyteen ankkuroituva asia on erittäin merkityksellinen, jos oikeasti halutaan, että Suomessa syntyisi radikaaleja innovaatioita.

RadikaaliInnovaatioKuva

Voimme perustellusti todeta, että radikaalien innovaatioiden synnylle on perustellusti esitettävissä kolme kriittistä reunaehtoa. Ne ovat ennakointi, monialaisuus ja ketteryys. Ennakoiva teknologia- ja liiketoimintaosaaminen, monialainen ja osallistuttava yhteistyö sekä toimintamallien ketteryys takaavat radikaalien innovaatioiden synnylle suotuisat reunaehdot. Nämä asiat täytyy oikeasti hallita, jos aiotaan saada aikaiseksi radikaaleja innovaatioita. Näiden asiakokonaisuuksien kehittäminen on vaativa kokonaisuus, johon yhteiskunnan eri toimijoiden tulisi vakavasti paneutua, jos oikeasti halutaan, että Suomessa syntyisi merkittäviä vaurautta lisääviä radikaaleja innovaatioita.

Jari Kaivo-oja

Tutkimusjohtaja, dosentti, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto

Taustakirjallisuutta

Girotra, K., Terwiesch, C. and Ulrich, K.T. (2010) “Idea generation and the quality of the best idea”, Management Science, Vol. 56 No. 4, 591-605.

Kunde, J. (2002) Unique Now or Never. The Brand is the Company Driver in the New Value Economy. Prentice Hall. London.

Leadbeater, C. (2008) We-Think. Mass Innovation. But Not Mass Production, Profile Books, London.

Marquardt, M.J. and Horvath, L. (2001) Global Teams: How Top Multinationals Span Boundaries and Cultures with High-Speed Teamwork, Davies-Black Publishing, Palo Alto, CA.

Rohrbeck, R. (2008) Corporate Foresight. Towards a Maturity Model for the Future Orientation of a Firm. Physica-Verlag. A Springler Company. Contributions to Management Science. Berlin.

Lausunto: Valtioneuvoston periaatepäätös automatisaatiosta ja robotisaatiosta

April 5, 2016 3:07 pm / 1 Comment on Lausunto: Valtioneuvoston periaatepäätös automatisaatiosta ja robotisaatiosta

Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi lausuntoja valtioneuvoston periaatepäätöksen valmisteluun. Allekirjoittaneet Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja valmistelivat lausunnon aikaisempaan selvitykseen perustuen.

Lausunto LVM/487/01/2016

Valtioneuvoston periaatepäätökseen automaatisaatioon ja robotisaatioon liittyen.

Liittyen lausuntopyyntöön valtioneuvoston periaatepäätökseksi automatisaatiosta ja robotisaatiosta, lausumme seuraavaa:

Taustaa

Robotisaatio etenee valtavaa vauhtia maailmalla, erityisesti maissa, jotka on perinteisesti katsottu olevan Suomen kilpailijamaita. Robotiikan kasvu on globaalilla tasolla keskimäärin 20%, Kiinassa jopa 56%. Valitettavasti Suomi on jäänyt taakse niin robotiikan hyödyntäjänä kuin alan innovaatioiden tuottajana.

Moderni robotiikka, jolla tarkoitetaan teknologiaa, jossa autonominen toimija, robotti, toimii, oppii, tekee päätöksiä ja on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, perustuu keinoälyyn, verkostoihin sekä sensoreihin (ks. Kaivo-oja, Roth & Westerlund 2016). Varsinkin keinoäly ja siihen liittyvät deep learning -ominaisuudet kehittyvät vahvasti tällä hetkellä. Jo lähitulevaisuudessa tullaan näkemään yhä enemmän ihmisen kanssa yhteistyössä sekä täysin autonomisesti toimivia robotteja. Virtuaalirobotit (ohjelmistorobotit) ovat osa kehitystä. Tulevaisuudessa virtuaalirobotti on autonomisen robotin digitaalinen osa.

Huomautus: robotisaatio ei tarkoita yksinomaan pelkän robotiikan edistämistä, kuten luonnoksessa todetaan, vaan on ilmiö, jossa robotisointi vaikuttaa laajasti kansalaisiin ja yrityksiin sekä yhteiskuntaan esimerkiksi yhteiskunnan tulonmuodostukseen, sote –palveluihin sekä liikenteen järjestämiseen. Tämä laajempi näkökulma on syytä huomioida periaatepäätöksessä.

Suomalainen omintakeisuus ja kunnianhimo

Luonnos on hyvin valmisteltu ja työryhmien osuus näkyy selkeästi. Käsittely on kattavaa, mutta hiukan kunnianhimotonta. Näkemyksemme mukaan myös periaatepäätöstasolla pitäisi voida ilmaista kunnianhimoinen tahtotila, joka antaa asenteellista pohjaa hyvin määritetyille tavoitteille.

Luonnoksesta puuttuu myös suomalainen omintakeinen lähestymistapa robotisaatioon. Miten erottaudumme maailmalla? Pelkkä arktisen osaamisen mainitseminen ei missään tapauksessa riitä erottautumistekijäksi. Tarvitaan paljon muita erottautumistekijöitä, joilla Suomen asemointia osaamisessa parannetaan ja luodaan kilpailuetuja ja lisää potentiaalia teollisuuden viennille.

Ehdotamme seuraavaa:

”Vuonna 2025 Suomi tunnetaan merkittävänä AiRo (artificial intelligence & robotics) tuotteiden, palvelujen ja erilaisten uusien konseptien tuottajana kansainvälisille markkinoille. Suomi on vuonna 2025 noussut Tanskan tasolle AiRo –teknologioiden osaajamaana.”

Airo on suomalainen sana ja viittaa keinoälyllä varustettuun robotiikkaan. Airo kuvastaa myös tekemistä – itse on soudettava, jotta päästään tavoitteisiin. Airo on myös mainittu hallituksen kärkihankkeiden toteutuksessa (kärkihanke 2/4: ”lisätään robotiikan hyödyntämistä ja kehitystä Suomessa”): ” ….työssä hyödynnetään mm. vuoden 2015 alussa valmistuneen AiRo-strategian suosituksia. LVM:n tilaamassa raportissa ”Robotisaation taustaselvityksiä on osio: ”Teknologiatiekartat ja suomalaisten yritysten kyvykkyydet” -selvitys tarkastelee ns. AiRo-teknologiakehitystä (Artificial Intelligence and Robotics), jossa korostuu keinoälyn merkitys robotisaatiolle”, joka tulisi vahvasti ottaa huomioon suomalaista robotisaatiokehitystä linjattaessa.

Vaikuttavuus

Periaatepäätöksessä tulisi kiinnittää huomiota vaikuttavuuteen, muuten on uhkana, että asia jää periaatepäätös -vaiheeseen, eikä tarvittavaa voimakasta, vaikuttavaa ja tuloksekasta toimintaa synny. Suomella ei ole varaa odottaa robotisaation nopeaa etenemistä muualla ja antaa siten vielä lisää etumatkaa muille Suomen kanssa keskeisille kilpailijamaille. On erittäin huolestuttavaa, että merkittäviä deep learning –robottisovelluksia ei ole Suomesta vielä löytynyt. Tämä puute uhkaa merkittävällä tavalla Suomen asemaa modernina tietoyhteiskuntana.

Jotta vaikuttavuutta saadaan, tulisi periaatepäätöstä seurata nopea ja ketterä AiRo –strategian rakentaminen omine kunnianhimoisine kokeiluhankkeineen ja pilotointeineen. Strategian pitäisi luoda linjauksia, mutta erityisesti auttaa synnyttämään toimintaa niin yritys-, yhteiskunta-, kuin koulutussektoreilla. Lisäksi on välttämätöntä, että kansalaiset saavat päivitettyä uutta tietoa roboteista ja robotisaatiosta. Tulevaisuudessa jokainen tulee kohtaamaan jossain elämänvaiheessa robotin ja lisäksi robotisaatiolla voi olla yhteiskunnallisia vaikutuksia, joista kansalaisten tulisi olla tietoisia. AiRo -haaste tulisi kytkeä kansalliseen elinikäisen oppimisen strategiaan. Kansalaisten valistaminen on yksi kaikkien ministeriöiden keskeisiä tehtäviä, robotisaation yleisen edistämisen lisäksi.

Kilpailukyky

Varsin usein on todettu, että Suomi ei voi kilpailla hinnoilla globaalissa taloudessa, vaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen (T&K) perustuvilla, lisäarvoa tuottavilla, laatutuotteilla ja -palveluilla. Tämän yleisen käsityksen voi katsoa heijastelevan vahvana elävää käsitystä Suomesta innovatiivisena korkean teknologian maana. Taustalla vaikuttaa mm. endogeeninen kasvuteoria (Romer 1990) ja teoriat eri maiden kehitysasteista (ks. Porter 1990; Acemoglu ym. 2006, Stiglitz 2015). Tämän ajatuksen mukaan tuottavuudeltaan jälkijättöiset maat pyrkivät siirtämään teknologiaa, kun taas eturintamamaiden on jatkuvasti innovoitava pysyäkseen kehityksen kärjessä. Euroopan unionin Lissabonin strategia vuodelta 2000 lähti myös liikkeelle siitä epärealistisesta oletuksesta, että EU-maat ovat saavuttaneet teknologian eturintaman ja tuottavuuskuilu Yhdysvaltojen kanssa voidaan kuroa umpeen innovoimalla eli T&K-investoinneilla (ks. esim. Kok 2004).

Nyt tätä jo vanhentunutta EU:n Lissabonin strategiaan liittynyttä teknologia- ja teollisuuspoliittista ajatusta on ryhdytty arvioimaan huomattavasti kriittisemmin ja Euroopan unioni on laatinut oman robotisaatiostrategian (EU Robotics AISBL 2015 sekä aiemmin v. 2009) pysyäkseen mukana kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Tästä näkökulmasta käsin arvioituna Suomen hallituksen periaatepäätöksen olisi hyvä tunnistaa Euroopan unionin uusi poliittinen regiimi ja toimia johdonmukaisesti ja strategisesti suhteessa Euroopan unionin robotisaatiostrategiaan (ks. EU Robotics AISBL 2015).

Käsitys Suomen asemasta innovatiivisella teknologian eturintamalla on perustunut varsin erittäin hataralle tietopohjalle, kuten kansainvälisten kilpailukykyindikaattorien mairitteleviin lukemiin, Nokian maailmanmarkkinavalloitukseen suhteellisen kapealla teknologiasektorilla ja työn tuottavuuden kansainvälisille vertailuille. Suomen ”eturintama-asemaa” on perusteltu myös Suomen suhteellisen suurilla, tosin lähinnä Nokian yksityisistä panostuksista muodostuvilla T&K -investoinneilla. Sen lisäksi, että panokset ovat huono mittari tuotokselle, niistä voisi tehdä myös täysin päinvastaisen johtopäätöksen, jonka mukaan mitä suuremmat panokset sitä heikompi tuottavuus on periaatteessa saavutettu (tästä mahdollisuudesta ks. esim. Dosi, Pavitt ja Soete 1990). Työn tuottavuus puolestaan ei huomioi tehottomuuksia muiden panoksien käytössä. Esimerkiksi maan käyttö Suomessa panostekijänä ei ole kovin tehokasta.

Panos/tuotos -suhteen tuottavuuden parantamisessa juuri robotisaation keinoin olisi Suomen kansantaloudelle iso potentiaalinen vaikutus ja merkitys. Ekonomistit ovat nykyisin varsin laajasti hyväksyneet sen mahdollisuuden, etteivät yritykset välttämättä toimi teknologian tehokkuusrintamallaan – ei myöskään Suomessa (ks. Acemoglu, Aghion ja Zilibotti 2006, Berghäll 2015). Uusimmat teollisuuden työntuottavuuteen perustuneet vertailut ovat antaneet liian ruusuisen kuvan Suomen tehokkuudesta ja kilpailukyvystä. Edes silloin kun suomalainen informaatioteknologia valloitti maailmaa Nokian menestyksen myötä, Suomi ei kuulunut maailman kärkeen. Tällaisen tieteellisen lopputuloksen tuotti Elina Berghällin (2015) tuore Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa 13. marraskuuta 2015 tarkastettu väitöskirjaan ”Essays on the Technology Frontier and Finnish Innovation Policy”.

Kaikesta tutkimuksesta huolimatta tätä perustavan laatuisen tärkeää asiaa ei ole Suomessa täysin ymmärretty päätöksentekijöiden joukossa. Siksi Suomen hallituksen periaatepäätöksessä olisi selkeämmin asetettava tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikalle selkeitä ja kunnianhimoisia tavoitteita paremmista panos/tuotos – suhteista automatisaation ja robotisaation keinoin, koska saavutetut paremmat panos/tuotos-suhteet (ja reaalinen kilpailukyky sen myötä) kuvastavat aina onnistuneempaa tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikkaa. Suomen olisi pikaisesti kurottava kiinni kansainvälistä kärkeä tehokkuusrintamalla.

Ehdotamme seuraavaa:

Huomioidaan selkeästi Euroopan robotisaatiostrategian keskeiset sisällöt ja todeta että Suomi on mukana näiden selkeiden strategisten linjausten käytännön toteutuksessa.

Suomessa korkea T&K-intensiteetti ei ole merkitsevästi auttanut Suomea etäisyyden kiinni kuromisessa suhteessa teknologia- ja osaamiskärkeen. Vaikka julkisille T&K-tuille on löydetty merkittäviä yritysten omia T&K-panostuksia lisääviä vaikutuksia, ei panosten kasvu ole selvästikään tae niiden tehokkaasta kohdentumisesta ja käytöstä. Suomi on pieni avoin talous, jonka mahdollisuudet sisäistää harjoitetun innovaatiopolitiikan myönteiset ulkoisvaikutukset ovat suhteellisen rajalliset verrattuina isoihin kansantalouksiin. Yleensä pienet maat keskittyvätkin edistämään tiedon leviämistä ja muualla kehitetyn teknologianomaksumista ja sen tehokasta hyödyntämistä (ks. Hjerppe ja Kiander 2004, Cogan ja McDevitt 2003). Tämä tutkimustietoon pohjautuva näkökulma olisi hyvä huomioida nyt käsillä olevassa robotisaatiota koskevassa periaatepäätöksessä. Tarvitsemme nyt robotisaation osalta, muualla kehitetyn osaamisen nopeaa teknologiaomaksumista ja sen tehokasta hyödyntämistä Suomen kansantaloudessa. Myöskään teknologiasiirron mahdollisuutta emme voi sulkea pois poliittisista valinnoistamme. Tämä kaikki edellyttää merkittäviä nyt konkreettisia rahallisia panostuksia robotisaation nopeaan omaksumiseen Suomen kansantaloudessa. Tästä ”momentum” -luonteisesta tilanteesta ei selvitä puheilla ja poliittisella retoriikalla.

Ylläolevan lisäksi Suomen on panostettava oman osaamisen ja omien Airo –teknologioiden kehittämiseen. Äskettäin Prof. Matti Pohjola esitti 15.3.2016 Danske Bankin tilaisuudessa, että suomalainen osaaminen ei skaalaudu Suomessa. Robotisaatio ja AiRo .-teknologiat mahdollistavat uuden elinkeinoalueen syntymisen ja uusien ”Made by Finland” tuotteiden luomisen. Tuotannon järjestäminen Suomessa takaa myös osaamisen skaalautumisen kotimaassa.

Ehdotamme seuraavaa:

Suomen hallitus laatii kunnianhimoisen AiRo strategian ja kansallisen tulevaisuuden AiRo-teknologiakartan kovien kansainvälisten esikuvien mukaisesti (ks. esim. Kostoff, Boylan & Simons 2004, Yasunga, Watanabe & Korenga 2009 tai US Roadmap to Robotics 2013 tai Japanin robotisaatiostrategia v. 2015).

Osaaminen

Venäjällä valmistuu 1000 robotiikan insinööriä vuosittain. Tanskassa Aalborgin yliopistossa on robotiikkaan erikoistuva robotiikan laitos. Kiinalaiset yliopistot panostavat voimakkaasti robotiikka –osaamiseen. Uhkana on jäädä jälkeen osaamisessa, merkkejä tästä on jo olemassa, kuten lausuntoluonnoksessa todetaankin. Edellä mainitun Airo –strategian mukaisesti olisi edellytettävä Opetusministeriöltä vahvaa otetta Airo –teknologioiden koulutuksen ja omaksumisen edistämiseksi.

Kuten monet tilanneanalyysit kertovat, Suomen sijainti teknologian eturintamalla näyttää olleen pääosin poliittista retoriikkaa, eikä Suomi näytä siirtyneen vielä innovaatioperusteiseen kasvuun. Suomi ei ole kovin hyvin ottanut mallia robotisaation merkittävästi panostaneista maista kuten Saksasta, Ruotsista tai Tanskasta. Innovaatiopolitiikka ei keskeisiltä osin näytä hyödyttäneen Suomen tietoliikenne-elektroniikkatoimialan tuottavuutta ja digitalisaatio-osaamista vaan pikemminkin päinvastoin. Kuten yleisesti tiedetään, teollisen internetin ja digitalisaation edistäminen täytyy kytkeä AiRo-osaamisen kehittämiseen, jos uusia tuottavuusetuja halutaan saada innovaatiopolitiikan avulla (ks. Grieco, Rizzo, Colucci, Sicari, Piro, Di Paola & Boggia 2014).

Suomessa innovaatiopolitiikka ei näytä myöskään kannustaneen muuta teollisuutta teknologian eturintamalle – kuten AiRo-teknologioiden tai teollisen internetin osaamisen kärkeen. Todennäköisesti tämä tilanne ei ole muuttunut, sillä globalisaation myötä innovaatiopolitiikan myönteisten ulkoisvaikutusten sisäistäminen on vaikeutunut ja kansainvälinen kilpailu on koventunut. Siksi Suomen hallitukselta tarvitaan nyt poikkeuksellista määrätietoisuutta edistää robotisaation hyödyntämistä kansallisen vaurauden lisäämiseksi.

Periaatepäätöksen linjausten sisältöä on täten syytä terävöittää ehdotetuilla tavoilla siten, että linjausten vaikuttavuus olisi mahdollisimman vahva.

Helsingissä 3.4.2016

Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja

18.4.2016 toimitettu täydennys lausuntoon.

Lähteet:

Hallituksen kärkihankkeet: Digitalisaatio, toimenpide 4 http://valtioneuvosto.fi/hallitusohjelman-toteutus/digitalisaatio/karkihanke2#toimenpide4

Airo suositukset: LVM Robotiikan taustaselvityksiä http://www.lvm.fi/documents/20181/877203/Robotiikan+taustaselvityksi%C3%A4/b1b9f5d6-4f1f-436a-84c9-eb42da4f81e2

Japan’s Robot Strategy – Vision, Strategy, Action Plan – http://www.meti.go.jp/english/press/2015/pdf/0123_01b.pdf

US Roadmap for Robotics http://robotics-vo.us/sites/default/files/2013%20Robotics%20Roadmap-rs.pdf

EU Robotics AISBI (2015) Robotics 2020 – Strategic Research Agenda for Robotics in Europe. Years 2014-2020. SPARC. The Partnerships for Robotics in Robotics. Web: http://www.eu-robotics.net/cms/upload/PPP/SRA2020_SPARC.pd

Kirjallisuutta

Acemoglu, D., Aghion, P. ja Zilibotti, F. (2006) Distance to Frontier, Selection, and Economic Growth, Journal of the European Economic Association, Vol. 4, Nro 1, 37–74.

Aghion, P. ja Griffith, R. (2005) Competition and Growth – Reconciling Theory and Evidence. The MIT Press, Cambridge, MA.

Berghäll, E. (2015) Essays on the Technology Frontier and Finnish Innovation Policy. Aalto University Publication series DOCTORAL DISSERTATIONS, 155/2015. Aalto University. Department of Economics. Helsinki.

Cogan, J. ja McDevitt, J. (2003) Science, Technology and Innovation Policies in Selected Small European Countries. VATT tutkimuksia No. 96. VATT. Helsinki.

Dosi, G., Pavitt, K. ja Soete L. (1990) The Economics of Technical Change and International Trade, Harvester Wheatsheaf, London, 40-74.

European Robotics Research Network, EURON (2004) Key Area 1 on “Research Coordination” – KA1. Robotics. Roadmapdiagram, s. 60. Verkkosivu: http://www.org.id.tue.nl/IFIP-SG16/robotics-roadmap-2004.pdf

Farrell, M. (1957) The Measurement of Productive Efficiency. Journal of the Royal Statistical Society 120, No. 3, 253-82.

Grieco, L.A., Rizzo, A., Colucci, S., Sicari, S., Piro, G., Di Paola, D. & Boggia, G. (2014) IoT-aided robotics applications: Technological implications, target domains and open issues. Computer Communications, Volume 54, 1 December 2014, 32-47.

Hjerppe, R. ja Kiander, J. (toim.) (2004) Technology Policy and Knowledge-based Growth in Small Countries. VATT -tutkimuksia No. 110. VATT. Helsinki.

Kaivo-oja, J., Roth, S. & Westerlund, L. (2016) Futures of Robotics. Human Work in Digital Transformation. International Journal of Technology Management. Julkaistavana. ©Inderscience Publishers.

Kok, W. (2004) Facing the Challenge: The Lisbon Strategy for Growth and Employment, Report from the High Level Group chaired by Wim Kok, European Commission, November.

Kostoff, R.N., Boylan, R. & Simons, G.R. (2004) Disruptive technology roadmaps. Technological Forecasting and Social Change, Volume 71, Issues 1–2, January–February 2004, 141-159.

Pajarinen, M. ja Ylä-Anttila, P. (2001) Maat kilpailevat investoinneista – teknologia vetää sijoituksia Suomeen, ETLA, Sarja B:173, Taloustieto Oy, Helsinki.

Porter, M. (1990), The Competitive Advantage of Nations. Free Press. New York. US.

Romer, P. (1990) Endogenous Technological Change, Journal of Political Economy. Vol. 98, 71-102.

Stiglitz, J. (2015) The State, the Market, And Development. Esitys UNU-WIDER 30th Anniversary konferenssissa Mapping the Future of Development Economics, syyskuun 18, 2015.

Yasunga, Y., Watanabe, M. & Korenga, M. (2009) Application of technology roadmaps to governmental innovation policy for promoting technology governance. Technological Forecasting and Social Change. Volume 76, Issue 1, January 2009, 61-79.

Kaikki lausunnot: http://www.lvm.fi/asiakirjat/2016

Viimeisimmät artikkelit

Rakennusalan valtionhallinto: Kuin hyttynen hallinnoisi mehiläisyhdyskuntaa
Rakennusalan yhteistyö vaatii taakseen koko valtioneuvoston. Se onnistuu, kun rakennusalan käsittelyllä on tasavertainen asema hallituksessa. Continue reading →
Mitä Guggenheimin tilalle?
Guggenheimia ei tule, se näyttäisi nyt olevan selvää. Mutta paikka, jonne Guggenheimia ehdotettiin ansaitsee ilman muuta arvokkaaseen ympäristöön sopivan rakennuksen, joka palvelee laajasti taiteesta kiinnostunutta…
Päätösten tekemisestä strategisesti: Viisi perusedellytystä hyvälle ja laadukkaalle strategiselle päätöksenteolle
Aina silloin tällöin yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyy sana ”strategia”. On esitetty, että olisi fiksua luoda strategioita ja toimintamalleja, jotka ovat perusteltuja päätöksentekotilanteissa. Usein päätöksentekijöiden ja organisaatioiden…
Täydennys lausuntoon: Valtioneuvoston periaatepäätös automatisaatiosta ja robotisaatiosta
Toimitimme 18.4.2016 täydennyksen lausuntoomme 3.4.2016. Vahva näkemyksemme on, että Suomi tarvitsee muiden maiden tapaan oman AiRo (robotisaatio) strategian. Ministeriöt ovat pyrkimyksistä huolimatta edelleen siiloutuneita. Robotisaatio…

Start here

Miksi hallintoa ei ole muutettu?

Tutkijoiden erimielisyys uudesta rakentamisesta ja korjaamisesta on riski

Rakennusalan kurja tilanne ei saa vakiintua

Ympäristöministeriön mahdoton tehtävä

Rakennusalan vientimahdollisuudet ovat hyvät. Yhteistyö rakennusteollisuuden kanssa on välttämätöntä

Rakennustarkastaja ei aina voi ottaa vastuuta

Energiatehokkuus

Riitatilanteessa rakennusvalvonta voi määrätä ulkopuolisen tarkastuksen, mutta auttaako se?

Kehityksen pitää mennä eteen päin, mutta liiketoiminta yksin ei SAA sitä OHJATA

Rakennusalan hallinta on ollut ympäristöministeriölle ylivoimainen tehtävä

Alalle tarvitaan oma ministeriö

Asuntokauppa ja putkiremontti

Vakuutusyhtiöt ovat realisteja

Omakotitalojen omistajat olisi saatava kiinnostumaan talonsa riskeistä

Robotiikalla on nyt mahdollisuutensa.

Passiivi- ja nollaenergiatalot

Kuluttajavalistus asunnoista puuttuu.

Kiinteistövälittäjät markkinoivat koteja, harvoin asuntoja

Mitä pitäisi tehdä?

Rakennusalalle tarvitaan oma ministeriö

Lausunto LVM/487/01/2016

Post navigation

Viimeisimmät artikkelit