Informaatiotyön yhtymäkohdat huoraukseen
“Maailman vanhin ammatti” on tunnetun kliseen mukaan huoraus. Myyt itseäsi “asiakkaille”, missä touhussa tietenkin tarvitset henkilön, joka järjestää noita “asiakkaita”, eli sutenöörin. Mitä hittoa: tämä konseptihan on läsnä hemmetin monessa paikassa normaalissa laillisessa työelämässä. Myyt osaamistasi eli omaa työpanostasi eli itseäsi ja tarvitset henkilöitä, jotka toimivat välittäjäkäsinä töittesi saamiselle. Huora tarvitsee sutenöörin tai muuten työt loppuvat. Mitä voisimme oppia huorausbisneksen analogiasta omaan arkeemme?
Lanseeratkaamme kaksi uudissanaa suomen kieleen: “Informaatiohuora” ja “Informaatiosutenööri”. Tietotyön kehitystrendinä on työn muuttuminen informaation jalostamiseksi. Suurin kysyntä on asiantuntijoille, jotka osaavat muuttaa jalostumatonta tietoa jalostuneeseen muotoon; datasta informaatioksi; informaatiosta tiedoksi; tiedosta ymmärrykseksi; ymmärryksestä viisaudeksi. Tämä suo, jossa erittäin moni nykyajan työntekijä saa toimia tai joutuu toimimaan ja luovimaan, voisi ottaa oppia maailman vanhimmasta ammatista!
Kuulostaa ehkä rumalta kutsua teknistä asiantuntijaa “huoraksi”. Tuomas Vimma romaanissaan “Helsinki 12” kuvaili netin mukanaan tuoman uusmediabuumin teknisiä asiantuntijoita “HTML-huoriksi”. Kyseessä ei ole siis mikään oma keksintöni. Oli miten oli, niin ystävieni kanssa jutellessa puhe usein ajautuu työnhaun ja työn tekemisen olemuksen pohtimiseen. Hitto miltä huoraukselta se tuntuu, jos työn sisältö ei miellytä, ja teet sitä vain rahan vuoksi!
Parittajuus astuu liike-elämässä kuvaan heti, kun puhutaan kontaktiverkostojen rakentamisesta tai kontaktien jakamisesta tai kontaktien saamisesta vastapalveluksena. Liiketoiminnan kehittämisen alalla toimivat hiffaavat luullakseni heti, mistä on kysymys; jos rehellisiä ja suorasanaisia ollaan, niin se on eräänlaista parittajuutta!
Analogia maailman vanhimman ammatin yhtymäkohdista nykyajan informaation käsittelyä koskevaan työhön ratsastaa ikivanhalla perinteellä. Olennaiseksi muodostuu luullakseni maailman pyörimisen logiikka; tarvitaan yhteistyötä suorittavan portaan ja työtilaisuuksien järjestäjien välillä.
Pahoittelut ruman kuuloisen kielen käytöstä, mutta tähän tyyliin olen huomannut joidenkin ihmisten analysoivan työtänsä silloin, kun pomo tai työkaverit eivät ole paikalla. Jos työ tuntuu huoraukselta, niin kannattanee hakeutua tehtäviin, joista aidosti nauttii!
Vierasbloggaajana Nisse Suutarinen, 27.2.2013
Ihminen edellä ubiikkiyhteiskuntaan, osa 1
Tämä on oikeastaan manifesti. Kaiken tämän teknologiahypetyksen keskellä ilmeisenä vaarana on, että siirrymme ubiikkiyhteiskuntaan teknologia edellä. Meidän tulisi ilman muuta yhdessä pitää huolta siitä, että ubiikkiyhteiskuntaan astututaan Ihmisten ehdoilla. Suunnittelutyössä olisi fiksua lähteä liikkeelle pikemminkin ihmisen hyvinvoinnista ja luovista sisällöistä, kuin teknologiasta.
Tekstini on manifestinomainen myös siksi, että päätöksentekijät liian usein tuntuvat katsovan historiaan tai kenkiensä kärkeen. Vaivana on yleinen näköalattomuus.
Olemme siirtymässä tietoyhteiskunnasta ubiikkiyhteiskuntaan. Rakennettuun ympäristöömme tulee pienenpientä tietotekniikkaa, joka muuttaa ympäristömme älykkäämmäksi ja vuorovaikutteisemmaksi. Suomen kielessä kehityskulkua on kuvattu sanoilla jokapaikan tietotekniikka (huomaamattomasti toimivaa ja ympäristöönsä sulautuvaa, kaikkialla olevaa), läsnä-äly sekä (asioiden ja) esineiden internet (Internet of Things). Lisääntynyt älykkyys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että älyjääkaappi ilmoittaa sinulle kesken kauppareissusi mitä ruokaa ja juomaa puuttuu tai se voi myös hoitaa kaiken tilaamisen täysin automaattisesti. Ubiikkiyhteiskunta voi tarkoittaa myös alyteitä ja -autoja, jossa kuljettajan rooli vähenee merkittävästi. Tähän kehityskulkuun liittyy keskeisesti myös robotisaatio, jota Jari Kaivo-oja ja Cristina Andersson ovat pitäneet ansiokkaasti esillä. Siirrymme teollisuusrobotiikan aikakaudesta maailmaan, jossa julkiseen tietoisuuteen ovat pääsemässä myös palvelurobotit.
Älykkyyden ja vuorovaikutteisuuden lisäksi rakennettu ympäristömme medioituu: mikä tahansa pinta voi olla media teknologian kehittyessä nopeasti ja hintojen laskiessa. Tämän megatrendin ytimessä on fyysisen, virtuaalisen, sosiaalisen, mobiilin ja symbolisen tilan yhdistyminen käyttäjän näkökulmasta yhdeksi tilakokemukseksi. Tästä kehityskulusta esimerkkinä on tänä vuonna markkinoille tuleva Google Project Glass. Puettavan teknologian ja kommunikaation kehityskulkuun liittyy myös Applen iWatch; senkin on arveltu laskeutuvan markkinoille vielä tänä vuonna. Ääni-ja eleohjaus ja kasvojen tunnistus ovat nekin osa nykyhetkessä ilmeneviä tulevaisuuden suunnannäyttäjiä.
Me emme tässä vaiheessa voi tietää, miilaiset mediat ja mobiilit laitteet vievät voiton lähitulevaisuudessa. Interaktiivinen peili ohjaa ajattelemaan, että mitä jos keskiöön nousevatkin joka puolella lisääntyvät näyttömaiset ja vuorovaikutteiset pinnat? Tässä skenaariossa mika tahansa (media)pinta voi muuntua myös henkilökohtaiseen käyttöön. Miten olisi hotellihuone, jonka seinät ja lattiat ovat mediapintoja ja jossa voit vaihtaa tunnelmaa: kuva-ja videomaailmaa, tuoksu-ja äänimaisemaa sekä halutessasi tarkistaa tilanteesi sosiaalisissa medioissa? Mitä, jos vanhustentalon käytävä olisikin tarinatila, jossa ikäihmisen omat tarinat näyttäytyisivät ja tutut hahmot puhuisivat hänelle ? Mielestäni nyt pitäisi heti lähteä edistämään sisältö- ja palvelukehitystä, jossa ubiikkiteemat ovat keskiössä. Suomeen voisi aivan hyvin kehittää tämän alueen osaamiskeskittymän.
Ubiikkiyhteiskunta mahdollistaa uuden tyyppisen suhteen kehitykseen: staattisten ympäristöjen, palvelujen ja brändien asemesta keskiöön nousee muuntuvuus ja muunneltavuus. Näkemykseni mukaan olennaista juuri nyt ovat älykkäällä ja vuorovaikutteisella tavalla muuntuvat ja muunneltavat tilat, palvelut ja brändit. Tulevaisuudessa muuntuvuus ja muunneltavuus on yhä enemmän suunnittelutyön lähtökohta olipa sitten kyse käyttäjän tarpeen mukaan muuntuvista tarinatiloista, kokoustiloista, sairaalan vuode-osastoista tai muista pelimäisistä, muuntuvista ja muunneltavista palveluista, tiloista ja brändeistä.
Toisaalta ilmiöön vaikuttavat myös muutokset käyttäjyydessä: ihmiset pääsevät yhä enemmän osaksi itselleen suunniteltujen palveluiden kehittämistä. Tätä kutsutaan käyttäjä-tuottajuudeksi (prosumerism), joka on suora evolutiivinen jatko tuunaamiselle (/räätälöinnille/personoinnille).
Voidaan jopa kysyä, ovatko ketkä tahansa mattimeikäläiset tulevaisuuden keskeisiä brändejä? Tästä on jo viitteitä. Esimerkkinä mainittakoon nettipalvelu, jossa sinä olet keskiössä, ja asustevalmistajat pukevat päällesi erilaisia sinua mahdollisesti kiinnostavia asuja tai itse pääset kokeilemaan mitä erilaisempia kombinaatioita. Tähän suuntaan on jo menty myös sosiaalisten medioiden avulla: kuka tahansa brändää itseään jakamiensa sisältöjen kautta. Jakamisesta on muutenkin tulossa keskeinen työn sisältö ja muoto. Jakaminen kulttuurina ja työnä liittyy myös osallistavaan ja yhteisölliseen suunnitteluun (co-design), jonka avulla organisaation omat asiantuntijat, eri alojen ammattitaiset ja palvelun käyttäjät pääsevät osaksi kehitystyötä. Aihealueen kannalta merkityksellisiä ovat myös joukkoistaminen (crowdsourcing) ja avoin jakamisen kulttuuri (open source culture). Laajemmassa katsannossa on puhuttu osallistumistaloudesta tai osallistumisyhteiskunnasta.
Tee-se-itse -mentaliteettia kiihdyttää myös 3D tulostus, josta jotkut puhuvat jo teollisen valmistuksen vallankumouksena. Maailma jossa voit itse suunnitella ja tulostaa huonekalusi vaikuttaa myös suunnittelutyön demokratisoitumiseen. Suomessa Risto Linturi on ollut näkyvin 3D tulostuksen esillä pitäjä ja hyvästä syystä – 3D tulostuksessa on valtavia kehitysnäkymiä.
Lähitulevaisuudessa staattiset, kaikille samanlaisena näyttäytyvät palvelut, tilat ja brändit voivat olla merkki muutoskyvyttömyydestä ja jälkeenjääneisyydestä. Toisaalta kaikkinaisen muuntuvuuden ja muunneltavuuden vaatimuksen jatkuvasti lisääntyessä, staattisuudesta saattaa kehittyä myös kaivattu elämän hidastamisen tehokeino (slow travel, slow food, jne).
Ubiikkiyhteiskuntakehityksen sisällöllisiä avainsanoja ovat hyvinvointipainotuksen lisäksi nopeus, joustavuus, muuntuvuus ja muunneltavuus, kaikkinainen läpinäkyvyys, henkilökohtaisuus, uudenlainen jakamisen kulttuuri ja yhteisöllisyys sekä rohkeus ja erottuvuus.
Kyky nopeasti tuottaa ja toteuttaa uusia, erottuvia konsepteja nousee talouden kannalta yhä merkittävämmäksi toiminnaksi.
Palaan vielä kirjoituksen alkuun, jossa sanoin että keskiöön kannattaisi nostaa ihmisen hyvinvointi ja luovat sisällöt. Tämä ei ehkä ole aivan helppoa, sillä ainakin oman kokemukseni mukaan luovilla aloilla sekä terveydenhuollon piirissä vallitsee jonkinasteinen teknologiavastaisuus. Näiden ammattiryhmien arvoihin näyttävät sopivan paremmin eettis-ekologiset pohdinnat, luomu- ja lähiruoka, kierrätys, ja muut sen tyyppiset asiat. Uudet teknologiat saattavat olla enemmänkin kauhistus, kun innostuksen aihe. Ja nyt juuri näitä ammattiryhmiä tarvittaisiin yhdessä luomaan luovilta sisällöiltään kiinnostavaa ja hyvinvointiin panostavaa ubbiikkiyhteiskuntaa.
Seuraavassa ubiikki-kirjoituksessani käsittelen muun muassa moniaistisuutta. Visioin jo viime vuosituhannella konseptuaalista innovaatiota nimeltä Ambience Design (tai Ambient Design), johon sisältyi moniaistisuus, muunneltavuus ja muuntuvuus ja pelimäisyys (teemaan liittyi olennaisesti myös ambient intelligence). Tuolloin, ja vielä myöhemminkin 2000-luvulle tultaessakin konseptuaalinen innovaatio tuntui monesta liian futuristiselta. Ehkäpä nyt aika on kypsä?
Lue lisää aiheesta tähän julkaisuun liittyvästä ambience design-artikkelistani, joka löytyy kirjan loppupuolelta (Lataa teos täältä – Attacments: Service_Design_Research_pdf). Vanhempi kirjoitukseni aiheesta löytyy täältä. Tarvittaisiin myös lisää tutkimusta siitä, miten älykkäät, vuorovaikutteiset, moniaistiset sekä muuntuvat ja muunneltavat tilat vaikuttavat ihmisiin.
Jari Koskinen (AlternativeFutures)
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ubiikkiyhteiskunta
http://www.youtube.com/watch?v=9c6W4CCU9M4
http://www.youtube.com/watch?v=sQx5KNl6JOM
http://www.youtube.com/watch?v=xyBXjjZa9qE&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=a6cNdhOKwi0
http://life.nationalpost.com/2013/02/27/futuristic-3d-printed-car-closer-to-becoming-reality/
Itseironia brändäyksessä – tapaus “Hiiri”-olut
Tuleepa testosteronia tihkuva olo tilatessa “Karhu”-olutta. Oikein viimeisen päälle äijämäinen fiilis. Olen karhu ja puhkun voimaa sekä alkumaskuliinista karismaa. Näin kierolla tavalla Karhu-olut on brändätty. Ja vastaavanlaisia olutbrändejä löytyy enemmänkin; esimerkiksi “Keisari”-olut käyttää etten sanoisi korkeuksia tavoittelevaa metaforaa. Olen kukkulan kuningas ja haluan käyttäytyä kuin omistaisin paikat; tilaan siis Keisaria.
Brändien verisessä kamppailussa miltei valtaamaton alue on itseironia. Miksei maailma ole sellainen, että tuotteet palvelisivat kuluttajaa myös viihdyttäjän ja jonkinalaisen koomikon roolissa? Arkinen elämä on joskus siinä määrin tylsää, että kaupassa käynti tai ravintelissa vierailu tarvitsisi pientä humoristista lisää asiakaskokemukseen. Itseironisesti brändätyn tuotteen ostaja voisi leikkiä identiteetillään; olenko tavis vai erikoislaatuinen ihminen; olenko bimbo vai älykkö; olenko duunari vai päällikkö; olenko feminiini vai maskuliininen. Ja huipentumana: Olenko mies vai hiiri?
Kuvitelkaamme, että jokin suomalainen panimo lanseeraisi “Hiiri”-oluen. On kutkuttavaa leikkiä ajatuksella siitä, minkä massiivisen ryntäyksen se aiheuttaisi olutkansassa tilaamaan sitä. Sinebrychoff olisi varmaankin oikea valmistaja Hiiri-brändille, sille heidän valmistamansa Karhu toimisi kontrastina Hiirelle. Nämä kaksi brändiä voitaisiin valjastaa mykistävän jännittävään roolileikkiin, jossa merkityssisältöä kahdelle luonteeltaan totaalisen vastakkaiselle brändille rakennettaisiin rinnakkain. Mainostoimistolla riittäisi hupia kehitellä toinen toistaan pöljempiä näytelmiä siitä, mitä tapahtuu baaritiskillä, kun kuluttaja vaivaa päätään: tilatako Karhu vai Hiiri?
Jos joku tykkää veistellä lisää itseironisia brändejä, niin heitän pallon: Miltä kuulostaisi “Rotta”-olut? Millainen kuluttaja on Rotta-ihmisiä? Minkälaista dynamiikkaa Karhu, Hiiri ja Rotta -tuoteperheen toisiinsa punotulle identiteetille voitaisiin rakentaa?
Vierasbloggaajana Nisse Suutarinen, 27.2.2013
Haulikko vastaan jousipyssy – kumpi voitti?
Jos haudot kiintoisaa ideaa, niin mieleesi helposti juolahtaa: mistä löytäisin ihmiset, joita se saattaisi kiinnostaa? Keinovalikoimana kontaktointiin on tällöin kaksi tyystin erilaista lähestymistapaa: haulikkolähestymistapa ja jousipyssylähestymistapa.
Intialainen ystäväni soveltaa työnhaussaan puhdasta haulikolla ampumista. Hän paukuttaa ilmoille työhakemuksia parhaimmillaan sata kappaletta päivässä. Tulokset eivät ole olleet häävejä. Itse olen myös testannut haulikkolähestymistapaa eräälle pakkauskeksinnölle. Kartoitin kohdemarkkinoita ja lähetin yhteistyöehdotuksen noin 50 firmalle. Vain kaluttu luu jäi käteen. Näistä havainnoista ja kokemuksista johtuen alan menettää uskoani siihen, että runsas kontaktointi ja sinkoilu joka suuntaan vailla perusteellista paneutumista kohteen sielunelämään, johtaisi hyviin tuloksiin. Mitäs jos ottaisimme siis käyttöön jousipyssyn haulikolla räiskimisen sijaan?
Yhtiökumppanini on vannoutunut jousipyssymies, mitä tulee myyntiin. Itämainen zen-filosofia opettaa, että kun mieli on tyyni ja henkinen energia on fokusoitu tasan tarkkaan yhteen tiettyyn pisteeseen, on mahdollista osua tarkalleen maaliin. Kaupallisessa maailmassa sompaillessa kuka hyvänsä voi käyttää jousipyssyilyä salaisena aseenaan. Nuolia voi kaivaa esille tarpeen mukaan lisää, harjoitella ja toistaa suoritusta, mutta vasta omistautuminen yhden kohteen sydämeen osumiselle tuo loppupeleissä palkinnon.
Nyt kun päästiin ammunta-analogioiden makuun, niin heitän pallon: mitä merkitsee trap-ammunta liikkuvaan kohteeseen kaupallisessa toiminnassa? Joskus tarvitaan nopeaa reagointikykyä ja tilannetajua, ellei halua, että hyvä tilaisuus valuu hiekkaan. Vain savua jää ilmaan, kun osuman jälkeen saalis on tipautettu, ja pieni, mutta sitäkin alkukantaisempi metsästäjä sisälläsi riemuitsee.
Vierasbloggajana Nisse Suutarinen, 21.2.2013
Robotisaatio ja luova tuho: Onko luova tuho nuokkujayhteiskunnan viimeinen toivo?
Mika Maliranta ja Niku Määttänen kirjoittivat perjantaisessa Helsingin Sanomissa (22.2.2013), että luova tuho kuuluu suomalaiseen ja pohjoismaiseen malliin. Maliranta ja Määttänen esittävät ingressissä, että huonosti tuottavia yrityksiä ei kannata pitää hengissä vain työpaikkojen pelastamiseksi. Ehkä näin on, mutta kannattaa muistaa, että eri toimialoilla tuottavuus vaihtelee voimakkaasti. Joillakin toimialoilla tuottavuus on aivan huipputasoa, joillakin toimialoilla taas tuottavuus on varsin alhainen. Suurin osa toimialoista yltää tyydyttävään keskivertoon tuottavuustasoon.
Päätöksentekijän kannalta kriittinen kysymys on se, mikä tuottavuuden taso on riittävä, jotta hän sallii työpaikkojen säilymisen ko. toimialalla ja ko. toimialan yrityksissä. Esimerkiksi Japanissa, Kreikassa ja Espanjassa on sallittu hyvin alhaisen tuottavuuden toimialojen jatkavan, kun taas Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa tuottavuuden kasvu on ollut hyvin nopeaa ennen finanssikriisiä ja näin ollen alhaisen tuottavuuden aloista on hankkiuduttu eroon. Jopa kokonaisia toimialoja on lopetettu kannattamattomina.
Niin, mikä se luova tuho on? Luovaan tuhoon kuuluu ajatus vahvimpien ja tuottavimpien yritysten ja toimialojen säilymisestä markkinoilla. Luovaan tuhoon kuuluu, että innovaatiot synnyttävät yritysten välisiä tuottavuuseroja. Innovaatiot voivat olla teknologisia, liiketoimintamalli-innovaatioita tai sosiaalisia innovaatioita. Yrittäjien keskeinen tehtävä on omaksua uusia ideoita ja toteuttaa inventioita markkinoilla. Tuottavimmat yritykset kasvavat kilpailussa, kun taas tuottamattomat yritykset taantuvat kilpailussa. Pääomasijoittajat hakeutuvat tuottavimmille toimialoille ja ne välttelevät yleensä ei-tuottavia toimialoja. Luovan tuhon idean ensimmäinen esittäjä Joseph Schumpeter esitti, että innovaatiot ovat tuotantotekijöiden uudelleenjärjestelyä, joiden avulla saadaan tehokkaampaa tuotantoa ja päästään käsiksi voittoihin. Lopulta muut alan tuottajat omaksuvat samat innovaatiot, jolloin tilanne taas tasaantuu markkinoilla.
Esimerkiksi robotit ja uudet keinoälysovellutukset voivat lisätä tuottavuutta yrityksissä ja julkisella sektorilla huimasti. Maissa, joissa luova tuho etenee hitaasti, tuottavuuskehityskin etenee hitaasti. Maissa, joissa sallitaan nopea luova tuho, tuottavuuskehitys on nopeaa. Professori Mika Malirannan ja ETLA:n tutkimusohjaajan Niku Määttäsen mukaan Suomessa ja Pohjoismaissa on annettu luovan tuhon toimia. Kilpailu pakottaa yritykset innovoimaan ja se vauhdittaa myös tuotannontekijöiden siirtymistä tuottaviin yrityksiin ja yksiköihin.
Yritysten investointipäätösten tulisi perustua pääosin vertaileviin tuottavuuslaskelmiin, eikä niinkään verosuunnitteluun tai verokikkailuun. Kuinka monessa yrityksessä onkaan päädytty ostamaan yrityksen johdolle kalliita tilinpäätösautoja sen sijaan että käytettävissä olevat sijoituspääomat olisi oikeasti investoitu tuottavuuslaskelmien perusteella keinoälysovellutuksiin, business intelligence -ratkaisuihin tai robotteihin? Tällaisia verokikkailuun keskittyviä yrityksiä on edelleen liikaa myös Suomessa. Ehkä luova tuho tulee huolehtimaan siitäkin, ettei näitä yrityksiä ole kohta olemassa?
Luovan tuhon toteutumisen kannalta yritystuet voivat toimia siten, että ne pitkittävät tuottamattomien yritysten elinkaarta kansantaloudessa. Yritystuet saattavat myös vääristää kilpailua. Saattaisi olla viisasta kohdentaa yritystukia oikeasti uusiin innovaatioihin ja luovaa tuhoa edistäviin hankkeisiin, kuten robotisaatioon, keinoälysovellutuksiin ja muihin uudisteisiin.
Koko verotus- ja yritystukijärjestelmämme kaipaisi uudistusta, joka edistäisi luovan tuhon nopeutumista Suomessa. Tämä ajatus voi ehkä kuulostaa radikaalilta ajatukselta, mutta se vastaa paljolti modernin kansantaloustieteen käsityksiä siitä, miten talouskasvua ja tuottavuutta tulisi edistää kansantaloudessa.
Jos sallisimme edelleen luovan tuhon toimia Suomessa, meidän tulisi olla aidosti kiinnostuneita robotisaatiosta, keinoälysovellutuksista ja automaatioratkaisuista. Kuten esitimme Cristina Anderssonin kanssa kirjassamme BohoBusiness, meidän kannattaisi nähdä teollisuus- ja palvelurobotit mahdollisuutena ja ihmistä täydentävinä olioina, ehkä jo lähitulevaisuudessa myös aikaisempaa oppivimpina olioina. Tällainen lähestymistapa edistäisi Malirannan ja Määttäsen peräämää luovaa tuhoa kansantaloudessamme.
Luovan tuhon strategia-ajattelu edellyttää sitä, että pääomamarkkinat ja rahoitusmarkkinat ovat toimivat, jolloin riskejä voidaan jakaa järkevällä tavalla. Riskisijoittajien täytyy voida jakaa riskejä. Tehokkaat rahamarkkinat tarjoavat yrityksille mahdollisuuksia investointeihin ja nopeaan kasvuun. Ovatko rahamarkkinoiden sijoittavat Suomessa tarpeeksi tietoisia kansainvälisestä robotisaatiokehityksestä ja uusista keinoälysovellutuksista? Väittäisin, että Suomessa tietoisuus uusista teknisistä edistysaskeleista ei vastaa täysin kansainvälistä kehitystä. Jotkut asiantuntijat väittävät jopa, että monilla aloilla olemme jääneet jälkeen kansainvälisestä kehityksestä 3-5 vuotta. Case-esimerkikseen he ovat ottaneet Nokian kehityksen. Päätöksentekijät eivät ole saaneet riittävästi tietoa ja taustainformaatioita maailman uusista innovaatioista ja teknologiakehityksen mahdollisuuksista. Osa jo olemassa olevista innovaatioista on ohitettu olan kohautuksella. Olemme nuokkuneet monien tärkeiden kehitysprosessien osalta siten, että kansainvälisen kärjen kiinnisaaminen ei ole enää kovin helppoa.
Ehkä ainoa toivomme lopulta on luova tuho, joka siirtää pönöttävät nuokkujat omaan nuokkujalaaksoonsa, robottilaakson sijasta? Näin on aina ennenkin tapahtunut markkinoilla ja maailmassa. Väärillä perusolettamuksilla varastetut päättäjät ovat aina joutuneet väistymään yritysmaailman ”pelipöydistä”. Uudet teknologia-aallot ja innovaatioaallot seuraavat toinen toistaan. Ne ideat ja innovaatiot, jotka aikaisemmin kannattelivat talouden ja yhteiskunnan kehitystä, ovat aina joutuneet väistymään uusille ideoille ja innovaatioille. Luova tuho on tarpeen, jotta innovaatiot ja teknologinen kehitys muuntuvat tuottavuuden kasvuksi.
Luova tuho raivaa uutta elintilaa uudelle – halusimme sitä tai emme. Tervetuloa robotit, avatarit, uudet sovelletut järjestelmät, keinoälysovellutukset sekä uusi ubiikkiteknologia!
Lisätietoja:
HS-uutiset.fi, Evan selvitys: Työpaikkojen tuho luo uutta kasvua. Verkkosivut: http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Evan+selvitys+Ty%C3%B6paikkojen+tuho+luo+uutta+kasvua/1135264365627
Aaro Jalas: Innovaation profeetta: : Joseph Schumpeter ja luova tuho. Verkkosivut: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1588
Mika Maliranta & Niku Määttänen (2013) Luova tuho kuuluu pohjoismaiseen malliin. Verkkosivut: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Luova+tuho+kuuluu+pohjoismaiseen+malliin/a1361423753721
Robotdalen, Verkkosivut: http://www.robotdalen.se/
Tietotyö on tunnetyötä
Esitin innovaatioasiantuntijalle erään peli-ideani. Hän rupesi tenttaamaan minua: “Minkä ongelman ratkaiset tuoteideallasi?” Pidin kysymystä hölmönä ja vuodatin Facebook-foorumilla: “Eikö peli-ideoita pitäisi arvioida pikemminkin sen mukaan, kuinka koukuttava mielessä siintävä peli on?” Pitkään vellonut Facebook-keskustelu antoi henkistä tukea ja sympatiaa. Miten typerä kysymys!
Tavattuani kyseisen neuvojan hän avasi lisää filosofiaansa ja aloin päästä kärryille. Kokeneena myyntimiehenä hän oli oppinut uransa aikana, että myyntityössä onnistuminen kulminoituu AINA kysymykseen ongelman ratkaisemisesta. Jokainen julkisia rahoitushakemuksia ja liiketoimintasuunnitelmia kirjoittanut tietää tämän klassisen kysymyksen siitä, minkä ongelman kuvittelet ratkaisevasi. Se on kaikkien tuntema klisee. Siitä huolimatta harva käyttää riittästi aikaa tämän kysymyksen perusteelliseen ja viimeisen päälle perinpohjaiseen miettimiseen. On ongelmia, jotka kuvittelet kohdeasiakkaillasi olevan, ja ongelmia, jotka heillä todellakin oikeasti on. Koko markkinatutkimustoimiala painii tämän kysymyksen ratkomisen parissa. Ratkaisuja ja ideoita on helppo keksiä, mutta koitapa luoda vastaus asiaan, jonka suuri joukko ihmisiä kokee viimeisen päälle v-mäiseksi ja polttavaksi syöveriksi, joka vie kaiken ajan ja hermot ja joka teettää viikonlopuksi ylitöitä. Sellainen ongelma on todellinen.
Ihmisen perusluonne ei ole muuttunut viimeisen 5000 vuoden aikana mihinkään. Jo 5000 vuotta sitten kuten yhä nykyään onnistunut myyntitilanne palautui kaavaan “ota selvää, mitkä ongelmat asiakas kokee piinallisimmiksi ja koita uida hänen liiveihinsä tarjoammalla niihin lääkettä”. Olennaisimmaksi tekijäksi tässä pelissä onnistumiseen muodostuu tunneäly. Kaikkea tietotyötä tehdään nimittäin fiiliksellä. Maalaile minulle tulevaisuudenkuva, joka on jotain niin hyvää, että en ole edes osannut haaveilla siitä. Vinkkaa minulle tiedon hippunen, jota voin hyödyntää rakkaimmassa harrastuksessani vapaa-ajalla. Kerro minulle uutinen, josta voin juoruilla työkavereideni kanssa. Tai mitä ikinä, joka kolahtaa tunne-elämääni.
Fiilispohjainen lähestymistapa kaupankäyntiin on oiva lisä ongelmalähtöiseen ajatteluun. Jos yhdistää nämä kaksi varmaa tapaa menestykseen: 1) aidon ongelman löytäminen ja 2) taju ostajan tunne-elämään kolahtavista seikoista, niin katto mammonan saamiselle on taivaissa. Harva on hiffannut, että myös haudanvakavan hyödyllisiksi tarkoitetut tuotteet ja palvelut pitää myydä samalla mentaliteetilla kuin lahjakortti huvipuistoon.
Vierasbloggaajana Nisse Suutarinen, 22.2.2013
Robokalypse vai mahdollisuus hyvään elämään?
BohoBusiness -kirja julkistettiin lokakuussa 2012. On oikeutettua todeta, että kirjan esilletulo on ollut lähtölaukaus keskustelulle robotisaatiosta. Kirja on kulunut lukijoiden käsissä ja siitä on kirjoitettu jo useita blogeja ja muita juttuja.
Robotisaatio ei ole tuote tai konsepti. Robotisaatio (robotit, keinoäly, ubiikit teknologiat, ambient intelligence ja 3E teknologiat) on ilmiö, joka vaikuttaa jokaiseen ihmiseen, yhteiskuntaan ja elämän osa-alueeseen. Siksi kaikki tietoisuutta herättävä keskustelu onkin äärimmäisen tervetullutta ja tärkeää. Nyt on ensisijainen tarve ja kiire alkaa pohtia robotisaation vaikutuksia työelämään, lainsäädäntöön, yhteiskunnan tulonmuodostukseen ja rakenteisiin. Jos toimimme älykkäästi voimme kehittää uudenlaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa ihmisillä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja luoda runsautta ympärilleen.
On tärkeää ymmärtää, että kaikki mikä voidaan robotisoida robotisoidaan. Siksi kehitystä vastaan ei kannata taistella, vaan osallistua ja tehdä siitä inhimilliseltä kannalta paras mahdollinen. Tämä onnistuu ainoastaan aktiivisella asiaan tarttumisella
Tässä lyhyessä videossa pohdiskelemme näitä asioita dosentti Kaivo-ojan kanssa. Osallistu keskusteluun. Ota yhteyttä! Sinäkin voit olla muutosagentti, mukana rakentamassa uutta maailmaa – joka tulee, tahdoimmepa tai emme, tehkäämme siitä paras mahdollinen!
Mikä on pahin luovuuden tappaja?
Luovuus ei ole mitä tahansa räpeltämistä. Kuka hyvänsä osaa tuhertaa sontaa, joka on uutta, muttei kanna mitään arvoa. Itsestään selvästi luovuutta vaativat esimerkiksi seuraavan tyyppiset tuotokset: musiikkikappale, joka herättää tunteita; kirjoitus, joka herättää ajatuksia; kuva, joka vangitsee tärkeän osan maailmaa; ja niin edelleen. Luovuuden tunnistaa kyllä sen nähdessään joten sitä ei tarvitse määritellä.
Mielenkiintoinen persoonan ulottuuvuuksien vastapari on rationaalista ajattelua edustava realismi versus luovuus. Kummatkin ominaisuudet ovat huippuunsa hiottuina niin arvokkaita, että niillä voi elättää itsensä. Esimerkiksi osakeanalyytikko voi ratsastaa rationaalisen ajattelun taidolla itsensä tähtiin. Yrityksen toimitusjohtajia on montaa tyyppiä, mutta siinä roolissa rationaalinen ajattelu voi myös kukoistaa liikkeenjohdon ollessa järkevän ihmisen käsissä. Miten luovuus sitten suhtautuu rationaalisuuteen?
Harva tietää, että luovuus ei edes korostuneena luonteenpiirteenä sulje pois kykyä realiteettien tajuun. Ethän voi luoda mitään muita ihmisiä miellyttävää, jos et tajua maailman menosta mitään. Toisin sanoen luovuus pitää sisällään osan siitä taidosta, jota epäluovat, mutta erittäin rationaaliset ihmiset pitävät kruununjalokivenään! Nyt päästään itse konfliktiin ja ristiriitaan: mitä tapahtuu silloin, kun luova ihminen ja luovuudessa puutteellinen rationalisti-analyytikko kohtaavat ja yrittävät tehdä yhteistyötä?
Seurauksena on rumaa jälkeä, tuhoa, hermojen menestystä ja yhteistyösuhde, joka katkeaa kuin kanan lento, ellei ristiriidan olemusta ja alkusyytä ymmärretä. Luova tyyppi heittää ilmoille lennokkaita ajatuksia ja rationalisti vastaa: pidä jalat maassa, nyt tarvitaan järkeä, kaikki uusi ei ole välttämättä hyvää, minä en tarvitse tuollaista – jatka itse ketjua; näitä kommentteja on nähty runsaasti.
Olen itse muutamaan otteeseen kokenut tämän tarinan luovuuden ja epäluovan rationalismin kohtaamisesta ja todennut, että siivoan nämä innostuksen tappajat pois tärkeimpien yhteistyökumppanieni listasta. Ihmisiä ei voi muuttaa, mutta yhteistyökumppaniensa joukon laatua pystyy muokkaamaan.
Vierasbloggaajana Nisse Suutarinen, 16.2.2013
Kritiikkiä selontekoprosessille
Tulevaisuusselonteko on kerran vaalikaudessa valtioneuvostossa eduskunnalle tehtävä raportti, jossa pohditaan Suomen tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia. Ennakointiprosessista julkaistiin verkkomuotoinen raportti 14. helmikuuta.
Raporttiin pääset tutustumaan tästä.
Aivan aluksi – raportin nähtyäni – ilahduin. Julkaistapa- ja tyyli vaikuttaa raikkaalta. Sisältö on konseptoitu ja pakattu ammattimaisesti. Teksti on hiottu ammattilaisten otteella. Lähestymistapa on lukijaystävällinen.
Mutta. Kun sisältö konsensushengessä hiotaan ympäripyöreksi, sen ilmaisuvoima katoaa. Särmät on hiottu, pöyristetty ja kavennettu pois. Hiukan räväkämpiä kulmia on yritetty tuoda mukaan lainauksin (kuten omani tässä) hiukan päälleliimatun oloisesti.
Lyhyeen esitystapaan liittyy monia haasteita. Kaventaminen on jo jonkin aikaa ollut kulttuurinen tendenssi: ymmärrettävyyden nimissä sisältöjä purkitetaan yhä pienempään tilaan (lue blogiartikkelini aiheesta tästä). Syyksi esitetään, ettei ihmisillä ole aikaa kun pintapuoliseen tutustumiseen ja toisaalta, että hyvin paketoitu ja kavennettu kokonaisuus lisää ymmärrystä kokonaisuuksista.
Tässä raportissa on paljon hyvää. Toisaalta sen sisältönä konsensensushenkisesti tuotettua ympäripyöreyttä. Tai oikeastaan on syytä vielä tarkentaa: tuloksena on kavennettua ympäripyöreyttä lyhyen esitysmuodon takia.
Eikö olisi ollut hienoa, jos koko prosessin ja sen aikana käytyihin innostaviin keskusteluihin olisi läpinäkyvyyden nimissä päässyt käsiksi? Väitän, että on olemassa kasvava joukko ihmisiä, joita kiinnostaa intellektuaalinen rikastaminen/rikastuminen, kaventamisen ja ympäripyöreyden vastaliikkeenä. Saman vastaliikkeen näkee journalismistakin; nyt pitkille jutuille on kysyntää.
Mitä jos selontekotyön taustalla olevia asiantuntijapuheenvuoroja olisi päässyt katsomaan kuka tahansa, vaikkapa satojen videoklippien kautta? Olisi myös arvokasta, jos taustalla vaikuttava tieto näkyisi dialogisesti väitteinä ja vastaväitteinä, ei niinkään valmiiksi annettuina totuuksina. Tämä generoisi lukijan ja päätöksentekijöiden itsenäistä ajattelua.
Kokonaan oma kysymys on, kuinka relevanttina ja kuinka kauan raporttien sisältö säilyy nopeasti muuttuvassa maailmassa? On esitetty väitetteitä, että joillakin aloilla jopa 90% kyseisen alan tiedosta uusiutuu kahden vuoden välein. Ja vaikka tiedon uusiutumisnopeus keskimäärin olisikin tätä huomattavasti hitaampaa, neljän vuoden välein tehtävän tulevaisuuselonteon perinne voidaan hyvin kyseenalaistaa. Laajemmin ajatellen nykyisenkaltaisia strategia- ja suunnittelutyön käytäntöjä kannattaisi kriittisesti kyseenalaistaa ja uudistaa. Nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitaan uusia, jatkuvasti päivitettävän tiedon tuottamisen tapoja ja suunnittelun metodiikkaa sekä kykyä tehdä nopeasti ja joustavasti johtopäätöksiä uusimman tiedon ja osaamisen pohjalta.
Selontekoprosessi jatkuu vielä, joten toiveissa olisi nyt julkaistuihin sisältöihin kohdistuva rakentava kritiikki. Vallan sylikoirien asemesta tarvitsemme näkyvää ja vaikuttavaa toisinajattelua – näkökulmien ja yleisemmin ajattelun rikastaminen on yhä tärkeämpää nopeasti muuttuvassa maailmassa.
Peräänkuulutan rohkeaa visionäärisyyttä ja rakentavaa toisinajattelua.
PS: Missä määrin nyt julkaistussa materiaalissa näkyy paljon mainostettu osallistaminen? Muutamina lainauksina blogikirjoituksista? Pyrkimys on varmasti ollut oikean suuntainen, mutta haiskahtaa silti näennäisosallistamiselta….(osallistamiskritiikin, jonka kirjoitin prosessin aikana voit lukea tästä).
PS.2. Katso tästä, kuinka visionäärisesti Obama puhuu 3D tulostuksesta ja tästä, kuinka rohkeasti Virossa edetään.
Pääministeri Jyrki Kataiselle
Arvoisa pääministeri Katainen,
Kesäkuun 26. päivä 2012 olin mukana kuulemassa, kun lupasitte tulevaisuusselontekoprosessista erilaista kuin aikaisemmin. Sanoitte, että tavoitteena on prosessi, joka on aidosti yhteisöllinen – kuunteleva ja osallistava.
Seurasin tulevaisuusselontekoa jo silloin, kun ensimmäistä sellaista tehtiin v. 1993. Julkaisimme jopa kirjan Suomen Strategia, vahvan puheenvuoron yrittäjä- ja aloiteyhteiskunnan kehittämiseksi. Esityksillämme ei ollut mitään vaikutusta, vaikka joukossamme oli merkittäviä ja viisaita ihmisiä. En tarkoita itseäni, vaan vaikuttajia kuten Yrjö Pessi, Curt Lindbom, Jermu Laine ja Pentti Hakulinen. Puhumattakaan kirjan kirjoittajasta Veli-Antti Savolaisesta.
Seurasin myös pääministeri Lipposen tulevaisuusselontekoa, jossa keskustelua heräteltiin foorumeissa, mutta itse selontekoon ei ollut mahdollista vaikuttaa.
Olen kansalaisena joutunut siis jo usein harmittelemaan, että minulla ei ole mahdollisuutta sanoa sanaani kanssakansalaisteni ja lasteni tulevaisuudesta.
Olin toki kovin ilahtunut kutsusta tulla hienoon ja perinteikkääseen Kesärantaan kuulemaan asiasta, mutta totta puhuen – uskoni prosessiin ei kauniista sanoistanne huolimatta ollut korkealla.
Eilen julkaistu tulevaisuusselonteon ennakointiraportti sai minut kuitenkin näkemään, että tällä kertaa todella on toisin. Pääministeri Katainen; piditte sananne. Tulevaisuusselontekoon on voinut vaikuttaa ja siitä on konkreettisia esimerkkejä, kuten robotisaatio, jota olemme tässä blogissa ja muissa tilaisuuksissa voimakkaasti ottaneet esille. Onkin mahdotonta ajatella vuotta 2030 ilman vahvaa ja laajaa robotisaatiota.
Esitän siis Teille kiitokseni. Suuret kiitokset myös tämän blogin muiden kirjoittajien puolesta. Uskon nyt, että uusi aika on oikeasti koittanut. Tästä on hyvä jatkaa.
Teidän,
Cristina Andersson
Intellectual Transit Zone 