Home » Tulevaisuuden työelämä » Heuristiikka henkilöbrändäykseen: laajenna persoonasi ulottuvuuksia

Heuristiikka henkilöbrändäykseen: laajenna persoonasi ulottuvuuksia

Matemaatikot tykkäävät puhua avaruuksista, esimerkiksi vektoriavaruuksista. Tärkeä käsite avaruuksien analysointiin on avaruuden ulottuvuus. Me elämme kolmiulotteisessa maailmassa, mutta toisaalta Einstein suhteellisuusteoriassaan näytti, että maailma voidaan nähdä myös neliulotteisena, kun aikaulottuvuus marssitetaan kehiin.

Kuka hyvänsä ihminen, joka pohtii henkilökohtaista brändiään, mainettaan ja ammatillista kuvaansa muiden silmissä, voi hyötyä pohtimalla oman persoonansa ulottuvuuksia. Ihminen, jonka osaaminen ulottuu monenlaisiin ja yllättäviin poikkialaisiin sfääreihin, on kiinnostava asiantuntija. Urasuunnittelun avuksi voidaan ottaa heuristiikka “laajenna suunnitelmallisesti osaamisesi ulottuvuuksia”. Itse hyppäsin matemaattisesta maailmasta ensin insinöörien maailmaan ja sitten kaupalliseen maailmaan, mikä avasi minulle täysin uusia mahdollisuuksia luovia työelämässä. Julkaisutoiminnan aloittaminen taasen johti jälleen uuteen ulottuvuuteen. Tällöin minusta tuli 4-ulotteinen: matemaatikko-insinööri-kaupallinen henkilö-sisällöntuottaja.

Voidaan käydä debattia siitä, kannattaako asiantuntijan brändätä itseään generalistiksi vai spesialistiksi. Näkisin, että paras henkivakuutus ailahtelevilla työmarkkinoilla on kerätä kokemusta siinä määrin erilaisilta aloilta, että viesti monipuolisesta ja mielenkiintoisesta persoonasta kommunikoituu tyhjentävällä tavalla. Maailma on muuttunut mielenkiintoiseksi; nykyajan työelämässä ihminen voi elää monta elämää hyppelehtien alalta toiselle. Eri alojen kokeileminen kantaa hedelmää siksi, että työ kaikissa muodoissaan opettaa jotain tärkeää työn tekemisen syvimmästä olemuksesta ja siksi minkään kokemuksen kerääminen ei mene hukkaan. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että oppimiskäyrä on suurin rohkeissa kokeiluissa – totaalisen uusien ulottuvuuksien saamisessa omaan henkilöbrändiin.

Vierasbloggajana Nisse Suutarinen, 10.2.2013

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: