Vieraskynä: Ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen

Rakennusvalvonnassa on puutteita.  Seuraava tapaus sattui vantaalaisessa koulussa (Vantaan Sanomat 18.7.15).

Tyttö meni vessaan. Kattolevyt romahtivat niskaan. Kuin ihmeen kaupalla tyttö selvisi pikku ruhjeilla.

Samassa koulussa ruokasalin katto oli romahtanut pari vuotta aikaisemmin.

Tällaiset tapaukset herättävät aina vaatimuksen valvonnan kiristämisestä. Valvonnan vastuusta ei ole paljon puhuttu. Kyseisessä vessaonnettomuudessa valvonnan – ja koko rakennuttamisen – vastuu oli Vantaan kaupungilla. Miten se toteutui? Kaupungin edustaja totesi ykskantaan rakennusliikkeen olevan syypää. Ei hän ihan väärässä ollut, mutta vastuu ei poistu tekijää syyllistämällä.  Rakennusliikkeen vastuu on eri juttu. Ehkä siihen riitti katon korjaaminen. Tyttökin kun selvisi niin vähällä.

Vantaan Sanomat 25.1.15:

”Tikkurilan uuden matkakeskuksen bussiterminaalin kattolevyjen irtoaminen aiheutti Vantaalla vaaratilanteen perjantaina alkuillasta. Muutamia metallilevyjä putosi laiturialueelle pahimpaan ruuhka-aikaan, hieman kello 17 jälkeen. Lisäksi 4-5 levyä jäi roikkumaan kahden nippusiteen varaan.”

Jos yllä oleviin onnettomuuksiin johtavaa työtä ei pystytä valvomaan, niin mihin sitten pystytään? Parempia resursseja valvonnalle, kuin kyseisissä tapauksissa on asian laita, on vaikea kuvitella. Kaupungin palveluksessa tilakeskuksen ammattilaisten lisäksi on rakennustarkastajia, rakentamisen valvonnan virallisia ammattilaisia.

Rakennustarkastaja ei aina voi ottaa vastuuta

Miten rakentamista valvotaan?  Valvonnan voi karkeasti jakaa julkiseen valvontaan (kunnallinen viranomaisvalvonta) ja yksityiseen (yleensä yrityksiä) valvontaan. Jälkimmäistä tilaavat rakennuttajat, rakentajat ja kiinteistönomistajat.  Vastuukysymykset ovat tilaajan ja valvojan välisiä.

Rakennusviranomainen tulee kuvaan, kun haetaan lupa rakentamiseen tai isoon remonttiin. Viranomainen valvoo, että lopputulos on myönnetyn luvan mukainen. Miten lopputulos saavutetaan, periaatteessa kuuluu valvonnan piiriin, mutta käytännössä se jää pääasiassa asiakirjojen ja kokousten varaan

Viranomaisvalvonta on suoraan sidoksissa rakennusmääräyksiin, ja se on liiketoiminnasta riippumatonta. Viranomaisvalvonta-nimitys vastaa huonosti arkikielessä tarkoitettua työn jatkuvaa seurantaa. Rakennustarkastajat eivät ehdi tällaista työtä tehdä. Valvonnasta on nykyisissä olosuhteissa tullut paperityötä eli lupaehtojen täyttymisen tarkistamista. Valvonta on siirtynyt työmaalta viraston työpöydälle.

Rakennustarkastaja näkee kaikenlaisia työmaita. Näkyviäkin virheitä on kuitenkin vaikea yksiselitteisesti määritellä. Erityisen kinkkisiä ovat kosteusmääräykset. Harvoin niille edes on ”oikeaa” tulkintaa. Kosteusmääräysten (ylimääräistä kosteutta yksinkertaisesti rakenteissa ei saa olla) vastaisia työmaita näkyy sateisella säällä pilvin pimein.  Mutta sitä, ovatko epämääräisesti suojatut eristeet tai kipsilevyt tarkasti ottaen määräysten vastaisia, ei kukaan pysty sanomaan.  Rakennustarkastaja ei voi ottaa vastuuta seurauksista, vaikka niitä osaisikin ennakoida. Epämääräisten määräysten tulkinta on viranomaiselle myrkkyä. Kantapään kautta on opittu, että tulkitsemiseen ei pidä lähteä.  Oikeastikin oikeat tulkinnat saattavat viedä käräjille. Viranomainen voi oikeudessa kohdata myös esimerkiksi  ”hyvän rakennustavan”, joka poikkeaa sekä määräyksestä että rakennustarkastajan tulkinnasta.

Energiatehokkuus

Rakennusvalvonnalle uutta pohdittavaa on tullut kasvavasta nollaenergia- ja passiivitalojen rakentamisesta. Eristeteollisuutta odottaa melkoinen markkinapotentiaali. Ilmanvaihtoalaa odottaa mittava suunnittelu- ja ylläpitopotentiaali. Näitä tahoja onkin ilmeisen tarkasti kuunneltu määräyksiä tehdessä.

On hyvä kysymys, ohjautuuko energiatehokkuuden lisääminen liiaksi liiketoiminnan lähtökohdista? Tutkimustietoa siitä ei ole kovin paljon. Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, onko energiansäästöön – mahdollisesti hallitsemattomasti – pyrkivä rakentaminen kosteustekninen riski. Tässä ristiriitaisessa tilanteessa rakennusvalvonta joutuu ottamaan kantaa näihinkin riskeihin.

Riitatilanteessa rakennusvalvonta voi määrätä ulkopuolisen tarkastuksen, mutta auttaako se?

Kun rakennusliike ja rakennuttaja ovat napit vastakkain – kosteusongelmissa se on tavallista – rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään riidanalaisia virheitä. Rakennusliike saa valita asiantuntijan. Viranomainen hyväksyy tai hylkää valinnan. Mutta ei sekään ongelmaa ratkaise. Erään rakennusviraston päällikkö totesi: ”Jokseenkin kaikki yleisesti hyväksytyt asiantuntijat (tutkimuslaitokset mukaan lukien) ovat sidoksissa suuriin rakennusyrityksiin. Ne hakevat kummallekin osapuolelle ”riittäviä”  havaintoja. Rakennusmääräykset ja ”hyvä rakennustapa” sallivat siinä suhteessa runsaasti tilaa.”

Rakennuslehdessä 21.8.15 kerrottiin tapauksesta, jossa viranomainen oli asiakkaan tukena, mutta siitäkään ei ollut apua.

Eläkeläinen oli tilannut remontin avaimet käteen -periaatteella. Korjauksen jälkeen katto on vuotanut näihin päiviin asti. Turun kaupungin tarkastusinsinööri ihmettelee, miksi kattoa ei ole saatu kuntoon.

Lehti kertoo: ”Hänen (tarkastusinsinöörin) mukaansa vesivuodot on osoitettu dokumentoiduilla teksteillä ja lukuisat asiantuntijat ovat käyneet katsomassa kohdetta.”

Ristiriita on melkoinen. Rakennusvalvonnan edustaja ihmettelee (epävirallisesti) kattoremonttia, mutta remontin tekijä vakuuttaa, että ”katto on kunnossa”. Mitä omistajan on tästä ajateltava, ja ennen muuta, mitä hän voi tehdä?  Pitääkö hänen vaihtaa urakoitsija, ja maksaa kaikki kustannukset?

Kehityksen pitää mennä eteen päin,  mutta liiketoiminta yksin ei SAA sitä OHJATA

Rakennusvalvonnan kehittäminen vaatii alan kaikkien tahojen yhteistyötä. Tosiasia on, että rakennusvalvonta tökkii nykykäytännössä, jota ohjaa ympäristöministeriö. Rakennustarkastajat toivovat, että on perustettava rakennusministeriö. Se on suuri hallinnollinen toimenpide, joka lähivuosina tuskin toteutuu. Eduskunnalla ei ole valmiutta asian edes alustavaan käsittelyyn.  Kansanedustajat saavat taustatietoa lähinnä ympäristö- ja tarkastusvaliokunnista, joiden tietämys rakennusalasta ei juuri ole kummempi kuin tavallisen kansalaisen.  Valiokunnat kutsuvat kyllä asiantuntijoita kuultaviksi, mutta näiden viiteympäristö on suurimmalta osalta sama, jossa nykykäytännöt ovat muodostuneet.

Ennen uutta ministeriötä paljon on kuitenkin tehtävissä.  Muun muassa valvonnallekin keskeisen tärkeän dokumentoinnin kehittäminen on miltei kokonaan unohdettu. Nykyaikainen mobiilitekniikka ja koko digitaalitekniikka antaisivat valtavat mahdollisuudet reaaliaikaiselle dokumentoinnille ja raportoinnille.  Toistaiseksi sen kehittäminen on parin pienen yrityksen varassa. Hallitusohjelman kärkihankkeissa pitäisi löytää paikka asian eteenpäin viemiselle. Biotalouden osaksi määritelty mutta kovasti riskialtis puukerrostalorakentaminen olisi loistava pilottikohde.

Dokumentoinnin kehittämistyö ei kuitenkaan saa ajautua digitaalitekniikan liiketoiminnan tehokkaisiin kiemuroihin. Kehittäminen helposti erkanee tavoitteesta, dokumentoinnin luotettavuudesta.  Varoittavana esimerkkinä on rakennusten ilmanvaihtotekniikka. Siitä tuli digitaalikonstailun kohde, jolla usein on vain vähän tekemistä käyttäjälähtöisyyden – suurin osa käyttäjistä on tavallisia perheitä – tai edes tarkoituksenmukaisuuden kanssa. Kokemukset koulujenkin sisäilmasta ovat usein surullisia.