Rakentavaa kritiikkiä

Olin torstaina 27.9. mukana Valtioneuvoston Tulevaisuusselonteko -tilaisuudessa Kulttuuritehdas Korjaamolla. Aiheena olivat tulevaisuuden taitajat. Osallistujille pöytiin jaetussa flyerissa luki: “Kerran Vaalikaudessa eduskunnalle annettavassa tulevaisuusselonteossa on tällä kertaa teemana Suomen kestävä kasvu ja kansalaisten hyvinvointi 2030 (…) Ennakointivaiheen tavoitteena on luoda näkemyksiä tulevaisuuden suunnista, jotka tarjoavat mahdollisuuksia ja ratkaisuja Suomen kestävän kasvun ja hyvinvoinnin rakentamiselle ja ylläpitämiselle.”

Prosessissa on selvästi ollut tarkoituksena aiempaa suurempi avoimuus ja osallistaminen. Siihen viittaavat ympäri maata järjestettävät Tulevaisuusselonteko -tilaisuudet ja Sitralaisten ylläpitämän 2030.fi -sivusto, jonka ideana on tuoda esiin kiinnostavia tulevaisuushenkisiä tekstejä avoimemman prosessin nimissä. Olen itsekin osallistunut kirjoituksillani tähän työhön ja pidän avoimempaa ja läpinäkyvämpää päätöksentekokulttuuria tervetulleena.

Torstaisen tilaisuuden juontajana toimi pirteästi varadekaani Kirsti Lonka Helsingin Yliopistosta. Lonka oli ottanut mukaan fiksuja oppilaitaan, jotka toimivat ryhmätöiden fasilitaattoreina kussakin pöydässä. Ryhmätyö olikin mielekästä ja saimme paperille paljon kiinnostavia asioita. Se, mitä tapahtui seuraavaksi teki koko työskentelystä näennäisosallistavaa. Mukanaolijoiden eteen heijastettiin lista ryhmätöiden tuloksia, tyyliin: “40% pöydistä oli ottanut esiin rohkeuden”, jne. Sinänsä kiinnostavien ryhmätöiden tuloksilta oli leikattu siivet, kulmat oli pöyristetty ja lopputuloksena oli ympäripyöreä listaus, josta kukaan ei enää saanut mitään irti. Lähes kaikki vaikuttivat turhautuneilta.

Miksi otin edellä kuvatun prosessin esiin? Pelkään, että kyseessä on yleisemminkin vaikuttava toimintatapa:  päätöksentekijöiden korviin on vaikea saada uutta ja kiinnostavaa tietoa, omaperäisiä ajatuksia ja vaihtehtoisia näkemyksiä (ei vaikka kyse on elintärkeästä asiasta: Suomen tulevaisuudesta). Välissä toimii sensorijoukko, joka välttääkseen päätöksentekijöiden kuormittamista tekee yleistyksiä ja yrittää pukea ajatuksia sellaisten keskusteluiden muotoon, jotka jo yleisesti tunnetaan ja jotka on helpompi omaksua. Tilannetta edelleen vaikeuttaa se, että päätöksentekijöiden (ja myös tulevaisusselonteon) ympärillä pyörii lobbarijoukko, jotka ajavat omaa asiaansa. Pelkään myös, että prossessissa on enemmän tai vähemmän kyse näennäisosallistamisesta (kirjoitin tästä aiemmin blogitekstin).

Miten voisimme yhdessä rikastaa päätöksetekijöiden näkemyksiä tulevaisuuden mahdollisuuksista?

On toinenkin asia, johon kiinnitin huomiota ja josta on syytä lausua muutama sana. Tilaisuudessa liikuttiin tulevaisuuden suhteen hyvinkin tunnepohjaisella mutu-tasolla. Nyt on syytä muistaa, että tulevaisuuden tutkimuksen piirissä on käytettävissä paljon uutta tutkimustietoa siitä, miten maailma makaa vuonna 2030 ja siitä, mitä tietoa ja osaamista tarvitsemme tuolloin pärjätäksemme globaalissa kilpailussa. Oletukset tulevaisuudesta perustuvat nykyhetken sellaisiin ilmiöihin, joiden merkityksen voi olettaa kasvavan jatkossa. Yksi esimerkki tällaisesta merkitystään kasvattavasta ilmiöstä on jo aikaisemmin kirjoituksissani esille tuotu 3D printtaus (jo nyt voidaan jo 3D printata huonekaluja, ruokaa, ihmisen elimiä, jne). Herää kysymys, miten tulevaisuuden tutkimuksen uusin tieto ja alan osaaminen on käytössä tulevaisuusselontekoprosessissa? Tulevaisuusselonteon raaka-aineeksi riittävät tuskin tämän tyyppiset itsestäänselvyydet: “Tulevaisuudessa olisi hyvä osata kieliä” (lausuttu johtopäätöksenä 27.9. tilaisuudessa).

Entä, miten uusin osaaminen ja tieto on käytössä tulevaisuusselonteon yhteisöllisessä suunnittelussa ja tilaisuuksien fasilitoinnissa? Kirjoitin jo aiemmin uudesta suunnittelutyön paradigmasta (lue blogiteksti). Uuteen paradigmaan liittyen olemme (AlternativeFutures / Yatta Oy) kehittäneet kiinnostavan sovelluksen: ennakointikartan, joka mahdollistaa kompleksisten muutosten paremman hahmottamisen visuaalisessa ja interaktiivisessa muodossa (kuva yllä). Ennakointikartta soveltuu sekä päätöksentekijöiden työvälineeksi, että koko organisaation ymmärryksen lisäämiseen siitä miten muutokset vaikuttavat toimialaan ja organisaatioon. Ennakointikartasta tai sen tyyppisestä lähestymistavasta olisi varmaankin suurta hyötyä myös poliittisille päätöksentekijöille, hekin kamppailevat jatkuvasti muuttuvan tiedon ja tutkimusraporttien viidakossa. Lisäksi olemme luoneet metodiikkaa ideoiden arviointiin ja ideoiden kehittämiseen konsepteiksi (yritys-, tuote- ja palvelukonseptit). Edellä olevan ei ollut tarkoitus olla markkinointipuhetta, lähinnä taustaa sille, mitä kaikkea kiinnostavaa tällä hetkellä tapahtuu ennakoinnin, palvelumuotoilun ja yhteisöllisen suunnittelun rajapinnoilla (muotoilusta on tulossa immateriaalisia tuloksia synnyttävää toimintaa: lue lisää tästä ja tästä).

Olen vakavasti sillä kannalla, että jatkuvasti nopeutuvassa maailmassa hyvä idea on kuningas: suunnittelukulttuurin, strategioiden, suunnitelmien, lakien, sääntöjen ja järjestelmien tulisi olla sellaisia, että ne mahdollistavat joustavuuden ja nopeat muutokset tilanteen niin vaatiessa.

Pienen Suomen tulisi olla nopea ja joustava uusien, hyvien ideoiden toteuttaja. Ja nyt en puhu pelkästään innovaatiotoiminnasta, vaan päätöksenteon prosesseista ja joustavuudesta läpi hallinnon. Nopeat kun syövät hitaat.

Tuusulassa 1. Lokakuuta,

Jari Koskinen