Home » Kansalaisten hyvinvointi ja osallisuus
Category Archives: Kansalaisten hyvinvointi ja osallisuus
Rakennusalan valtionhallinto: Kuin hyttynen hallinnoisi mehiläisyhdyskuntaa
Vieraskynä: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen
Näyttää, että valtio ei edes yritä, vaikka ongelmat ovat selvästi nähtävissä.
1990-luvulla Rakennushallitus lakkautettiin, ja valtion kiinteistötoiminta muutettiin liiketoiminnaksi. Rakennusalan hallinto ohjautui suureksi osaksi ympäristöministeriöön. Alan kokonaishallinto pirstoutui hahmottomaksi ja nimettömäksi organisaatioksi. Äärimmäisen teknisen, ja pragmaattisen rakennusalan hallinto keskittyi lopulta ympäristöministeriön pikkuiseen osastoon. Sitä voi verrata hyttyseen, joka yrittää hallinnoida mehiläisyhdyskuntaa. Molemmat ovat heikkoja ja yrittävät toimia itselleen täysin vieraassa ympäristössä.
Miksi hallintoa ei ole muutettu?
Eduskunta ja valtioneuvosto (hallitus) eivät tunnista rakennusalan kansantaloudellista ja yhteiskunnallista merkitystä. Valtioneuvoston ykkönen, valtiovarainministeriö, laatii strategiansa pääosin suhdannebarometrin avulla.. Rakennusalalla se on kunnossa, työllisyys ja kannattavuus ovat hyvät. Ala ei näytä tarvitsevan erityisiä toimenpiteitä. Nykyisessä taloustilanteessa rakennusala on barometrin mukaan todellinen menestymisen esikuva. Katalaa ristiriitaa, että huono rakentaminen poikii työtä ja kannattavuutta, barometri ei havaitse.
Elinkeinoelämän tärkein ministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, on pitänyt alasta näppinsä irti. Se ei ole sen paremmin kuin ympäristöministeriökään esittänyt vaatimuksia tai edes toivomuksia hallinnon kehittämisestä.
Tutkijoiden erimielisyys uudesta rakentamisesta ja korjaamisesta on riski
Tutkimuksen merkitys rakennusalalla on huonosti tunnistettu. Kun parhaillaan rakennusmääräyksiä uusitaan, tutkimuksen pitäisi olla erityisen luotettavaa. Nyt keskeiset tutkimuslaitokset Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT ja Tampereen teknillinen yliopisto TTY ovat eri mieltä, miten taloja (nollaenergiarakentaminen) pitäisi tehdä.
Viime aikojen järkytys on ollut rakentamisen perusmateriaalin betonin laatuongelma. Betonin valmistuksessa ja/tai käytössä on selviä puutteita. Siitä tutkimuslaitoksetkaan eivät ole eri mieltä.
Rakennusalan kurja tilanne ei saa vakiintua
Jos valtio pitäytyy rakennusalan nykyisessä valtionhallinnossa, hometalot, homekoulut , epäonnistuneet putkiremontit ja muut ongelmat saattavat liueta yhteiskunnan muuhun problematiikkaan. Rakennusalan tilanne voi vakiintua.
Ympäristöministeriön mahdoton tehtävä
Rakennetun ympäristön osaston pitäisi pystyä ohjaamaan 500 miljardin euron rakennusomaisuuden (yli puolet kansallisvarallisuudestamme) ylläpitoa ja uuden rakentamista. Tehtävä on ollut raskaasti ylivoimainen. Kansantalouden kannalta huono juttu on myös, että alan mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä.
Rakennusalan vientimahdollisuudet ovat hyvät. Yhteistyö rakennusteollisuuden kanssa on välttämätöntä
Yhteistyö vaatii taakseen koko valtioneuvoston. Se onnistuu, kun rakennusalan käsittelyllä on tasavertainen asema hallituksessa. Se tuskin on mahdollista, ennen kuin rakennusalasta vastaa oma ministeriö, rakennusministeriö. Sen tehtävänä on sitten poistaa home- ja muut laatuongelmat. Ne on joka tapauksessa pakko ratkaista. Siinä yhteydessä syntyy vientikelpoista teknologiaa ja suunnittelua. Mukaan kehitykseen piää saada hallituksen kärkihanke digitalisaatio. Anteeksiantamattoman vähälle huomiolle jääneet mobiililiikenne ja robotisaatio voivat saada hankkeessa uutta puhtia.
Mitä Guggenheimin tilalle?
Guggenheimia ei tule, se näyttäisi nyt olevan selvää. Mutta paikka, jonne Guggenheimia ehdotettiin ansaitsee ilman muuta arvokkaaseen ympäristöön sopivan rakennuksen, joka palvelee laajasti taiteesta kiinnostunutta yleisöä ja lisää samalla Helsingin ja koko Suomen kiinnostavuutta matkailukohteena.
Ehdotan, että etelärannan tontille rakennetaan keinoälymuseo.
Keinoäly on valtava muutostrendi, joka jo parhaillaan mullistaa tapojamme elää, tehdä työtä ja rakentaa yhteistä kulttuuria ja sivistystä pohjaksi jälkipolville. Keinoäly roboteissa tarjoaa mahdollisuuden tehdä maapallon hyväksi tekoja, joista olemme ennen vain haaveilleet. Keinoäly ja robotit luovat ihmisille hyvinvointia monin eri tavoin, ei vähiten paremman terveydenhoidon osalta. Keinoäly rakentaa uudenlaisia muotoja kommunikointiin ihmisten ja robottien kesken.
Keinoäly luo uutta taidetta. Robottiviikolla näimme ihmisen tanssivan robotin kanssa. Keinoäly on tehnyt leffatrailerin, maalauksia. Keinoäly luo koreografioita tanssijoiden kanssa.
Suomen uudessa keinoälymuseossa keinoäly voitaisiin kokea monella eri tavalla. Esimerkiksi:
- Robotit tanssivat keinoälyn luomia tansseja yksin, ryhmissä ja ihmisten kanssa.
- Keinoälyn säveltämää musiikkia voidaan esittää ihmisten tai virtuaalimuusikkojen toimesta. Museon konserttisalissa voisi olla esimerkiksi keinoälysäveltäjä, joka säveltää aina uuden teoksen yleisön mielialojen mukaan. Keinoälyn kirjoittama kirjallisuus, teatteri, elokuva ja muut taidemuodot olisivat tietysti esillä.
- Robotit tekevät maalauksia ja piirroksia kävijöistä.
- Robotit voivat olla sekä taiteilijoita että taiteen kohteita. Museosta voisi ostaa designrobotin kotiin taide- tai käyttöesineeksi.
- Virtuaalitodellisuuden avulla voidaan tehdä yhteistyöprojekteja esimerkiksi Guggenheimin kanssa. Laajennetun todellisuuden avulla vierailija voi kiertää museota vaikkapa suosikkitaiteilijansa kanssa.
- Keinoälyn luoma design tietysti vahvasti läsnä, huonekalut, taideesineet, kudonnaiset jne.
- Museossa voi olla keinoälypalveluita, jotka tietysti ovat käytössä myös virtuaalisesti. Keinoäly voi tehdä esimerkiksi elämänkertoja – museossa voisi sijaita elämänkertojen kirjasto “We live forever”.
Arkkitehtuuri ja rakennussuunnitelma tilattaisiin tietysti keinoälyltä ja itse rakennustyössä käytetään mahdollisimman paljon robotteja.
Ideoita riittää, keinoälymuseon toteutuksessa ei ole kuin mielikuvitus rajana. Ennen kaikkea keinoälymuseo olisi suuri mahdollisuus luoda uutta työtä ja taidetta Suomeen ja nostaa Suomi maailman keinoälykehityksen keskipisteeksi.
Keinoälyjä ja robotteja on esillä mm. Japanissa ja Dubaissa eikä varmasti mene kauaakaan, että joku toteuttaa täydellisen keinoälymuseon. Tehkäämme se siis ensin.
Kun robotit tekevät yhä suuremman osan ihmisten työstä, ihmisen tehtäväksi jää luovuus, muotoilu ja uudet jännittävät konseptit. Keinoälymuseossa ihmisen luovuus pääsee valloilleen ja löytää uuden kanavan toteuttamiselleen.
Helsingissä 1.12.2016
Cristina Andersson
Work as an Investment – uusi ratkaisu digitalisoituvaan työelämään.
Työelämän tulevaisuus on herättänyt viime aikoina huolta. Keskustelu AiRo teknologioiden – robotisaation ja digitalisaation – vaikutuksista työhön käy kuumana. Uusia ratkaisumalleja tarvitaan, sillä robotit ovat jo vieneet joitakin työpaikkoja ja kehitys jatkuu siirtyen yhä uusille aloille. On selvää, että vanhoilla malleilla on vaikea jatkaa kohti tulevaisuutta.
Esitämme Work as an Investment –mallia, joka mielestämme voi kehittyä toimivaksi ratkaisuksi työelämän yhä koventuviin haasteisiin.
Professori Richard Florida on tutkimuksissaan osoittanut, että työt, joissa on palvelua ja luovuutta, lisääntyvät, kun taas maatalous- ja teollisuustyöt vähenevät siinä määrin, että niiden tilastoinnilla ei enää ole juurikaan merkitystä. Näin, vaikka sekä maatalous- että teollisuustuotanto on kasvanut määrällisesti voimakkaasti.
Kansainvälisen robotiikkayhdistyksen IFR:n, vastikään uusiin tehtäviin siirtynyt johtaja, Dr. Shinsuke Sakakibara, ennakoi vuonna 2013, että seuraavan viiden vuoden aikana robotit luovat miljoonia ”high quality” työpaikkoja siellä missä niitä hyödynnetään. Kehitys on nähtävillä esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa itse Nobel-palkittu Paul Krugman kiitti robotteja uusista työpaikoista reshoringin muodossa (http://krugman.blogs.nytimes.com/2012/12/08/rise-of-the-robots/) . Samansuuntainen kehitys on jatkunut Yhdysvalloissa tähän päivään asti ja eri sidosryhmät ovat varsin tyytyväisiä valitusta reshoring-stategiasta.
Aikaikkuna on auki. Robotit ja automaatio luovat ympäri maailmaa uusia työpaikkoja, uusia ja uudenlaisia innovaatioita ja yrityksiä sekä aivan uudenlaisia mahdollisuuksia ratkoa maailman suuria ongelmia. Mutta aikaikkuna saattaa sulkeutua. Mitä tapahtuu, kun robotit kehittyvät niin hyviksi, että ne voivat tehdä jopa korkeasti koulutettujen, älykkäiden, luovien ja palveluhenkisten ihmisten töitä? Tämä aikaikkunan sulkeutumisen hetki voi olla lähempänä kuin haluamme uskoa.
Monen poliitikon unelmana lienee vieläkin näky tehtaasta, jonne ihmiset vyöryvät töihin viidessä vuorossa. Tämä poliittisten päättäjien ”märkä unelma” ei valitettavasti tule toteutumaan. Ensimmäiset miehittämättömät tehtaat ovat jo toiminnassa. Ilmiö on leviämässä myös palvelualoille. Ensimmäiset hotellit, joissa työvoimana ovat robotit, on jo avattu. Heikot signaalit uudesta kehityksen suunnasta on vastaanotettu ja rekisteröity.
Työn tulevaisuus: pätkätyöntekijästä osaamispääomasijoittajaksi
Mikä siis on työn tulevaisuus? Pätkätyöt, mikrotyöt, joukkoistetut työt, yrittäjyys – kaikkea tarjotaan mahdollisuutena, näistä ehkä yrittäjyys on se varmin vaihtoehto. Tällä hetkellä joukkoistavat työmuodot ovat käytössä, mutta niidenkin tulevaisuus on muuttuva. Esimerkiksi Über, jota pidetään jakamistalouden edelläkävijänä, on jo hankkinut ensimmäisen robottiautonsa (http://www.theguardian.com/technology/2015/may/22/uber-self-driving-car-pittsburgh).
Mutta riittääkö yrittäjyys takaamaan kaikkien ihmisten työllisyyden? Ei ehkä riitä, sillä jokainen ihminen ei ole yrittäjähenkinen ja toisaalta tulevaisuudessakin on yrityksiä, jotka tarvitsevat ihmistyövoimaa.
Kansalaispalkasta puhutaan myös paljon ja Suomessa käynnistynee kokeilu jossain vaiheessa. Mutta ratkaiseeko sekään työmarkkinoidemme ja ihmisten toimeliaisuuden ongelmat? Tuskin – uskallamme väittää. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka edistävät hyvien yritysten ja muiden tahojen menestystä sekä tarjoavat ihmisille järkevän, kannustavan ja sopivasti turvallisen tavan ansaita elantonsa.
Yksi mahdollisuus voisi olla työ investointina tai WaaI, Work as an Investment. WaaI on nykyaikainen, monitahoinen konsepti, jonka tarkoitus on auttaa ihmisiä rakentamaan monimuotoinen ja palkitseva työura sekä yrityksiä löytämään juuri oikeanlainen ja oikeankokoinen työpanos erilaisiin tehtäviin.
WaaI:n keskeinen ajatus on, että ihminen tarjoaa yritykselle työnsä sijoituksena samalla tavalla kuin sijoitetaan yritysten osakkeisiin. Sijoituksen aikana maksetaan osinkoa, jos sijoitus on kannattava ja sijoitusta kannattaa jatkaa. Jos sijoitus ei vaikuta kannattavalta, osaamissijoituksen voi sanoa irti, jolloin yrityksen on maksettava sijoituksesta ”päivän hinta”. WaaI -ajattelu sisältää ajatuksen sekä työntekijän että työnantajan kannustimista.
Uusi tapa ajatella työmarkkinoita
WaaI:lla ei tarkoiteta aikapankkia, jossa kansalaiset vaihtavat työtä keskenään. Se ei ole myöskään joukkoistamisen muoto, vaikka siinä onkin samoja elementtejä.
WaaI on business- ja sijoittaja-ajatteluun pohjautuva uusi tapa ajatella työmarkkinoita. Elina Lepomäki kirjoittaa kolumnissaan: ”… kenen tahansa osaamisesta käydään suoraan tai epäsuoraan rajat ylittävää kauppaa, on töitä tarjolla vain heille, joilla on omassa lajissaan jotain annettavaa ja sille markkinahinta.” WaaI on ihmisen tapa suhtautua työpanokseensa kuin sijoittaja. Työpanoksen voi sijoittaa myös, omien voimavarojen mukaisesti, useampaan yritykseen ja siten rakentaa itselleen ”osakekorin”, jossa oma innostus- ja osaamispääoma tuottaa parhaiten osinkoa ja kasvattaa optimaalisimmin pääomaa.
CV:sta osaamis- ja kyvykkyysportfolioon
Työntekijöille olisi hyödyllistä arvioida omaa osaamistaan suhteessa asiaosaamiseen, asiakasosaamiseen ja strategiseen osaamiseen. Jokaisella yksilöllä on oma osaamisportfolionsa, jonka osalta hän käy kauppaa työmarkkinoilla. Toisaalta jokaisella työntekijöillä on oma lahjakkuusvarantonsa, jota he voivat kehittää koulutuksen ja itsensä kehittämisen kautta. Kun työntekijä menee töihin mihin tahansa organisaatioon, merkitsee mahdollisuutta kehittää osaamisportfoliota monipuolisemmaksi ja lisätä omaa lahjakkuusvarantoaan. Myös työnantaja saa mahdollisuuden kehittää koko yrityksen kokonaisosaamispääomaa. Parhaassa tapauksessa kumpikin osapuoli hyötyy Win-Win-periaatteen pohjalta eli työntekijä voi lisätä oman osaamisportfolion arvoa ja työnantaja saa lisäpanoksen osaamispääomaansa. Myös tekijällä voi olla mahdollisuus useisiin erilaisiin investointisopimuksiin.
Sopimusten ei siis tarvitse rajoittua yhteen organisaatioon, jossa työtä tehdään. Yksityisellä työntekijällä voi olla lukuisia osaamispääomasopimuksia. Tämä edellyttää tietysti sitä, että työnantajan ja työntekijän roolit ovat selkeitä, mitä ne eivät suinkaan aina ole nykyajan työmarkkinoilla.
Myös kouluttajaorganisaatiot voivat olla mukana tässä sopimusmallissa. Esimerkiksi joukkoistamiseen perustuvissa liiketoimintamalleissa syntyy hyvin kirjavia sopimusmalleja työmarkkinoille. Osa näistä sopimusmalleista ei ole erityisen reiluja. Jos työ halutaan nähdä investointina, se edellyttää eräänlaista investointisopimusta, jossa investointiin sitoudutaan aidosti puolin ja toisin. Eittämättä tarvitaan tutkimusta selventämään toimivia sopimusmalleja, joissa työntekijä ja työnantaja voivat vapaasti sopia työntekemisen ehdoista. Perinteisessä palkkatyömallissa mukana ei ole selkeää ajatusta investointimallista, joka tekee siitä erittäin riskipitoisen sopimusmallin nykyisillä nopeasti muuttuvilla markkinoilla. Perinteinen palkkatyömalli myös syrjäyttää osan ihmisistä työmarkkinoilta, jos he eivät ole valmiita perustamaan omaa yritystä.
Eräs hyödyllinen malli hahmottaa osaamisportfoliota on John Hollandin kehittämä RISASEC persoonallisuusmalli. Tämän mallin mukaan ihmiset voidaan suuntautumiseltaan luokitella realistisiin (Realistic), tutkiviin (Investigative), taiteellisiin (Artistic), sosiaalisiin (Social), yritteliäisiin (Enterprising) ja tavanomaisiin (Conventional). Tämä malli on osoittautunut hyödylliseksi ja tieteelliseltä pohjalta luotettavaksi malliksi mm. urasuunnittelun kannalta. Kun työ nähdään investointina, olisi tämän WAAI-mallin hyvä auttaa ihmisiä urasuunnittelussa ja tuettava ihmisten luontaisia persoonallisuuspiirteitä ja lahjakkuutta.
Kuvassa 1 on esitetty integroitu WAAI-malli, jonka keskeiset elementit ovat: (1) osaamispääomaluokittelu asia-, asiakas- ja strategiaosaamiseen, (2) ihmisten persoonallisuus- ja lahjakkuussuuntautumisluokittelu Hollandin RIASEC-mallin pohjalta ja (3) organisaatioiden ja yritysten osaamistarveanalyysi, joka tulisi olla selkeässä yhteydessä yritysten tarvitsemaan asiaosaamiseen, asiakasosaamiseen ja strategiseen osaamiseen.
Integroitu WaaI-malli.
Kuva 1. Integroitu WaaI-malli.
Tämän tyyppinen integroitu WaaI-malli voisi olla hyödyllinen myös silloin kun halutaan kehittää toimivaa paikallisen sopimisen järjestelmää Suomessa. Tämä malli auttaisi myös koulutusta tarjoavia tahoja suuntautumaan oikeanlaista asiaosaamista, asiakasosaamista ja strategista osaamista tuottavaan toimintaan. Suomessa eräs keskeinen haaste on muodostaa oikea kuva tulevaisuuden osaamispääomasta tulevaisuuden työmarkkinoilla. Myös kansallisen lahjakkuusvarannon oikeanlainen täsmäkoulutus ei ole mitenkään helppo asia toteuttaa. Integroitu WaaI-malli ja siihen liitetty WaaI -sopimusjärjestelmä voisi olla toimiva ja realistinen toimintamalli näiden eri haasteiden osalta. Se, että Hollandin RIASEC-malli on osoittautunut käyttökelpoiseksi ihmisten persoonallisen urasuunnittelun tarpeisiin, vahvistaa tämän mallin kokonaistoimivuutta käytännön työelämän tarpeisiin.
Digitaaliset sovellukset WaaI:n työkaluina
Suomessa voisimme kehittää helposti uusia älykkäitä digitaalisia sovellutuksia, joiden avulla voisimme parantaa yritysten ja työntekijöiden osaamispääomien kohtaantoa nopeasti muuttuvilla työmarkkinoilla. Työ investointina-malli voisi olla nykyistä realistisempi tapa toimia muuttuneessa työmarkkinatilanteessa. Digitaalisesti toimiva paikallisen älykkään sopimisen malli voisi olla riittävän kunnianhimoinen malli tulevaisuuden työmarkkinoiden kehittämiselle.
Work as an Investment on sosiaalinen innovaatio,
josta kaikki osapuolet voivat hyötyä isosti.
WaaI on sosiaalinen innovaatio, josta kaikki osapuolet voivat hyötyä isosti. Kaikkien keksintöjen tapaan myös WaaI vaatii kehittämistä ja pilotointia. Nyt ihmisiltä, yrityksiltä ja työmarkkinoilta toivotaan joustavuutta, kokeilukulttuuria ja rohkeutta tehdä uudesta ideasta toimiva ja eri toimialoille, yrityksille ja työntekijöille soveltuva malli.
Helsingissä 30.1.2016
Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja
Osa 2: WaaI – Työelämän uusi käyttöliittymä
Työelämän tulevaisuudesta käydään nyt aktiivista keskustelua eri puolilla maailmaa, ks mm:
http://www.forbes.com/sites/jacobmorgan/2015/04/13/three-scenarios-for-the-future-of-work/#7245b8785ed0, http://content.time.com/time/specials/packages/article/0,28804,1898024_1898023,00.html, https://www.gov.uk/government/publications/jobs-and-skills-in-2030). Monet teknologiset muutokset kuten digitalisaatio (http://www.eurofound.europa.eu/observatories/eurwork/articles/working-conditions-labour-market/germany-effects-of-digitalisation-on-the-labour-market-and-working-conditions, http://monthlyreview.org/2015/01/01/icapitalism-and-the-cybertariat/), robotisaatio (http://www.technologyreview.com/featuredstory/538401/who-will-own-the-robots/) ja työn virtuaalistuminen (http://www.cost.eu/COST_Actions/isch/IS1202) muuttavat työelää yrityksissä ja organisaatioissa. Myös uusin Davosin uusin talousraportti nostaa neljännen teollisen vallankumouksen haasteeksi maailman taloudelle ja työmarkkinoille. (http://www.weforum.org/agenda/2016/01/the-fourth-industrial-revolution-what-it-means-and-how-to-respond). Pelkillä kosmeettisilla muutoksilla emme tule selviytymään työmarkkinoiden murroksesta.
Lisätietoja:
Bridgstock, R. (2009) The graduate attributes we’ve overlooked: enhancing graduate
employability through career management skills. Higher Education Research & Development
28(1), 31–44.
Eby, L., Butts, M., & Lockwood, A. (2003) Predictors of success in the era of the boundaryless
career. Journal of Organizational Behavior, 24(6), 689–708.
Foray, D., & Lundvall, B. (1996). The knowledge-based economy: From the economics of
knowledge to the learning economy. In Employment and growth in the knowledge-based
economy. Paris: Organisation for Economic Co-operation and Development.
Harvey, L. (2001) Defining and measuring employability. Quality in Higher Education, 7(2),
97–109.
Holland, J. L. (1997). Making vocational choices: A theory of vocational personalities and work environments (3rd ed.). Odessa, FL: Psychological Assessment Resources.
Jones, C., & deFillippi, R.J. (1996). Back to the future in film: Combining industry and selfknowledge
to meet the career challenges of the twenty-first century. Academy of Management Executive, 10(4), 89–103.
Mind Tools (2016) Holland’s Codes. Shaping a Career That Suits Your Personality https://www.mindtools.com/pages/article/newCDV_98.htm
Smart, J. C. (2010) Differential patterns of change and stability in student learning outcomes in Holland’s academic environments: The role of environmental consistency. Research in Higher Education, 51, 468-482.
Smart, J. C., Feldman, K. A., & Ethington, C. A. (2006) Holland’s Theory and Patterns of College Success, Commissioned Report for the National Symposium on Postsecondary student success: Spearheading a dialog on student success, National Postsecondary Educational Cooperative.
Smart, J. C., Feldman, K. A., & Ethington, C. A. (2000) Academic disciplines: Holland’s theory and the study of college students and faculty. Nashville, TN: Vanderbilt University Press.
Smart, J. C., & McLaughlin, G. W. (1974) Variations in goal priorities of academic departments: A test of Holland’s theory. Research in Higher Education, 2, 377-390.
Tracey, T. J. (2008) Adherence to RIASEC structure as a key decision construct. Journal of Counseling Psychology, 55, 146–157.
ISCH COST Action IS1202. Dynamics of Virtual Work. Verkkosivut: http://www.cost.eu/COST_Actions/isch/IS1202
Morgan, Jacob (2015) Three Scenarios for The Future Of Work. Forbes 13.4.2015. Verkkosivut: http://www.forbes.com/sites/jacobmorgan/2015/04/13/three-scenarios-for-the-future-of-work/#7245b8785ed0
Time (2016) The New Work Order. The Way We’ll Work. Verkkosivut: http://content.time.com/time/specials/packages/article/0,28804,1898024_1898023,00.html
UK Commission for Employment and Skills (2014) The future of work: jobs and skills in 2030. UK https://www.gov.uk/government/publications/jobs-and-skills-in-2030
Monipaikkatyö vai muuttoauto, Outi Lammin blogi 22.1.2016 http://www.outilammi.fi/blogi/2016/01/monipaikkatyo-vai-muuttoauto/
Suomella yllättävän hyvät aseet robottien vallankumoukseen, Yle 24.1.2016 http://yle.fi/uutiset/suomella_yllattavan_hyvat_aseet_robottien_vallankumoukseen__koulutus_puree_tahankin/8620829
Suomen AiRo Strategia https://intellectualtransitzone.wordpress.com/2015/02/06/suomen-airo-strategia/
Suomi tarvitsee robotisaatiostrategian http://www.activityblog.fi/2014/11/vierasblogaus-suomi-tarvitsee-robottistrategian/
Suomessa on kansantaloudellisesti ja yhteiskunnallisesti riskialtis tilanne
Kirjoittajavieraana: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen.
“Myrkkytaloista” ja “kertakäyttörakentamisesta” puhutaan sekä kirjoitetaan avoimesti ja julkisesti. Rakentamisen ohjaajan (valtion osalta), ympäristöministeriön, selkeää kannanottoa väitteisiin ei kuitenkaan ole esitetty. Kukaan ei tiedä, mistä on kysymys.
Syypäätä tilanteeseen ei voi nimetä. Ympäristöministeriön olisi kyllä ajat sitten pitänyt nostaa kädet pystyyn, eikä antaa tilanteen jatkua. Esimerkiksi todellinen tutkimus on rakentamisen taustalta tyystin hävinnyt. Toisaalta eduskuntakin (tarkastusvaliokunta) on esittänyt vain epäilyjä valtionhallinnon toimivuudesta rakennusalalla. Mitään konkreettista eduskunta ei ole tehnyt.
Eduskunta voisi nyt perustaa laaja-alaisen selvityshankkeen tilanteen kartoittamiseksi. Esimerkiksi tutkimuksen kartoitus alkaa lähes nollasta, sillä alan viranomaisilla, rakennusten käyttäjillä, teollisuudella ja muilla tahoilla on käytettävissään äärimmäisen niukasti luotettavaa ja varmistettua tietoa.
Oikeasti tutkittua tietoa – siitäkin puuttuu muiden tutkimusyhteisöjen kritiikki – syntyy pääasiassa terveyshaittaa koskevissa selvityksissä. Nämä mikrobiologiset, lääketieteelliset ja kemialliset tutkimukset käsittelevät vain rakennusalan puutteellisuuksien seurauksia. Syyt ovat rakennusteknisiä ja rakennusten käytöstä johtuvia. Niiden selvittäminen myös valtionhallinnon osalta on tärkeimpiä kansantaloudellisia ja yksityistaloudellisia kysymyksiä.
Rakennusmääräykset vastaavat huonosti rakennusvalvonnan tehtäviä
Vieraskynä: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen
Rakennusvalvonnassa on puutteita. Seuraava tapaus sattui vantaalaisessa koulussa (Vantaan Sanomat 18.7.15).
Tyttö meni vessaan. Kattolevyt romahtivat niskaan. Kuin ihmeen kaupalla tyttö selvisi pikku ruhjeilla.
Samassa koulussa ruokasalin katto oli romahtanut pari vuotta aikaisemmin.
Tällaiset tapaukset herättävät aina vaatimuksen valvonnan kiristämisestä. Valvonnan vastuusta ei ole paljon puhuttu. Kyseisessä vessaonnettomuudessa valvonnan – ja koko rakennuttamisen – vastuu oli Vantaan kaupungilla. Miten se toteutui? Kaupungin edustaja totesi ykskantaan rakennusliikkeen olevan syypää. Ei hän ihan väärässä ollut, mutta vastuu ei poistu tekijää syyllistämällä. Rakennusliikkeen vastuu on eri juttu. Ehkä siihen riitti katon korjaaminen. Tyttökin kun selvisi niin vähällä.
Vantaan Sanomat 25.1.15:
”Tikkurilan uuden matkakeskuksen bussiterminaalin kattolevyjen irtoaminen aiheutti Vantaalla vaaratilanteen perjantaina alkuillasta. Muutamia metallilevyjä putosi laiturialueelle pahimpaan ruuhka-aikaan, hieman kello 17 jälkeen. Lisäksi 4-5 levyä jäi roikkumaan kahden nippusiteen varaan.”
Jos yllä oleviin onnettomuuksiin johtavaa työtä ei pystytä valvomaan, niin mihin sitten pystytään? Parempia resursseja valvonnalle, kuin kyseisissä tapauksissa on asian laita, on vaikea kuvitella. Kaupungin palveluksessa tilakeskuksen ammattilaisten lisäksi on rakennustarkastajia, rakentamisen valvonnan virallisia ammattilaisia.
Rakennustarkastaja ei aina voi ottaa vastuuta
Miten rakentamista valvotaan? Valvonnan voi karkeasti jakaa julkiseen valvontaan (kunnallinen viranomaisvalvonta) ja yksityiseen (yleensä yrityksiä) valvontaan. Jälkimmäistä tilaavat rakennuttajat, rakentajat ja kiinteistönomistajat. Vastuukysymykset ovat tilaajan ja valvojan välisiä.
Rakennusviranomainen tulee kuvaan, kun haetaan lupa rakentamiseen tai isoon remonttiin. Viranomainen valvoo, että lopputulos on myönnetyn luvan mukainen. Miten lopputulos saavutetaan, periaatteessa kuuluu valvonnan piiriin, mutta käytännössä se jää pääasiassa asiakirjojen ja kokousten varaan
Viranomaisvalvonta on suoraan sidoksissa rakennusmääräyksiin, ja se on liiketoiminnasta riippumatonta. Viranomaisvalvonta-nimitys vastaa huonosti arkikielessä tarkoitettua työn jatkuvaa seurantaa. Rakennustarkastajat eivät ehdi tällaista työtä tehdä. Valvonnasta on nykyisissä olosuhteissa tullut paperityötä eli lupaehtojen täyttymisen tarkistamista. Valvonta on siirtynyt työmaalta viraston työpöydälle.
Rakennustarkastaja näkee kaikenlaisia työmaita. Näkyviäkin virheitä on kuitenkin vaikea yksiselitteisesti määritellä. Erityisen kinkkisiä ovat kosteusmääräykset. Harvoin niille edes on ”oikeaa” tulkintaa. Kosteusmääräysten (ylimääräistä kosteutta yksinkertaisesti rakenteissa ei saa olla) vastaisia työmaita näkyy sateisella säällä pilvin pimein. Mutta sitä, ovatko epämääräisesti suojatut eristeet tai kipsilevyt tarkasti ottaen määräysten vastaisia, ei kukaan pysty sanomaan. Rakennustarkastaja ei voi ottaa vastuuta seurauksista, vaikka niitä osaisikin ennakoida. Epämääräisten määräysten tulkinta on viranomaiselle myrkkyä. Kantapään kautta on opittu, että tulkitsemiseen ei pidä lähteä. Oikeastikin oikeat tulkinnat saattavat viedä käräjille. Viranomainen voi oikeudessa kohdata myös esimerkiksi ”hyvän rakennustavan”, joka poikkeaa sekä määräyksestä että rakennustarkastajan tulkinnasta.
Energiatehokkuus
Rakennusvalvonnalle uutta pohdittavaa on tullut kasvavasta nollaenergia- ja passiivitalojen rakentamisesta. Eristeteollisuutta odottaa melkoinen markkinapotentiaali. Ilmanvaihtoalaa odottaa mittava suunnittelu- ja ylläpitopotentiaali. Näitä tahoja onkin ilmeisen tarkasti kuunneltu määräyksiä tehdessä.
On hyvä kysymys, ohjautuuko energiatehokkuuden lisääminen liiaksi liiketoiminnan lähtökohdista? Tutkimustietoa siitä ei ole kovin paljon. Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, onko energiansäästöön – mahdollisesti hallitsemattomasti – pyrkivä rakentaminen kosteustekninen riski. Tässä ristiriitaisessa tilanteessa rakennusvalvonta joutuu ottamaan kantaa näihinkin riskeihin.
Riitatilanteessa rakennusvalvonta voi määrätä ulkopuolisen tarkastuksen, mutta auttaako se?
Kun rakennusliike ja rakennuttaja ovat napit vastakkain – kosteusongelmissa se on tavallista – rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään riidanalaisia virheitä. Rakennusliike saa valita asiantuntijan. Viranomainen hyväksyy tai hylkää valinnan. Mutta ei sekään ongelmaa ratkaise. Erään rakennusviraston päällikkö totesi: ”Jokseenkin kaikki yleisesti hyväksytyt asiantuntijat (tutkimuslaitokset mukaan lukien) ovat sidoksissa suuriin rakennusyrityksiin. Ne hakevat kummallekin osapuolelle ”riittäviä” havaintoja. Rakennusmääräykset ja ”hyvä rakennustapa” sallivat siinä suhteessa runsaasti tilaa.”
Rakennuslehdessä 21.8.15 kerrottiin tapauksesta, jossa viranomainen oli asiakkaan tukena, mutta siitäkään ei ollut apua.
Eläkeläinen oli tilannut remontin avaimet käteen -periaatteella. Korjauksen jälkeen katto on vuotanut näihin päiviin asti. Turun kaupungin tarkastusinsinööri ihmettelee, miksi kattoa ei ole saatu kuntoon.
Lehti kertoo: ”Hänen (tarkastusinsinöörin) mukaansa vesivuodot on osoitettu dokumentoiduilla teksteillä ja lukuisat asiantuntijat ovat käyneet katsomassa kohdetta.”
Ristiriita on melkoinen. Rakennusvalvonnan edustaja ihmettelee (epävirallisesti) kattoremonttia, mutta remontin tekijä vakuuttaa, että ”katto on kunnossa”. Mitä omistajan on tästä ajateltava, ja ennen muuta, mitä hän voi tehdä? Pitääkö hänen vaihtaa urakoitsija, ja maksaa kaikki kustannukset?
Kehityksen pitää mennä eteen päin, mutta liiketoiminta yksin ei SAA sitä OHJATA
Rakennusvalvonnan kehittäminen vaatii alan kaikkien tahojen yhteistyötä. Tosiasia on, että rakennusvalvonta tökkii nykykäytännössä, jota ohjaa ympäristöministeriö. Rakennustarkastajat toivovat, että on perustettava rakennusministeriö. Se on suuri hallinnollinen toimenpide, joka lähivuosina tuskin toteutuu. Eduskunnalla ei ole valmiutta asian edes alustavaan käsittelyyn. Kansanedustajat saavat taustatietoa lähinnä ympäristö- ja tarkastusvaliokunnista, joiden tietämys rakennusalasta ei juuri ole kummempi kuin tavallisen kansalaisen. Valiokunnat kutsuvat kyllä asiantuntijoita kuultaviksi, mutta näiden viiteympäristö on suurimmalta osalta sama, jossa nykykäytännöt ovat muodostuneet.
Ennen uutta ministeriötä paljon on kuitenkin tehtävissä. Muun muassa valvonnallekin keskeisen tärkeän dokumentoinnin kehittäminen on miltei kokonaan unohdettu. Nykyaikainen mobiilitekniikka ja koko digitaalitekniikka antaisivat valtavat mahdollisuudet reaaliaikaiselle dokumentoinnille ja raportoinnille. Toistaiseksi sen kehittäminen on parin pienen yrityksen varassa. Hallitusohjelman kärkihankkeissa pitäisi löytää paikka asian eteenpäin viemiselle. Biotalouden osaksi määritelty mutta kovasti riskialtis puukerrostalorakentaminen olisi loistava pilottikohde.
Dokumentoinnin kehittämistyö ei kuitenkaan saa ajautua digitaalitekniikan liiketoiminnan tehokkaisiin kiemuroihin. Kehittäminen helposti erkanee tavoitteesta, dokumentoinnin luotettavuudesta. Varoittavana esimerkkinä on rakennusten ilmanvaihtotekniikka. Siitä tuli digitaalikonstailun kohde, jolla usein on vain vähän tekemistä käyttäjälähtöisyyden – suurin osa käyttäjistä on tavallisia perheitä – tai edes tarkoituksenmukaisuuden kanssa. Kokemukset koulujenkin sisäilmasta ovat usein surullisia.
Kunnat ulkoistavat rakentamista elinkaarimallilla
Vieraskynä: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen
Rakennusalasta kirjoittaessa tutkimustietoa on niukasti saatavissa, myös elinkaarirakentamisen kohdalla. Aihetta voi käsitellä lähinnä riskien kannalta.
Mikä on rakentamisen elinkaarimalli?
Elinkaarimallissa ”palveluntarjoaja” (tavallisesti rakennusliike) sitoutuu korjaamaan rakennusvirheensä ja vastaamaan rakennuksen ylläpidosta 15–25 vuotta kestävän sopimuksen ajan.
Tarkoitus on, että tilaaja ei joudu maksamaan sopimusaikana ylläpidon virheistä. Viime aikojen vaikea homekouluongelma on suorastaan pakottanut kuntia tähän ”epätyypilliseen” elinkaarirakennuttamiseen.
Miksi elinkaarimalli?
Elinkaarisopimus on kunnan kannalta näennäisen mukava ja kätevä. Vastuun voi – tosin hiukan harhaanjohtavasti – sanoa olevan ensisijaisesti rakennusliikkeellä. Kunnat saavat muutamaksi vuodeksi rauhan kuntalaisten pahimmilta huolenpurkauksilta homekoulujen suhteen. Mediakaan ei jatkuvasti ryöpytä. Tosiseikan, että vastuuta ei voi ulkoistaa, päättäjät kyllä varmaan muistavat, mutta merkillisen piilossa tieto on julkisuudelta. Vastuu kouluista ja päiväkodeista on ja pysyy kunnalla.
Elinkaarirakentamisen viitekehys on rakennusalan toimintaympäristö
Rakennusalan lyhytjänteisyyttä ei ole julkisuudessa pohdittu. Rakennusala on tehokas ala, jolta pitkäjänteisyys puuttuu. Rakentaminen koostuu 1–2 vuoden projekteista, joiden kannattavuuteen toiminta tähtää. 25 vuoden sopimus sopii huonosti tähän viitekehykseen.
Kaikki ei ole sitä miltä näyttää
Elinkaarisopimus näyttää hyvältä. Mutta on mahdoton ennakoida, mitä 25 vuoden aikana tapahtuu. Kun on rakennettu tai korjattu, ennemmin tai myöhemmin ilmenee uutta korjattavaa tai muuta problematiikkaa. Elinkaarisopimuksen mukaan korjaaminen on rakennusliikkeen tehtävä. Mutta tilanne ei ole yksikertainen. Ei ole lainkaan harvinaista, että syyt ongelmiin ovat käyttäjissä. Mutta kuka sen määrittelee? Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot ovat vaikeita selvitettäviä. Jos käräjille mennään, kunta on heikoilla. Tiukkeneva rahatilanne ja rakennusliikkeen tekninen ylivoima voivat tehdä oikeuden päätöksestä arvaamattoman.
Elinkaarisopimuksia kunnissa tehdään yhä enemmän. Päätöksentekoa tukee yleisesti hyväksytty ulkoistamisen buumi. Suuret instituutiot, myös kunnat, pitävät itsellään ”ydintoiminnat” ja ostavat loput. Elinkaarisopimus on ulkoistamisen äärimmäinen muoto. Kunnan päättäjät kyllä tietävät, että sudenkuoppia sopimukseen voi jäädä, mutta tilaamisen helppous peittää rationaalisen ajattelun.
Oulun monitoimitalossa rakennusliike koordinoi jopa ruokahuollon
Rakennusliike Lemminkäisellä on Oulun kaupungin kanssa 25 vuoden elinkaarisopimus monitoimitalon rakentamisesta ja ylläpidosta.
Sopimusta kuvataan seuraavasti: ”Hyvin pidetty rakennus on vuosien jälkeenkin kuin uusi. Jatkuvan kunnossapidon ansiosta Oulun kaupungin ei tarvitse varautua suuriin yllätysremontteihin. Lemminkäinen koordinoi talon käyttäjien ja palvelutuottajien, kuten siivous tai ruokapalveluyritysten, välistä yhteistyötä.”
Sopimus on laaja: Lemminkäinen valvoo myös turvallisuusmääräysten noudattamista ja palvelutuottajien toimintaa, laatii kiinteistön toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä järjestää kiinteistön ylläpitotehtävät.
Kuinka yksimielisinä sopimuskumppanit mahtavat pysyä teknisestä ylläpidosta puuronkeittoon 25 vuoden ajan?
Pudasjärven hirsikoulu tehdään elinkaarisopimuksella
Pudasjärvellä tehdään 800 oppilaan koulu hirsistä, ja elinkaarimallilla. Rakennusalan lyhytjänteisyys ja kokeiluluonteinen rakentaminen on huono yhdistelmä. Mielikuva hyvin hengittävästä hirsitalosta lienee ollut päättäjillä mielessä. Vankalla betonirakentajalla Lemminkäisellä on nyt tilaisuus oppia puurakentamista.
Porvoo rysäyttää kerralla elinkaarirakentamisen riskeihin.
Rakennuslehti kertoo syyskuussa 2014: Porvoo kilpailuttaa 7 elinkaarikohdetta yhtenä pakettina. 41 miljoonan euron suuruisessa elinkaaripaketissa on kaksi koulua, neljä päiväkotia ja yksi neuvola. Kohteiden pitäisi valmistua vuoteen 2018 mennessä.
Ylläpidon elinkaariksi on päätetty 20–25 vuotta. Ylläpitokustannukset arvioidaan 1,2 miljoonaksi euroksi vuodessa. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa elokuussa 2015.
Elinkaarimalli heikentää kunnan omia kiinteistöteknisiä taitoja. Jos ylläpitäminen jää kuntakoneiston ulkopuolelle, sen omat, usein vaatimattomat rakennuttamis-, kilpailuttamis- ja ylläpitotaidot rapistuvat entisestään. Kunta etääntyy ylläpidon käytännöistä, joita jatkossakin tarvitaan. Ei kaikki rakentaminen tule olemaan elinkaarisopimusten varassa. Kehitys saattaa viedä rakennuttamista ”sekamalliin”, jossa elinkaarirakennuttamisen ja ”tavallisen” rakennuttamisen edut yhdistyvät.
Helsinki ja Espoo eri linjoilla elinkaarimallin soveltamisessa
Voisi uskoa, että pääkaupunkiseudun kunnat olisivat elinkaarirakentamisen suhteen samoilla linjoilla. Mutta näin ei ole. Espoossa peruskorjataan ja rakennetaan kouluja elinkaarisopimuksilla lähes rutiininomaisesti, Helsingissä hyvin niukasti. Pääkaupungissa riskit katsottiin liian suuriksi. Ei ole selvitetty, miksi näkemykset ovat niin erilaiset.
Yksityistalouksille riski on arvaamattoman iso
Entä jos firma X myy 25 vuoden elinkaariurakan ryhmärakennusporukalle? Muutaman vuoden kuluttua rakennusliike menee konkurssiin tai sen omistajat vaihtuvat. Kuka silloin vastaa elinkaarisopimuksen mukaisten palvelujen hoitamisesta?
Elinkaarirakentaminen saattaa olla ratkaisu esimerkiksi homekouluongelmiin, mutta malli vaatii kehittämistä. Kehittämiseen tarvittava riippumaton tutkimus on valtion vastuulla. Perustutkimus ei kuulu kunnille tai rakennusteollisuudelle. Tästä perustutkimuksesta ei ole näkynyt merkkiäkään.
Suomen AiRo Strategia
Tammikuussa 2015 teimme dos. Jari Kaivo-ojan kanssa. TEM:n ja LVM:n toimeksiannosta, robotisaatioraportin, jota aloimme kutsua AiRo -ohjelmaksi. Suomalaisen robotisaatiostrategian tai toimintaohjelman nimeksi sopii hyvin AiRo – ohjelma (AiRo = Artificial Intelligence and Robotics).
AiRo kertoo maailmalle missä, olemme jo nyt hyviä; ohjelmoinnissa ja älykkyydessä. Airo on myös suomalainen sana, joka kuvastaa apuvälinettä, jolla ihminen pääsee eteenpäin – vaikka vastatuulessa. Airo tarjoaa mahdollisuuden erottautua, sillä useimmat maailmalla tehdyt strategiat kulkevat robotiikka –teemalla.
Suomen AiRo -ohjelmalla on kiire. Tanskalaiset saivat omansa valmiiksi viime vuonna, sitä ennen moni maa on tehnyt robotisaatiostrategian. Iso-Britannia julkistaa tänä keväänä jo jatko-osan v. 2014 valmistuneeseen strategiaan. Britit laittavat myös vauhdilla strategiaa käytäntöön.
Raportin voi ladata täältä AiRO raportti 2015 Raporttiin liittyy myös powerpoint -esitys:
Asuntokauppa on rakennusalan kauppaa. Riskit ovat sen mukaisia.
Vieraskynä: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen.
Harvat tunnistavat sen tosiseikan, että asuntokauppa on rakennusalan kauppaa. Niinpä asuntokaupan viiteympäristö on ”rakentamisen huono laatu”.
On kuitenkin tärkeä tietää, että huonon laadun syy ei ole vain rakentajissa. Valtion rooli on jäänyt kokonaan syrjään alan laatukeskustelussa. Rakennusteollisuudella itsellään on kiistämättä paljon tekemistä ”huonon laadun” parantamisessa, mutta valtion tehtävä on luoda sille työlle puitteet.. Ensinnäkin alalta puuttuu monipuolista ja riippumatonta tutkimusta ja siten luotettavaa ja varmistettua tietoa. Rakennusalalla, myös asuntokaupan ympärillä liikkuva tieto on pääosin – monen mielestä yksinomaan – liiketoimintalähtöistä. Virallista kuluttajatietoa alalla ei ole nimeksikään. Alalta puuttuvat myös kunnolliset palautemekanismit. Tietämättömyys on heikentänyt kansalaisten taitoa ja motivaatiota huolehtia kiinteistöistään. Laadukaskin talo rapistuu, jos sitä ei osata hoitaa. Kiinteistöjen ylläpitokysymys ei koske vain yksityistalouksia vaan myös esimerkiksi kuntia. Kuntien kiinteistöteknisistä ja kilpailuttamisen taidoista – yhdistettynä valtion toimettomuuteen – homekoulut ovat surullinen esimerkki.
Poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja kuntien valtuutetut, kuten muutkin kuluttajat, ovat rakennusalalla maallikoita. Eduskunta on käytännössä ajopuu rakennusalaa koskevissa asioissa, esimerkiksi ympäristöministeriön laatimien määräysten arvioinnissa.. On absurdia, että äärimmäisen ammattimaista, tehokasta ja kovapintaistakin rakentamisen liiketoimintaa ohjaa ympäristöministeriö. On syntynyt tilanne, että ”ohjattava ohjaa ohjaajaa.”, kuten pari vuotta sitten Helsingin Sanomat määritteli ympäristöministeriön ja rakennusteollisuuden suhdetta. Tekninen asiantuntemus on niin vahvasti rakennusteollisuuden (ja sen oheistoimijoiden) hallussa, että ympäristöministeriöön eri teitä tuleva tietous on lähes täysin liiketoimintalähtöistä. Tähän tilanteeseen rakennusteollisuus ei ole pyrkinyt. Siihen vain on päädytty.
On koomista, että valtion toimenpiteet ovat viime vuosina pääosin tapahtuneet talkoilla. Ympäristöministeriön ylläpitämä ”hometalkoot” on valtion – ei vain ympäristöministeriön – masentava näyttö rakennusalan julkisesta hallinnoinnista.
Ympäristöministeriölle lanseerattu rooli perustuu ilmeisesti siihen, että asuntopolitiikan katsotaan kuuluvan rakennusalaan. Kyllä se siihen kuuluukin, mutta pitäisi nähdä, että asuntopolitiikalla on vain vähän tekemistä rakentamisen käytännön kanssa. Sitä käytäntöä koskevat määräykset laatii ympäristöministeriö.
Tutkimuksen tila rakennusalalla on merkitykseensä nähden huono. Ajankohtaisten home- ja terveysongelmien vuoksi korkeatasoistakin tutkimusta on tehty. Se on kuitenkin kohdistunut ongelmien seurauksiin, mikrobeihin ja terveyshaittoihin. Sekin työ on kokenut pahan kolhun. Terveyshaitan määrittelemiseksi (kemiallinen terveyshaittaindikaattori) perustettiin muutama vuosi sitten hanke TOXTEST. Hankkeen ulkopuolelta kutsutut tutkijaprofessorit arvioivat tutkimuksen lähinnä nollatutkimukseksi. Terveyshaitalle ei tietenkään löytynyt indikaattoria. Miten olisikaan, koska terveyshaittaa on – hyvin ymmärrettävästi – vielä vaikea määritellä? Monia asiantuntijoita ihmetytti ylipäätään moiseen hankkeeseen ryhtyminen.
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM), joka rahoitti tutkimuksen, osoitti hienoa avoimuutta alistaessaan hankkeen tuloksen arvioinnin puolueettomalle kritiikille. Sellaista kritiikkiä olisi kaivattu lukemattomissa muissakin alan hankkeissa.
Passiivi- ja nollaenergiatalot
Passiivi- ja nollaenergiatalot osoittavat, miten heiveröisillä selvityksillä viime vuosien asuntojen rakennustekniikkaa on kehitetty. Niiden rakenteiden riskittömästä toimivuudesta edes alan tutkimuslaitokset eivät ole yksimielisiä. Millään muulla alalla ei ryhdyttäisi sellaisessa ristiriitatilanteessa niin perustavaa laatua oleviin muutoksiin kuin nyt on tehty.
Energiansäästötoimenpiteet asuntojen lisäksi ovat johtaneet ilmanvaihtotekniikalla konstailuun esimerkiksi kouluissa ilman, että käytännön toimivuutta olisi riittävästi mietitty. Homekoulut saattavat olla kallis kokeilukenttä kunnille.
Ympäristöministeriö joutuu tietenkin nyt (ehkä olemme liian kilttejä?) noudattamaan, mitä EU:ssa on sovittu (energiadirektiivi). Mutta perustellusti voi kysyä, onko EU-neuvotteluissa ollut käytettävissä paras mahdollinen asiantuntemus?
Kuluttajavalistus asunnoista puuttuu.
Grynderirakentamisen (aluerakentamisen) ollessa täydessä vauhdissa (40 vuotta sitten!) arkkitehti Pentti Pantzar kirjoitti rakennusalan johtavassa ammattilehdessä Rakennuslehdessä 6.11.1969
”Tavallisen suomalaisen koulutus on asuntoasioissa olematonta.”
Pantzarin toteamus on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Lieneekö yhteensattuma, että Pentti Pantzarin poika Mika Pantzar toimii Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessorina.
Kiinteistövälittäjät markkinoivat koteja, harvoin asuntoja
Asuntovälitys on osaksi oikeaa välitystä – ostajan ja myyjän yhteen saattamista – mutta enemmän se muistuttaa kovan luokan markkinointia. Välittäjät markkinoivat koteja ja tunnelmaa, ei asuntoja. Tämä on ostajan hyvä pitää mielessä. Koti on paljon muuta kuin asunto. Huonolla asuntokaupalla voi pilata kodin.
Tunnelmakysymystä määrittelee Kari Hotakainen kirjassaan ”Juoksuhaudan tie”. Kiinteistövälittäjä Jarmo Kesämaa pohtii työtään:
”Kun lempeä ilta-aurinko sävyttää vanhan talon keltaista seinää ja säteet laskeutuvat harjan yli sopivasti pihakeinun rakenteisiin, pokaa viedään. Se ajattelee, että näin minä istun tässä ensi kesänä kullan kanssa kylmä juoma kädessä.”
”Meidän täytyy muistaa mitä myymme. Pohjimmaltaan myytävä tuote ei ole asunto, vaan tunnelma tulevaisuus ja toivo”.
Mitä pitäisi tehdä?
Ainakaan ei saisi jäädä tuleen – ehkä paremminkin homeeseen – makaamaan.
Asuntokauppaa koskeva riskinhallinta vaatii uutta kuluttajavalistusta. Se vaati monialaista valmistelua. Siihen on olemassa sopiva tutkimuslaitoskin, Kuluttajatutkimuskeskus. Se yhdistettiin Helsingin yliopistoon, mikä lähtökohtaisesti takaisi monialaisen taustan toimenpiteille.
Kiire kuluttajan riskinhallinnan parantamisessa on, koska rakennusalan kuluttajavalistusta voi nykyään saada vain kuntien maistraateista! Kuinka moni kansalainen mahtaa tässä asiassa tuntea maistraatin?
Rakennusalalle tarvitaan oma ministeriö
Kehittämisajatusten taustalla on vuosikausia ollut rakennusalan rakenteellinen muutos. Eri tahoille pirstoutunut hallinto pitäisi yhdistää yhdeksi ministeriöksi. ”Rakennetun ympäristön ministeriöksi”. Rakenteen uudistaminen poistaisi suuren osan myös asuntokauppaan liittyvista yksityistalouksien riskeistä,
Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesten kannattaisi vierailla Alkossa
Olin viime viikolla eri ministeriöiden yhteisessä työpajassa liikenne- ja viestintäministeriössä. Työpajan aiheena on Suomen robotisaatiostrategia ja erityisesti keinoälyn ja modernin robotiikan hyödyntäminen eri toimialoilla Suomessa.
Työpaja oli mielestäni kaikin puolin virikkeellinen, onnistunut ja tuloksellinen. Keskustelu työpajassa oli vilkasta ja monipuolista. Uskon, että tuleva hallitus ja kaikki ministeriöt tulevat hyötymään tavalla tai toisella siellä käydyistä keskusteluista.
Kuitenkin eräs asiantuntijan puheenvuoro työpajassa pysäytti minut totaalisesti. Arvostettu asiantuntija esitti mielenkiintoisen näkökulman sosiaali- ja terveysalan robotisaatioon. Ko. asiantuntija kertoi meille, että meillä Suomessa Alkossa on eräät Euroopan parhaimmat viini- ja alkoholituotteiden valikoimat. Tämä lopputulos palveluissa johtuu siitä, että Alkolle on annettu vapaat kädet käydä ostamassa alkoholialan laatutuotteita kaikkialta maailmasta. Se, että laatuviinejä ostetaan meille ammattitaitoisesti Alkoihin, ei ole mikään pikku juttu hyvinvoinnillemme.
Tämän menestystarinan kuvauksen jälkeen hän käänsi asian käsittelyn sosiaali- ja terveysministeriön suuntaan ja ihmetteli, miten Suomessa sosiaali- ja terveysalan teknologioiden hankinnoissa asiat on tehty niin vaikeiksi ja monimutkaisiksi. Monet tahot tekevät päällekkäisiä asioita ja eri IT-ohjelmien ja teknologioiden välillä on yhteensopivuusongelmia. Tämän toimintamallin vuoksi veronmaksajat ja tavalliset kansalaiset eivät saa välttämättä käyttöönsä parhaita teknologia- ja robottiratkaisuja sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Lopuksi hän kriittisesti pohdiskeli, voisiko sosiaali- ja terveysministeriö ottaa oppia Alkosta?
Eli: Voisiko olla syytä harkita, että sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet vierailisivat Alkossa ja sen pääkonttorissa miettiessään uusien teknologioiden ja palveluiden tarjoamista ja kehittämistä sosiaali- ja terveysalalla?
Tällä hetkellä keinoälysovellutukset ja robotisaatio ottavat maailmalla isoja harppauksia eteenpäin nopealla vauhdilla. Olemme keskellä teknologiamurrosta. Tavat, joilla uusia teknologioita, palveluita ja toimintatapoja tuodaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon, vaatii paljon ammattitaitoa, nopeaa omaksumista ja näkemystä.
Näkemysten tulisi olla yhtä ammattitaitoisia kuin ostettaessa laatuviinejä ja muita laadukkaita alkoholituotteita. Tarvitsisimme samanlaista koordinoidumpaa osaamisen kehittämistä myös ostettaessa uusia AiRo-sovellutuksia (keinoäly- ja robottisovellutuksia) sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tästä hyötyisivät veronmaksajatkin samalla tavalla kuin he hyötyvät Euroopan yksistä laadukkaimmista viini- ja alkoholivalikoimista.
Siis miksipä ei mallia ammattitaitoisen hankintatoiminnan malleista voisi ottaa sosiaali- ja terveysministeriössä hiukan aikaisempaa epätavanomaisemmin?
Mielestäni työpajassa esiintyneen asiantuntijan kommentissa oli paljon pohdiskeltavaa ja ei pelkästään tämän yksittäisen esimerkin ja ministeriön osalta. Voisimme ottaa enemmän oppia toisiltamme eri yhteyksissä. Positiiviselle yhdessä tekemiselle on sosiaalista tilausta Suomessa.
HTT, YTM Jari Kaivo-oja on tutkimusjohtaja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa Turun kauppakorkeakoulussa. Hän on Helsingin ja Lapin yliopiston dosentti. Hän on ollut mukana mm. Helsingin AiRo Island-hankkeen strategisessa suunnittelussa.
Robotisaatio ja “Kaikki on niin vaikeaa” –paradigma
Olemme Cristina Andersson kanssa käyneet keskustelua robotisaatiosta ja sen yhteiskunnallisista vaikutuksista BohoBusiness – kirjan julkaisemisen jälkeen syksystä 2012 lähtien. Erilaisten keskusteluiden yhteydessä olemme törmänneet hyvin erilaisiin ihmisten asenteisiin. Osa ihmisistä on aidosti innostunut robotisaatiosta merkittävänä teollisuuden, elinkeinoelämän ja koulutuksen osaamishaasteena ja tarttunut härkää sarvista.
Osa ihmisistä on halunnut unohtaa ja vaieta koko asiasta ja panna pään pensaaseen: EVVK.
Osa ihmisistä on taas todennut yksikantaan, että ”tämä robotisaatioasia on liian vaikea meille”.
Tässä kaikessa ihmisten reagoinnissa ja asenneilmastossa ei ole mitään yllättävää, jos on perehtynyt vähääkään muutosjohtamista koskevaan kirjallisuuteen. On selvää, että ihmisillä on vahvojakin pelkoja robotisaation osalta. Monia uhkakuvia voidaan maalailla eteemme – osaksi myös tietoisesti ja manipulatiivisesti. Sama ongelma koskee myös robotisaation mahdollisuushorisonttia. Voimme sortua turhaan hypetykseen ja yliampuviin odotuksiin. Nämä ovat asioita, joita tietysti pitäisi välttää. Ihmisten kyvyt tuottaa rationaalisia odotuksia ovat rajoitetut.
Tiedämme hyvin, että minkä tahansa uuden haasteen osalta esiintyy muutosvastarintaa. Tiedämme myös, että heikot signaalit sisäistetään aina ensiksi hyvin pienen sosiaalisen ryhmän piirissä ennen kuin ne aletaan ymmärtää laajemmassa sosiaalisessa kontekstissa.
Yleensä helppous ymmärtää uusia haasteita riippuu siitä, miten aktiivisesti arvioimme heikkoja signaaleja toimintaympäristössämme. Maailman innovaatiokeskittymissä kuten Kalifornian piilaaksossa haravoidaan ja filtteroidaan heikkoja signaaleja aktiivisemmin kuin joissakin periferioissa.
Strategisesta näkökulmasta arvioituna on erittäin tärkeää päättää, haluammeko olla aidosti korkean teknologian innovaatiokeskittymä – vai syrjäinen syrjäkylä kiivaan globalisaation kartalla. Haluammeko aidosti omaksua robotisaation kaikki edut innovaatioiden ekosysteemissämme? Vai haluammeko taantua matalan teknologian takapajulaksi? Nämä kaksi kysymystä ovat olennaista esittää robotisaatiokeskustelun yhteydessä.
Robotisaation osalta voimme kyllä jo nyt todeta, että kyseessä ei ole enää mikään orastava heikkojen signaalien ilmiö. Kyse on aidosti voimistuvasta trendistä. Kun mietimme trendejä strategisesta näkökulmasta, on meillä kolme erilaista päätoimintamallia: (1) toimiminen trendin suuntaisesti ja pyrkien hyödyntämään trendiä (opportunistinen strategia), (2) toimiminen tietoisesti trendin vastaisesti ja pyrkien vastustamaan trendiä (trendin ulkopuolella asettautumisen strategia) ja (3) toimiminen korostetun neutraalisti ja etsien ”kultaista keskitietä” suhteessa trendiin eri ratkaisuissa (yhdistelmä strategioita 1 ja 2).
Nämä eri strategiat ovat valittavina myös robotisaation osalta. On erittäin tärkeää keskustella näistä kolmesta strategisesta vaihtoehdosta, kun keskustelemme Suomen robotisaatiostrategiasta. Erityisen turmiollista Suomen tulevan kehityksen osalta olisi pään paneminen pensaaseen strategisten pohdintojen osalta, koska ”asia on liian vaikea meille”. Globaalit trendit ovat sellaisen mittaluokan asioita, joita emme voi väistää päätöksenteossa, vaikka ehkä voimme haluta sitä ”heikkona hetkenä”.
Muutostahti maailmalla on nyt sen verran tiivistahtista, että se voi pahimmassa tapauksessa lamaannuttaa meidät.
Strategisesta näkökulmasta olisi erityisen tyhmää olla miettimättä robotisaatio -trendin tuottamia mahdollisuuksia ja uhkia Suomen kansantaloudelle. Tiedetäänhän jo aikaisemman historiallisen kokemuksen pohjalta todella hyvin, että robotisaatio tarjoaa uusia lupaavia mahdollisuuksia tuottavuuden, tehokkuuden ja laadun parantamiseen teollisuus- ja palvelutaloudessa. Nyt tämä mahdollisuus on nousemassa käyttöön erityisesti palvelutalouden osalta ja mahdollisuuksia on edelleenkin teollisuuden – ja uuden miniteollisuuden osalta 3D-printtaamisen myötä.
Tietyllä tavalla ”Kaikki on niin vaikeaa” -paradigma on helpoin tapa käsitellä robotisaatiota. Tämä KONV -toimintamalli johtaa siihen, että robotisaatiota hallitaan ainoastaan serendipiteetin pohjalta. Se mahdollistaa menemisen asian ohi sieltä, missä aita on matalin, kevyesti ja huolettomasti. Nykyisin jostain syystä sisäinen hälytysjärjestelmäni aktivoituu, kun kuulen: “Näillä mennään…”.
Voimme kuvitella, mitä tämän periaatteen seuraamisesta olisi seurannut Suomen historian aikaisemmissa vaiheissa. Tuskin Suomesta olisi kehittynyt nykyisenkaltaista kehittynyttä jälkiteollista yhteiskuntaa, jos olisimme toimineet aikaisemmin KONV-paradigman mukaisesti.
Tarvitsemme nyt todellakin aktiivista pohdintaa Suomen robotisaatiostrategiasta. Tarvitsemme myös tietoa ja tietoisuutta erilaisista vaihtoehdoista, joita on tarjoutumassa yrityksille, yksilöille ja koko valtion taloudelle robotisaation edistymisen myötä. Tarvitsemme myös mahdollisten uhkien torjumista robotisaation osalta. Vasta tämän laajan strategisen tietoisuuden pohjalta on meillä ainekset näkemykselliseen päätöksentekoon robotisaation osalta.
Robotisaatiota ei hallita eikä tulla hallitsemaan pelkästään serendipiteetin pohjalta, vaikka se voi toki olla osa strategista arkkitehtuuria robotisaatiostrategiassa.
Mielestäni olisi järkevää yhdistää strateginen portfoliojohtaminen ja serendipiteetin pohjalta tapahtuva robotisaatiostrategia. Se takoittaisi käytännössä älykästä strategista ohjelmaa ja vapaata verkostoitumista robotisaatiostrategian toteutuksen osalta.
Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja (Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu)
Dosentti (Helsingin yliopisto, Lapin yliopisto)
Neuvonantaja (Euroopan Komissio, RACE 2050, INTEGRAL)
Intellectual Transit Zone 