Jos kestävää kasvua halutaan arvioida kattavan skenaarioanalyysin avulla, se voidaan tehdä tiedeyhteisössä hyväksytyn teoreettisen viitekehyksen pohjalta. Sen avulla voidaan arvioida itse historiallista kehitystä ja vaihtoehtoisia skenaarioita. Kestävään kasvuun liittyvät skenaariovaihtoehdot on esitelty jo vuonna 2001 laajasti arvostetussa Environment and Population –journaalissa (Springer). Artikkelin tekivät allekirjoittanut, edesmennyt Prof. Pentti Malaska ja Prof. Jyrki Luukkanen. Artikkeli sisälsi myös empiirisen demonstraation menetelmän toimivuudesta Suomen datalla. Ks. lisää: http://link.springer.com/article/10.1023/A:1012879720723?LI=true
Home » Uncategorized » Kestävän kasvuprosessin tieteellinen arviointi
Kestävän kasvuprosessin tieteellinen arviointi
Viimeisimmät artikkelit
-
Rakennusalan valtionhallinto: Kuin hyttynen hallinnoisi mehiläisyhdyskuntaa
Rakennusalan yhteistyö vaatii taakseen koko valtioneuvoston. Se onnistuu, kun rakennusalan käsittelyllä on tasavertainen asema hallituksessa. Continue reading →
-
Mitä Guggenheimin tilalle?
Guggenheimia ei tule, se näyttäisi nyt olevan selvää. Mutta paikka, jonne Guggenheimia ehdotettiin ansaitsee ilman muuta arvokkaaseen ympäristöön sopivan rakennuksen, joka palvelee laajasti taiteesta kiinnostunutta…
-
Päätösten tekemisestä strategisesti: Viisi perusedellytystä hyvälle ja laadukkaalle strategiselle päätöksenteolle
Aina silloin tällöin yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyy sana ”strategia”. On esitetty, että olisi fiksua luoda strategioita ja toimintamalleja, jotka ovat perusteltuja päätöksentekotilanteissa. Usein päätöksentekijöiden ja organisaatioiden…
-
Täydennys lausuntoon: Valtioneuvoston periaatepäätös automatisaatiosta ja robotisaatiosta
Toimitimme 18.4.2016 täydennyksen lausuntoomme 3.4.2016. Vahva näkemyksemme on, että Suomi tarvitsee muiden maiden tapaan oman AiRo (robotisaatio) strategian. Ministeriöt ovat pyrkimyksistä huolimatta edelleen siiloutuneita. Robotisaatio…
Intellectual Transit Zone 
Ja mikä tekeekään tuon arvioinnin “tieteelliseksi”?
Kirjoita itse yksi tieteellinen artikkeli, niin tiedät oikeasti ja kunnolla itse mitä se on. On hiukan ongelmallista muuten keskustella asiasta, koska olen ymmärtänyt että et arvosta tieteellisiä kirjoituksia ja leimaat kokeneitakin tutkijoita konsulteiksi. Tämän tekee ongelmalliseksi sekin, että olet itse pitkän ansiokkaan uran tehnyt konsultti.
Arvioinnit ovat pääsääntöisesti konsultin hommia, ei tiedettä ja kun ns. Tulevaisuudentutkimus ei ole tiedettä, ei sillä voi olla tiedeyhteisöäkään. Häntää yritetään kovasti nostaa, mutta itse substanssi puuttuu. Toki on hyvä, että tulevaisuuskonsulttien työkalupakkia kehitetään.
Etkä edelleen ymmärrä, mikä ero pn keskustella tieteestä vs. tieteen filosofiasta.
Kyllä minulla on oma, hyvinkin tarkkaan perusteltu näkemykseni tulevaisuudentutkimuksen metodologiasta, jonka olen esittänyt Sitran ennakointisivustolla. Tieteen filosofiasta ja tulevaisuudentutkimuksesta on ansiokkaasti puhunut mm. Ilkka Niiniluoto, jonka tekstit ovat varmasti saatavillasi. Olen aika lailla samaa mieltä Prof. Jeja-Pekka Roosin kanssa.
Roosia lainaten … “Perinteinen ”positivistinen” yhteiskuntatiede, jossa kyse oli yhteiskuntaa koskevan todellisuuden selvittämisestä, syy- ja seuraussuhteiden etsimisestä ja kunnianhimoisimmillaan yleisten lainalaisuuksien paljastamisesta, joutui vähitellen epäsuosioon. Tilalle tulivat kaikenlaiset, aluksi sinänsä järkevät huomiot kvantitatiivisen analyysin ongelmista (…) sen jälkeen alkoi kuitenkin sosiaalisen konstruktionismin valtakausi, joka pahimmillaan merkitsisi sitä, että kuviteltiin yhteiskunnallisten ilmiöiden konstruoituvan sitä mukaa, kuin niistä puhuttiin ja kirjoitettiin.”
Olen perinteinen “positivistinen” yhteiskuntatieteilijä. Sen voi jokainen tuotantooni perehtynyt todeta. Yhteiskuntatieteessä on edelleen tutkijoita, jotka haluavat analysoida laajempia kokonaisuuksia ja osallistua tutkimuksen kautta rakentavasti politiikan ja talouden päätöksentekoon, jos vain päättäjät sitä haluavat. Tämä selventäköön omaa metogologista ja tieteenfilosofista ajatteluani.
Niiniluoto pitää ns. tulevaisuudentutkimusta suunnittelutieteenä, siis ei oikeana tieteenä. Kumma kun jaarittelet niitä näitä, mutta kuittasit tutun sillä, että tunnet metodologian. Sehän on juuri tuo konsulttien työkalupakki. Tutu kaatuu siihen, että sillä ei ole aitoa substanssia, työkalut eivät sitä ole.
Kyllä suunnittelutiede on tiede. Sunnitteluahan tarvitaan lähes kaikilla elämän alueilla. Tulevaisuudentutkimuksella on omat metodologiset työkalunsa ja perusteoriansa. Tulevaisuudentutkimuksella on substanssia vaikka muille jakaa. Voisin esittää tältäkin vuodelta 100 tieteellistä artikkelia, joissa on tehty tulevaisuudentutkimuksen menetelmillä tieteellistä tutkimusta hyvin korkealla substanssitasolla. Olet täysin hakoteillä ja metsässä noissa arvioinneissasi. Tulevaisuudentutkimus ei todellakaan kaadu substanssin puutteeseen. Olet itse hiukkasen niukkasanainen tuon substanssin ja argumentoinnin osalta.
Mikä on siis tuo substansso?
Voit tsekkailla vaikka Technological Forecasting and Social Changen, Futuresin tai vaikka Foresight -journaalit ja niiden artikkelit ja näet että alalla julkaistaan laajasti eri substanssialueista.
Kyllä oikea tiede pystyy määrittelemään substanssialueensa. Se, että luettelet vain lehtiä kertoo, ettei substanssia, ei tiedettä.
Subtanssialueita on todellakin paljon. Nuo ovat alan tieteellisiä journaaleja, joissa substanssialueita käsitellään. Tulevaisuudentutkimus on aikatiede, joka tutkii ajassa olevia eri ilmiöitä samalla tavalla kuin historiantutkimus.
Mitähän “ilmiöitä” ?
http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65356-tulevaisuudentutkimusko-tiedetta
Jos luit blogiviestini, siinähän se on kerrottu, ilmiöt liittyvät yhteiskunnan keskeisiin systeemeihin, talouteen, sosiaalisiin ilmiöihin, politiikkaan, teknologiaan, ympäristöön ja arvoihin.