Home » Kansalaisten hyvinvointi ja osallisuus » Matkalla kivikauden yhteiskuntaan – maamme huippuyliopistoissa

Matkalla kivikauden yhteiskuntaan – maamme huippuyliopistoissa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä eräs mieleeni painunut tuokiokuva vuosien takaa erään johtamisosaamisen huippuyliopiston toimistohuoneesta. Kysyin professori X:ltä kollegiaalisesti, miten hänellä menee? Professori pyyhki uupuneena hikea otsaltaan ja vastasi: ”Kiirettä pitää – kiirettä pitää”. Olinkin jo intuitiivisesti arvannut vastauksen sisällön. Tiedustelin professori X:ltä mikä tuon kiireen saa oikein aikaaan? Vastaus oli: ”No kun täällä tiedekunnan laitoksella saa professori tehdä ihan kaikki työt yksin – enää puuttuu se, että alan siivoamaan täällä laitoksella yksin.”

Tämä episodi on jäänyt kaivertamaan mieltäni. Näin ekonomistina ja hallintotieteilijänä en voi olla ihmettelemättä asioiden tämän tyyppistä tilaa monissa yliopistoissa. Mihin oikein on unohtunut ajatus siitä, että kehittyneissä yhteiskunnissa kehitys perustuu erilaisten töiden jakamiseen? Peruskurssilla yliopistossa opetettiin aikanaan, että yhteiskunnallinen työnjako on yhteiskunnan organisoitumisen perusulottuvuus, jossa eri ihmiset tekevät keskenään erilaisia töitä erilaisten tietojen taitojen pohjalta. Eiväthän kaikki ihmiset ole lahjakkaita kaikissa töissä ja tehtävissä. Muistaakseni yhteiskuntatieteiden grand old man Emile Durkheim jo kirjoitteli ansiokkaasti tästä teemasta.

Yleensä sosiaalinen työnjako merkitsee jakoa ammatteihin ja se lienee yhtä vanha kuin ihmiskunta. Olemmeko siis palaamassa kivikauden yhteiskunnalliseen työnjakoon yliopistouudistuksen myötä? Kyllä se nyt siltä valitettavasti näyttää, vaikka epäilen, ettei se ollut yliopistouudistuksen tarkoitus. Yhteiskunnassa tekninen työnjako tarkoittaa työtehtävien jako ammattia pienempiin kokonaisuuksiin, jotka vaativat vähemmän osaamista. Koko koulutusjärjestelmämme perustuu pitkälle tämän suuntaiseen ajatusmalliin. Silti työelämä yliopistoissa on muuttunut sellaiseksi, ettei työnjakoa haluta kehittää ammattilaisten välillä.

Tämän perusopinhan mukaan jokaisen ammattilaisen tulisi keskittyä siihen, mitä hän hallitsee parhaiten. Nyt näyttää siltä, että professorit täyttelevät koko ajan matkalaskuraportteja, työaikaseurantaraportteja, julkaisupäivityksiä ja muita evaluaatiokyselyitä. Muun ajan professorit ja tohtorit näyttävät istuvan mitä kummallisimmissa kokouksissa ja palavereissa. Mistä enää oikein löytyy energiaa ja aikaa tehdä niitä paljon kaivattuja huippututkimuksia ja tieteellisiä läpimurtoja? Ilmeisesti omalla vapaa-ajallaan, on minun johtopäätökseni.

Kun itse opiskelin kansainvälistä taloutta pääaineenani Tampereen yliopistossa 1980-luvulla, professorit keskittyivät omaan tutkimukseensa ja perehtyivät antaumuksella alansa tutkimuskirjallisuuteen. Jos nykyään tiedustelee professorilta tai tutkijoilta, että ehtivätkö he lukemaan alan kirjallisuutta, saa vältteleviä vastauksia.

Aikaisemmin vielä 1980-luvulla professoreilla ja tutkijoilla oli aikaa keskustella kansantaloustieteen ajankohtaisista haasteista. Useimmilla heillä oli käytössään jopa ammattisihteerit ja assistentit, jotka auttoivat tieteellisten artikkeleiden tuotannossa. Työnjako eri ammattilaisten välillä tuntui toimivan luontevasti.

Nyt kun yliopistoja on ”uudistettu”, tuntuu selvästi siltä, että ammattilaisten työnjako on selvästi heikentynyt suhteessa mitä työnjako oli vielä 1980-luvulla.

Nykyisin professorit tekevät kaikkea mahdollista ja keskittyminen itse huippututkimukseen on herpaantunut monissa tieteellisissä tutkimusyksiköissä. Professorin täytyy olla juristi, atk-tukihenkilö, kirjanpitäjä, ekonomi, markkinointiasiantuntija, sihteeri ja matkatoimistovirkailija yhtä aikaa selviytyäkseen kunnialla tämän päivän kansainvälistyvässä yliopistomaailmassa. Mitään erityisiä lisäkorvauksia näiden eri tehtävien hoitamisesta ei makseta.

Eittämättä tämä muutos voi ulkoapäin voi näyttää yliopistojen hallinnon tehostamiselta, mutta sitä se ei välttämättä ole pidemmällä aikaviiveellä. Jos se olisi sitä, seuraava askel yliopistouudistuksessa olisi eittämättä se, että myös yliopistojen ja korkeakoulujen laitossiivous siirtyisi Professoriliiton jäsenistölle. Ehkä tämän suuntainen kehitys on sitä paljon puhuttua ”työn rikastamista”. Tämän suuntaisia kokeilujahan tehtiin aikoinaan mm. kulttuurivallankumouksen ajan Kiinassa. On ilmeisesti erittäin hyviä syitä muistuttaa “yliopistouudistajia” siitä, että kokemukset näistä kokeiluista eivät olleet erityisen lupaavia.

Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Dosentti
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Advertisements

2 Comments

  1. Taidat olla oikeassa, valitettavasti. Myös Pekka Pihlanto osuu maaliin kirjoittaessaan Kanavassa ei niin “fantastisesta” yliopistouudistuksesta.

  2. jarikaivooja says:

    Täytyypä tutustua Pekan kirjoitukseen. Hänellä on aina harvinaisen terävä kynä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: