Istuin Cristina Anderssonin kanssa tässä taannoin keksijöiden tapahtumassa. Osallistujien keski-ikä oli 65-70, merkittävä osa väestä oli eläkeelle jääneitä johtajia tai asiantuntijoita, osa keksijöitä. Poistuimme Cristinan kanssa tilaisuudesta osin tuohtuneina, koska esitetyn taso oli näkemyksemme mukaan aika kehno: tuntui siltä kuin sisältö olisi kaivettu esiin kymmeniä vuosia vanhoista kalvoista. Pääosaa näytteli muistelonomainen tarinointi.

Jälkeenpäin pohdin asiaa syvemmältä ja laajemmin; sitä kuinka päätöksentekijöiden ja muidenkin asiantuntijoiden toimintaa leimaa usein hyvin statuskeskeinen ote: on tärkeämpää kuka sanoo, kuin mitä sanoo. Lähitarkastelussa statuskeskeinen toimintakulttuuri näyttäytyy laajempana kulttuurisena piirteenä kuin aluksi uskoisimmekaan. Esimerkiksi mediat valitsevat asiantuntijat statuksen mukaan; titteli ja asema ovat tärkeäitä valinnan kriteerejä. Vasta “uskottavan” statuksen jälkeen arvioidaan sisältöjä, jos silloinkaan. Liian usein vain status riittää.

Toinen statuspohjaiseen tekemiseen liittyvä piirre on saman asiantuntijuuden, saman tiedon kierrätys yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä liittyy paitsi hyvä-veli verkostoihin, myös siihen tosiasiaan että jonkun osaamisalan sisällä suositaan nimenomaan samankaltaista osaamista. Samojen tyyppien usein toistuva käyttö sekä samojen konsultatiivisten neuvojen kierrätys ei ole kovinkaan tehokasta pidemmän päälle. Osaaminen ei pääse rikastumaan.

Luennoin tässä taannoin ison firman rekrytointi-ihmisille. Ihmettelin ääneen, miksi rekryilmoituksilla haetaan osaajia niin tarkkaan rajatusti. Miksi halutaan tarkoituksella sulkea pois kiinnostavia osaajia, jotka voisivat rikastaa tiimin tai mahdollisesti jopa koko firman osaamista.

Onko sinulla ollut koskaan organisaation sisäisissä kokouksissa tunne, että “nämä jutut on kuultu vähän liian monta kertaa.” Niinpä. Osaaminen kiertää samaa kehää, eikä pääse uudistumaan.

Luovuudesta ja monialaisuudesta on puhuttu paljon juhlapuheissa, mutta käytännön tasolle nämä hyviksi todetut asiat eivät ole useinkaan päässeet. Erityisen konservatiivinen ja statuskeskeinen ilmapiiri vallitsee kokemukseni mukaan nimenomaan päätöksentekijöiden piirissä. Sopivasti kärjistäen väitän, että monista johtajista on palkitsemiskulttuurin ja kvartaalitalouden myötä koulittu varman päälle pelaajia ja lyhytaikaisen edun tavoittelijoita. Julkisissa organisaatioissa taas virheiden välttämisestä on tullut tapa, josta on vaikea päästä eroon.

Lisätäänpä vielä kierroksia: viime aikoina on puhuttu paljon paitsi päätöksenteon läpinäkyvyydestä myös palveluiden asiakkaiden tai käyttäjien roolista palveluiden räätälöinnissä.  Esille on nostettu myös käyttäjiä hyödyntävät innovaatioprosesssit. Pisimmälle menevät ajatukset asettavat käyttäjän keskeiseen asemaan ohi palvelun tuottajien. Käyttäjästä on pikkuhiljaa tulossa se tärkein brändi. Joukkoistaminen (crowdsourcing), tee-se-itse -liike (DIY: Do-It-Yourself) ja käyttäjä-tuottajuus (prosumerism) ovat olleet viime aikojen kansainvälisessä keskustelussa näkyvästi esillä. Keskustelu läpinäkyvyyden lisäämisestä ja käyttäjien roolin kasvattamisesta on lavennettu koskemaan myös yhteiskunnallista, poliittista päätöksentekoa. Vallan uusjakoon ja avoimuuteen ovat vaikuttaneet keskeisesti myös sosiaaliset mediat: nyt kuka tahansa voi olla kiinnostavan uutisen lähde ja kirjoittaja. Paikallisdemokratiaa ovat kiihdyttäneet myös arvomuutokset. Eettis-ekologinen eetos muuttaa maailmaa myös toiminnan tasolla. Esimerkiksi hyperlokaalisuus merkitsee lähiyhteisöjen arvostamista: se voi merkitä ruuan kasvattamista itse tai lähiruuan ostamista.

Paljon kiinnostavaa on tapahtumassa. Vanha statuskeskeinen ajattelu ei silti noin vaan poistu kuvasta. Se elää ja voi hyvin. Entiset toimintavat ja lähes pelkästään statukseen perustuva asiantuntijuus ovat jarruja uuden kehittämiselle. Innovatiivisempi Suomi tarvitsisi entistä suurempaa diversiteettiä, kiinnostavien uusien ammattilaisten käyttöä yhteiskunnan kehittämisessä.

Elämme aikaa, jolloin hyvät ideat ovat tärkeintä immateriaalipääomaa, osaamisen ja brändien ohessa. Kun tämän yhdistää kaiken jatkuvaan nopeutumiseen (vuoden kestävän strategiatyön perusteet ja johtopäätökset ovat saattaneet vanhentua prosessin aikana), edessämme on maailma, jossa menestyäkseen on nopeasti ja jatkuvasti kehitettävä uusia ideoita, konsepteja ja prototyyppejä yhteisöllisen suunnittelun hengessä. Hyvän idean voi keksiä kuka tahansa prosessin missä vaiheessa tahansa.

 Siirtykäämme yhdessä kohti aikaa, jossa on tärkeämpää mitä esittää, kuin kuka esittää.

Jari Koskinen 16.08.2012