Home » 2014 » May

Monthly Archives: May 2014

Miksi Suomi kulkee vastavirtaan robotisaatiossa?

Suomi on ollut yksi robotiikan kärkimaita, mutta suunta on muuttunut. Suomi kulkee ainoana robotiikan kärkimaista vastavirtaan, vain meillä robottien myynti laskee. Miksi?

Maailmalla robottimyynti on ennätystasolla, eniten myynti kasvaa Kiinassa – Kiina8 uutiskirjeen mukaan jopa 30% vuodessa, Etelä-Koreassa 21% (Robotics Business Review).  Maailmalla kasvu on n. 8% luokkaa. Kasvun odotetaan kiihtyvän palvelurobottien tullessa toden teolla markkinolle. Käyrän ennakoidaan kääntyvän eksponentiaaliseen kasvuun parin kolmen vuoden sisällä. Kehitys on todella vauhdikasta. On mahdollista, että Etelä-Korean hallituksen ennakoima 190mrd $ markkina vuonna 2020 on maltillinen arvio.

Robotiikan vallankumous on käynnistynyt, ei tänä vuonna, vaan jo aikaisemmin. Esimerkiksi Gartner Researchin johtaja Jackie Fenn kuvasi vuoden 2013 teemaa ”ihmisen ja koneen kehittyvän suhteen” teemaksi.  Onkin tärkeää tehdä ero klassisen robotiikan ja modernin robotiikan välillä. Moderni robotiikka on kyvykkyydeltään aivan toista luokkaa perinteisiin automaatteihin verrattuna.

Robotisaation valtavaa kasvua kuvastaa myös Robostox:n äskettäin julkaisema raportti, jossa todetaan muutoksen käynnistyneen ja ottavan (huolimatta jo nyt suuresta kasvusta) vasta alkuaskeleitaan, mutta jo lähivuosina tullaan näkemään, miten ”tämän päivän internetmiljardöörit antavat tietä automaatiomiljardööreille”.

Nasdaq –pörssi on perustanut robotiikkayhtiöille oman listan – Robostocksin, jonka odotetaan tuovan lähitulevaisuudessa suurimmat voitot. Edellä mainittu raportti jatkaa:

We are convinced the world is in the very early stages of a massive acceleration in the adoption of advanced robots in service and general industry applications.

Suomella on vielä mahdollisuus päästä mukaan kehitykseen ja erityisesti sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Mutta ei ole enää varaa odottaa – eikä missään tapauksessa voida enää kulkea vastavirtaan. Sillä jo nyt – juuri tällä hetkellä – on käynnissä kehitys, joka tarkoittaa, että kaikki mikä voidaan robotisoida robotisoidaan.

Akuutein kehitystarve on teollisuudella, joka on edelleen Suomen hyvinvoinnin tukiranka. Meidän on kiireesti saatava aikaan ohjelma, joka edistää suomalaisen teollisuuden robotisoitumista. Ohjelma on saatava aikaan siitä huolimatta, että pelkäämme työpaikkojen menetystä. Suomessa sijaitseva tehdas on joka tapauksessa kannaltamme parempi kuin jos se olisi Kiinassa. Ihminen luo arvoa, robotti tekee vaurautta.

Toinen tärkeä kehitystarve liittyy sote –sektoriin. Robottien avulla voidaan ratkaista sektorin suuria ongelmia samalla kun parannetaan ihmisten hyvinvointia, lisätään arvokkuutta ja mahdollisuuksia elää itsenäistä elämää – kaikki asioita, jotka kuuluvat hyvinvointivaltion keskeisiin lupauksiin. Robottien avulla valtio voi pitää kiinni hyvinvointilupauksistaan.

Helsingin kaupunki on yhdessä Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa ottanut askeleen tilanteen parantamiseksi. Käynnissä on selvitystyö Suomen ensimmäisen ”Robottilaakson” perustamiseksi Helsinkiin. Suomen ensimmäinen ja maailman paras – sellainen siitä pitää tulla! Lisätietoja allekirjoittaneelta.

Lähde: Tekniikka ja talous, reportaasi 25.4.2014