Home » yleiset » Hyvästi pönötys!

Hyvästi pönötys!

Istuin Cristina Anderssonin kanssa tässä taannoin keksijöiden tapahtumassa. Osallistujien keski-ikä oli 65-70, merkittävä osa väestä oli eläkeelle jääneitä johtajia tai asiantuntijoita, osa keksijöitä. Poistuimme Cristinan kanssa tilaisuudesta osin tuohtuneina, koska esitetyn taso oli näkemyksemme mukaan aika kehno: tuntui siltä kuin sisältö olisi kaivettu esiin kymmeniä vuosia vanhoista kalvoista. Pääosaa näytteli muistelonomainen tarinointi.

Jälkeenpäin pohdin asiaa syvemmältä ja laajemmin; sitä kuinka päätöksentekijöiden ja muidenkin asiantuntijoiden toimintaa leimaa usein hyvin statuskeskeinen ote: on tärkeämpää kuka sanoo, kuin mitä sanoo. Lähitarkastelussa statuskeskeinen toimintakulttuuri näyttäytyy laajempana kulttuurisena piirteenä kuin aluksi uskoisimmekaan. Esimerkiksi mediat valitsevat asiantuntijat statuksen mukaan; titteli ja asema ovat tärkeäitä valinnan kriteerejä. Vasta “uskottavan” statuksen jälkeen arvioidaan sisältöjä, jos silloinkaan. Liian usein vain status riittää.

Toinen statuspohjaiseen tekemiseen liittyvä piirre on saman asiantuntijuuden, saman tiedon kierrätys yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä liittyy paitsi hyvä-veli verkostoihin, myös siihen tosiasiaan että jonkun osaamisalan sisällä suositaan nimenomaan samankaltaista osaamista. Samojen tyyppien usein toistuva käyttö sekä samojen konsultatiivisten neuvojen kierrätys ei ole kovinkaan tehokasta pidemmän päälle. Osaaminen ei pääse rikastumaan.

Luennoin tässä taannoin ison firman rekrytointi-ihmisille. Ihmettelin ääneen, miksi rekryilmoituksilla haetaan osaajia niin tarkkaan rajatusti. Miksi halutaan tarkoituksella sulkea pois kiinnostavia osaajia, jotka voisivat rikastaa tiimin tai mahdollisesti jopa koko firman osaamista.

Onko sinulla ollut koskaan organisaation sisäisissä kokouksissa tunne, että “nämä jutut on kuultu vähän liian monta kertaa.” Niinpä. Osaaminen kiertää samaa kehää, eikä pääse uudistumaan.

Luovuudesta ja monialaisuudesta on puhuttu paljon juhlapuheissa, mutta käytännön tasolle nämä hyviksi todetut asiat eivät ole useinkaan päässeet. Erityisen konservatiivinen ja statuskeskeinen ilmapiiri vallitsee kokemukseni mukaan nimenomaan päätöksentekijöiden piirissä. Sopivasti kärjistäen väitän, että monista johtajista on palkitsemiskulttuurin ja kvartaalitalouden myötä koulittu varman päälle pelaajia ja lyhytaikaisen edun tavoittelijoita. Julkisissa organisaatioissa taas virheiden välttämisestä on tullut tapa, josta on vaikea päästä eroon.

Lisätäänpä vielä kierroksia: viime aikoina on puhuttu paljon paitsi päätöksenteon läpinäkyvyydestä myös palveluiden asiakkaiden tai käyttäjien roolista palveluiden räätälöinnissä.  Esille on nostettu myös käyttäjiä hyödyntävät innovaatioprosesssit. Pisimmälle menevät ajatukset asettavat käyttäjän keskeiseen asemaan ohi palvelun tuottajien. Käyttäjästä on pikkuhiljaa tulossa se tärkein brändi. Joukkoistaminen (crowdsourcing), tee-se-itse -liike (DIY: Do-It-Yourself) ja käyttäjä-tuottajuus (prosumerism) ovat olleet viime aikojen kansainvälisessä keskustelussa näkyvästi esillä. Keskustelu läpinäkyvyyden lisäämisestä ja käyttäjien roolin kasvattamisesta on lavennettu koskemaan myös yhteiskunnallista, poliittista päätöksentekoa. Vallan uusjakoon ja avoimuuteen ovat vaikuttaneet keskeisesti myös sosiaaliset mediat: nyt kuka tahansa voi olla kiinnostavan uutisen lähde ja kirjoittaja. Paikallisdemokratiaa ovat kiihdyttäneet myös arvomuutokset. Eettis-ekologinen eetos muuttaa maailmaa myös toiminnan tasolla. Esimerkiksi hyperlokaalisuus merkitsee lähiyhteisöjen arvostamista: se voi merkitä ruuan kasvattamista itse tai lähiruuan ostamista.

Paljon kiinnostavaa on tapahtumassa. Vanha statuskeskeinen ajattelu ei silti noin vaan poistu kuvasta. Se elää ja voi hyvin. Entiset toimintavat ja lähes pelkästään statukseen perustuva asiantuntijuus ovat jarruja uuden kehittämiselle. Innovatiivisempi Suomi tarvitsisi entistä suurempaa diversiteettiä, kiinnostavien uusien ammattilaisten käyttöä yhteiskunnan kehittämisessä.

Elämme aikaa, jolloin hyvät ideat ovat tärkeintä immateriaalipääomaa, osaamisen ja brändien ohessa. Kun tämän yhdistää kaiken jatkuvaan nopeutumiseen (vuoden kestävän strategiatyön perusteet ja johtopäätökset ovat saattaneet vanhentua prosessin aikana), edessämme on maailma, jossa menestyäkseen on nopeasti ja jatkuvasti kehitettävä uusia ideoita, konsepteja ja prototyyppejä yhteisöllisen suunnittelun hengessä. Hyvän idean voi keksiä kuka tahansa prosessin missä vaiheessa tahansa.

 Siirtykäämme yhdessä kohti aikaa, jossa on tärkeämpää mitä esittää, kuin kuka esittää.

Jari Koskinen 16.08.2012

Advertisements

9 Comments

  1. Karl Fransen says:

    Puhutaan paljon tulevaisuuden mahdollisuuksista ja kumminkin ainoa dimension missä todellakin on mahdollista tehdä uutta on nykyhetki. Teknillisellä tasolla suunitelu on progressiivinen, mutta silloin kun ei-teknillisiä, aineettomia, ideoita pyritään jalostamaan abstruktisella tasolla, samaa medotiota kayttäen, on tulos poikkeuksetta deteorioituminen. Aineellista voidaan muotoilla ja parantaa rajattomasti, mistä tämänhetkinen teknologia on mitä selkein tosiasia. Sitävastoin aineettoman tasolla se ei ole mahdollista. Ehkä parhain esim. on politiikka ja uskonnot. Ne rakentuvat ideologisiin järkähtömyyksiin joita ei voi muunnella ilman että niiden kasitteellinen sisältö muuttuisi.

    Ainoastaan Muslimit ovat siinä onnistuneet – toistaiseksi. Mutta sekin uskontona on hajoamistilassa. ”Kaikki millä on alku, on sidottu loppumaan”. Tämä ei ole mikään filosofinen johtopäätelmä, vaan selkiö jokaiselle joka on halukas katsomaan factoja – eikä vain silminnähtäviä sellaisia, vaan myös ”käsinkosketelvissa” olevia. ”Johtajat” ovat jokapuolelta painostamassa meitä, mitä kavalampien kaupallisin painostusmenetelmin, seuraamaan utopistisia aivoluomuksiaan, jotka eivät koskaan – pelkkiä mielipiteitä kun ovat – pysty joustamaan fyysillisten pakotteiden alaisina ja siksi ikuinen contradiction olevan ja ei-olevan kesken.

  2. Hyvä pointti tuo aineettomien asioiden muotoilu.Muotoiluhan on viesti ja aineettomatkin asiat voidaan muotoilla viestittämään erilaisia asioita. Pönöttävät, statukseen perustuvat, totutut puhuja/panelisti ym. valinnat viestittävät, että oikeasti ei haluta muutosta vaan paketoida perinteinen uuteen pakettiin.

    • Immateriaalisen maailman muotoilua haluaisin sinun Cristina tulevan kommentoimaan 24.8. kun meillä on kahden laajan, englanninkielisen designlehden julkkarit. Pidän silloin esityksen tuosta aiheesta. Ihmisiä on niin vaikea saada julkisesti puhumaan, mutta tiedän että sinulla riittää rohkeutta!

  3. Usein ihmiset identifioituvat edustamaansa instituutioon, esiintyvät sen nimissä, sen edustajina ja näkevät itsensä sen oleellisena osana. Joskus ei sitten muuta identiteettiä olekaan. Tästä pönö, koska statuksesta tulee ainoa eksistenssin muoto.

    • Kiinnostava huomio Helena. Idem tarkoittaa samaa, identidem yhä uudestaan. Mihin tahansa identiteettiin liitty sama yhä uudestaan, samuus on myös tunnistamisen ja erottuvuuden ehto. Minkä tahansa ammattialan sisällä muodostuu tuo samuuden kokemus, joka on yhtäältä positiivinen turvallisuuden tunnetta ja omanarvontuntoa tuottava kokemus, ja toisaalta on omiaan kaventamaan sitä, mistä voi puhua. Aina on onneksi edelläkävijöitä, jotka saattavat muuttaa ammatti-identiteettiä toisenlaiseksi. Mitä tulee tuohon mielenkiintoiseen kommenttiisi: on tosiaan niin, että ammattistatus ainoana eksistenssin muotona on vähän surullinen asiantila. Ikävä kyllä asiantuntija-pönötys on päätöksentekijöiden suosiossa, siksi ei ole odotettavissa, että siitä noin vain päästäisiin eroon.

  4. On totta, että usein on tärkeämpää kuka sanoo kuin mitä sanoo. Toisaalta, usein tietty institutionaalinen asema on (eräänlainen) laadun tae: esimerkiksi Tampereen yliopiston desantti on ainakin kaksinkertaisen laaduntarkkailun läpikäynyt: väitös ja dosentin pätevyyden arviointi (+ lukuisat ulkomaiset peer review’t julkaisuissa toivottavasti siinä välissä) eli aivan tuulenpieksäjästä ei liene kyse. Olettaen tietysti, että hän puhuu omaan asiantuntemukseensa kuuluvasta asiasta.

    Kiinnittäisin samalla huomionne toiseen asiantuntemukseen liittyvään seikkaan, joka on itseäni pohdituttanut. Vuosia asiantuntijana esiintyneenä (tämä itsessään mielestäni jo herkullinen ja erillisen pohtimisen arvoinen sanapari) olen monasti pannut merkille, että useissa yhteyksissä asiantuntijaksi itse asiassa mielletään henkilö joka sanoo sen minkä kaikki jo tietävät tai ainakin asioita, jotka ovat suhteellisen vaivatta yhteensovitettavissa ns. received wisdomin kanssa. Koettakaapa joskus sanoa asioita, jotka sotivat vahvasti yleisön ennakkokäsityksiä vastaan: tuloksena ei ole valpas asiantuntijuuden syleily, vaan torjunta ja koko asiantuntijan asiantuntijuuden kiivas epäily. Tämä asettaa tietysti aivan omia haasteita asiantuntijalle ja koko asiantuntijuuden käsitteelle.

    • Erittäin mielenkiintoinen näkökulma “(…) useissa yhteyksissä asiantuntijaksi itse asiassa mielletään henkilö joka sanoo sen minkä kaikki jo tietävät tai ainakin asioita, jotka ovat suhteellisen vaivatta yhteensovitettavissa ns. received wisdomin kanssa”. Kun tähän yhtälöön lisätään se, että on olemassa fanitukselle altis kuulijajoukko, jolle merkitävin ominaisuus puhujassa on (vaikeasti määriteltävissä oleva) karisma, johon olennaisesti liittyy esiintymistaito. Jotkut ihmiset (asiantuntijat) saavat kuulijat valtaansa riippumatta siitä, mitä he sanovat. Ja oikeastaan statuskeskeisyys liittyy henkilörändikeskeisyyteen. Suhde sen välillä kuka sanoo ja mitä sanoo, ei ole niin yksinkertainen kun annan tuossa kirjoituksessani ymmärtää.

  5. […] Sininen kirja on kuuluu henkisesti samaan jatkomoon, kuin maabrändityöryhmän raportti ja suositukset (lue lisää tästä, raporttiin pääsee käsiksi tästä: http://www.maakuva.fi/).  Suomi brändiä edistetään nyt monella rintamalla, yksi esimerkki tähän työhön löytyy “viralliselta” matkailusivustolta http://www.visitfinland.com. Verrattuna takavuosien ankeisiin ja sekaviin lähestymistapoihin sivusto on kuviltaan ja muutenkin sisällöltään harvinaisen raikas ilmestys. Maakuva-sivustolla taas sorrutaan turhaan pönötykseen (lue pönötyksen vastainen blogiartikkelini tästä). […]

  6. […] Johtopäätös on tämä: ei ole mitään takeita siitä, että businessguru tai professori kertoisi mitään kiinnostavaa tai uutta. Pitäisi osata olla kriittinen olipa esiintyjä sitten kuka tahansa. Tärkeämpää on MITÄ SANOO, kuin kuka sanoo (lue lisää tästä). […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: