Home » Niukkuuden mahdollisuudet » Aarre Suomen maaperässä – se uusi Nokia?

Aarre Suomen maaperässä – se uusi Nokia?

Suomen maaperästä saattaa löytyä aarre, josta voi hyvinkin kehittyä se kauan ja hartaasti kaivattu uusi Nokia. Tuo aarre on vanadiini.

Vanadiini on jalometalli, jota jo Henry Ford kutsui ihmemetalliksi. Vanadiini löydettiin jo 1800-luvun alussa ja sen tärkein käyttö on liittynyt teräksen vahvistamiseen.

Nyt vanadiinille on löytynyt jälleen uusi ja hämmästyttävä käyttökohde. Berkeleyn laboratorio raportoi viime vuoden 2013 lopulla, että he ovat kehittäneet superlihaksen, joka on ihmislihasta 1 000 kertaa voimakkaampi. Vanadiini on tämän superlihaksen perusta.

Voi vain kuvitella miten tämä uusi inventio voisi parantaa vaikkapa lihasten tai nivelten surkastumisesta kärsivien ihmisten liikuntakykyä tai auttaa ihmisiä tekemään raskaampia töitä vaativissa olosuhteissa. Voimme ehkä laskea kuinka monta ihmistä kärsii reumasairauksista maapallolla. Tämän invention innovaatioskaalautuvuus on varsin merkittävä. Lisäksi keksinnön vaikutusta robottien kehittymiseen voi vain arvailla – vanadiini on monien tulevaisuuden menestystuotteiden raaka-aine.

Maailman vanadiinivarannoista suurin osa sijaitsee Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa. Suomessa, Mustavaaran avattavassa kaivoksessa, arvioidaan vanadiinin määräksi noin 7% maailman koko resurssivarannosta. Se on varsin mittava määrä, joka todennäköisesti tekee kaivostoiminnasta Mustavaarassa hyvin kannatettavan hankkeen.

Vanadiinilla sanotaan olevan muitakin huippuominaisuuksia, jotka liittyvät energian varastoimiseen sekä sähkönjohtavuuteen. Jos robottimarkkinat kasvavat eksponentiaalisesti, kuten kaikki keskeiset trendianalyysit ja muut ennakoinnit antavat ymmärtää, niin Suomella saattaa maaperässään piillä todellinen aarre, jonka avulla voimme tuottaa superlihaksia.

Vanadiini voisi olla se kaivattu uusi Nokia, kunhan nyt käsillä oleva mahdollisuus osataan käyttää oikein hyväksi.

Miten mahdollisuus pitäisi käyttää hyväksi? On ymmärrettävää, että normaalisti toimiva ja lyhyen aikavälin voittoja maksimoiva kaivosyhtiö myy vanadiininsa sinne missä on kannattavimmat markkinat. Mutta Suomen kannalta olisi hyväksi, jos vanadiini ostettaisiin täällä jatkojalostettavaksi high-tech-tuotteiksi.

Toisin sanoen tarvitsemme yrityksiä, jotka alkavat kehittää vanadiinia hyödyntäviä huipputeknologian tuotteita. Suomessa on jo varsin lupaavia älyvaate start-upeja – vanadiinilihakset yhdistettynä älyvaatteeseen, olisiko siinä ideaa?

Huolenaiheemme onkin nyt se, osataanko tämä käsillä oleva tilaisuus käyttää hyväksi? Osataanko ja tahdotaanko rakentaa kestävää kaivostoimintaa sekä sen ympärille uutta menestysklusteria? Tästä ei ole kovin hyviä todistuksia menneisyydestä. Keskustelinkin parin tunnetun sijoittajan kanssa ja heidän tuomionsa oli: ei mitään mahdollisuutta – Suomi ei osaa tehdä kaivostoiminnasta menestystarinoita. He neuvoivat sijoittamaan rahat johonkin parempaan.

Mutta haluaisimme, että sijoittajien ajatukset todistettaisiin vääriksi, sillä nyt on miljoonan dollarin tilaisuus. Tartutaanhan meille kultalautasella tarjottuun mahdollisuuteen, tartutaanhan!?

Joka tapauksessa tässä on merkittävä haaste sekä kaivos- että metalliklustereillemme ja heidän keskeisille päättäjille. Nyt Suomessa olisi todellakin syytä todistaa, että olemme yhä kehittynyt ja osaava tietoyhteiskunta, jossa on monipuolista osaamista tällaisen globaalissa kilpailussa tärkeän resurssin hyödyntämiseksi. Suomen ei tarvitse tyytyä kaivostoiminnassaan kehitysmaatasoiseen osaamiseen – vaan aidosti pyrkiä huipputason tuottavuuteen, kannattavuuteen ja huipputeknologiseen osaamiseen.

Ovatko teollisuusosaajamme nyt tilanteen tasalla ja valmiita toimimaan strategisesti oikean suuntaisesti? Nyt tarvitsemme aidosti visionääristä johtamista.

Helsingissä 13.2.2014 Cristina Andersson ja Jari Kaivo-oja

Advertisements

3 Comments

  1. Matti A. says:

    Mitä ehdotatte, mitä pitäisi tehdä että tilaisuuteen tartuttaisiin?

    Kaivosteollisuudella on jo kestävän kehityksen ohjelma, jonka takana poliittinen johtomme.

    Suomessa on jo Fraser Instituten mukaan maailman paras toimintaympäristö kaivoksille.

    Valtiovalta yrittää jo auttaa rahoituksessa Teollisuussijoituksen kaivossijoitusten kautta. Yksityisten sijoittajien kiinnostus alaan näkyy esim. Talvivaaran suomalaisten omistajien valtavassa lukumäärässä.

    Suomen teknologinen osaaminen (Outotec, Metso, Sandvik Tampere) on kaivosalalla maailman parasta.

    Mikä puuttuu?

    • Kiitos kommentista Matti. Suomi on hyvä kaivosteollisuusmaa, sitä emme kiistä vaikka Talvivaara on aiheuttanut harmaita hiuksia monelle.

      Tässä on nyt kyse siitä, että vanadiinia ei päästetä jalostamattomana pois maastamme. Tämä tarkoittaa kokonaan uuden toimialan perustamista innovaatiosta start-upeiksi ja kasvuyrityksiksi.. Aihoita on, mutta nyt täytyy lisätä tietoisuutta, uskaltaa ryhtyä uuteen ja löytää ne yrittäjät, jotka ovat valmiit ottamaan riskin täysin uudella bisnesalueella.

      Kerron mielellään lisää ja vastaan kysymyksiin. t. Cristina

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: