Home » Yritysten uudistuminen
Category Archives: Yritysten uudistuminen
Aarre Suomen maaperässä – se uusi Nokia?
Suomen maaperästä saattaa löytyä aarre, josta voi hyvinkin kehittyä se kauan ja hartaasti kaivattu uusi Nokia. Tuo aarre on vanadiini.
Vanadiini on jalometalli, jota jo Henry Ford kutsui ihmemetalliksi. Vanadiini löydettiin jo 1800-luvun alussa ja sen tärkein käyttö on liittynyt teräksen vahvistamiseen.
Nyt vanadiinille on löytynyt jälleen uusi ja hämmästyttävä käyttökohde. Berkeleyn laboratorio raportoi viime vuoden 2013 lopulla, että he ovat kehittäneet superlihaksen, joka on ihmislihasta 1 000 kertaa voimakkaampi. Vanadiini on tämän superlihaksen perusta.
Voi vain kuvitella miten tämä uusi inventio voisi parantaa vaikkapa lihasten tai nivelten surkastumisesta kärsivien ihmisten liikuntakykyä tai auttaa ihmisiä tekemään raskaampia töitä vaativissa olosuhteissa. Voimme ehkä laskea kuinka monta ihmistä kärsii reumasairauksista maapallolla. Tämän invention innovaatioskaalautuvuus on varsin merkittävä. Lisäksi keksinnön vaikutusta robottien kehittymiseen voi vain arvailla – vanadiini on monien tulevaisuuden menestystuotteiden raaka-aine.
Maailman vanadiinivarannoista suurin osa sijaitsee Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa. Suomessa, Mustavaaran avattavassa kaivoksessa, arvioidaan vanadiinin määräksi noin 7% maailman koko resurssivarannosta. Se on varsin mittava määrä, joka todennäköisesti tekee kaivostoiminnasta Mustavaarassa hyvin kannatettavan hankkeen.
Vanadiinilla sanotaan olevan muitakin huippuominaisuuksia, jotka liittyvät energian varastoimiseen sekä sähkönjohtavuuteen. Jos robottimarkkinat kasvavat eksponentiaalisesti, kuten kaikki keskeiset trendianalyysit ja muut ennakoinnit antavat ymmärtää, niin Suomella saattaa maaperässään piillä todellinen aarre, jonka avulla voimme tuottaa superlihaksia.
Vanadiini voisi olla se kaivattu uusi Nokia, kunhan nyt käsillä oleva mahdollisuus osataan käyttää oikein hyväksi.
Miten mahdollisuus pitäisi käyttää hyväksi? On ymmärrettävää, että normaalisti toimiva ja lyhyen aikavälin voittoja maksimoiva kaivosyhtiö myy vanadiininsa sinne missä on kannattavimmat markkinat. Mutta Suomen kannalta olisi hyväksi, jos vanadiini ostettaisiin täällä jatkojalostettavaksi high-tech-tuotteiksi.
Toisin sanoen tarvitsemme yrityksiä, jotka alkavat kehittää vanadiinia hyödyntäviä huipputeknologian tuotteita. Suomessa on jo varsin lupaavia älyvaate start-upeja – vanadiinilihakset yhdistettynä älyvaatteeseen, olisiko siinä ideaa?
Huolenaiheemme onkin nyt se, osataanko tämä käsillä oleva tilaisuus käyttää hyväksi? Osataanko ja tahdotaanko rakentaa kestävää kaivostoimintaa sekä sen ympärille uutta menestysklusteria? Tästä ei ole kovin hyviä todistuksia menneisyydestä. Keskustelinkin parin tunnetun sijoittajan kanssa ja heidän tuomionsa oli: ei mitään mahdollisuutta – Suomi ei osaa tehdä kaivostoiminnasta menestystarinoita. He neuvoivat sijoittamaan rahat johonkin parempaan.
Mutta haluaisimme, että sijoittajien ajatukset todistettaisiin vääriksi, sillä nyt on miljoonan dollarin tilaisuus. Tartutaanhan meille kultalautasella tarjottuun mahdollisuuteen, tartutaanhan!?
Joka tapauksessa tässä on merkittävä haaste sekä kaivos- että metalliklustereillemme ja heidän keskeisille päättäjille. Nyt Suomessa olisi todellakin syytä todistaa, että olemme yhä kehittynyt ja osaava tietoyhteiskunta, jossa on monipuolista osaamista tällaisen globaalissa kilpailussa tärkeän resurssin hyödyntämiseksi. Suomen ei tarvitse tyytyä kaivostoiminnassaan kehitysmaatasoiseen osaamiseen – vaan aidosti pyrkiä huipputason tuottavuuteen, kannattavuuteen ja huipputeknologiseen osaamiseen.
Ovatko teollisuusosaajamme nyt tilanteen tasalla ja valmiita toimimaan strategisesti oikean suuntaisesti? Nyt tarvitsemme aidosti visionääristä johtamista.
Helsingissä 13.2.2014 Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja
Onko Suomessa yhtenäisemmän ja tehokkaamman tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan tarve?
Kuten tiedämme, tutkimus- ja tuotekehityspanosten tarkoituksena on luoda kilpailukykyistä elinkeinotoimintaa Suomeen tulevaisuudessa. Suomessa tämän alan panostusten suuruus on tällä hetkellä 7 miljardia euroa vuodessa.
Voisimmeko saada enemmän kilpailukykyä ja tuloksia näistä mittavista TTI-panostuksista?
Kuvassa 1 on esitetty Tekesin näkemys Suomen innovaatiojärjestelmästä. Kuva tiivistää mainiolla tavalla työjaon ja strategiset missiot eri innovaatiojärjestelmän toimijoiden osalta. Kuvasta näemme, että Suomessa on siis 9 eri toimijatahoa edistämässä elinkeinoelämän kilpailukykyistä ja innovatiivista tulevaisuutta.
Kuva 1. Suomen innovaatiojärjestelmä (Lähde: Laakso 2013, s. 20, TEKES).
Jos arvioidaan tätä kuvaa 1 yrittäjien näkökulmasta, voi eräs käytännön ongelma monille yrittäjille olla se, että he eivät tiedä tarkalleen, kenen toimijatahonn puoleen heidän tulisi kääntyä halutessaan kehittää uusia ideoita ja toteuttaa omia tuote- ja palveluinnovaatioprosessejaan. Innovaatioiden kaupallistaminen on aina riskipitoista toimintaa. Yksittäisen PK-yrittäjän voi olla vaikea arvata, kenen strategiseen fokukseen (ks. horisontaalinen vaakatason nuoli kuvassa 1) mikin yksittäinen asia tai konkreettinen hankeidea kuuluu.
Esimerkiksi harva yrittäjä osaa ”tuosta vain” helposti määritellä, ovatko he edistämässä inkrementaalisia vai kenties radikaaleja innovaatioita? Nämä käsitteet eivät ole kaikille ihan ”tuttuja juttuja”. Jopa innovaatioalan ammattilaisille voi olla joskus vaikeaa arvioida, johtaako jokin idea joskus kenties radikaaliin innovaatioon vai ei. Seredipisyys ja yllättävät sattumat voivat vaikuttaa siihen, mistä ideasta lopulta tulee radikaali innovaatio. Tämä asia tiedetään hyvin innovaatiotutkimuksen tulosten arvioinnin kautta.
Harva yritäjä osaa arvata, onko heidän hankkeensa yrityskohtaista tuotekehitystä vai kenties kuuluuko se johonkin yhteisohjelman piirissä tehtävään kokonaisuuteen? Valitettavan usein yksittäinen PK-yrittäjä kuuleekin vastauksen: tämä asia ei kuulu meidän organisaatiomme strategiseen fokukseen! Tällaisen vastauksen saaminen voi olla erittäin turhauttavaa yksittäisille yrittäjille. Mielestäni jokaisen innovaaatioalan toimijan (ks. kuva 1) tulisi kyetä vastaamaan selkeästi yksittäiselle yrittäjälle tai keksijälle, kenen strategiseen fokukseen mikin innovaatioasia liittyy.
Sinänsä tämä kuva 1 on erinomainen ”tiekartta” yrittäjille ja muillekin yhteiskunnan sidosryhmille. Tässä mielessä Tekes on tehnyt hyvän palveluksen ja työn piirtäessään selkeän kuvan Suomen innovaatiojärjestelmästä. Soisikin, että tämä kuva leviäisi laajemminkin tiedoksi yrittäjille. Tämä kuva helpottaa kaikkien elinkeinoelämän ja TTI -toimijoiden keskinäistä yhteistyötä.
Olisi siis hyvä yhtenäistää Suomen TTI-politiikkaa. Tärkeää olisi selkeästi sopia, mitä kukin edistää euroillaan omalla ”tontillaan”. Viestintä ja tiedottaminen ovat tärkeitä asioita, joita ei saa laiminlyödä innovaatiojohtamisen yhteydessä. Yrittäjille on tärkeää kertoa ja neuvoa, miten he voivat tehokkaasti edetä ideoidensa kanssa. Myös eri toimijoiden on hyvä tiedostaa oma selkeä vastuualueensa ja ohjata tarvittaessa asiakas oikeaan osoitteeseen. Tiedämme, että ns. ”Fast Company” – ajattelu on yhä keskeisemmässä asemassa globaalissa kilpailussa. Arvuuttelu siitä, kenen strategiseen fokukseen mikin hankeidea liittyy, ei ole omiaan edistämään maamme kilpailukykyistä tulevaisuutta.
Suomen innovaatiojärjestelmä on perusteiltaan hyvä, mutta sitä voidaan vielä parantaa. Osaamispullonkauloja on syytä tunnistaa ja eliminoida ne. Paremmalla yhteistyöllä ne voidaan ainakin osaksi eliminoida. Suomessa ei ole varaa hukata yhtään hyvää liikeideaa tai innovaatiota.
Seitsemästä miljardista panostetusta eurosta tulee saada irti tulevaisuudessa enemmän vaurautta, liikevaihtoa ja työpaikkoja. Tätä mieltä oli myös komissaari Olli Rehn, joka ihmetteli, että Suomi oli vasta 15. sijalla EU-27 –innovaatiovertailussa, kun eri maiden kykyä tuottaa tehokkaasti innovaatioita arvioitiin. Näin on – huolimatta mittavista kansallista innovaatiopanostuksista.
Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti (Turun kauppakorkeakoulun yliopisto)
Lisätietoa:
Laakso, Sami (2013) Huomisen hyvinvointia rakentamassa. Visio 2:2013, s. 20-22.
Robotisaatio ja johtamisen psykologia: kohti uudenlaisia työelämän haasteita
Viime vuosikymmenten aikana on kehitetty erilaisia johtamisen teorioita ja johtamisoppeja. Keskeinen osa useimpia johtamisoppeja on motivaation luominen organisaation työntekijöille. Useat johtamisen opit lähtevät siitä olettamuksesta, että johtaminen toimii hyvin kun johtaja on osannut laskea kullekin alaiselle riittävät kannustintekijät. Robotisaation myötä tilanne työelämässä muuttuu, kun robotteja ei tarvitse erikseen motivoida.
Useiden johtajien arvioidaan elävän ensisijaisesti eri todellisuudessa kuin johdettaviensa. Johtajan tehtäväksi on nähty johtaa yksilönä johdettavia. Johtamisessa sosiaalinen ulottuvuus on jäänyt usein yksilökeskeisen johtamismallin varjoon. Ei ole siis ihme, että johtamiskirjallisuus vilisee sellaisia käsitteitä kuin karisma, johtajuus, johtajan tahtotila ja esimiehisyys. Yksityiset johtajat ja heidän persoonalliset ominaisuutensa ovat saaneet paljon huomiota johtamiskirjallisuudessa. Yhteisöllisyys ja tiimit eivät ole johtamisteorioiden keskiössä kuin ajoittain.
On hyvä muistaa, että tähän asti historiallista kehitystä todellisuudessa johtajat eivät koskaan ole pystyneet luomaan yhteiskuntaa – vaan myös yhteiskunta luo johtajia ja johtajuutta. Vuorovaikutussuhde on ollut kaksisuuntainen. Hyvä historiallinen esimerkki johtajuuden yhteydestä yhteiskunnalliseen muutokseen on ollut Winston Churchill. Winston Churchill menestyi erinomaisesti sota-ajan johtajana, mutta hänen menestyksensä johtajana rauhan ajan yhteiskunnassa oli huomattavasti heikompaa. Harva johtaja on ns. ”joka sään johtaja”. Eri aikakausina erilaiset johtajat menestyvät johtamisessa.
Psykologisten johtamisteorioiden mukaan johtamisessa on syytä huomioida aikaisempaa paremmin johtamisen ei-individualistisuus, kontekstiherkkyys, perspektiiviherkkyys, inspiroivuus sekä johtamisen parempi teoreettinen ymmärrys, joka perustuu uusimpaan johtamisen psykologiseen tutkimukseen.
Viimeaikaisissa uusimmissa tutkimuksissa on havaittu, että psykologiset testit eivät välttämättä auta valitsemaan oikeaa johtajaa ilman kontekstiherkkyyttä.
Robotisaatio ja keinoälyn kehittyminen tulevat muuttamaan johtamista organisaatioissa ja yhteiskunnassa. Voimme olettaa, että robotisaatio tulee vaikuttamaan sekä johtajiin, johdettaviin että yhteiskuntaan.
Kaksisuuntainen vuorovaikutussuhde tulee muodostumaan sekä johtajien että robottien, mutta myös robottien ja yhteiskunnan välille. Saattaa olla hyvinkin niin, että joudumme tulevaisuudessa arvioimaan kaikki johtamisteoriat kriittisesti ja vain osa johtamisteorioista säilyttää relevanssinsa robotisaation yhteiskunnassa.
Psykologinen tutkimus, jossa arvioidaan robottien, johtajien ja johdettavien uudenlaisia vuorovaikutussuhteita, olisi varmasti hyödyllistä tutkimusta käynnissä olevassa muutoksessa. Tärkeää olisi arvioida työelämän organisaatiotasolla skenaariota, jossa organisaation esimies on keinoälyn pohjalta toimiva robotti tai skenaariota jossa osa työntekijöistä on korvattu roboteilla ja robotit tekevät läheistä yhteistyötä ihmisten kanssa.
Nykyiset trendit ovat viemässä kehitystä siihen suuntaan, jossa yhteiskunnassa ja elinkeinoelämässä on käytössä sekä palvelurobotteja että teollisuusrobotteja. Iso yhteiskunnallinen kysymys on, miten työelämää voitaisiin kehittää laadultaan paremmaksi robotisoitumiskehityksen myötä. Se, että ihmiset voisivat tehdä pidempiä ja eheämpiä työuria yhdessä robottien kanssa, helpottaisi myös ns. kestävyysvajeongelmaa.
Edelliseen esimerkkiin viitaten, Winston Churchillia ei voitu ohjelmoida uudelleen II maailmansodan jälkeen, mutta robottijohtaja voidaan aina ohjelmoida uusiin olosuhteisiin sopeutuvaksi. Jos jopa Churchillilla oli vaikeuksia työuransa loppuvaiheessa, niitä voi olla normaalilla duunarilla. Tulisiko seniortyöntekijöille antaa ensimmäisenä mahdollisuus tukirobottityökaveriin? Robotit eivät ole välttämättä vain nuorten nörttien kannalta relevantti asia, vaan robotisaatio voi olla yllättävän merkittävä asia ikääntyville työntekijöille.
On olemassa mahdollisuus, että laadullisesti parempi hyvinvointiyhteiskunta on mahdollinen kehittää tietoisen robotisoitumiskehityksen myötä.
Eräät yhteiskuntateoreetikot, kuten Wuppertal Instituutissa toimiva tohtori Christa Liedtke ovat esittäneet, että tarvitaan uusia sosiaalisia innovaatioita, jotka voidaan tietoisesti yhdistää kestävää kehitystä edistäviin teknologisiin innovaatioihin, ja vasta tällaisen sosio-teknisen innovaatiokehityksen myötä kestävän kehityksen hyvinvointiyhteiskunta voisi käytännössä todentua.
Tässä muutosprosessissa riittää isoja haasteita sekä poliittisille päättäjille että työelämää tutkiville yhteiskunta- ja hallintotieteilijöille. On vaikea uskoa, että nykyisillä johtamisopeilla selvitään tulevaisuudessa. Tarvitsemme myös uudenlaista innovaatioajattelua ja innovaatiokehitystä. Erityisesti käyttäjälähtöiseen robottitutkimukseen olisi syytä panostaa Suomessa.
Milloin saamme Suomeen työelämän robotisaatiokehitykseen keskittyvän LivingLabin, jossa uusia työelämän kestäviä toimintamalleja voitaisiin testata ja kehittää? Ehkäpä tällaisista ajatuksista voidaan keskustella Euroopan Robottiviikolla syksyllä 2013?
Kirjallisuutta
Churchill, Winston. Verkkosivut: http://fi.wikipedia.org/wiki/Winston_Churchill
IEEE (2013) Robotics Spectrum. Verkkosivut: http://spectrum.ieee.org/robotics
Liedtke, Crista. Verkkosivut: Verkkosivut: http://wupperinst.org/en/contact/details/wi/c/s/cd/20/
Liedtke, C., Welfens, M.J., Rohn, H. and Nordmann, J. (2012a) ‘Living Lab: User-Driven Innovation for Sustainability’, International Journal of Sustainability in Higher Education, Vol. 13, No. 2, 106-118.
Liedtke, C., Baedeker, C., von Geibler, J., and Hasselkuß, M. (2012b) ‘User-integrated Innovation: Sustainable LivingLabs’ in Fricke, V., Schrader, U. and Thoresen, V.W. (Eds.), 2nd PERL International Conference “ Beyond Consumption – Pathways to Responsible Living”: Conference Proceedings, March 19th-20th 2012, Technical University Berlin, Germany, 203-219.
Verkkosivut: http://www.aloenk.tu-berlin.de/fileadmin/fg165/PERL_Conference_Proceedings_2012_14MB.pdf
Liedtke, C. Geibler, J. Baedeker, C. Hasselkuß, M. and Rohn, H. (2012c) ‘The ‘sustainability living lab’ as a reflexive user-integrating research infrastructure’ in International Conference on Sustainability Transitions IST 2012 “Navigating Theories and Challenging Realities”: Conference Proceedings, August 29th-31st 2012, Technical University of Denmark, Copenhagen, Denmark, pp. 206-222.
Verkkosivut: http://www.ist2012.dk/custom/files/ist2012/Fullpapers/Esessions-fullpapers.pdf
Seeck, Hannele (2012) Johtamisopit Suomessa. Verkkosivut: http://www.gaudeamus.fi/seeck-johtamisopit-suomessa/
Robotisaatio ja luova tuho: Onko luova tuho nuokkujayhteiskunnan viimeinen toivo?
Mika Maliranta ja Niku Määttänen kirjoittivat perjantaisessa Helsingin Sanomissa (22.2.2013), että luova tuho kuuluu suomalaiseen ja pohjoismaiseen malliin. Maliranta ja Määttänen esittävät ingressissä, että huonosti tuottavia yrityksiä ei kannata pitää hengissä vain työpaikkojen pelastamiseksi. Ehkä näin on, mutta kannattaa muistaa, että eri toimialoilla tuottavuus vaihtelee voimakkaasti. Joillakin toimialoilla tuottavuus on aivan huipputasoa, joillakin toimialoilla taas tuottavuus on varsin alhainen. Suurin osa toimialoista yltää tyydyttävään keskivertoon tuottavuustasoon.
Päätöksentekijän kannalta kriittinen kysymys on se, mikä tuottavuuden taso on riittävä, jotta hän sallii työpaikkojen säilymisen ko. toimialalla ja ko. toimialan yrityksissä. Esimerkiksi Japanissa, Kreikassa ja Espanjassa on sallittu hyvin alhaisen tuottavuuden toimialojen jatkavan, kun taas Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa tuottavuuden kasvu on ollut hyvin nopeaa ennen finanssikriisiä ja näin ollen alhaisen tuottavuuden aloista on hankkiuduttu eroon. Jopa kokonaisia toimialoja on lopetettu kannattamattomina.
Niin, mikä se luova tuho on? Luovaan tuhoon kuuluu ajatus vahvimpien ja tuottavimpien yritysten ja toimialojen säilymisestä markkinoilla. Luovaan tuhoon kuuluu, että innovaatiot synnyttävät yritysten välisiä tuottavuuseroja. Innovaatiot voivat olla teknologisia, liiketoimintamalli-innovaatioita tai sosiaalisia innovaatioita. Yrittäjien keskeinen tehtävä on omaksua uusia ideoita ja toteuttaa inventioita markkinoilla. Tuottavimmat yritykset kasvavat kilpailussa, kun taas tuottamattomat yritykset taantuvat kilpailussa. Pääomasijoittajat hakeutuvat tuottavimmille toimialoille ja ne välttelevät yleensä ei-tuottavia toimialoja. Luovan tuhon idean ensimmäinen esittäjä Joseph Schumpeter esitti, että innovaatiot ovat tuotantotekijöiden uudelleenjärjestelyä, joiden avulla saadaan tehokkaampaa tuotantoa ja päästään käsiksi voittoihin. Lopulta muut alan tuottajat omaksuvat samat innovaatiot, jolloin tilanne taas tasaantuu markkinoilla.
Esimerkiksi robotit ja uudet keinoälysovellutukset voivat lisätä tuottavuutta yrityksissä ja julkisella sektorilla huimasti. Maissa, joissa luova tuho etenee hitaasti, tuottavuuskehityskin etenee hitaasti. Maissa, joissa sallitaan nopea luova tuho, tuottavuuskehitys on nopeaa. Professori Mika Malirannan ja ETLA:n tutkimusohjaajan Niku Määttäsen mukaan Suomessa ja Pohjoismaissa on annettu luovan tuhon toimia. Kilpailu pakottaa yritykset innovoimaan ja se vauhdittaa myös tuotannontekijöiden siirtymistä tuottaviin yrityksiin ja yksiköihin.
Yritysten investointipäätösten tulisi perustua pääosin vertaileviin tuottavuuslaskelmiin, eikä niinkään verosuunnitteluun tai verokikkailuun. Kuinka monessa yrityksessä onkaan päädytty ostamaan yrityksen johdolle kalliita tilinpäätösautoja sen sijaan että käytettävissä olevat sijoituspääomat olisi oikeasti investoitu tuottavuuslaskelmien perusteella keinoälysovellutuksiin, business intelligence -ratkaisuihin tai robotteihin? Tällaisia verokikkailuun keskittyviä yrityksiä on edelleen liikaa myös Suomessa. Ehkä luova tuho tulee huolehtimaan siitäkin, ettei näitä yrityksiä ole kohta olemassa?
Luovan tuhon toteutumisen kannalta yritystuet voivat toimia siten, että ne pitkittävät tuottamattomien yritysten elinkaarta kansantaloudessa. Yritystuet saattavat myös vääristää kilpailua. Saattaisi olla viisasta kohdentaa yritystukia oikeasti uusiin innovaatioihin ja luovaa tuhoa edistäviin hankkeisiin, kuten robotisaatioon, keinoälysovellutuksiin ja muihin uudisteisiin.
Koko verotus- ja yritystukijärjestelmämme kaipaisi uudistusta, joka edistäisi luovan tuhon nopeutumista Suomessa. Tämä ajatus voi ehkä kuulostaa radikaalilta ajatukselta, mutta se vastaa paljolti modernin kansantaloustieteen käsityksiä siitä, miten talouskasvua ja tuottavuutta tulisi edistää kansantaloudessa.
Jos sallisimme edelleen luovan tuhon toimia Suomessa, meidän tulisi olla aidosti kiinnostuneita robotisaatiosta, keinoälysovellutuksista ja automaatioratkaisuista. Kuten esitimme Cristina Anderssonin kanssa kirjassamme BohoBusiness, meidän kannattaisi nähdä teollisuus- ja palvelurobotit mahdollisuutena ja ihmistä täydentävinä olioina, ehkä jo lähitulevaisuudessa myös aikaisempaa oppivimpina olioina. Tällainen lähestymistapa edistäisi Malirannan ja Määttäsen peräämää luovaa tuhoa kansantaloudessamme.
Luovan tuhon strategia-ajattelu edellyttää sitä, että pääomamarkkinat ja rahoitusmarkkinat ovat toimivat, jolloin riskejä voidaan jakaa järkevällä tavalla. Riskisijoittajien täytyy voida jakaa riskejä. Tehokkaat rahamarkkinat tarjoavat yrityksille mahdollisuuksia investointeihin ja nopeaan kasvuun. Ovatko rahamarkkinoiden sijoittavat Suomessa tarpeeksi tietoisia kansainvälisestä robotisaatiokehityksestä ja uusista keinoälysovellutuksista? Väittäisin, että Suomessa tietoisuus uusista teknisistä edistysaskeleista ei vastaa täysin kansainvälistä kehitystä. Jotkut asiantuntijat väittävät jopa, että monilla aloilla olemme jääneet jälkeen kansainvälisestä kehityksestä 3-5 vuotta. Case-esimerkikseen he ovat ottaneet Nokian kehityksen. Päätöksentekijät eivät ole saaneet riittävästi tietoa ja taustainformaatioita maailman uusista innovaatioista ja teknologiakehityksen mahdollisuuksista. Osa jo olemassa olevista innovaatioista on ohitettu olan kohautuksella. Olemme nuokkuneet monien tärkeiden kehitysprosessien osalta siten, että kansainvälisen kärjen kiinnisaaminen ei ole enää kovin helppoa.
Ehkä ainoa toivomme lopulta on luova tuho, joka siirtää pönöttävät nuokkujat omaan nuokkujalaaksoonsa, robottilaakson sijasta? Näin on aina ennenkin tapahtunut markkinoilla ja maailmassa. Väärillä perusolettamuksilla varastetut päättäjät ovat aina joutuneet väistymään yritysmaailman ”pelipöydistä”. Uudet teknologia-aallot ja innovaatioaallot seuraavat toinen toistaan. Ne ideat ja innovaatiot, jotka aikaisemmin kannattelivat talouden ja yhteiskunnan kehitystä, ovat aina joutuneet väistymään uusille ideoille ja innovaatioille. Luova tuho on tarpeen, jotta innovaatiot ja teknologinen kehitys muuntuvat tuottavuuden kasvuksi.
Luova tuho raivaa uutta elintilaa uudelle – halusimme sitä tai emme. Tervetuloa robotit, avatarit, uudet sovelletut järjestelmät, keinoälysovellutukset sekä uusi ubiikkiteknologia!
Lisätietoja:
HS-uutiset.fi, Evan selvitys: Työpaikkojen tuho luo uutta kasvua. Verkkosivut: http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Evan+selvitys+Ty%C3%B6paikkojen+tuho+luo+uutta+kasvua/1135264365627
Aaro Jalas: Innovaation profeetta: : Joseph Schumpeter ja luova tuho. Verkkosivut: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1588
Mika Maliranta & Niku Määttänen (2013) Luova tuho kuuluu pohjoismaiseen malliin. Verkkosivut: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Luova+tuho+kuuluu+pohjoismaiseen+malliin/a1361423753721
Robotdalen, Verkkosivut: http://www.robotdalen.se/
Matkalla kivikauden yhteiskuntaan – maamme huippuyliopistoissa
Tässä eräs mieleeni painunut tuokiokuva vuosien takaa erään johtamisosaamisen huippuyliopiston toimistohuoneesta. Kysyin professori X:ltä kollegiaalisesti, miten hänellä menee? Professori pyyhki uupuneena hikea otsaltaan ja vastasi: ”Kiirettä pitää – kiirettä pitää”. Olinkin jo intuitiivisesti arvannut vastauksen sisällön. Tiedustelin professori X:ltä mikä tuon kiireen saa oikein aikaaan? Vastaus oli: ”No kun täällä tiedekunnan laitoksella saa professori tehdä ihan kaikki työt yksin – enää puuttuu se, että alan siivoamaan täällä laitoksella yksin.”
Tämä episodi on jäänyt kaivertamaan mieltäni. Näin ekonomistina ja hallintotieteilijänä en voi olla ihmettelemättä asioiden tämän tyyppistä tilaa monissa yliopistoissa. Mihin oikein on unohtunut ajatus siitä, että kehittyneissä yhteiskunnissa kehitys perustuu erilaisten töiden jakamiseen? Peruskurssilla yliopistossa opetettiin aikanaan, että yhteiskunnallinen työnjako on yhteiskunnan organisoitumisen perusulottuvuus, jossa eri ihmiset tekevät keskenään erilaisia töitä erilaisten tietojen taitojen pohjalta. Eiväthän kaikki ihmiset ole lahjakkaita kaikissa töissä ja tehtävissä. Muistaakseni yhteiskuntatieteiden grand old man Emile Durkheim jo kirjoitteli ansiokkaasti tästä teemasta.
Yleensä sosiaalinen työnjako merkitsee jakoa ammatteihin ja se lienee yhtä vanha kuin ihmiskunta. Olemmeko siis palaamassa kivikauden yhteiskunnalliseen työnjakoon yliopistouudistuksen myötä? Kyllä se nyt siltä valitettavasti näyttää, vaikka epäilen, ettei se ollut yliopistouudistuksen tarkoitus. Yhteiskunnassa tekninen työnjako tarkoittaa työtehtävien jako ammattia pienempiin kokonaisuuksiin, jotka vaativat vähemmän osaamista. Koko koulutusjärjestelmämme perustuu pitkälle tämän suuntaiseen ajatusmalliin. Silti työelämä yliopistoissa on muuttunut sellaiseksi, ettei työnjakoa haluta kehittää ammattilaisten välillä.
Tämän perusopinhan mukaan jokaisen ammattilaisen tulisi keskittyä siihen, mitä hän hallitsee parhaiten. Nyt näyttää siltä, että professorit täyttelevät koko ajan matkalaskuraportteja, työaikaseurantaraportteja, julkaisupäivityksiä ja muita evaluaatiokyselyitä. Muun ajan professorit ja tohtorit näyttävät istuvan mitä kummallisimmissa kokouksissa ja palavereissa. Mistä enää oikein löytyy energiaa ja aikaa tehdä niitä paljon kaivattuja huippututkimuksia ja tieteellisiä läpimurtoja? Ilmeisesti omalla vapaa-ajallaan, on minun johtopäätökseni.
Kun itse opiskelin kansainvälistä taloutta pääaineenani Tampereen yliopistossa 1980-luvulla, professorit keskittyivät omaan tutkimukseensa ja perehtyivät antaumuksella alansa tutkimuskirjallisuuteen. Jos nykyään tiedustelee professorilta tai tutkijoilta, että ehtivätkö he lukemaan alan kirjallisuutta, saa vältteleviä vastauksia.
Aikaisemmin vielä 1980-luvulla professoreilla ja tutkijoilla oli aikaa keskustella kansantaloustieteen ajankohtaisista haasteista. Useimmilla heillä oli käytössään jopa ammattisihteerit ja assistentit, jotka auttoivat tieteellisten artikkeleiden tuotannossa. Työnjako eri ammattilaisten välillä tuntui toimivan luontevasti.
Nyt kun yliopistoja on ”uudistettu”, tuntuu selvästi siltä, että ammattilaisten työnjako on selvästi heikentynyt suhteessa mitä työnjako oli vielä 1980-luvulla.
Nykyisin professorit tekevät kaikkea mahdollista ja keskittyminen itse huippututkimukseen on herpaantunut monissa tieteellisissä tutkimusyksiköissä. Professorin täytyy olla juristi, atk-tukihenkilö, kirjanpitäjä, ekonomi, markkinointiasiantuntija, sihteeri ja matkatoimistovirkailija yhtä aikaa selviytyäkseen kunnialla tämän päivän kansainvälistyvässä yliopistomaailmassa. Mitään erityisiä lisäkorvauksia näiden eri tehtävien hoitamisesta ei makseta.
Eittämättä tämä muutos voi ulkoapäin voi näyttää yliopistojen hallinnon tehostamiselta, mutta sitä se ei välttämättä ole pidemmällä aikaviiveellä. Jos se olisi sitä, seuraava askel yliopistouudistuksessa olisi eittämättä se, että myös yliopistojen ja korkeakoulujen laitossiivous siirtyisi Professoriliiton jäsenistölle. Ehkä tämän suuntainen kehitys on sitä paljon puhuttua ”työn rikastamista”. Tämän suuntaisia kokeilujahan tehtiin aikoinaan mm. kulttuurivallankumouksen ajan Kiinassa. On ilmeisesti erittäin hyviä syitä muistuttaa “yliopistouudistajia” siitä, että kokemukset näistä kokeiluista eivät olleet erityisen lupaavia.
Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Suomen tulevaisuus: Tuleeko Suomesta iso kaivostyömaa ilman tulojen ja varallisuuden kerryttämistä suomalaisille?
Tässä on aika pysäyttävä blogiviesti “Kaivosyhtiöt varanneet kuudesosan Suomesta – valtauksista kymmenesosa Natura-alueella“, jonka soisi luettavan huolella maamme poliittisten päättäjien joukossa puoluekannasta riippumatta:
Nyt maamme pinta-alasta on 14% varattu kansainvälisille kaivosyhtiöille. Mikä on tulevaisuudessa pohjoisen ulottuvuuden ja maantieteen politiikkamme? Onko Suomi oikeasti kaivostoiminnan mallimaa kuten vakuuttelimme ihmisille Aasiassa Myanmarissa ministeri Heidi Hautalan toimesta (ks. http://yle.fi/uutiset/suomi_pohtii_kaivososaamisen_viemista_myanmariin/6461980).
Miten tämä kaivosaikapommi hoidetaan siten että kestävä talouskehitys olisi mahdollista Suomessa?
Toivottavasti Tulevaisuusselonteko 2030 tulee antamaan hyviä vastauksia näihin kysymyksiin.
Nykyisellä politiikalla suomalaisia tullaan kohtelemaan heikommin kuin Yhdysvaltojen intiaaneja. Olisiko linjan tarkistukseen nyt aihetta?
Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Valtiomiesmäistä journalismia
Journalismin roolista omana valtiomahtinaan on keskusteltu aktiivisesti viime vuosina. Monet arviot ovat sen suuntaisia, ettei medioiden ja journalistien valta ole ainakaan ole ollut laskemassa. Sosiaalisen median rooli on kuitenkin kasvanut merkitykseltään. Yhä enemmän mediasta on tullut transmedia – eri mediat yhdistävä monikanavainen kokonaisuus, jossa digitaaliset sisällöt elävät omaa elämäänsä pitkään eri konteksteissa. Samalla median tuotantorakenteet ovat ohentuneet ja journalistit kamppailevat laadun tuottamisen ja kiireen ristiaallokossa. Autenttisen – yleisöjä kiinnostavan sisällön tuottaminen on iso haaste mediataloille.
Hätkähdin pahanpäiväisesti eilen aamukahvin juomisen yhteydessä. Luin Tamperelainen –lehteä (23.1.2013) ja silmiini sattui hätkähdyttävän puhutteleva otsikko: ”Asiantuntijoilla ei ole enää arvoa”. Kas, siinäpä on jälleen journalisti taidokkaasti muotoillut otsikkonsa. Uteliaisuuteni heräsi ja päätinkin lukea Tamperelaisen jutun, jonka oli kirjoittanut pitkän linjan journalisti, kaupunkilehtiryhmän johtaja Antti-Pekka Pietilä.
A.P. Pietilä toteaa:
Kuntauudistus, terveyspalveluiden järjestäminen, maanpuolustus, tieverkoston kunnostus, ylivelkaantumisen hoito ja pankkien pelastaminen olisi tehty toisin, jos poliitikot olisivat kuunnelleet edes toisella korvalla asiantuntijoita.
Tämä havainto on mielestäni juuri sellaista valtiomiesmäistä journalismia, jota kaivattaisiin enemmän Suomessa. Edelleen journalismin eräs iso mahdollisuus on asioiden tarkkailu ja siihen pohjautuva selkokielinen viestintä.
A.P. Pietilä toteaa myös:
Poliitikot välittävät yhä vähemmän ongelmien ratkaisemisesta. He keskittyvät omaan uudelleenvalintaansa ja pitävät kiinni omasta työllisyydestään. Tehokkaita korjaustoimia ei tehdä, koska ne olisivat ikäviä äänestäjille. Siksi äänestäjien pettäminen ja tosiasioiden kieltäminen pitävät poliitikot vallassa niin kauan kuin veroja voidaan korottaa ja myydä valtion omaisuutta.
Tämäkin teksti on aika rohkeaa arviointia – suorastaan valtiomiesmäistä journalismia, joka mielestäni kiteyttää tapamme toimia ongelmien edessä. Tuntuu todella siltä, että politiikassa ei ole kuin yksi viisaus: korottakaamme veroja ja maksuja! Vaihtoehtoja ei oikein haluta hahmotella – saati pohtia niiden järkevyyttä. Sehän aika useassa tapauksessa edellyttäisi asiantuntijoiden kuulemista – mutta myös heidän ajatustensa ottamista vakavasti.
Olisiko tässäkin jotain valtiomiesmäiseen journalismiin viittaavaa? A.P.Pietilän journalistinen havainnointi tuottaa seuraavanlaisen arvion:
Olemme menettäneet parissa vuosikymmenessä suuren osan teollisuudesta ja parissa vuodessa 60 000 työpaikkaa. Yritysten omistajiksi ovat tulleet ulkomaalaiset, jotka syövät suomalaisten työn hedelmät. Suomalainen kuljetusverkko vaihtaa omistajaa 5-10 vuoden kuluessa. Matkustaja- ja rahtilaivavarustamojen enemmistö, lähes puolet rekkaliikenteestä, suuri osa ruuhka-Suomen linja-autoyhtiöistä ja maakaasuverkon enemmistö ovat jo ulkomaisissa käsissä. Finnairille haetaan koko ajan ulkomaista suurosakasta.
Suomen keskeisiä infrastruktuuritoimintoja eivät pääosin hoida enää suomalaiset yritykset – vaan aivan muut tahot. Onko kukaan poliitikoistamme ilmaissut huolensa näiden kehitystrendien osalta? Ei ole, koska se merkitsisi lukuisien virheiden myöntämistä.
Lopuksi A.P. Pietilä toteaa kolumnissaan:
Edessä on rajuja muutoksia, joihin asiantuntijoiden mielestä pitää varautua. Suomalaisten ikääntyminen, eläkerahastojen riittävyys ja työajan lyhyys ovat myös asiantuntijoiden todistamia tosiasioita, jotka poliitikot kieltävät ilman tunnontuskia. Kun tuskat alkavat, poliitikot haukkuvat asiantuntijoita.
Tässä kaikessa olisi paljon pohdiskeltavaa poliitikoille ja puolueille. En ollenkaan ihmettele, että journalisti Antti-Pekkaa Pietilälle on luovutettu valtion tiedonjulkistamispalkinto vuonna 2009. Kun puhutaan journalismin laadusta, meillä on todella hyviä syitä lukea hänen kolumnejaan myös jatkossa.
Onko politiikka sittenkin mennyt liian pitkälle populismissaan? Onko kansalaisten ja suomalaisten asioiden ajaminen päässyt unohtumaan vaalikampanjarahoituksia junailtaessa? Pitäisikö meidän nyt ensisijaisesti turvata Suomen talouden toimivuus ja kilpailukyky? Mitä järkeä on sellaisessa hyvinvointivaltiossa, joka perustuu kansallisen varallisuuden alasajoon ja verotuksen viemiseen yli kaiken kohtuuden?
Olisiko asiantuntijoita syytä kunnioittaa ja kuunnella joskus heitäkin politiikan teon yhteydessä?
Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti
Strategista tietoa saatavilla: Arktisen alueen Venäjä-katsaus
Arktiset alueet ja ns. Pohjoinen ulottuvuus ovat iso mahdollisuus Suomelle ja sen elinkeinoelämälle. Näistä mahdollisuuksista on syytä nyt synnyttää laajaa tietoisuutta elinkeinoelämän piirissä.
Eräs hyödyllinen tuote raportti tässä mielessä on Russia Finnoden raportti: ”Arctic Sea Exploration. Finnode phenomena study”.
Ks. Lisää: http://www.finnode.fi/files/323/Finnode_report_Arctic_sea_exploration_brief_final_PDF.pdf
Suomen on nyt laajalla rintamalla aktivoiduttava pohjoisen ulottuvuuden politiikassaan. Taustalle se vaatii hyvää strategiseen suunnitteluun soveltuvaa tietoa. Tämäraportti on eräs hyvä esimerkki siitä, mitä se voi olla. Vuonna 2008 Presidentti Dmitry Medvedev hyväksyi erikoisdokumentin “On the Principles of State Policy of the Russian Federation in the Arctic Until 2020 and Beyond”. Tämä Russia Finnoden raportti avaa lukijoille sitä, mitä Venäjän arktisen alueen strategia voi merkitä Suomelle ja maamme elinkeinoelämälle 3-5 vuoden tulevaisuusaikaviiveellä.
Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Sopimusten visualisoinnista voi tulla suomalainen vientituote
Helena Haapio on juristi, yrittäjä ja sopimusvalmentaja. Yrittäjällä on vapaus valita tittelinsä, joten hän kutsuu käyntikortissaan itseään sopimusinnovaattoriksi. Helenan kumppani on Stefania Passera, Aalto-yliopiston tohtoriopiskelija, jolla on graafisen suunnittelijan tausta. Hän on designerina poikkeuksellinen; kiinnostuttuaan informaatiomuotoilusta hän hyppäsi Helenan kanssa tuntemattomalle alueelle: tutkimaan sopimusten visualisointia.
Sopimukset tulevat vastaan jokaiselle yrittäjälle. Palkatessa henkilöstöä, toimittaessa asiakkaiden kanssa ja missä tahansa maailman valloituksessa tarvitaan varmuus siitä, että kuvioon voi luottaa. Joskus riittää suullinen sopimus ja nekin ovat useimmiten päteviä, mutta heti, kun mukaan tulee useampi ihminen, täytyy pystyä kommunikoimaan sovitut asiat kaikille osapuolille. Nykymaailmassa laitetaan tällöin juristi asialle ja tuotetaan kymmenien sivujen dokumentti, jossa selostetaan yhteistyökuvion luonne, osapuolten vastuut ja varsinkin niiden rajoitukset sekä varaudutaan kaikkiin mahdollisiin häiriöihin ja riskeihin. Se on tuskallista, sillä yrittäjällä on monia rautoja tulessa ja kokonaisuuden hallinta on haastavaa. Helena Haapion ja Stenia Passeran kehittämät sopimusten visualisointimenetelmät vastaavat tähän haasteeseen: miten tehdä sopimusten ymmärtämisestä helpompaa havainnoillistamisen keinoin.
Sopimusten visualisoinnissa hyödynnetään kuvia. Haapion mukaan kuvat eivät ole itsetarkoitus, vaan ne palvelevat sitä tarkoitusta, että sopimusta on helpompi käyttää täyttää, sen sisältö on helpompi muistaa ja sopimukseen liittyvät päätökset on helpompi tehdä. Tällöin keinovalikoimaksi muodostuvat esimerkiksi aikajanat, kartat, kaaviot ja taulukot. Villimpänä visiona on käyttää vaikkapa animaatiota tai pelillistämistä apuna. Passeran mukaan kysymys ei ole kauniista kuvista tai hauskoista sarjakuvista, vaan tekstiä täydentävästä materiaalista. Tuodaan uusi ulottuvuus tekstimuodossa esitettyyn sopimukseen. Kuvat ja tekstit yhdessä viestivät sopimuksen sisällöstä mahdollisimman ymmärrettävällä tavalla.
Helena selventää, että sopimukset ovat liian tärkeitä jäädäkseen yksin juristien asiaksi, mikä on ollut hänen henkilökohtainen mottonsa jo pitkään. Sopimukset koskettavat niin monia osapuolia, että tarvitaan yhteistyötä tekniikan, talouden, toteutuksen ja juridiikan välille. Sopimusten visualisointi palvelee juuri tämän yhteispelin onnistumista. Stefania tietää kertoa, että visuaaliset sopimukset ovat tutkitusti nopeammin luettavissa ja niiden avulla voidaan vähentää väärinymmärryksiä.
Tarina, johon Helenan ja Stenian hanke johtaa, saattaa kirjoittaa suomalaista brändi- ja taloushistoriaa uusiksi. On nimittäin niin, että erityisesti kansainvälisessä kaupassa väärinymmärryksen vaara on suuri ja lisäksi epäonnistumiset sopimustekstin kommunikoinnissa voivat johtaa pitkiin ja kivuliaisiin oikeudenkäynteihin. Suomalaiset yrittäjät voisivat rakentaa itselleen brändin haluttuina kauppakumppaneina ja loistavina neuvottelijoina ammentamalla Haapion ja Passeran kehittämistä menetelmistä. He ovat avoimia yhteistyölle yrittäjäkentän suuntaan ja heihin saa yhteyttä osoitteista helena.haapio@lexpert.com ja passera.stefania@gmail.com (Stefanialle viestit englanniksi), jos aihepiiri kiinnostaa.
Alla on esimerkki visualisoidusta sopimuksesta:
Vierasbloggaajana Nisse Suutarinen, 25.1.2013
Heikkojen signaalien, villien korttien ja skenaarioiden keskinäisistä käsitteellisistä suhteista
Seurattuani keskustelua heikoista signaaleista, villeistä korteista ja skenaarioista, olen usein huomannut joko tahattomia tai tahallisia käsitteiden sekoittamista. Saattaisi olla syytä selkiyttää käsitteiden käyttöä tässä mielessä. Villit kortit voidaan siis esittää myös skenaariotarkasteluina.
Viime vuosina on paljon keskusteltu yllätyksistä, heikoista signaaleista ja villeistä korteista. Toimintaympäristömme on tuottanut viime aikoina runsaasti ikäviä yllätyksiä. Olen itsekin mukana Euroopan unionin BlueSky -ohjelmassa kehittelemässä villien korttien ja heikkojen signaalien analyysiä Euroopan unionin innovaatio- ja teknologiapolitiikan tarpeisiin. Tutkimusryhmä iKnow-hankkeessa kävi värikästä keskustelua näistä teemoista. Samalla monia asioita kyettiin selventämään.
Riskien hallinnan kannalta villit kortit ovat tapahtumia, joiden todennäköisyys on alhainen, mutta niiden realisoituessa vaikutukset ovat mittavia.
Millaisia villejä kortteja voimme tunnistaa todellisuudessamme?
Villien korttien osalta iKnow-hankkeessa tunnistettiin kolmenlaisia villejä kortteja: (1) tietoisesti tuotetut villit kortit, (2) ei-tietoisesti aiheutetut villit kortit ja (3) luonnon aiheuttamat villit kortit. Voimme aika usein havaita näitä eri tyyppisiä villikorttitapahtumia eri medioissa. On hyödyllistä erottaa eri tyyppisiä villejä kortteja, koska prosessit villien korttien taustalla eivät ole aina samanlaisia. Erityisen tärkeää on tehdä ero tietoisesti aiheutetun (intentionaalisuus) ja tiedostamattomasti (ei-intentionaalisuus) aiheutetun villin kortin välillä.
On huomion arvoista, että voimme tunnistaa heikkoja signaaleja ennen kuin mahdollinen villi kortti realisoituu. On todella harvinaista, että villiin korttiin ei liittyisi kenenkään toimijan havaitsemia heikkoja signaaleja.
Jos tarkastelemme tietoisesti tuotettuja villejä kortteja, voimme todeta tässä tapauksessa yllätyksen tuottaa joku tai jotkut toimijat. Tässä tapauksessa joku tietää villin kortin toteutumisesta, mutta onnistuu salaamaan sen muilta toimijoilta onnistuneesti. Yllätys syntyy tässä tapauksessa onnistuneesta salaamisoperaatiosta. Tässä villin kortin tapauksessa heikkoja signaaleja on vähän tai jos niitä on tunnistettu, niitä on aliarvioitu. Jos haluamme estää tällaisten villien korttien tapahtumisen, on meidän tehtävä se ihmisten käyttäytymisen tai organisaatioiden toiminnan yhteydessä.
Kun tarkastelemme ei-tietoisesti aiheutettuja villejä kortteja, tilanne on se, että kukaan ei tietoisesti halua villin kortin toteutuvan. Tässä tapauksessa villi kortti syntyy tahattomasti. Se on ns. vahinko. Usein se syntyy ennakoimattoman tapahtumaketjun lopputulemana. Tässä villin kortin tapaustyypin yhteydessä heikkoja signaaleja on yleensä mahdollista havaita useita, mutta eri toimivat eivät rekisteröi niitä tai aliarvioivat niiden merkityksen. Jos haluamme estää tällaisten villien korttien tapahtumisen, on meidän tehtävä se arvioimalla kriittisesti yksilöiden ja organisaatioiden toimintatapoja samoin kuin taloudellis-teknisiä järjestelmiä.
Kolmas villin kortin tyyppi on luonnon aiheuttama villi kortti eli tyypillisesti luonnon katastrofi. Tässäkin tapauksessa voimme usein havaita heikkoja signaaleja tulevan tapahtuman suhteen, mutta emme huomioi niitä tai aliarvioimme niiden merkityksen. Jos haluamme estää tällaisten villien korttien tapahtumisen, on meidän tehtävä se arvioimalla luonnon ekosysteemejä ja niihin liittyviä mekanismeja.
Miten nämä eri tyyppiset villit kortit sitten liittyvät skenaarioihin? Jotkut tulevaisuudentutkijat puhuvat myös villikorttiskenaarioista.
Jos tarkastelemme tietoisesti aiheutettuja villejä kortteja, voimme tehdä aivan normaaleja villikorttiskenaarioita. Tyypillinen esimerkkitapaus on terrorismipohjaiset tai organisoituun rikollisuuteen kytkeytyvät villikorttiskenaariot.
Jos taas tarkastelemme ei-tietoisesti aiheutettuja villejä kortteja, voimme tehdä skenaarioita riski- ja yllätysanalyysien pohjalta. Esimerkiksi vakuutusyhtiöt ja riskienhallinnan ammattilaiset tekevätkin tämän tyyppisiä skenaarioarviointeja. Näissä skenaarioissa fokus on pahimmissa mahdollisissa skenaarioissa eli ”worst case” -skenaarioissa.
Lopuksi voimme tarkastella luonnon aiheuttamia villejä kortteja. Tämän tyyppisessä tapauksessa tehdään yleensä skenaarioita eri luonnonkatastrofityyppeihin liittyen. Voidaan tehdä mm. maanjäristysskenaarioita, hirmumyrskyskenaarioita, tsunamiskenaarioita jne. Tämän tyyppisten skenaarioiden laadinta vaatii erittäin korkeatasoista monitieteellistä osaamista.
On tärkeää tehdä ero heikkojen signaalien, villien korttien ja erityyppisten skenaarioiden välillä. Ihmiskunta tulee tänäkin vuonna kohtaamaan yllätyksiä, sekä ikäviä että myönteisiä. Mitä laadukkaampia heikkojen signaalien tunnistamisia voimme tehdä, sitä parempaa riskien hallintaa on mahdollista tuottaa. Nykyisin monet isot yritykset kehittelevät määrätietoisesti omia riskienhallintamallejaan. Myös julkisella sektorilla olisi syytä pohdiskella omia toimintatapojaan suhteessa villeihin kortteihin.
Olemmeko tehneet laadukasta ennakointityötä tällä alueella ja hyödyntäneet esimerkiksi iKnow-hankkeen tuloksia älykkäästi?
Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Lisätietoja:
iKnow-sivustot: http://wiwe.iknowfutures.eu/
Wild card (Foresight): http://en.wikipedia.org/wiki/Wild_card_(foresight)
Intellectual Transit Zone 