Miksi Suomi tarvitsee designosaamista?
Helsingin designpääkaupunkivuosi on pitänyt muotoilua esillä medioissa viime aikoina. Erilaisissa julkisissa puheenvuoroissakin muotoilu on nostettu esille kiitettävästi. Muotoilun ilosanomaa on myös levitetty tutkimuksissa, joissa muotoilun taloudellinen merkitys on vahvistettu.
Mutta. Keskustellessani politiikan sisäpiiriläisten ja valistuneiden tarkkailijoiden kanssa, olen antanut itselleni kertoa kuinka vaikeaa polittisille agendoille on saada uusia teemoja. Muotoilu on yksi niistä teemoista, jotka eivät ole päässeet vakavien poliittisten keskusteluiden aiheeksi. Viime aikoina lobbausta on kuitenkin alkanut näkyä tälläkin sisältöalueella. Teollisuustaiteen Liitto Ornamo on yksi niistä tahoista, jotka lobbausta yrittävät. Ornamon kunnalisvaaliohjelma 2012 – Kuntalaisille hyvinvointia, kunnille kustannustehokaampia palveluita muotoilun avulla löytyy osoitteesta www.ornamo.fi. Euroopan komissiotakin on yritetty näissä asioissa lobata (lue tästä, lue myös raportti aiheesta).
Poliittisten päätöksentekijöiden on vaikea ottaa aihepiiriä agendalle, kun ei oikein edes ymmärretä, mistä puhutaan kun puheenaiheena on muotoilu. Näyttää siltä, että käsite on jäänyt epäselväksi sekä suurelle yleisölle että päätöksentekijöille. Muotoilu ymmärretään yleisesti esteettiseksi muodon antamiseksi, lähinnä teolliseksi muotoiluksi tai muotiin ja taiteisiin (taidekäsityö) liittyväksi toiminnaksi. Englanninkielinen sana design taas merkitsee laajemmin suunnittelua (myös insinöörien tekemää suunnittelua). Mutta jos lukee The New York Timesia, huomaa että lehden webbisivujen kategeroiksi on nimetty yhtäällä Style ja toisaalla Fashion & Style. Näin ollen se esteettinen maailma, jonka muotoilu-sana useimmille avaa, onkin lähempänä Fashion & Style -osastoa.
Toisaalta muotoilun käsite elää juuri nyt murrosvaihetta, immateriaalisia tuloksia tuottava muotoilu on tullut jäädäkseen. Nyt muotoillaan palveluprosesseja ja kehitetään uusia palvelukonsepteja.
Suomessa haasteena on valtamedioiden muotoilusta antama hyvin yksipuolinen kuva. Lähinnä suuri yleisö näkee medioissa vanhoja suomalaisia mestareita Alvar Aallosta Tapio Wirkkalaan ja Timo Sarpanevasta Eero Aarnioon. Vanhoissa mestareissa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta uusiakin muotoiluun liittyviä ilmiöitä ja osaamisia olisi fiksua kattaa. Nyt muotoilu näyttäytyy sisustusohjelmien ja muodin kautta eräänlaisena pintaa syleilevänä, viihdyttävänä kermakakkumaisemana ja toisaalta hyvin yksiulotteisesti vain teollisena muotoiluna (tuolit ja pöydät, autot, koneet ja laitteet, jne). Monet muotoilun alat, kuten graafinen suunnittelu, ovat jääneet ammattitaitoisten muotoilutoimittajien puuttuessa kokonaan käsittelemättä huolimatta siitä, että visuaalisella viestinnällä on yhä suurempi yhteiskunnallinen merkitys. Muotoilusta tietävien toimittajien puuttuessa meillä on kyllä kirjallisuuskritiikkiä ja elokuvakritiikkiä, mutta ei muotoilukritiikkiä. Tämä on johtanut siihen, että muotoilu on esillä medioissa lähinnä mainosmaisina esittelyinä, ilman kritiikin häivääkään.
Mitä poliitikon tulisi tietää muotoilun uusista mahdollisuuksista? Ensinnäkin sen, että uusien muotoiluosaamisien ja menetelmien avulla Suomesta voisi tulla vielä huomattavasti nykyistä enemmän muotoilun avulla menestynyt maa. Toiseksi poliitikon olisi hyvä tietää, että palvelumuotoilun ja osallistavan, yhteisöllisen suunnittelun (co-design) piirissä kehitettyjä osaamisia ja menetelmiä kannattaa nyt hyödyntää julkisessa palvelukehityksessä ja vaikkapa paikallisdemokratiaa lisäävissä piloteissa. Kuntavaalien äänestysprosentin jäätyä nyt pieneksi luulisi, että kansalaisten osallistaminen kiinnostaa nykyistä enemmän. Poliittisten toimijoiden olisi myös hyvä tietää, että muotoilun viimeaikaisiin kehityskulkuihin liittyvät muun muassa tee-se-itse-liike, joukkoistaminen (crowdsourcing), käyttäjä-tuottajuus (prosumerism) ja ubiikkiyhteiskuntakehitys (moniaistisuus, muunneltavuus, tarinallisuus, elämyksellisyys, kontekstuaalisuus, pelimäisyys, jne).
Suomeen on nopeassa tahdissa syntynyt uutta, kiinnostavaa muotoilun osaamista, joka ei yhtään häpeä kansainvälisessä vertailussa. Palvelumuotoilun ja osallistavan suunnittelun taloudellinen lisäarvo tulee olemaan aivan toista luokkaa, kuin mihin perinteisemmällä kippojen muotoilulla päästään. Suomi tarvitsee tätä uutta osaamista menestyäkseen ja pärjätäkseen kilpailussa.
Palvelumuotoilu ja osallistava suunnittelu voivat olla suureksi avuksi yritysten tarjooman kehittämisessä, mutta uusi osaaminen on todella tarpeen myös paikallisdemokratiaa kehitettäessä. Ajankohtainen kysymys kuuluu: miten samalla järkiperäistää kuntien palveluita, keventää hallintoa ja rakenteita sekä lisätä paikkallisdemokratiaa?
Lue lisää tietoa (palvelu)muotoilun osaamisen evoluutiosta uudesta tutkimuksesta tästä ja tästä tai tilaa uusi, englanninkielinen designlehti ja kirja Sami Makkulalta, Lahden Ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskuksesta (sami.makkula@lamk.fi).
Jari Koskinen (/AlternativeFutures)
Lue lisää kirjoituksiani palvelumuotoilusta ja osallistavasta suunnittelusta tästä. Lataa päätoimittamani designlehti, tutkimusjulkaisu ja muotoilun osaamisen evoluutiota kuvaa juliste täältä.
Mistä rahat?
Kuntavaalien suurimmaksi kysymykseksi näytti nousevan sote -uudistus. Se onkin oiva aihe saada kansalaisten huomio puoleensa – jokainen meistä joutuu kohtaamaan sote ongelmia elämänsä aikana ja toivoisi, että asia olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa, jotta silloin kun on heikoimmillaan ei tarvitsisi taistella huonon palvelun, jäykän systeemin ja kiireen turruttamien ihmisten kanssa.
Hämmästyttävää oli se kiire millä sotea yritettiin ajaa kuin käärmettä pyssyyn, kiireellä – ihan kuin kuntavaalit jotenkin olisivat ratkaisevat asiassa.
Luulen, että suurin syy kiireeseen on se, että ei haluta puhua miten uudistus – tai palvelut yleensäkin rahoitetaan. Paineinen keskustelu yksityiskohdista takasi, että vaikeaan asiaan ei tarvinnut tarttua.
Meillä on Suomessa hieno demokratia ja ihan hyvät poliitikot. Me kansalaiset räksytämme ja se on toki ihan oikein – asiat eivät saa demokratiassa mennä kuin Strömsössä vaan niistä on keskusteltava ja taitettava peistä. Mutta miksi kansalaisiin ei luoteta? Niin paljon, että puhuttaisiin myös rahoituksesta. Anteeksi, käytin ympäripyöreää sanaa. Tarkoitin sanoa rahasta. Siis siitä välineestä, jolla yhteiskunnan erilaiset riennot, toiset tarpeellisempia kuin toiset, maksetaan.
Elämme järisyttävän muutoksen aikaa. Sveitsiläisen USB pankin kymmenentuhannen ihmisen irtisanomiskaavailut on uutinen, jonka pitäisi saada korvat hörölleen myös täällä kotosuomessa. Pankki ei irtisano ihmisiä rahanpuutteen vuoksi vaan siksi, että niille ihmisille ei yksinkertaisesti ole tekemistä. Automaatio, kone, korvaa ihmisen.
Miten käy yhteiskuntien, joiden ylläpito perustuu työn verotukseen? Siis ihmistyön? Ari Ojapelto ennakoi jo parikymmentä vuotta sitten, että automaation verottamista tulisi alkaa harkita. Nyt tuo harkinta-aika on päättynyt. Ihmisen työ korvautuu roboteilla – mitä aikoo tehdä yhteiskunta ja sen talouskäsivarsi verokarhu?
Mistä rahoitetaan välttämättömät palvelut kun veromyllyn kierrokset hyytyvät?
Nyt on suuremmat mahdollisuudet suoraan demokratiaan kuin milloinkaan aiemmin. Viedään rohkeasti rahoitusasia kansalaiskeskusteluun. Poliitikkojen on uskallettava ottaa riski äänten menettämisestä vaikean asian edessä – mutta luottakaa, että meitä, jotka tuemme rohkeita avauksia on monia!
Kolme asiaa, joiden ympärille kansalaiskeskustelun voisi rakentaa:
- Valtion budjetin rakenteen uudistaminen kolmetasoiseksi. (ks. blogaus aiheesta). Tämän avulla nähdään, mitkä budjetin elementit todella palvelevat kansaa, hyvinvointia ja tulevaisuutta.
- Robotti, keinoäly ja ubiikkiteknologia tilanteen selkeyttäminen, niiden aiheuttamien muutosten kuvaaminen erityisesti työn muutoksen kannalta ja konkreettisten johtopäätösten ja voittavien aloitteiden tekeminen.
- Luovuuden, taiteellisuuden, keksimisen, suvaitsevaisuuden ja yrittäjyyden välitön lisääminen kaikkiin opetusohjelmiin ja -suunnitelmiin. Vapauden, rauhan ja yksilön valintojen arvojen korostaminen kaiken perustana. Tämän on käynnistyttävä välittömästi, sillä automaation kasvaessa korostuu ihmisen kyky luoda uutta ja ainutlaatuista, sellaista mihin kehittyvät ja älykkäät koneet eivät kykene. (ks. blogaus aiheesta)
Näillä asioilla on nyt kiire. Ministerien aika ei saa mennä eurokriisin ja soteuudistuksen setvimiseen kun kansakunnan tulevaisuus on vaakalaudalla. Antakaa nuo asiat virkamiehille – tahtotilahan on jo selvillä!
Näistä asioista ei myöskään pidä tehdä visioita, strategioita eikä selontekoja. Teknologian osalta juna etenee sellaista vauhtia, että on keskityttävä hyppäämään junaan eikä käyttää aikaa loppumattomiin komiteamietintöihin ja tyhjänpäiväisiin hankkeistuksiin. Päätöksiä, konkretiaa, aloitteita ja tekoja. Niitä tarvitaan. Toimintaa.
Aiheesta on tullut kirja: BohoBusiness, jossa on kattavasti käyty läpi ajankohtaiset trendit, jotka vaikuttavat Suomen ja koko maailman tulevaisuuteen. Kirjassa on myös esitetty ratkaisuja, jotka auttavat rakentamaan parempaa maailmaa.
Kunnissa 2 miljardin energiasäästöt mahdollisia vuoteen 2020 mennessä
Haluavatko kunnat säästää 2 miljardia vuoteen 2020 mennessä? Tällainen mahdollisuus on raportoitu Gaia Groupin tekemässä kuntia koskevassa energiaselvityksessä Sitralle.
2 miljardilla eurolla saataisiin paljon vanhusten ja nuorten asioita hoidetuksi Suomen kunnissa.
Ks. http://www.gaia.fi/fi/uutiset/gaian_uutiset_2012/energiaviisas_kaavoitus_saastaa_miljoonia.1575.news
Tässä on nyt yksi hyvin selkeä asia otettavaksi huomioon kestävän kehityksen kasvun strategiassa Suomessa!
Johtaminen ja tulevaisuus: Miten Tulevaisuusselonteko 2030:n suositukset siirretään käytännön toiminnan kautta haluttuihin tavoitteisiin?
Johtaminen on erittäin tärkeä osa tulevaisuuden tekemistä. Tulevaisuutta tehdään aina johtamisen kautta ja sen pohjalta. Nykyään keskustellaan paljon hyvästä johtamisesta ja sen kehittämisestä. Millaista on hyvä johtaminen tulevaisuuden kannalta?
Tarkastelen tässä blogissani johtamista eri näkökulmista. Liitän myös johtamisenhaasteen Tulevaisuusselonteko 2030-prosessiin.
Klassinen Lippittin ja Whiten (1960) johtajuustutkimus päätyi siihen, että meillä on johtamistyyliltään kolmenlaisia johtajia: (1) autoritaarisia johtajia, jotka määräävät toiminnan yksin; (2) demokraattisia johtajia, jotka ottavat huomioon ryhmien mielipiteet ja toimivat yhteistyössä ryhmien kanssa; sekä (3) ns Laissez-faire johtajia, jotka antavat eri prosessien mennä omia ratojaan. He antavat toimintaohjeet, mutta eivät puutu itse toimintaan.
Meillä on hyvin erilaisia johtajia. Joskus johtamisoppia on Suomessa etsitty Tuntemattomasta sotilaasta. Sieltä esille on nostetty ns. e s i m e r k k i j o h t a j a Vilho Johannes Koskela, fiktiivinen hahmo, joka on toiminut monien johtajien esikuvana Suomessa.
Meille suomalaisille keskeinen johtaja politiikan kentässä on ollut Urho Kaleva Kekkonen, jota pidetään t a h t o j o h t a j a n a. Hänen johtamistyylinsä oli sekoitus autoritaarista ja demokraattista johtamista.
Modernin johtamisen malli on tänään ns. t o i m e e n p a n o j o h t a m i n e n, jota edustaa esimerkillisesti Hjallis Harkimo.
Nykyisin monissa organisaatioissa arvostetaan y m m ä r t ä j ä j o h t a j i a. Heille keskeistä ja tärkeää on ihmisten ymmärtäminen. Hyvä esimerkki tällaisestä humaanista johtajasta on arkkipiispa John Vikström.
Monissa liike-elämän organisaatioissa toimii k e h i t t ä j ä j o h t a j i a, jotka keskittyvät työntekijöiden osaamisen ja kompetenssien kehittämiseen. Suomen jääkiekkojoukkueen entinen päävalmentaja Curt Lindstrom on hyvä esimerkki kehittäjäjohtajasta, joka keskittyi valmentamaan jääkiekkojoukkueen jokaista jäsentä.
Johtamista käsittelevissä tutkimuksissa on tunnistettu myös sosiaalisesti joustava y h t e i s t y ö- j o h t a j a, josta kansainvälisen tason hyvänä esimerkkinä on presidentti Martti Ahtisaari.
Ehkä radikaalein johtajatyyppi on u u d i s t a j a j o h t a j a, joka on yleensä vahva visionääri ja uuden luoja. Tällaisiä johtajia ovat olet Yhdysvaltain edesmennyt presidentti John F. Kennedy ja entisen Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatšov.
Näiden erilaisten, edellä mainittujen johtajien merkitystä ja tuloksia emme voi millään tavalla kiistää. Voimme saavuttaa loistavia tuloksia erilaisten johtamistyylien ja johtajatyyppien johtamina. Johtaminen on aina sidoksissa aikaan, sosiaaliseen kontekstiin ja ajan henkeen. Meillä ei ole yhtä johtamisen mallia, joka aina johtaisi kiistattomasti optimaaliseen tulokseen.
INSEAD –professori Kets de Vries on esittänyt, että menestyvän johtajan piirteitä ovat (1) johtajan vahva visio ja näkemyksellisyys, (2) kyky rakentaa tehokkaasti verkostoja, (3) kyky erottaa olennainen epäolennaisesta, (4) kyky vaikuttaa ihmisiin, (5) kyky sitouttaa kanssatyöntekijöitä, (6) oman erikoisalan tiedollinen hallinta, (7) kyky erottaa toistuvia toimintamalleja, (8) sitkeys sekä (9) kyky kestää omat ja alaisten turhautumat. Nämä piirteet voivat liittyä mihin tahansa edellä esitettyyn johtamistyyppiin.
Kun keskustellaan tulevaisuudesta ja tulevaisuusselonteosta, olisi tärkeää pohtia myös sitä, millaisella johtamisella toivottu tulevaisuustila voidaan saavuttaa. Huono johtaminen voi pilata hienoimmatkin visiot, strategiat ja missiot. Esimerkiksi machiavellistinen johtaminen tuskin voi johtaa toivottuun lopputulokseen modernissa demokraattisessa yhteiskunnassa.
Motto ”Tarkoitus pyhittää keinot” ” tai motto ”Johtajan ainoana moraalina on pyrkiä päämääräänsä hinnalla millä hyvänsä” eivät toimi uskottavasti modernissa yhteiskunnassa. Autoritääriset suurmiesteoriat ovat vaikeasti ymmärrettäviä nykyisin. Toki voimme miettiä ja spekuloida, miten esimerkiksi Urho K. Kekkonen toteuttaisi Suomen tulevaisuusselontekoprosessia nykypäivänä, jos hän olisi maan pääministeri. Johtamishaaste olisi edelleen kova – kuten se on Jyrki Kataiselle ja hänen hallitukselleen. Voimme vain toivoa voimia ja jaksamista johtajillemme.
Ajatus siitä, että moraali ja oikeudenmukaisuus eivät kuulu tulevaisuuden johtajille, on auttamattomasti vanhentunut johtamisoppi. Johtamisen tutkimuksen alueella on paljon keskusteltu managereista, asioiden hoitajista; ja leadereista, aidoista johtajista, ihmisten johtajista. Tämä selkeä jako johtaminen ja hallinnoinnin välillä on edelleen ajankohtainen.
Managerit keskittyvät yleensä (1) lyhyen aikavälin fokukseen ja operatiiviseen johtamiseen, (2) olemaan osa systeemiä, (3) säilyttämään rakenteita, (4) persoonattomaan vaikuttamiseen ja kommunikointiin, (5) hallinnointiin ja valvomiseen, (6) riskien välttämiseen, (7) tasapainotteluun, (8) etäisyyden pitämiseen ihmisiin, (9) muodollisen vaikutusvallan ylläpitämiseen, (10) aseman ylläpitämiseen ja sanktioiden käyttöön.
Aidot leaderit ovat suuntautuneet eri lailla johtamiseen. Johtajat keskittyvät ensisijaisesti (1) pitkän aikavälin fokukseen, visioon ja strategiseen kokonaiskuvaan, (2) oman itsenäisyytensä ylläpitämiseen, (3) muutoksen luomiseen, (4) persoonalliseen visionäärisyyteen, (5) innovointiin ja inspiroimiseen, (6) riskien ottamiseen tarvittaessa, (7) haastamiseen, (9) ihmisten suoraan kohtaamiseen ja kommunikointiin sekä (10) vallan rakentamiseen myös muihin organisaatioihin kuin muodollisiin rakenteisiin.
Tulevaisuuden suunnittelun ja toiminnan kannalta johtajat ovat merkittävämpiä kuin managerit eli hallinnoijat. Jotta Tulevaisuusselonteko 2030-prosessilla olisi oikeasti merkitystä, olisi tärkeää kiinnittää huomiota johtamiseen, eikä niinkään asioiden mekaaniseen hallinnointiin. Tästä näkökulmasta käsin voisi olla järkevää kytkeä esimerkiksi SITRA:n kestävän kasvun koulutusohjelmia ja johtamisohjelmia nyt käsillä olevaan Tulevaisuusselonteko 2030-prosessiin. Näin ennakointi kytkeytyisi merkittävään kansalliseen johtamisklinikka-prosessiin, jollaista INSEAD-professori Kets de Vries on toteuttanut onnistuneesti eri puolilla maailmaa.
Liian usein ennakointiprosessit ovat liian hallinnollisesti orientoituneita – sen sijaan että niissä keskityttäisiin aidosti ihmisten johtamiseen ja tavoiteltaviin tuloksiin, joita ennakoinnin avulla halutaan saavuttaa. Meillä ei ole varaa ”halpoihin puheisiin” nykyisessä toimintaympäristössä. Muutoksen aikaansaaminen ja läpivienti ei ole koskaan helppoa. Siihen tarvitaan oikeanlaista johtamistyyliä ja johtajuutta. Siihen tarvitaan muutosjohtamista ja resurssien mobilisointia.
Kuten olen tuonut edellä esille, Suomesta on löytynyt ja varmasti löytyy jatkossakin erilaisia, hyviä ja tulosorientoituneita johtajia, jotka ovat saavuttaneet voitokkaita ja energisoivia tuloksia johtamisellaan. On hyödyllistä myös katsoa ja ottaa opiksi kansainvälisistä esimerkeistä hyvästä johtajuudesta. Hyvät roolimallit ovat tärkeitä johtamisen kehittämisessä.
Kannattaa kiinnittää huomiota johtamisosaamiseen ja sen proaktiiviseen käyttöön myös Suomen tulevaisuutta pohdittaessa ja siirryttäessä toimiin paremman huomisen hyväksi. Erilaiset projektit ja politiikkaohjelmat vaativat erilaisia johtamisominaisuuksia. Siksi kannattaa miettiä huolella, miten johtajia valitaan toteuttamaan kansakunnan kannalta strategisia projekteja. Tämä suositus koskee sekä yritysmaailmaa että julkista sektoria.
Tulevaisuusselonteko 2030-prosessin yhteydessä olisi hyödyllistä miettiä, ennakoinnin ja johtamisen eri kytkentöjä. Olisi tärkeää kehittää eri teema-alueille omia toimintaorientoituneita tiimejä, jotka toimisivat proaktiivisina johtamislaboratorioina, joissa voitaisiin eri toimijoita valmentaa korkean tehokkuustason johtamiseen, toimintaan ja tulevaisuusselonteon suositusten konkreettiseen toteutukseen.
Meillä ei ole varaa tuottaa selvityksiä, joiden politiikkaohjeita ei toteuteta tehokkaasti käytännössä. Se syö uskottavuutta politiikalta ja demokratialta. Tarvitsemme huipputason johtajuutta enemmän kuin koskaan.
Jari Kaivo-oja
Lisätietoja:
White, Ralph K., and Ronald O. Lippitt, (1960, 1972). Autocracy and Democracy. Greenwood Press, London; New edition edition.
SITRA (2012) Kestävän talouspolitiikan koulutus kannustaa uuteen johtajuuteen. Ks. http://www.sitra.fi/artikkelit/2012/kestavan-talouspolitiikan-koulutus-kannustaa-uuteen-johtajuuteen
Kets de Vries, Manfred F. R. (2006). The Leader on the Couch: A Clinical Approach to Changing People and Organizations. John Wiley & Sons Ltd.. pp. 407. ISBN 9985-9757-4-X. http://books.google.com/books?id=aaOVGQAACAAJ.
Kets de Vries, Manfred F. R. & Korotov, Konstantin (2009). Leadership Development , London: Edward Elgar.
Kets de Vries, Manfred F. R. (2011). The Hedgehog Effect: The Secrets of Building High Performance Teams. John Wiley & Sons Ltd., UK.
Pohjoinen menestyy verkostoitumalla etelään
Tässä on Lapin Kansa-lehdessä 13.4.2012 julkaistu artikkelimme (Yrjö Myllylä, Jari Kaivo-oja & Arto Lahti) Pohjoisen ulottuvuudesta ja strategiasta:
Katso: http://yrjomyllyla.com/2012/05/04/pohjoinen-menestyy-verkostoitumalla-etelaan/
Jari Kaivo-oja
Rakennetaanko yrittämiselle epäonnistumisen kenttää?
Yrittäjyys on päivän sana. Yrityksiä kaivataan lisää, eduskunnassa kokoontuu start up -ryhmä. Ministerin johdolla edistetään vienninedistämisen merkeissä yrittäjien asiaa ympäri maailmaa. Maamme virastot ja laitokset ovat täynnä mitä erilaisempia yrittäjyysselvityksiä ja -hankkeita. Olemme viettäneet yrittäjyysvuosikymmentä. Komiteat ovat istuneet tiiviisti pohtien, miten yrittäjyyttä pitäisi edistää Suomessa. Yrittäjyyskasvatusta on edistetty lukuisissa eri projekteissa.
Erinomaista!
Mutta.
Päivittäin saamme lukea uusista irtisanomisista yrityksissä. Telia Sonera ilmoitti äskettäin kahdentuhannen työpaikan olevan vaarassa. Meillä ei ole varaa siirtää irtisanottuja yhteiskunnan hyllyille täyttämään työtön-työtön-työtön -lappuja. Ihmisten toimeliaisuus ei saa päättyä, vaikka työsuhde päättyy.
Gene Zaino, MBO Partnersin pääjohtaja ennakoi, että vuonna 2020 itsenäiset työntekijät, konsultit ja freelancerit muodostavat suuren osan työvoimasta. USA:ssa heitä on nyt lähes 20 miljoonaa ja kymmenen vuoden sisällä he muodostavat Zainon mukaan valtaosan työväestöstä.
Yrittäminen ja yrittäjyys tulee olemaan jotain aivan muuta kuin mitä tällä hetkellä suomalaisessa yrityskeskustelussa hahmotellaan. Vaikuttaa nimittäin siltä, että yritys- ja innovaatiojärjestelmä painottaa lähes yksinomaan kasvuyrityksiä – kun totuuden ja tulevaisuuden nimessä kaikkea yrittäjyyttä tulisi arvostaa – mikroyrityksistä jättiyrityksiin, teknologialla tai ilman.
Emme voi vähätellä jo olemassa olevien yritysten roolia työllistäjinä. Tiedämme yrityksen elinkaariteorian pohjalta, että vaaditaan kohtalaisen pitkä aika ennen kuin uusi yritys voi alkaa rekrytoimaan työntekijöitä. Suomessa kynnys työllistää uusia työntekijöitä on tehty verotuksella ja hallinnolla todella haasteelliseksi, vaikka yrittäjät tarvitsisivatkin työlle tekijöitä. Suomalainen järjestelmä on sellainen, että se ohjaa yrittäjän tekemään aivan liian paljon työtä itse. Yrittäjä jää vastaamaan liian monista asioista yksin. Julkinen valta on keksinyt ylenpalttisesti lomakkeita ja velvoitteita yrittäjän kontolle. Harva on kiinnostunut PK-yrittäjän työssä jaksamisesta ja mahdollisuuksista riittäviin lomiin. PK-yrittäjien työhyvinvointi on kansakunnan suurimpia tabu-kysymyksiä.
Meidän tulisi löytää humaanimpi yrittäjyyden malli, jotta tämän ajan ihmiset innostuisivat yrittämisestä.
Nykyinen suuruuden ekonomiaa kumartava talousjärjestelmä on tullut tiensä päähän. Tuleva talousmalli, joka on nyt jo ihmisten todellinen tapa toimia, on hybriditalous. Hybriditalouden kentässä markkinatalous, luova talous, vaihdantatalous ja omavaraistalous toimivat synergisesti ja tuottavat hyötyjä sidosryhmilleen – ja myös yhteiskunnalle. Hybriditaloudessa itsensä työllistävä keksijä tai mikroyrittäjä on arvokas ja tärkeä toimija samoin kuin free-lancerina itsensä elättävä taiteilija. Yhä useampi saa tulonsa monista eri lähteistä. Monituloyhteiskunta kaipaa nyt ymmärrystä päätöksentekijöiltä.
Jos keskitymme pelkästään kasvuyrityksiin, rakennamme epäonnistumisen kenttää heille, jotka eivät onnistu tai halua kasvattaa yritystään – yksilön ratkaisujen ja valintojen kunnioittaminen on keskiössä tässäkin asiassa. Kaikkien yrittäjien arvomaailmaan ei edes kuulu jatkuvan kasvun tavoittelu vaan oman ja läheisten elämän tarpeiden turvaaminen riittää – arvokas valinta, jonka on riitettävä muillekin ja jota on kunnioitettava yhtä paljon kuin dynaamista kasvuyrittäjää.
Helsingissä 17.10.2012
Älkää masentako negatiivisilla talouspuheilla!
Olette varmaan huomanneet, että talousuutiset ja talouspuhe on yhä keskeisempi sisältö medioissa ja elämässä yleisestikin. Talous on tällä hetkellä niin ylivertainen aihe, että muut elämän alueet ovat näyttäytyvät jotenkin alisteisena talouspuheelle: lähes kaikkea tarkastellaan talouden kautta. Tämä koskee niin tiedettä kuin taidetta, puhumattakaan terveydestä ja hyvinvoinnista.
Suurin osa talouspuheesta on luonteeltaan negatiivista ja omiaan masentamaan ihmisiä. Puhutaan säästämisestä, leikkaamisesta, karsimisesta ja irtisanomisista. Joskus tuntuu siltä, että jatkuvat kurjistamispuheet aiheuttavat kurjistumista: mediat suorastaan markkinoivat sitä, kuinka nyt tarvitaan säästöjä, leikkauksia ja karsimista, ja että taas joku yritys on irtisanonut porukkaa. Tällaisen masinoinnin psykologinen vaikutus ei voi olla myönteinen.
Ongelma on seuraava: taloudesta puhuminen tai raha puheenaiheena ei sinänsä tuo lisää rahaa. Poliittisille päätöksentekijöille (ja samalla kaikille päätöksetekijoille) viesti: nyt pitäisi talousjankuttamisen asemesta miettiä rakenteita uusiksi, vähentää reilusti byrokratiaa, luoda parempia edellytyksiä innovaatiotoiminnalle, uskaltaa tehdä omaperäisiä ratkaisuja, ja luoda palkitsemismalleja, jolla tuetaan visionääristä ja kokeilevaa toimintaa.
Samalla on syytä välittää viesti niille, jotka kynsin ja hampain pitävät kiinni menneen maailman rakententeista ja niistä työpaikoista, jotka edustavat vanhentunutta osaamista. Tieto ja osaaminen vanhenee nyt monilla aloilla nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, eikä tahti tästä ainakaan hidastu. Nyt jos koskaan tarvittaisiin aktiivisia ja rohkeita toimenpiteitä, jotka edistävät uudelleen kouluttautumista ja työllistymistä. Otetaan esimerkki. Nykytiedon valossa näyttää siltä, että kaupan kassat menettävät työpaikkansa lähivuosina automaation edetessä. Miten tähän on varauduttu? Millaisia tehtäviä näille ihmisille on osoitettavissa? Miten heitä tulisi yksilöllisistä tarpeista käsin kouluttaa? Voisiko Suomi olla tässä(kin) mallimaa, joka vie osaamistaan ulkomaille? Otetaan toinen esimerkki. Viime vuosina on puhuttu paljon leppoistamisesta (slow-liike). Suomi olisi ideaali maa matkailun, kauniin luonnon ja hyvinvointipalveluiden yhdistämiselle: voisimme kehittää kiinnostavia palveluita, jotka vetäisivät puoleensa ylirasituksesta ja stressistä kärsiviä joka puolelta maailmaa.
Uskon, että puuttuvat työpaikat löytyvät uuden keksimisen kautta, siksi jatkuva puhe säästämisestä ja leikkauksista ilman että mitään annetaan tilalle on suorastaan absurdia. Ei ole järkevää masentaa kansalaisia, sen sijaan tulisi innostaa ja visioida tulevaisuuden näkymiä. Kuulen jo nyt krittiiset äänet. Ne kuiskivat, että parempaa on realistinen ankeus, kun valheellisen positiivinen maalailu. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys, kyllä masentavaa ja ankeaa uutisointia riittää senkin jälkeen, vaikka vähän muutetaan suuntaa innostavampaan suuntaan. Medioilla on tässä vastuunsa, paljon positiivista kerrottavaa riittäisi, jos vain tahtoa innostavien tarinoiden kertomiseen löytyy.
Palataan talousjankutukseen. Mikä on kulttuurin tila maailmassa, jossa talouspuhe on päästetty päärooliin? Taiteet kuvaavat todellisuutta paremmin ja rikkaammin kuin tieteet. Taiteilla on myös terapialuonne, mieltä ylentävät sisällöt ja elämykset vaikuttavat hyvinvointiimme. Siksi taiteille on annettava tilaa ja aikaa. Toivon, että siirrymme ubiikkiyhteiskuntaan (lue edellinen Jari Kaivo-ojan artikkeli ubiikki-teemasta tästä) luovat sisällöt edellä, ja muistamme, että teknologia palvelee sisältöjä. Luovien sisältöjen merkitys ubiikkiyhteiskunnassa tulee joka tapauksessa olemaan suuri, ja Suomi voi oikeilla panostuksilla kehittyä ubiikkiyhteiskunnan mallimaaksi – taiteelliset sisällöt ja ihmisten hyvinvointi edellä.
Tietojärjestelmät määräävät tulevaisuutemme – kuka määrää tietojärjestelmiä?
– superstrategisia valintoja –
Tietojärjestelmät ovat nyt jo merkittävä osa palvelutuotantoa, niin julkista kuin yksityistäkin. Automatisoinnin jatkuva lisääntyminen tarkoittaa tietojärjestelmien merkityksen jatkuvaa kasvua.
Kun vanhemmat vievät lapsensa päivähoitoon, tarvitaan tietojärjestelmää joka välissä. Tietojärjestelmän ominaisuudet ja määritykset asettavat käytännössä rajat sille, miten kommunikointi vanhempien ja kunnan suuntaan tapahtuu, minkälaisia palvelumalleja (koko päivä, puolipäivä jne.) voidaan tarjota, miten laskutus tapahtuu (määrät, tulojen huomioiminen, ostosetelit), miten poikkeustilanteet hoidetaan jne. Tämä on nykypäivää ja tulevaisuudessa tietojärjestelmien rooli on vain merkittävämpi.
Päätöksenteko toiminnan järjestämiseen liittyvissä tietojärjestelmissä on vähimmilläänkin strategista: ne vaikuttavat toimintaan 5-10 vuotta tai pidempäänkin. Tietojärjestelmien mahdollisuudet tai rajoitukset vaikuttavat palvelujen tarjontaan koko järjestelmän elinkaaren ajan. Kun katsotaan terveydenhuollon järjestelmiä, jos niitä vielä aiotaan levittää useisiin sairaanhoitopiireihin ja kuntiin, muuttuu vaikutuksen aikayksikkö selvästi pidemmäksi, 15-20 vuodeksi. Kyse on todella superstrategisesta päätöksestä.
Tietojärjestelmiin liittyy vielä sellainen erityisyys, että teknologian omistaja (ja osin toimittaja) on järjestelmän tekijänoikeuksien haltija ja tällä on tekijänoikeudesta johtuva, lakiin perustuva yksinoikeus määrätä järjestelmän käyttämisestä, muuttamisesta ja levittämisestä. Tämä kriittinen erityispiirre muodostaa strategisissa ja superstrategisissa päätöksissä erityisen huolenaiheen. Teknologian omistaja ja toimittaja määräävät tietojärjestelmistä. Ellei ostaja varaudu tähän, on tietojärjestelmän ylläpito, toiminta ja kehitys aina alisteinen teknologian omistajan ja toimittajan tahdolle. Yksittäisen ostajan varautuminen ei riitä tilanteessa, jossa samaa järjestelmää pyritään saamaan käyttöön esimerkiksi useissa sairaanhoitopiireissä ja kunnissa. Jotta kokonaisuus voisi toimia, on ostajan määräysvalta tietojärjestelmästään yhtä suuri kuin kokonaisuuden piirissä olevan heikoimman ostajan määräysvalta.
Suurimmat virheet
Törmään yhä liian usein käsitykseen, että ”tietojärjestelmien tulee vain toimia, emme ole kiinnostuneet detaljeista”. Tämä käsitys on valtava virhe ja valtaosin tietotekniikan ammattilaiset pitävät tätä huolta vanhentuneena: ”eihän kukaan johtaja enää ajattele näin”. Valitettavasti tätä käsitystä on silti liikaa ja CIO-johtajat eivät ole aina osa strategista johtoa. Tällöin tietojärjestelmää ei nähdä strategisena päätöksenä, mikä johtaa siihen, että teknologian omistajan ja toimittajan vallassa on, toteutetaanko ostajan strategiset päätökset ja millä ehdoin.
Virheellistä on myös keskittyä vain siihen, että ”nyt sovituilla uusilla ominaisuuksilla saamme tehostettua toimintaa nykyiseen verrattuna”. Tällöin ostaja määrää ensimmäisen 1-3 vuoden strategisista valinnoista ostamisen yhteydessä, mutta jättää 4-20 vuoden aikaikkunan strategiset valinnat teknologian omistajan ja toimittajan valtaan.
Ja on aivan turha luulla, että kansainvälinen teknologian omistaja pyrkisi joustavasti palvelemaan ohjelmistonsa käyttäjäorganisaatioita, ellei heidän ole pakko tehdä näin. Teknologian omistajan kehityspolut, jos niitä seurataan purematta, johtavat sellaiseen lukittautumiseen, että valtaa ostajalla ei ole. Kotimainen toimittajakaan ei voi tähän vaikuttaa, ja vaikuttaminen ei yleensä ole toimittajan intresseissäkään, ellei ostaja sellaista mahdollisuutta itselleen järjestä ja vaadi.
Ratkaisu
Eli ostajan on ajateltava (super)strategisesti hankkiessaan tietojärjestelmää. Miten ostaja ottaa kontrollin tietojärjestelmistään? Miten ostaja hallitsee superstrategisia päätöksiään?
Vastaus löytyy yhdistelmästä, joka perustuu avoimeen arkkitehtuuriin ja hyödyntää avoimia rajapintoja, ja mieluiten myös avointa lähdekoodia. Vielä tulee välttää mammuttikoon tietojärjestelmiä ja pyrkiä muodostamaan kokonaisuus modulaarisesti avoimen arkkitehtuurin ja avoimien rajapintojen pohjalta.
Arkkitehtuurilla tarkoitetaan lyhyesti eri tietojärjestelmien ja niiden välisten yhteyksien muodostaman kokonaisuuden rakennetta. Yksinkertaistava esimerkki: ”tietomme tallennetaan sovitulla tavalla tuonne ja tällä tavalla kaikki eri ohjelmat hakevat tietoja tallennuspaikasta ja vievät tietoja sinne”. Avoin arkkitehtuuri mahdollistaa toisiinsa helposti liitettävien ratkaisujen toteuttamisen ja antaa riippumattomuuden valita paras toimittaja kulloiseenkin työhön. Alla on linkkejä tarkempiin tietoihin.
Linkkejä lisätietoon
Mitä on avoin arkkitehtuuri, avoimet rajapinnat ja avoin lähdekoodi ja miten ne auttavat ratkaisussa: Jouko Poutanen (IBM) ja Janne Hietala (Arcusys) kertovat hyvät pohjatiedot
http://coss.fi/avoin-arkkitehtuuri-tie-onneen/
Miten asia voidaan tehdä oikein? Yhtenä esimerkkinä voi käyttää Tampereen kaupungin hankintaa Ixonokselta, koskien lapsiperheiden palveluiden tuottamista: http://www.ixonos.fi/2012/06/ixonos-julkaisee-lapsiperheiden-palvelujen-tuottamiseen-soveltuvan-avoimen-lahdekoodin/. Tässä esimerkissä on menty ns. parhaimman kautta ja lähdekoodit ovat kenen tahansa saatavilla http://github.com/ixonos osoitteessa.
Lisää näkökulmia huonoista strategisista valinnoista ja niiden seurauksista ja niiden välttämisestä:
- Ilkka Lehtinen (Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus – COSS ry) herättelee lukijoita artikkelissa ”Mene suoraan vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta” http://coss.fi/mene-suoraan-vankilaan-kulkematta-lahtoruudun-kautta/ . Näkökulmana myös suomalainen työ ja osaaminen.
- Otso Kivekäs (Codento Oy) kirjoittaa toimittajaloukun välttämisestä http://otsokivekas.fi/2012/07/toimittajaloukku-ja-kuinka-se-valtetaan/
Muodostuuko hankintalaki ongelmaksi? Outi Jousi ja allekirjoittanut selittävät, kuinka hankintalaki ei ole ongelma, vaan sitä on vain sovellettava oikein: http://coss.fi/hankintalaki-helvetinkone-vai-tie-taivaaseen/.
Martin von Willebrand
Martin von Willebrand on asianajaja, osakas ja teknologiaryhmän vetäjä Asianajotoimisto HH Partnersilla sekä hallituksen ja ohjausryhmän jäsen Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus – COSS ry:ssä. Hän on Kuntaliiton nimittämä asiantuntija valtionvarainministeriön Avoimuuden hallinta -työryhmässä. Hän neuvoo yrityksiä ja organisaatioita lukuisissa teknologian hyödyntämiseen liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä ja hänen asiantuntemustaan alalla suositellaan laajalti (mm. Legal 500, Chambers Europe, Best Lawyers ja useat muut julkaisut).
Tietoyhteiskunnasta ubiikkiyhteiskuntaan: mutta ei Suomessa?
Eräs keskeinen teema uudessa kirjassamme ”BohoBusiness – Ihmiskunnan voitto koneesta”(2012) on edessämme oleva teknologiakehitys – erityisesti ubiikkiteknologia, robotisaatio ja automaatio teollisuudessa ja palveluissa. Tiedämme, että teknologinen kehitys on nopeaa, mutta ihmisten ja sosiaalisten järjestelmien kehitys on hitaampaa kuin teknologinen kehitys. Miten voisimme toimia viisaasti tässä teknologisessa murroksessa?
Koneet ovat jo pitkään kuuluneet ihmisen todellisuuteen. Teollinen vallankumous merkitsi koneiden käytön läpimurtoa. Syntyi teollinen vallankumous ja sitä myötä teollisuusyhteiskunnan työväestö. Koneisiin liittyi aikoinaan lukuisia inhimillisiä pelkoja ja uhkakuvia. Koneiden merkitystä arvioitiin hyvin eri tavoin; osa näki koneissa isoja uhkia, osa lupaavia mahdollisuuksia. Sama asia toistuu myös nykyisessä murroksessa. Olemme nyt siirtymässä tietoyhteiskunnasta ubiikkiyhteiskuntaan. Siirtymä ubiikkiyhteiskuntaan on koettu mm. Japanissa niin merkittäväksi asiaksi, että siellä on ryhdytty toteuttamaan useita ubiikkijärjestelmiä systemaattisesti nivoen niitä osaksi yhteiskunnan perusinfrastruktuuria.
Ubiikkiteknologia merkitsee yhteiskunnille sekä valtavia mahdollisuuksia että uhkia. Uudet käsitteet kuten keinoäly, Big Data, Internet of Things, sulautetut järjestelmät, pilvilaskentajärjestelmä, palvelurobotti, tai 3D-printtaus ovat jo nyt ammattilaisten arkipäivää. Ubiikkiteknologia merkitsee käytännössä sitä, että teknologia sulautuu osaksi arkisia toimintojamme. Ubiikkiteknologia tulee olemaan läsnä lähes kaikkialla. Se voi olla lähes näkymätöntä ja huomaamatonta. Ubiikkiyhteiskuntaa voi varjostaa Orwellin visioima Big Brother-uhkakuva. Ilman uutta lainsäädäntöä ja uhkien eliminointia ubiikkiyhteiskunta ei tule olemaan toimiva.
En halua olla teknologiadetermismiin nojautuva, mutta on vaikea ohittaa ubiikkiteknologian mahdollisuuksia ja merkitystä ”so what” –asenteella.
Ubiikkiteknologinen vallankumous merkitsee, että koneita ja laitteita voidaan asentaa käytännössä mihin tahansa – jopa ihmisen kehoon. Avatarit tulevat olemaan osa kaikkea tietotyötä. Roboteista voi tulla ihmisen assistentti ja pitkällä aikavälillä normaali työkaveri. Ihminen vapautuu ajasta ja paikasta yhä enemmän. Ihmisen, robottien ja koneiden suhde muuttuu yhä kiinteämmäksi ja vuorovaikutteisemmaksi, sillä koneet voivat olla ihmisen apuna mitä moninaisemmissa yhteyksissä. Ubiikkiteknologia merkitsee teollisen vallankumouksen kaltaista muutosta ihmiskunnalle. Kommunikaatio monimutkaistuu, kun ihmiset, koneet, robotit ja avatarit ovat jatkuvassa yhteydessä toisiinsa. Siirryymme transmedia aikakauteen, jossa myös mediat ovat ubiteknologioiden kautta linkittyneet verkostoihin, joukkoihin internetissä ja markkinoihin.
Ubiikkiteknologinen muutos merkitsee myös sitä, että reaalinen todellisuus ja virtuaalinen todellisuus sekoittuvat ja limittyvät. Nykyisenlaiset käsityksemme ajasta, tilasta ja materiasta joutuvat muutostilaan. Samalla on ryhdyttävä ajattelemaan tietoisemmin aikakoneita, materiakoneita ja tilakoneita ja niihin liittyviä uusia innovaatioita. Taloudellisella toimeliaisuudelle Suomessa ubiikkiyhteiskunnan rakentaminen merkitsee uutta isoa mahdollisuutta, kuten olemme jo nähneet peliteollisuuden kehityksen yhteydessä. Peliteollisuuden läpimurto on vain alkua laajemmalle teknologisen kehityksen aallolle. Digitaalinen evoluutio ja ubiikkiyhteiskunnan rakentaminen mahdollistaa suomalaisille yritykselle uuden mielenkiintoisen mahdollisuuden Nokia-aikakauden jälkeen. Tämä lupaava mahdollisuus ei kuitenkaan avaudu meille automaattisesti.
Tarvitsisimme lisää systeemiä innovaatioita ja osaamista rakentaa niitä toimiviksi juuri Suomessa. Tarvitsemme laaja-alaista kokeilu- ja pilotointitoimintaa. Voisimme ottaa vaikutteita esimerkiksi Etelä-Koreasta, jossa rakennetaan Songdo-kaupunkia nollapisteetä kohti suurta ubiikkiteknologiaa hyödyntävää metropolikaupunkia. Näin toimien Etelä-Korea on saanut houkuteltua suoria investointeja maahan. Voisimme kehittää Suomeen laajan ubiikkikaupunkiohjelman, jossa kaupungeistamme tehtäisiin mielenkiintoisia ja kilpailukykyisiä globaalissa kilpailussa. Meidän ei pitäisi näperrellä kuntauudistusten kanssa, samalla kun muu maailma ajaa ohi innovatiivisilla ja uusilla kaupunkirakenteillaan. Meidän täytyisi nyt esimerkiksi miettiä sitä, miten Helsinki, Turku ja Tampere yhdessä kehitettäisiin globaalissa kilpailussa mielenkiintoiseksi ubiikkimetropolialueeksi. Samaa asiaa voisi miettiä kaksoiskaupungin, Talsinkin osalta. On turha odottaa, että nykyisenlaisilla kuntapolitiikan linjauksilla tällaisia visioita kyetään toteuttamaan. Siksi asioita tulisi miettiä valtiollisella tasolla ja esittää haastavia visioita tulevaisuuden suhteen.
On harmillista huomata, että Tulevaisuusselonteko 2030-prosessin teemoituksissa ei ole millään tavalla huomioitu ubiikkiteknologia-haastetta, robotisaatiota ja automaatiokysymyksiä. Tämä ei kerro mitään hyvää kansakunnan tulevaisuusvision ja strategian tilan suhteen.
Tosiasia on kuitenkin se, että Suomi tulee olemaan kehitysmaa ilman selkeää painopisteen siirtämistä teknologiapohjaiseen tuottavuuskehitykseen kuten innovaattori ja keksijä Risto Linturi on todennut Suomi 2.0- projektin yhteydessä. Meillä on erinomaista kansainvälisen tason insinööriosaamista Suomessa. Tämä osaaminen tulisi saada nyt täyskäyttöön. Jokainen työtön insinööri työttömyyskortistossa on hulluutta ja vahva signaali väärästä tulevaisuusarviosta.
Hyvinvointivaltiota ei voida ylläpitää ilman radikaalia ja proaktiivista teknologiakehitystä. Nykyiset terveydenhuollon, koulutuksen ja palvelutalouden politiikkalinjaukset ja niiden siiloutuneet rakenteet ovat selvästi jo syntyessään vanhentuneita, jos niitä arvioidaan tulevan teknologiakehityksen näkökulmasta.
Tällä hetkellä kukaan merkittävä poliittinen päättäjä ei näytä haluavan parantaa oikeasti tuottavuutta hyvinvointipalveluissa, koska he eivät selvästikään halua hyödyntää uutta teknologiaa tietoisesti tulevien hyvinvointipalveluiden tuotannossa. Näistä asioista en ole nähnyt yhtäkään selkeää linjausta kuntavaalien keskusteluiden yhteydessä. Se, että ubiikkiteknologinen kehitys ei ole mukana hallituksen pitkän aikaviiveen strategiassa, on eräs selkeä osoitus laajasta näkemyksen puutteesta. Tosiasia kuitenkin on, että tulevaisuuden palvelutalouden ja hyvinvointiyhteiskunnan perusta luodaan kehittämällä ubiikkiteknologioiden pohjalta uusia palveluarkkitehtuureja ja palveludesign-ratkaisuja.
Olisi siis järkevää miettiä huolella, miten Kataisen hallituksen Tulevaisuusselonteossa otettaisiin huomioon uuden ubiikkiteknologiakehityksen haasteet kansakunnan tulevaisuuden suhteen.
Meillä on kyllä runsaasti tietoa ja näkemystä teknologiaennakoinnin kautta siitä, mitä on jo tapahtumassa ja mitä voimme olettaa tapahtuvan tieteessä ja teknolgiakehityksessä ennen vuotta 2030. Siksi olisi järkevää hyödyntää tätä uutta tietoa laadittaessa pitkän aikaviiveen strategioita ja suunnitelmia Suomen tulevaisuuden osalta. Kaikki muu ”muka ennakointi” on osoitus tyhmyydestä ja tuhoisasta pikkupolitikoinnista.
Jos Kataisen hallituksen Tulevaisuusselonteossa ei ubiikkiteknologista haastetta huomioida huolella, se tulee olemaan saman mittakaavan erehdys kuin jätimme Neuvostoliiton romahduksen mahdollisuuden huomioimatta 1980-luvun lopussa.
Jari Kaivo-oja
Lisätietoja:
Andersson, Cristina & Kaivo-oja, Jari (2012) BohoBusiness. Ihmiskunnan voitto koneesta. Helsinki: Talentum.
Gershenfeld, Neil (2912) How to Make Almost Anything? The Digital Fabrication Revolution. Web: http://www.foreignaffairs.com/articles/138154/neil-gershenfeld/how-to-make-almost-anything
Nurmi, Timo, Vähätalo Mikko, Saarimaa, Riikka & Heinonen, Sirkka (2010) Ubitrendit 2020: Tulevaisuuden ubiteknologiat. Kehityskulkuja, sovelluksia, trendejä sekä heikkoja signaaleja Web: http://www.prizz.fi/asiakaskuvat/JPT/Ubitrendit2020ISBN.pdf
Älykkäät ympäristöt ja millaista niissä olisi elää. Web: http://teknokritia.wordpress.com/2012/05/10/alykkaat-ymparistot-ja-millaista-niissa-olisi-elaa/
Alahuhta, Petteri (20111) Technologies in Mobile Terminals Enabling Ubiquitous Services. Web: http://www.vtt.fi/vtt_show_record.jsp?target=julk&form=sdefe&search=65640
EU pyytää jäsenmaitaan investoimaan 3-D-printtaamiseen. Web: http://www.3ders.org/articles/20121009-eu-to-ask-countries-to-invest-heavily-in-3d-printing.html
Web: Väitös: Ubiikkipalveluja mahdollistavat teknologiat mobiililaitteissa http://www.vtt.fi/news/2011/topicals/05182011_ubiikkipalveluja_mahdollistavat_teknologiat.jsp
Boheemisuuden voima
Massatyhmyyden, älyn käytön puute ja joukkoajattelun aave kummittelevat maailmassa. Tämä hölmöyden aave on luonut toimimattomia rakenteita, laajamittaista korruptiota ja zombievelijärjestelmiä. Keskikertaisuuden, latteuden ja tasapäistäminen ideologia vallitsee liian monessa talouden, politiikan ja sosiaalisen organisaation ja ryhmän piirissä. Laiska ja vanhoja latteuksia toistava joukkoajattelu on keskeinen trendi globaalin talouden ohjauksessa ja ymmärtämisessä. Uusia ajatuksia esittävät boheemit ajattelijat leimataan helposti toisinajattelijoiksi ja veneen keinuttelijoiksi samalla kun keskinkertaisuudet ja status quon vartijat palkitaan ruhtinaallisin palkkioviroin ja bonuksin. Oman oksan vartijat torppaavat merkittäviä innovaatioita heittäen kapuloita hyvinvoinnin ja kehityksen rattaisiin.”
Tässä ote Boheemien manifestistä, joka on osa huomenna torstaina 11.10.2012 Pörssitalolla ensiesiintymisensä kokevaa kirjaa ”BohoBusiness”. Kirjassa on käsitellään monia eri tulevaisuusteemoja, mutta keskiössä ovat yhteiskunnan boheemit ja keskinkertaisuudesta erottuvat toisinajattelijat.
Yhä nykyäänkin kriittinen kyseenalaistaminen ja itsenäinen ajattelu on liian harvinaista monissa organisaatioissa – aina yliopistoja ja isoja korporaatioita myöten. Globalisaatiosta vastaavia organisaatioita vaivaavat samat ongelmat: uudistumiskyvyn puute ja aloitekyvyttömyys.
Emme eläisi yhä jatkuvaa finanssikriisiä, jos olisimme kyseenalaistaneet pankkien ja eri korporaatioiden toimintaan aikaisemmin. Meidän olisi myös uskallettava kyseenalaistaa valtion eri instituutioiden toimintaa.
Unohdamme usein, että valtion ja kuntien instituutiot ovat meidän palveluksessamme. Maksamme verotuksen kautta jokaisen virkamiehen palkat ja meillä tulisi olla oikeus vaatia hyvää hallintoa. Emme ole hallintoalammaisia.
Voimme hyvin selvästi nähdä, miten isojen haasteiden edessä ihmiskunta on. Isoihin haasteisiin tarvitsemme uusia radikaaleja ratkaisuja ja rohkeaa ajattelua. Boheemit muutosjohtajat ja uusien ideoiden esittäjät ovat avainasemassa, jos ja kun etsimme – ja aktiivisesti toteutamme uusia ratkaisuja ihmiskunnan isoihin ongelmiin.
Tarvitsemme uusia innovaatioita enemmän kuin koskaan. Tarvitsemme boheemisuuden ja kyseenalaistamisen voimaa.
Yhä vieläkin helposti turvaudumme liian itsestään selviin ratkaisuihin yrityksissä ja yhteiskunnassa.
Turvallisuushakuisuus, omat mukavuusalueet, alhainen riskinottokyky ja keskinkertaisuus ohjaavat liikaa ajatuksiamme ja tulevaisuutta koskevaa päätöksentekoa. Tulevaisuutemme määräytyy humanisaation ja robotisaation yhteisvaikutusten kautta. Siksi ihmisen kannalta on tärkeää miettiä ihmisten ja robottien uudenlaista suhdetta. Tätä kysymystä käsittelemme laajasti ”BohoBusiness”-kirjassa.
Historiamme on täynnä mitä erilaisempia ja persoonallisempia boheemeja, jotka ovat monin eri tavoin vaikuttaneet kulttuurimme ja uusien ideoiden, inventioiden ja innovaatioiden syntyyn.
Boheemit yksilöt ovat olleet massoista erottuvia valonkantajia, jotka ovat rohkaisseet monia kulkemaan omia polkujaan. Näin boheemit ovat vaikuttaneet kulttuurimme sekä suoraan että epäsuoraan. Ilman boheemeja kulttuurimme ja yhteiskuntamme olisi tasapaksumpi, keskivertoisempi ja virikkeettömämpi.
Haluammeko tällaista yhteiskuntaa tulevaisuudessa? Voisimmeko ymmärtää boheemeja paremmin ja antaa heille lisää mahdollisuuksia toimia enemmän?
Voimme tehdä myös niin sanotun stalinistisen ajatustestin.
Jos poistaisimme historiasta ja valokuvista kaikki boheemit, ”valtavirrasta poikkeavat”, ”epäkorrektit”, ”vasenkätiset”, ”pellepelottomat” ja ”ei-salonkikelpoiset” henkilöt, olisi maailmamme huomattavasti tylsempi, paljon vähemmän kehittyneempi. Monet loistavat ideat ja innovaatiot olisivat jääneet toteutumatta ilman boheemeja yksilöitä.
Kulttuurihistoriaamme kuvaavista dokumentaarista valokuvista tulisi melko tyhjiä, jos poistaisimme niistä boheemit ihmiset ja ryhmät. Jäljelle jäisi pönöttäviä ja keskivertoja ihmisiä sisältäviä kiiltokuvia.
Haluammeko lisää jäykkien valtarakenteiden määrittelemiä kiiltokuvia ja “muka selvityksiä”- vai aitoja ihmisiä tekemään muutoksen yhteiskunnassamme?
Intellectual Transit Zone 